Teksti on osa Versuksen eduskuntavaaliteemaa. Eduskuntavaalit käydään Suomessa keväällä 2023. Versus osallistuu vaalien alla käytävään keskusteluun neljällä asiantuntijatekstillä. Kriittisen tilan eduskuntavaaliteeman tekstit käsittelevät median ilmastouutisointia, ympäristökansalaisuutta ja talouskasvukonsensusta.
Äänestäjä näyttää jo valmiiksi väsähtäneeltä. Vaalit, demokraattisen yhteiskunnan tärkein tapahtuma on käsillä, mutta tunnelma tuntuu jo valmiiksi latistetulta. Eteenpäin ohjaavien unelmien, uutta luovien investointien ja rohkeiden avausten sijaan monien puolueiden vaalipuheita hallitsevat talouden leikkauslistat tai uudistumisen vastustus. Puheista kuultaa läpi myös turtuminen tutkijoiden arvioille niistä toimista, joita tarvitaan ympäristöongelmien ratkaisemiseksi.
Edes yhä selvemmät tiedot hyvinvointimme romahdukseen johtavista ilmastoriskeistä eivät näytä ravistelevan ehdokkaita ja äänestäjiä kunnolla hereille. Ilmastobarometrin mukaan huoli ilmastonmuutoksesta on vahvaa, mutta innokkuus ripeisiin ilmastotoimiin on entistä useammalta vähissä. Vuoden 2019 eduskuntavaalien alla 44 % äänestäjistä ilmoitti äänestävänsä ehdokasta, joka työskentelee aktiivisesti ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Vuoden 2023 vaalien alla vastaava osuus on 32 %.
Tämä voi johtua siitä, että ratkaisuja vaativia ongelmia on muutenkin riittämiin. Jokaisella meillä on omat henkilökohtaiset huolenaiheemme, jotka helposti peittävät alleen huolen globaalista ilmaston kuumentumisesta. Vaikka henkilökohtaisessa elämässä ei isoja ongelmia olisikaan, näyttää yhteiskunnalliseen huolimaisemaan mahtuvan vain muutama iso asia kerrallaan. Huomiotaloudessa ilmastonmuutoskin joutuu kilpailemaan niin talouden kriisitunnelmien, Venäjän terroristisen sodankäynnin kuin maailmanlaajuisten pandemioiden kanssa. Tämä näkyi esimerkiksi Helsingin Sanomien ilmastouutisoinnin rajuna pudotuksena koronakeväänä 2020.
Kuva: Maria Ilvesviita
Huomiotalous ei kuitenkaan toimi puhtaan nollasummapelin periaatteella. Yhden ympäristöongelman saama mediahuomio ei välttämättä vie tilaa muilta ympäristöongelmilta. Joskus tapahtuu jopa päinvastoin. Esimerkiksi ilmastoriskejä voidaan käsitellä luontokadon näkökulmasta, kun tieto näiden ongelmien välisistä kytkennöistä lisääntyy. Tällöin kytkentä toiseen kysymykseen luo uuden näkökulman aiheen käsittelyyn, mikä pitää yllä kiinnostusta.
Ympäristökysymykset voivat myös kytkeytyä muihin kysymyksiin. Ehkä selkeimmin tämä näkyy keskustelussa vihreästä siirtymästä. Siinä tietoisuus ympäristöongelmista, luonnonvarojen riittävyydestä ja energiantuotannosta ryhmittyy uudella ja monimutkaisella tavalla osaksi talous- ja työllisyyskeskustelua. Ympäristöongelmat eivät enää ole pelkkiä ekologisia kysymyksiä. Ymmärryksen syventäminen tästä moninaisuudesta on melkoinen haaste – ja myös mahdollisuus – päätöksenteolle ja erityisesti julkiselle keskustelulle.
Suomessa erityisvastuu laatuviestinnästä lankeaa verovaroin ylläpidetylle Yleisradiolle.
