Lähtö ulkomaille tutkimustyön perässä on yhä useammin oleellista rahoituksen kannalta, mutta lukuisat kertomukset työn yksinäisyydestä ja epävarmasta asemasta eivät siihen kannusta. Jos työtilanne on prekaari Suomessa, se on tuskin parempi muualla maailmassa. Opetuksen, projektityön tai rahoituksen haun lomassa ei usein auta muu kuin tyytyä rakenteellisiin ongelmiin, varsinkin, jos ne kohtaa vieraassa järjestelmässä ja vieraalla kielellä.
Ongelmat ovat tuttuja myös Saksan tutkimusinstituuttien nuorille tutkijoille, ja vuonna 2003 Max Planck –instituutin väitöskirjatutkijat nousivat kampanjaan työolojensa puolesta. Painostus sai työnantajat tarjoamaan parempia työsuhteita ja liikehdintä laajeni viime vuonna maanlaajuiseksi nuorten tutkijoiden verkostoksi, jota kutsutaan nimellä N² eli ”Network of Networks” (2018).
Verkosto toimii uudenlaisena työtaistelun muotona erityisesti yliopistojen ulkopuolella työskenteleville tutkijoille, lisäksi se myös edistää jäsentensä työn näkyvyyttä ja vaikuttavuutta. Verkoston ensimmäinen yhteinen tapahtuma oli tiedeviestinnän työpajamuotoinen seminaari viime marraskuussa Berliinissä. Tässä raportissa kerron seminaarikokemuksen pohjalta huomioita siitä, miten tutkijat voivat vaikuttaa sekä yhteiskuntaan että omiin työoloihinsa popularisoinnin, visualisoinnin ja verkostoitumisen keinoin.
Popularisointi ja visualisointi: taiteilua selkeyden ja vääristämisen rajalla
Visualisointi ja popularisointi ovat keinoja, joilla tieteen tekemiseen liittyvän yhteiskunnallisen vallan voi ottaa tietoiseen käyttöön. Siihen liittyy myös vastuu viestin oikeellisuudesta. Esimerkiksi lehtiartikkelin otsikko: ”Löytyykö asuinalueeltasi paljon pelihalleja ja luomukauppoja: Jos kyllä, vuokrannousua odotettavissa.” osoittaa, kuinka popularisoinnilla voi kiinnittää lukijan huomion aiheeseen. Tällaisia otsikkoehdotuksia nousi tieteen popularisoinnin työpajassa, jossa käsiteltiin muun muassa laajaa tutkimusta Berliinin gentrifikaatiosta. Pelihallien ja luomukauppojen esiintyminen gentrifioituvilla alueilla oli tutkimuksen kannalta vain sivuseikka, mutta päivälehden verkkosivuilla välttämätön koukku. Se, painuuko myös varsinainen sisältö ja tulosten monitulkintaisuus mieleen, jää lukijan omalle vastuulle.
Joukkomediassa kuitenkin juuri yhden sankarin tarina, tai juoni, joka kulkee koko jutun läpi, on keino pitää lukija mukana loppuun asti. Se toimii erityisesti tarinan herättäessä perusvaistoja, kuten pelkoa, vahingoniloa tai uteliaisuutta. Omasta tutkimuksesta kertominen tätä kautta lienee sitä helpompaa, mitä selkeämpi tutkimuksen yhteiskunnallinen relevanssi on. Millaisia vaikutuksia tämänkaltaisella logiikalla on perustutkimukselle, jos tutkimuksen näkyvyys alkaa vaikuttaa rahoitukseen?
Myös erilaiset kuvat voivat välittää samaa tietoa hyvin eri painotuksilla. Kartat ovat klassikkoja vääristämään alueiden suhteellista painoarvoa, kuten vaalitulosten visualisoinnit ovat hyvin osoittaneet.
Kuva 1: Suurimmat puolueet kuntavaaleissa 2017_Lounaistieto (2017)Kuva 2: Kuntavaalien tulos Suomessa 2017. Koponen, Juuso (2017)
Lisäksi dataa visualisoidessa on syytä ottaa huomioon ihmisten yleiset tiedontulkinnan kyvyt, kuten heikkous arvioida alueiden pinta-aloja kuvan perusteella. Piirakkadiagrammeja ei siis kannata käyttää määrien vertailuun, ellei sitten tarkoitus ole juonia asiakkaita ostamaan paljon pieniä pitsoja suhteellisesti kalliimmalla hinnalla. Esimerkin havainnollisti visualistointityöpajan ohjaaja Gwilym Lockwood myös blogistaan löytyvillä laskelmilla:
Kuva 3: Pizza Comparison, Lockwood, Gwilym (2017)
Piirakkadiagrammi havainnollistaa sen sijaan hyvin kokonaisuuden ja osien suhdetta. 3D-piirakka taas liioittelee etualan siivujen osuutta, muuta hyötyä varjostuksesta ei ole.
