Lukuaika: 3 min.
Suomalainen voittoa tavoittelematon tiedejulkaiseminen on hankalan paradoksin edessä. Kysely toisensa perään osoittaa, että tieteellisten seurojen kustantamat julkaisukanavat koetaan tärkeiksi ja hyödyllisiksi niin tutkijoiden, asiantuntijoiden kuin opiskelijoidenkin piirissä. Samalla sitoutuminen tieteelliseen seuratoimintaan on heikentynyt. Tämä näkyy yhtäältä jäsenmäärien laskuna, toisaalta aktiivisten toimijoiden puutteena.
Kehitys on johtanut julkaisutoiminnan jo ennalta vaatimattomien henkilö- ja talousresurssien niukkenemiseen. Pääasiassa jäsenmaksuilla ja niihin suhteutetuilla valtionavustuksilla kustannettujen sarjojen toimittaminen on toki aina edellyttänyt talkootyötä. Nykyinen kustannusvastuiden ja toimitustyön kasaantuminen on kuitenkin johtamassa kestämättömään tilanteeseen. Laadukkaan tieteellisen julkaisutoiminnan ylläpitäminen vapaaehtoispohjalta ei yksinkertaisesti onnistu ilman jäsenistön tukea ja uusia aktiivisia toimijoita.
Syitä tilanteen kärjistymiseen on monia. Kansallisen tiedepolitiikan nostama paine kansainväliseen julkaisemiseen on vähentänyt kotimaisen julkaisutoiminnan arvoa (esim. Julkaisufoorumin käyttö yliopistojen toiminnan rahoituksessa). Myös tutkimuksen rahoittajat ja tutkimusorganisaatiot edistävät kehityskulkua erilaisilla ohjaavilla toimilla, ja tutkijat vastaavasti tekevät työtään muuttuneessa tilanteessa entistä kansainvälisemmin. Joillakin aloilla tämä on tarkoittanut merkittävää katoa lehtiin tarjotuissa käsikirjoituksissa.
Toinen merkittävä linjaus on sekä EU-tasolla että kansallisesti asetettu korkea tavoite julkaisujen avoimesta saatavuudesta, jota esimerkiksi Tieteellisten seurain valtuuskunta pyrkii täyttämään tarjoamalla jäsenseurojensa käyttöön avoimeen julkaisemiseen soveltuvan sähköisen järjestelmän (ks. Lilja, Nygård & Koikkalainen tässä numerossa). Maksuttomat verkkojulkaisut palvelevat hyvin kaikkia muita paitsi kustantajaa, joka joutuu edelleen vastaamaan toiminnan resursoinnista. Seurapohjaisen julkaisutoiminnan haasteena on myös yleinen sosio-kulttuurinen muutos. ”Pop-up -yhteisöllisyys” ei suosi pitkäjänteistä sitoutumista ja vakiintuneen toiminnan ylläpitämistä, vaan kannustaa mieluummin nopeatempoiseen kokeilemiseen ja uusien juttujen etsimiseen (ks. Kallio tässä numerossa).
Yksikään näistä kehityskuluista ei ole huono sinänsä: suomalaisen tutkimuksen kansainvälistyminen, tutkimustiedon avoin saatavuus ja uutta luova yhteisöllisyys ovat kaikki hienoja asioita. Kotimaista voittoa tavoittelematonta julkaisutoimintaa pitäisikin kehittää kestävään suuntaan tässä kehyksessä, ei sen vastaisesti tai siitä riippumatta. Miten tämä tehdään?
Haasteeseen tarttuminen vaatii nähdäksemme ripauksen julkeutta. Vuoden alussa startannut, Koneen Säätiön rahoittama kaksivuotinen rohkea avaus Julkea! asettuu uudistamaan kotimaista julkaisutoimintaa ujostelematta ja (uhka)rohkeasti. Keskittyen erityisesti maantieteeseen, aluetieteeseen ja yhteiskuntatieteelliseen ympäristötutkimukseen, hanke perkaa kotimaisen julkaisutoiminnan solmukohtia ja synergioita sekä kehittelee ja kokeilee uusia yhteistyön muotoja.
Julkea! suuntautuu yhtäältä mukana olevien seurojen – Alue- ja ympäristötutkimuksen seuran (AYS), Suomen maantieteellisen seuran (SMS) ja Yhteiskuntatieteellisen ympäristötutkimuksen seuran (YHYS) – ja niiden julkaisemien tieteellisten aikakauslehtien – Alue & Ympäristön, Fennian ja Terran – keskinäisen dynamiikan vahvistamiseen. Toisaalta hankkeessa tavoitellaan tieteellisen julkaisutoiminnan käytännöistä kiinnostuneiden ja niiden ylläpitoon ja kehittämiseen sitoutuneiden ihmisten joukon laajentamista. Haluamme keksiä ja löytää ”monitieteisen julkison”, joka näkyy, kuuluu ja vaikuttaa erilaisilla yhdessä tekemisen ja vastuun kantamisen pienillä teoilla. Kolmanneksi hanke ottaa kantaa tiede- ja yhteiskuntapoliittisiin keskusteluihin, joissa pohditaan julkaisutoiminnan muutospaineita ja tieteellisen tiedon yhteiskunnallisia merkityksiä. Kotimaisilla kielillä julkaistuilla ja paikallisista(kin) ilmiöistä kertovilla analyyseillä ja reflektioilla voisi olla paljon nykyistä merkittävämpi rooli yhteiskunnallisen keskustelun avartamisessa (ks. Kaljonen ja Valkonen tässä numerossa).