Julkisen palvelun medialla on erityinen vastuu laadukkaasta tiedonvälityksestä. Mainostuloista ja maksavien asiakkaiden houkuttelusta suoraan riippuvaisella kaupallisella medialla on rajallisemmat mahdollisuudet tuottaa laatujournalismia, jossa monimutkaisesta todellisuudesta etsitään oleellisimmat tietoon perustuvat näkökulmat, oivallukset ja uutiset. Suomessa erityisvastuu laatuviestinnästä lankeaa verovaroin ylläpidetylle Yleisradiolle.
Selvitimme Decent-hankkessa Suvi Vikströmin vetämässä tutkimusartikkelissa sitä, millaista tulevaisuustietoisuutta Yleisradion ilmastouutisointi on rakentanut. Tarkastelimme viime vuosien ilmasto- ja energiapolitiikan keskeisiin kansallisiin linjauksiin liittyvää uutisointia. Hahmotimme erityisesti sitä, millaisten kehystysten kautta ilmasto- ja energiapolitiikan kysymyksiä käsitellään. Kehystysten lisäksi tutkimme miten tulevaisuudentutkija Jim Datorin hahmottamat neljä tulevaisuuden skenaarioiden arkkityyppiä näkyvät uutisoinnissa.
Datorin mukaan politiikassa hallitseva tulevaisuuden arkkityyppi on ”jatkuvuus”. Siinä tulevaisuus näyttäytyy nykyisyyden saumattomana jatkona, tyypillisesti kasvun jatkumisena. Sille vastakkainen arkkityyppi on ”taantuminen ja romahdus”, joka on ollut vahvasti esillä niin kylmän sodan aikaisessa keskustelussa kuin nykyisessä ympäristökeskustelussa. Kolmas arkkityyppi painottaa ”kurinalaista yhteiskuntaa” jossa suhtaudutaan kriittisesti jatkuvan kasvun tavoitteluun ja pyritään yhteiskunnan hallittuun vähittäiseen muutokseen kohti kestävää kehitystä. Neljäs arkkityyppi voidaan nimetä nykytermein ”kestävyysmurrokseksi”, jossa muutos kohti kestävyyttä näyttäytyy nopeana yhteiskunnallisena myllerryksenä.
Ilmastonmuutoksen hillintää ja torjuntaa käsitellään usein talouskasvua painottavien kehystysten kautta.
Tulostemme perusteella Yleisradion ilmasto- ja energiauutisointi on viime vuosina monipuolistunut. Ilmastonmuutoksen hillintää ja torjuntaa käsitellään kuitenkin usein talouskasvua painottavien kehystysten kautta. Monipuolistamisen varaa siis on edelleen. Esimerkiksi moraalin ja etiikan kautta ilmastokysymyksiä käsittelevät jutut puuttuivat aineistostamme kokonaan, vaikka ilmastoriskeihin varautuminen on mitä suurimmassa määrin moraalinen ja eettinen kysymys.
Kuva: Luis Cortés/Unsplash
Ilmastouutisointia on usein syytetty kauhukuvien maalailusta, mutta aineistossamme tulevaisuuden arkkityypeistä painottuivat erityisesti kestävyysmurrosta ja osin myös kurinalaista yhteiskunnan kehittämistä painottavat tulevaisuuden arkkityypit. Kestävyysmurros kehystyy uutisoinnissa taloudellisen kasvun ja kilpailukyvyn parantamisen mahdollisuudeksi. Kansallisen ilmastopolitiikan tavoitteita heijastellen uutisointi painottaa ilmastotoimia välineenä nopeaan uudistumiseen, innovaatioihin ja kansalliseen menestykseen.
Pitäisikö julkisesti rahoitetulta journalismilta vaatia muutakin kuin politiikkadokumenttien sisältöjä heijastelevaa puhetapaa?
