Hevoset laitumella
Kriittinen tila Teemat

Kestävyysmurroksen marginaalit -teemajulkaisusarja

Lukuaika: 2 min.

Kestävyysmurroksen marginaalit on Suomen Kulttuurirahaston rahoittama Argumenta-hanke. Hanketta hallinnoi Itä-Suomen yliopisto ja Versus osallistuu hankkeeseen toteuttamalla yleistajuisia julkaisuja suurelle yleisölle. Hankkeessa on tutkijoita Itä-Suomen yliopistosta, Lapin yliopistosta, Tampereen yliopistosta ja Suomen Ympäristökeskuksesta, sekä ajatus- ja toimintahautomo Creatura. Hankkeen tavoitteena on erityisesti maantieteellisesti tai sosiaalisesti reunalla olevien kansalaisten osallisuuden sekä yhteiskunnan eri tasojen välisen vuorovaikutuksen lisääminen kestävyysmurrokseen liittyvässä keskustelussa. Kaksivuotisessa hankkeessa toteutetaan kansalaistyöpajoja, tutkijatyöpajoja sekä seminaareja.

Rakennamme hankkeessa tieteidenvälistä yhteyttä ja ymmärrystä kestävyyden sosiaalisen, kulttuurisen ja ekologisen ulottuvuuden välille erityisesti yhteiskunnan marginaaleissa, missä edellytykset kestävyysmurroksen toteuttamiselle voivat olla heikot, mutta tarve hallitulle murrokselle on suuri. Hankkeessa järjestetään kolme seminaareista ja työpajoista koostuvaa kestävyysmurrosta eri teemoista lähestyvää tilaisuutta Pohjois-Karjalassa, Lapissa ja Pirkanmaalla. Lue lisää hankkeesta.

Hankkeen logo, jossa neljä erilaista ihmistä rakentaa palapeliä

 

 

 

Versuksen Kestävyysmurroksen marginaalit -teeman julkaisut:

Luminen maisema, jossa tykkylumiset puut, hiihtolatu ja aurinko horisontissa

Asukkaat syrjäseutujen haasteita taklaamassa

Ensimmäisessä kansalaistyöpajassa pohdittiin globaaleja ja paikallisia maan- ja luonnonkäytön muutoksia ja näiden mahdollisia vaikutuksia Lieksassa elämisen tulevaisuuteen.

Virtaava joki metsän ympäröimänä.

Kemijärvellä kohti luonnon ja ihmisen yhteiselämistä

Toisessa kansalaistyöpajassa ja webinaarissa Kemijärvellä pohdittiin, miten perinteisiä luontoelinkeinoja ja elämäntapoja sekä kestävyysmurrokseen liittyviä muutostarpeita voitaisiin yhteensovittaa.