Kuva 4: IL:n kysely suomalaisten mielipiteistä maahanmuuttoon liittyen_Ristamäki, Juha (2016)
Lockwoodin kokemuksen mukaan tieteelliset lehdet saattavat kuitenkin olla konservatiivisia ja tyytyä epäselvään grafiikkaan, joka ei välitä tarkoituksenmukaista viestiä, jos sellaisia on ollut tapana julkaista lehdissä aiemmin. Onneksi tätä epäkohtaa paikkaa nykyään jatkuvasti yleistyvä verkko- ja open access -julkaiseminen. Osa lehdistä on myös edelläkävijöitä monimuotoisen sisällön julkaisemisessa. Poliittisia prosesseja ja käsitteellistä ajattelua ei voi iskostaa numeroihin, mutta sarjakuva-, maalaus- ja muut taiteet voivat keskustella tekstien kanssa ja laajentaa mielenmaisemaa, kuten mm. Sukupuolentutkimus- (2018) ja Niin & Näin -lehdessä (2018) on tehty. Ne jatkavat yhtä tutkimuksen tärkeintä tehtävää, ymmärryksen rajallisuudesta ja jatkuvan kriittisyyden tärkeydestä muistuttamista.
Nuoret tutkijat järjestäytyvät prekaarin työtilanteen korjaamiseksi
Viestinnän ja vaikuttamisen keinot tulevat konferenssia järjestäneille Olga Naumoville, Jan-Lucas Schanzelle, Martin Schmidtille ja Kasia Stoltmannille tarpeeseen N2-verkoston vahvistamisessa. Verkostossa edustetut 190 instituuttia houkuttelevat yhä useampia kunnianhimoisia nuoria tutkijoita ympäri maailmaa hankkeisiinsa, koska instituutit ovat vapaita opetusvelvollisuudesta ja ne ehtivät tuottaa siten yliopistoja enemmän julkaisuja sekä hankkia runsaammin projektirahoitusta. Osa instituuteista on kuitenkin ottanut hyvän maineensa varjolla kaiken irti työntekijöistään.
Useat tutkimusinstituutit tarjoavat esimerkiksi stipendejä korvaukseksi puolipäiväisestä työstä projektihallinnossa, mutta edellyttävät väitöskirjan tekoa jäljelle jäävällä työajalla palkattomasti. Stipendeillä työnantajat välttävät sosiaaliturvamaksut, konferenssikulut ja ylityökorvaukset, tohtoriopiskelijat puolestaan menettävät työttömyysturvan ja eläkekertymän. Suomessa apurahansaajat ovat velvoitettuja ottamaan eläkevakuutuksen, mutta Saksassa puolipäiväinen stipendi tuskin riittäisi kalliin vakuutuksen ottamiseen, stipendin kuluessa kenttätyöhön ja muihin tutkimuksen teosta aiheutuviin kuluihin. Lisäksi nopeasti kasvanutta kansainvälisten tohtoriopiskelijoiden määrää ei ole instituuteissa huomioitu englanninkielisellä tiedottamisella tai riittävällä mentoroinnilla eikä edes väitöskirjan ohjausta ole aina saatavilla sen paremmin englanniksi kuin maan virallista kieltä äidinkielenään puhuville opiskelijoille. Instituuttien tutkijat ovat kokeneet, että instituuttien hyvän menestyksen ja itsenäisen roolin vuoksi heidän työolojaan ei julkisessa tiede- ja koulutuspoliittisessa keskustelussa huomioida.
Naumovin mukaan ”Kun politiikassa puhutaan väitöskirjatutkijoista […] ne, jotka työskentelevät instituuteissa, ovat näkymättömiä”. Viime vuosien aikana Max Planck – ja Helmholz- instituuttien tohtoriopiskelijat ovat järjestäytyneet vaatimaan täyttä palkkaa täydestä työstä, työnantajan osallistumista sosiaaliturvamaksuihin sekä riittävää ohjausta työn aikana. Vuonna 2017 eri instituuttien verkostot perustivat kattoverkoston vaikuttavuutensa vahvistamiseksi, koska konkreettiset keinot ongelmien ratkaisemiseen on todettu vähäisiksi. Esimerkiksi joitakin vuosia sitten ensimmäiset kampanjaryhmät lähestyivät Saksan opetusministeriä, joka ei reagoinut ongelmaan.