Tuloksemme herättääkin kysymyksen siitä, painottaako uutisointi liiaksi taloudellisia mahdollisuuksia ja yhteiskunnallisen murroksen hallittavuutta? Pitäisikö julkisesti rahoitetulta journalismilta vaatia muutakin kuin politiikkadokumenttien sisältöjä heijastelevaa puhetapaa? Tarvetta olisi erityisesti journalismille, jossa arvioitaisiin poliittisesti sovittujen tavoitteiden kunnianhimoa ja toimien edistymistä ilmastotutkimuksen perusteella hahmotettuja tavoitteenasetteluja vasten. Tällaiseen uutisointiin tarvitaan syvällistä osaamista ja pitkäjänteistä paneutumista, jota veroeuroilla toimivalta journalismilta on syytäkin vaatia.
Nykyistä laaja-alaisempi ja syvällisempi uutisointi ilmastopolitiikan perustarkoituksesta voisi hyvinkin auttaa virkistämään ilmastouupunutta vaalikansaa. Ilmastopolitiikassa on vain pinnallisesti kyse siitä, osaammeko uudistaa talouttamme uuteen kasvuun. Syvimmiltään kyse on koko elämänmuotomme muutostarpeesta siten, että hyvinvointimme säilyttäminen olisi mahdollista tulevaisuuden globaalissa toimintaympäristössä.
Jos journalismi pystyy pitämään kirkkaana laajan kuvan ilmastopolitiikan pitkän aikavälin perustarkoituksesta, ei keskustelu ehkä niin helposti juutu kapea-alaisiin yksittäisiin kysymyksiin, hetkittäisiin huolenaiheisiin ja eturyhmien väliseen väsyttävään kiistelyyn. Syvältä luotaavan journalismin rakentama ilmastotietoisuus auttaa sekä ehdokkaita että äänestäjiä hahmottamaan, millaisia ovat uskottavat ja ongelmien ytimiin aidosti pureutuvat vaalilupaukset.
JARI LYYTIMÄKI
Otsikkokuva: Maria Ilvesviita
Jari Lyytimäki
FT Jari Lyytimäki toimii johtavana tutkijana Suomen ympäristökeskuksessa. Häntä kiehtoo indikaattoreiden ja muun tutkimuspohjaisen tiedon vaikuttavuus ja vaikuttamattomuus yhteiskunnassa, humoristiset tavat puhua ympäristöongelmista, valosaasteen kaltaiset uudenlaiset ympäristöongelmat ja monitieteisyys eri muodoissaan. Jari on ympäristönsuojelutieteen dosentti Helsingin yliopistossa.
Äänestäjä näyttää jo valmiiksi väsähtäneeltä. Vaalit, demokraattisen yhteiskunnan tärkein tapahtuma on käsillä, mutta tunnelma tuntuu jo valmiiksi latistetulta. Eteenpäin ohjaavien unelmien, uutta luovien investointien ja rohkeiden avausten sijaan monien puolueiden vaalipuheita hallitsevat talouden leikkauslistat tai uudistumisen vastustus. Puheista kuultaa läpi myös turtuminen tutkijoiden arvioille niistä toimista, joita tarvitaan ympäristöongelmien ratkaisemiseksi.
Edes yhä selvemmät tiedot hyvinvointimme romahdukseen johtavista ilmastoriskeistä eivät näytä ravistelevan ehdokkaita ja äänestäjiä kunnolla hereille. Ilmastobarometrin mukaan huoli ilmastonmuutoksesta on vahvaa, mutta innokkuus ripeisiin ilmastotoimiin on entistä useammalta vähissä. Vuoden 2019 eduskuntavaalien alla 44 % äänestäjistä ilmoitti äänestävänsä ehdokasta, joka työskentelee aktiivisesti ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Vuoden 2023 vaalien alla vastaava osuus on 32 %.