“Laillisesti ne [instituutit] ovat hyvin itsenäisiä. Ne voivat seurata omia linjauksiaan”, toteaa Schanze. Kattoverkosto on kuitenkin hiljattain julkaissut vetoomuksen työolojen parantamiseksi, joka saavutti paljon huomiota saksalaisessa mediassa. Naumov jatkaa: “Ainoa keino korjata työsuhteiden ongelmia on sosiaalinen paine pitää esimerkiksi esillä [julkisuudessa], että 80% instituuteista on hyvät työsopimukset. Se tapahtuu ikään kuin vähittäisinä parannuksina.”
Uuden verkoston resurssit keskittyvät toistaiseksi vain akatemiaan, mutta linkkejä muiden alojen työntekijöiden sekä ammattiliiton kanssa ei suljeta pois. Haasteena on, että suurin osa tutkijoista kuuluu opettajaliittoon, joka keskittyy pääsääntöisesti aivan toisenlaisiin työtaisteluihin. Ensimmäisten kampanjoiden ansiosta yksi instituutti on kuitenkin muuttanut stipendipohjaiset sopimukset työsopimuksiksi. Uusi kattoverkosto on myös saanut tukea ja rahoitusta Leibniz-instituuttien keskustoimistolta muun muassa tämän kyseisen, ensimmäiseen verkoston järjestämään konferenssin toteuttamiseen.
Tällä kertaa konferenssissa ei tullut puhetta perustulosta, vaikka se on monelle tapaamalleni ihmiselle päällimmäinen Suomesta mieleen tuleva ja usein ihmetelty uutinen. Oman kokemukseni perusteella perustulokeskustelu ei ole Saksan mediassa yhtä paljon esillä, kuin Suomessa osaksi siksi, että täällä elämiseen riittämättömät palkat ovat isompi ongelma kuin rakenteellinen työttömyys. Parannuksia on siis syytä vaatia myös aivan perinteisen työtaistelun keinoin.
Itse olisin kaivannut vielä hieman lisää keskustelua tieteen ja tutkijoiden yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta omalla alallaan myös akatemian ulkopuolella, mutta nuorten tutkijoiden uuden ja maantieteellisesti laajan verkoston ensimmäiseksi tapahtumaksi konferenssi oli erittäin antoisa ja välitön kokemus. Open Access -julkaisuun myös kannustettiin, koska Saksan yliopistot vetävät omaa Tiedonhinta-kampanjaansa, Project DEAL:a. Toivoa sopii, että uudet viestinnän keinot avaavat nuorille tutkijoille vahvempaa asemaa työmarkkinoilla sekä yhteiskunnassa, ja epäreiluja työehtoja käyttävät instituutit saavat jatkossa osakseen näkyvää vastarintaa.
SUNNA KOVANEN
Tämä kirjoitus on tehty osana hanketta RurAction: Social Entrepreneurship in Structurally Weak Rural Regions: Analysing Innovative Troubleshooters in Action. Hanke on saanut rahoitusta Euroopan Unionin Horisontti 2020 tutkimus- ja innovaatio-ohjelmasta Marie Sklodowska-Curie ITN, sopimus No 721999
Sunna Kovanen on väitöskirjatutkija Leipzigin yliopistossa. Kovanen tutkii väitöskirjassaan maatalousalan yhteiskunnallisten yritysten yhteistyötä sekä sen käytäntöjä ja haasteita Saksan ja Portugalin maaseudulla. Hän on perehtynyt kestävän talouden ja itseorganisoitumisen kysymyksiin maaseutualueilla, toimii vapaa-ajallaan solidaarisuustalousliikkeissä ja on kiinnostunut tutkimuksen yhteiskunnallisesta roolista.
Lähtö ulkomaille tutkimustyön perässä on yhä useammin oleellista rahoituksen kannalta, mutta lukuisat kertomukset työn yksinäisyydestä ja epävarmasta asemasta eivät siihen kannusta. Jos työtilanne on prekaari Suomessa, se on tuskin parempi muualla maailmassa. Opetuksen, projektityön tai rahoituksen haun lomassa ei usein auta muu kuin tyytyä rakenteellisiin ongelmiin, varsinkin, jos ne kohtaa vieraassa järjestelmässä ja vieraalla kielellä.
Ongelmat ovat tuttuja myös Saksan tutkimusinstituuttien nuorille tutkijoille, ja vuonna 2003 Max Planck –instituutin väitöskirjatutkijat nousivat kampanjaan työolojensa puolesta. Painostus sai työnantajat tarjoamaan parempia työsuhteita ja liikehdintä laajeni viime vuonna maanlaajuiseksi nuorten tutkijoiden verkostoksi, jota kutsutaan nimellä N² eli ”Network of Networks” (2018).
Verkosto toimii uudenlaisena työtaistelun muotona erityisesti yliopistojen ulkopuolella työskenteleville tutkijoille, lisäksi se myös edistää jäsentensä työn näkyvyyttä ja vaikuttavuutta. Verkoston ensimmäinen yhteinen tapahtuma oli tiedeviestinnän työpajamuotoinen seminaari viime marraskuussa Berliinissä. Tässä raportissa kerron seminaarikokemuksen pohjalta huomioita siitä, miten tutkijat voivat vaikuttaa sekä yhteiskuntaan että omiin työoloihinsa popularisoinnin, visualisoinnin ja verkostoitumisen keinoin.
Popularisointi ja visualisointi: taiteilua selkeyden ja vääristämisen rajalla
Visualisointi ja popularisointi ovat keinoja, joilla tieteen tekemiseen liittyvän yhteiskunnallisen vallan voi ottaa tietoiseen käyttöön. Siihen liittyy myös vastuu viestin oikeellisuudesta. Esimerkiksi lehtiartikkelin otsikko: ”Löytyykö asuinalueeltasi paljon pelihalleja ja luomukauppoja: Jos kyllä, vuokrannousua odotettavissa.” osoittaa, kuinka popularisoinnilla voi kiinnittää lukijan huomion aiheeseen. Tällaisia otsikkoehdotuksia nousi tieteen popularisoinnin työpajassa, jossa käsiteltiin muun muassa laajaa tutkimusta Berliinin gentrifikaatiosta. Pelihallien ja luomukauppojen esiintyminen gentrifioituvilla alueilla oli tutkimuksen kannalta vain sivuseikka, mutta päivälehden verkkosivuilla välttämätön koukku. Se, painuuko myös varsinainen sisältö ja tulosten monitulkintaisuus mieleen, jää lukijan omalle vastuulle.
Joukkomediassa kuitenkin juuri yhden sankarin tarina, tai juoni, joka kulkee koko jutun läpi, on keino pitää lukija mukana loppuun asti. Se toimii erityisesti tarinan herättäessä perusvaistoja, kuten pelkoa, vahingoniloa tai uteliaisuutta. Omasta tutkimuksesta kertominen tätä kautta lienee sitä helpompaa, mitä selkeämpi tutkimuksen yhteiskunnallinen relevanssi on. Millaisia vaikutuksia tämänkaltaisella logiikalla on perustutkimukselle, jos tutkimuksen näkyvyys alkaa vaikuttaa rahoitukseen?
Myös erilaiset kuvat voivat välittää samaa tietoa hyvin eri painotuksilla. Kartat ovat klassikkoja vääristämään alueiden suhteellista painoarvoa, kuten vaalitulosten visualisoinnit ovat hyvin osoittaneet.
Lisäksi dataa visualisoidessa on syytä ottaa huomioon ihmisten yleiset tiedontulkinnan kyvyt, kuten heikkous arvioida alueiden pinta-aloja kuvan perusteella. Piirakkadiagrammeja ei siis kannata käyttää määrien vertailuun, ellei sitten tarkoitus ole juonia asiakkaita ostamaan paljon pieniä pitsoja suhteellisesti kalliimmalla hinnalla. Esimerkin havainnollisti visualistointityöpajan ohjaaja Gwilym Lockwood myös blogistaan löytyvillä laskelmilla:
Piirakkadiagrammi havainnollistaa sen sijaan hyvin kokonaisuuden ja osien suhdetta. 3D-piirakka taas liioittelee etualan siivujen osuutta, muuta hyötyä varjostuksesta ei ole.
Lockwoodin kokemuksen mukaan tieteelliset lehdet saattavat kuitenkin olla konservatiivisia ja tyytyä epäselvään grafiikkaan, joka ei välitä tarkoituksenmukaista viestiä, jos sellaisia on ollut tapana julkaista lehdissä aiemmin. Onneksi tätä epäkohtaa paikkaa nykyään jatkuvasti yleistyvä verkko- ja open access -julkaiseminen.