Tämä voi johtua siitä, että ratkaisuja vaativia ongelmia on muutenkin riittämiin. Jokaisella meillä on omat henkilökohtaiset huolenaiheemme, jotka helposti peittävät alleen huolen globaalista ilmaston kuumentumisesta. Vaikka henkilökohtaisessa elämässä ei isoja ongelmia olisikaan, näyttää yhteiskunnalliseen huolimaisemaan mahtuvan vain muutama iso asia kerrallaan. Huomiotaloudessa ilmastonmuutoskin joutuu kilpailemaan niin talouden kriisitunnelmien, Venäjän terroristisen sodankäynnin kuin maailmanlaajuisten pandemioiden kanssa. Tämä näkyi esimerkiksi Helsingin Sanomien ilmastouutisoinnin rajuna pudotuksena koronakeväänä 2020.
Huomiotalous ei kuitenkaan toimi puhtaan nollasummapelin periaatteella. Yhden ympäristöongelman saama mediahuomio ei välttämättä vie tilaa muilta ympäristöongelmilta. Joskus tapahtuu jopa päinvastoin. Esimerkiksi ilmastoriskejä voidaan käsitellä luontokadon näkökulmasta, kun tieto näiden ongelmien välisistä kytkennöistä lisääntyy. Tällöin kytkentä toiseen kysymykseen luo uuden näkökulman aiheen käsittelyyn, mikä pitää yllä kiinnostusta.
Ympäristökysymykset voivat myös kytkeytyä muihin kysymyksiin. Ehkä selkeimmin tämä näkyy keskustelussa vihreästä siirtymästä. Siinä tietoisuus ympäristöongelmista, luonnonvarojen riittävyydestä ja energiantuotannosta ryhmittyy uudella ja monimutkaisella tavalla osaksi talous- ja työllisyyskeskustelua. Ympäristöongelmat eivät enää ole pelkkiä ekologisia kysymyksiä. Ymmärryksen syventäminen tästä moninaisuudesta on melkoinen haaste – ja myös mahdollisuus – päätöksenteolle ja erityisesti julkiselle keskustelulle.
Julkisen palvelun medialla on erityinen vastuu laadukkaasta tiedonvälityksestä. Mainostuloista ja maksavien asiakkaiden houkuttelusta suoraan riippuvaisella kaupallisella medialla on rajallisemmat mahdollisuudet tuottaa laatujournalismia, jossa monimutkaisesta todellisuudesta etsitään oleellisimmat tietoon perustuvat näkökulmat, oivallukset ja uutiset. Suomessa erityisvastuu laatuviestinnästä lankeaa verovaroin ylläpidetylle Yleisradiolle.
Selvitimme Decent-hankkessa Suvi Vikströmin vetämässä tutkimusartikkelissa sitä, millaista tulevaisuustietoisuutta Yleisradion ilmastouutisointi on rakentanut. Tarkastelimme viime vuosien ilmasto- ja energiapolitiikan keskeisiin kansallisiin linjauksiin liittyvää uutisointia. Hahmotimme erityisesti sitä, millaisten kehystysten kautta ilmasto- ja energiapolitiikan kysymyksiä käsitellään. Kehystysten lisäksi tutkimme miten tulevaisuudentutkija Jim Datorin hahmottamat neljä tulevaisuuden skenaarioiden arkkityyppiä näkyvät uutisoinnissa.
Datorin mukaan politiikassa hallitseva tulevaisuuden arkkityyppi on ”jatkuvuus”. Siinä tulevaisuus näyttäytyy nykyisyyden saumattomana jatkona, tyypillisesti kasvun jatkumisena. Sille vastakkainen arkkityyppi on ”taantuminen ja romahdus”, joka on ollut vahvasti esillä niin kylmän sodan aikaisessa keskustelussa kuin nykyisessä ympäristökeskustelussa. Kolmas arkkityyppi painottaa ”kurinalaista yhteiskuntaa” jossa suhtaudutaan kriittisesti jatkuvan kasvun tavoitteluun ja pyritään yhteiskunnan hallittuun vähittäiseen muutokseen kohti kestävää kehitystä. Neljäs arkkityyppi voidaan nimetä nykytermein ”kestävyysmurrokseksi”, jossa muutos kohti kestävyyttä näyttäytyy nopeana yhteiskunnallisena myllerryksenä.