Osa lehdistä on myös edelläkävijöitä monimuotoisen sisällön julkaisemisessa. Poliittisia prosesseja ja käsitteellistä ajattelua ei voi iskostaa numeroihin, mutta sarjakuva-, maalaus- ja muut taiteet voivat keskustella tekstien kanssa ja laajentaa mielenmaisemaa, kuten mm. Sukupuolentutkimus- (2018) ja Niin & Näin -lehdessä (2018) on tehty. Ne jatkavat yhtä tutkimuksen tärkeintä tehtävää, ymmärryksen rajallisuudesta ja jatkuvan kriittisyyden tärkeydestä muistuttamista.
Nuoret tutkijat järjestäytyvät prekaarin työtilanteen korjaamiseksi
Viestinnän ja vaikuttamisen keinot tulevat konferenssia järjestäneille Olga Naumoville, Jan-Lucas Schanzelle, Martin Schmidtille ja Kasia Stoltmannille tarpeeseen N2-verkoston vahvistamisessa. Verkostossa edustetut 190 instituuttia houkuttelevat yhä useampia kunnianhimoisia nuoria tutkijoita ympäri maailmaa hankkeisiinsa, koska instituutit ovat vapaita opetusvelvollisuudesta ja ne ehtivät tuottaa siten yliopistoja enemmän julkaisuja sekä hankkia runsaammin projektirahoitusta. Osa instituuteista on kuitenkin ottanut hyvän maineensa varjolla kaiken irti työntekijöistään.
Useat tutkimusinstituutit tarjoavat esimerkiksi stipendejä korvaukseksi puolipäiväisestä työstä projektihallinnossa, mutta edellyttävät väitöskirjan tekoa jäljelle jäävällä työajalla palkattomasti. Stipendeillä työnantajat välttävät sosiaaliturvamaksut, konferenssikulut ja ylityökorvaukset, tohtoriopiskelijat puolestaan menettävät työttömyysturvan ja eläkekertymän. Suomessa apurahansaajat ovat velvoitettuja ottamaan eläkevakuutuksen, mutta Saksassa puolipäiväinen stipendi tuskin riittäisi kalliin vakuutuksen ottamiseen, stipendin kuluessa kenttätyöhön ja muihin tutkimuksen teosta aiheutuviin kuluihin. Lisäksi nopeasti kasvanutta kansainvälisten tohtoriopiskelijoiden määrää ei ole instituuteissa huomioitu englanninkielisellä tiedottamisella tai riittävällä mentoroinnilla eikä edes väitöskirjan ohjausta ole aina saatavilla sen paremmin englanniksi kuin maan virallista kieltä äidinkielenään puhuville opiskelijoille. Instituuttien tutkijat ovat kokeneet, että instituuttien hyvän menestyksen ja itsenäisen roolin vuoksi heidän työolojaan ei julkisessa tiede- ja koulutuspoliittisessa keskustelussa huomioida.
Naumovin mukaan ”Kun politiikassa puhutaan väitöskirjatutkijoista […] ne, jotka työskentelevät instituuteissa, ovat näkymättömiä”. Viime vuosien aikana Max Planck – ja Helmholz- instituuttien tohtoriopiskelijat ovat järjestäytyneet vaatimaan täyttä palkkaa täydestä työstä, työnantajan osallistumista sosiaaliturvamaksuihin sekä riittävää ohjausta työn aikana. Vuonna 2017 eri instituuttien verkostot perustivat kattoverkoston vaikuttavuutensa vahvistamiseksi, koska konkreettiset keinot ongelmien ratkaisemiseen on todettu vähäisiksi. Esimerkiksi joitakin vuosia sitten ensimmäiset kampanjaryhmät lähestyivät Saksan opetusministeriä, joka ei reagoinut ongelmaan.
“Laillisesti ne [instituutit] ovat hyvin itsenäisiä. Ne voivat seurata omia linjauksiaan”, toteaa Schanze. Kattoverkosto on kuitenkin hiljattain julkaissut vetoomuksen työolojen parantamiseksi, joka saavutti paljon huomiota saksalaisessa mediassa. Naumov jatkaa: “Ainoa keino korjata työsuhteiden ongelmia on sosiaalinen paine pitää esimerkiksi esillä [julkisuudessa], että 80% instituuteista on hyvät työsopimukset. Se tapahtuu ikään kuin vähittäisinä parannuksina.”