Tulostemme perusteella Yleisradion ilmasto- ja energiauutisointi on viime vuosina monipuolistunut. Ilmastonmuutoksen hillintää ja torjuntaa käsitellään kuitenkin usein talouskasvua painottavien kehystysten kautta. Monipuolistamisen varaa siis on edelleen. Esimerkiksi moraalin ja etiikan kautta ilmastokysymyksiä käsittelevät jutut puuttuivat aineistostamme kokonaan, vaikka ilmastoriskeihin varautuminen on mitä suurimmassa määrin moraalinen ja eettinen kysymys.
Ilmastouutisointia on usein syytetty kauhukuvien maalailusta, mutta aineistossamme tulevaisuuden arkkityypeistä painottuivat erityisesti kestävyysmurrosta ja osin myös kurinalaista yhteiskunnan kehittämistä painottavat tulevaisuuden arkkityypit. Kestävyysmurros kehystyy uutisoinnissa taloudellisen kasvun ja kilpailukyvyn parantamisen mahdollisuudeksi. Kansallisen ilmastopolitiikan tavoitteita heijastellen uutisointi painottaa ilmastotoimia välineenä nopeaan uudistumiseen, innovaatioihin ja kansalliseen menestykseen.
Tuloksemme herättääkin kysymyksen siitä, painottaako uutisointi liiaksi taloudellisia mahdollisuuksia ja yhteiskunnallisen murroksen hallittavuutta? Pitäisikö julkisesti rahoitetulta journalismilta vaatia muutakin kuin politiikkadokumenttien sisältöjä heijastelevaa puhetapaa? Tarvetta olisi erityisesti journalismille, jossa arvioitaisiin poliittisesti sovittujen tavoitteiden kunnianhimoa ja toimien edistymistä ilmastotutkimuksen perusteella hahmotettuja tavoitteenasetteluja vasten. Tällaiseen uutisointiin tarvitaan syvällistä osaamista ja pitkäjänteistä paneutumista, jota veroeuroilla toimivalta journalismilta on syytäkin vaatia.
Nykyistä laaja-alaisempi ja syvällisempi uutisointi ilmastopolitiikan perustarkoituksesta voisi hyvinkin auttaa virkistämään ilmastouupunutta vaalikansaa. Ilmastopolitiikassa on vain pinnallisesti kyse siitä, osaammeko uudistaa talouttamme uuteen kasvuun. Syvimmiltään kyse on koko elämänmuotomme muutostarpeesta siten, että hyvinvointimme säilyttäminen olisi mahdollista tulevaisuuden globaalissa toimintaympäristössä.
Jos journalismi pystyy pitämään kirkkaana laajan kuvan ilmastopolitiikan pitkän aikavälin perustarkoituksesta, ei keskustelu ehkä niin helposti juutu kapea-alaisiin yksittäisiin kysymyksiin, hetkittäisiin huolenaiheisiin ja eturyhmien väliseen väsyttävään kiistelyyn. Syvältä luotaavan journalismin rakentama ilmastotietoisuus auttaa sekä ehdokkaita että äänestäjiä hahmottamaan, millaisia ovat uskottavat ja ongelmien ytimiin aidosti pureutuvat vaalilupaukset.
JARI LYYTIMÄKI
Otsikkokuva: Maria Ilvesviita
Jari Lyytimäki
FT Jari Lyytimäki toimii johtavana tutkijana Suomen ympäristökeskuksessa. Häntä kiehtoo indikaattoreiden ja muun tutkimuspohjaisen tiedon vaikuttavuus ja vaikuttamattomuus yhteiskunnassa, humoristiset tavat puhua ympäristöongelmista, valosaasteen kaltaiset uudenlaiset ympäristöongelmat ja monitieteisyys eri muodoissaan. Jari on ympäristönsuojelutieteen dosentti Helsingin yliopistossa.