Uuden verkoston resurssit keskittyvät toistaiseksi vain akatemiaan, mutta linkkejä muiden alojen työntekijöiden sekä ammattiliiton kanssa ei suljeta pois. Haasteena on, että suurin osa tutkijoista kuuluu opettajaliittoon, joka keskittyy pääsääntöisesti aivan toisenlaisiin työtaisteluihin. Ensimmäisten kampanjoiden ansiosta yksi instituutti on kuitenkin muuttanut stipendipohjaiset sopimukset työsopimuksiksi. Uusi kattoverkosto on myös saanut tukea ja rahoitusta Leibniz-instituuttien keskustoimistolta muun muassa tämän kyseisen, ensimmäiseen verkoston järjestämään konferenssin toteuttamiseen.
Tällä kertaa konferenssissa ei tullut puhetta perustulosta, vaikka se on monelle tapaamalleni ihmiselle päällimmäinen Suomesta mieleen tuleva ja usein ihmetelty uutinen. Oman kokemukseni perusteella perustulokeskustelu ei ole Saksan mediassa yhtä paljon esillä, kuin Suomessa osaksi siksi, että täällä elämiseen riittämättömät palkat ovat isompi ongelma kuin rakenteellinen työttömyys. Parannuksia on siis syytä vaatia myös aivan perinteisen työtaistelun keinoin.
Itse olisin kaivannut vielä hieman lisää keskustelua tieteen ja tutkijoiden yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta omalla alallaan myös akatemian ulkopuolella, mutta nuorten tutkijoiden uuden ja maantieteellisesti laajan verkoston ensimmäiseksi tapahtumaksi konferenssi oli erittäin antoisa ja välitön kokemus. Open Access -julkaisuun myös kannustettiin, koska Saksan yliopistot vetävät omaa Tiedonhinta-kampanjaansa, Project DEAL:a. Toivoa sopii, että uudet viestinnän keinot avaavat nuorille tutkijoille vahvempaa asemaa työmarkkinoilla sekä yhteiskunnassa, ja epäreiluja työehtoja käyttävät instituutit saavat jatkossa osakseen näkyvää vastarintaa.
SUNNA KOVANEN
Otsikon kuva: Copyright © Kai Müller
Lähdeluettelo:
Koponen, J. (2017) Miltä poliittinen Suomi oikeasti nyt näyttää? Unohda vanhat kartat ja katso tästä. Aamulehti 10.4.2017. (Katsottu: 28.4.2018).
Lockwood, G. (2017) Time is money, money is power, power is pizza and pizza is knowledge. Vizzee Rascal 7.3.2017 . (Katsottu:23.4.2018).
Lounaistieto (2017) Katsaus Varsinais-Suomen vaalitulokseen. Lounaistieto 10.4.2017 . Tietolähde: Tilastokeskus. Taustakartan lähde: Maanmittauslaitos. (Katsottu:28.4.2018).
N² – The Network of Networks (2018).
Niin & Näin (2018).
About DEAL (2018) Project DEAL. Bundesweite Lizenzierung von Angeboten großer Wissenchaftsverlage.
Ristamäki, J. (2016) IL-Kysely: Suomalaiset epäilevät islamilaisten sopeutumista. Iltalehti 10.10.2016 . (Katsottu:23.4.2018).
Sukupuolentutkimuksen seura (2018).
Tiedonhinta (2016) Tieteellisten julkaisujen hinta ei saa karata käsistä. Tiedonhinta 21.12.2016 . (Katsottu:26.4.2018).
N2-verkostossa edustettujen instituuttien määrä:
Dämmrich, J. (2017) Leibniz in Zahlen. Leibniz-Gemeinschaft (2018) . (Katsottu: 26.4.2018)
Helmoltz-Gemeinschaft (2018).
Max-Planck-Gesellschaft (2018).
Turve, toimilupa, oikeudenmukaisuus – RISTEYKSESSÄ
Risteyksessä-teemajulkaisusarja
Kriisitutkimus muutosvoimana
Sunna Kovanen
Sunna Kovanen on väitöskirjatutkija Leipzigin yliopistossa. Kovanen tutkii väitöskirjassaan maatalousalan yhteiskunnallisten yritysten yhteistyötä sekä sen käytäntöjä ja haasteita Saksan ja Portugalin maaseudulla. Hän on perehtynyt kestävän talouden ja itseorganisoitumisen kysymyksiin maaseutualueilla, toimii vapaa-ajallaan solidaarisuustalousliikkeissä ja on kiinnostunut tutkimuksen yhteiskunnallisesta roolista.