Julkea! tarjoaa avoimen alustan kotimaisen julkaisutoiminnan kehittämiselle. Kutsumme kaikki tiedeyhteisön jäseniksi itsensä kokevat henkilöt ja tahot pohtimaan, määrittelemään ja toteuttamaan kotimaista tiedejulkisoa. Mikä se on? Miten ja missä se voi toimia? Millaista joukkovoimaa siihen sisältyy ja voidaan kerryttää? Mihin monitieteinen tiedejulkiso pyrkii?
Toistaiseksi Julkea! on jalkautunut verkkoon ja sosiaaliseen mediaan, missä alkuideointi saa laiduntaa laajalti. Fyysisesti hanke tulee näkymään ensi kertaa Kaupunkitutkimuksen päivillä Helsingissä 27.–28.4. Suunnitteilla on lisäksi erilaisia tapaamisia ja tapahtumia, joissa keskustelua tullaan käymään aiheesta kiinnostuneiden ihmisten ja kollektiivien kanssa. Verkot ovat vesillä myös uudenlaisen verkkopohjaisen julkaisuyhteistyön kehittämiseksi (ks. Alatalo, Hyvärinen, Ponto ja Santaoja tässä numerossa).
Ensimmäinen julkea keskustelunavauksemme on tämä Versus-numero, jossa näkemyksiä tieteellisestä julkaisemisesta ja sen kotimaisesta nykytilanteesta esittävät hankkeen ohjausryhmän jäsenet ja muut aihepiirin asiantuntijat. Toivomme puheenvuorojen ensisijassa synnyttävän keskustelua ja versovan ennakoimattomiin suuntiin. Millaiseen tiedejulkisoon sinä haluat kuulua ja miten se saadaan aikaan?
Kirsi Pauliina Kallio
HT, akatemiatutkija Kirsi Pauliina Kallio on Julkea! -hankkeen vastuullinen johtaja. Lisäksi hän on AYS:n puheenjohtaja, Fennia-lehden toimittaja, TSV:n hallituksen jäsen sekä mukana Kotilava-hankkeessa.
Pieta Hyvärinen
Julkea! -hankkeen koordinaattori, YTM Pieta Hyvärinen on opiskellut ympäristöpolitiikkaa ja sukupuolentutkimusta ja toimii nyt väitöskirjatutkijana Tampereen yliopistossa.
Suomalainen voittoa tavoittelematon tiedejulkaiseminen on hankalan paradoksin edessä. Kysely toisensa perään osoittaa, että tieteellisten seurojen kustantamat julkaisukanavat koetaan tärkeiksi ja hyödyllisiksi niin tutkijoiden, asiantuntijoiden kuin opiskelijoidenkin piirissä. Samalla sitoutuminen tieteelliseen seuratoimintaan on heikentynyt. Tämä näkyy yhtäältä jäsenmäärien laskuna, toisaalta aktiivisten toimijoiden puutteena.
Kehitys on johtanut julkaisutoiminnan jo ennalta vaatimattomien henkilö- ja talousresurssien niukkenemiseen. Pääasiassa jäsenmaksuilla ja niihin suhteutetuilla valtionavustuksilla kustannettujen sarjojen toimittaminen on toki aina edellyttänyt talkootyötä. Nykyinen kustannusvastuiden ja toimitustyön kasaantuminen on kuitenkin johtamassa kestämättömään tilanteeseen. Laadukkaan tieteellisen julkaisutoiminnan ylläpitäminen vapaaehtoispohjalta ei yksinkertaisesti onnistu ilman jäsenistön tukea ja uusia aktiivisia toimijoita.
Syitä tilanteen kärjistymiseen on monia. Kansallisen tiedepolitiikan nostama paine kansainväliseen julkaisemiseen on vähentänyt kotimaisen julkaisutoiminnan arvoa (esim. Julkaisufoorumin käyttö yliopistojen toiminnan rahoituksessa). Myös tutkimuksen rahoittajat ja tutkimusorganisaatiot edistävät kehityskulkua erilaisilla ohjaavilla toimilla, ja tutkijat vastaavasti tekevät työtään muuttuneessa tilanteessa entistä kansainvälisemmin. Joillakin aloilla tämä on tarkoittanut merkittävää katoa lehtiin tarjotuissa käsikirjoituksissa.
Toinen merkittävä linjaus on sekä EU-tasolla että kansallisesti asetettu korkea tavoite julkaisujen avoimesta saatavuudesta, jota esimerkiksi Tieteellisten seurain valtuuskunta pyrkii täyttämään tarjoamalla jäsenseurojensa käyttöön avoimeen julkaisemiseen soveltuvan sähköisen järjestelmän (ks. Lilja, Nygård & Koikkalainen tässä numerossa). Maksuttomat verkkojulkaisut palvelevat hyvin kaikkia muita paitsi kustantajaa, joka joutuu edelleen vastaamaan toiminnan resursoinnista. Seurapohjaisen julkaisutoiminnan haasteena on myös yleinen sosio-kulttuurinen muutos. ”Pop-up -yhteisöllisyys” ei suosi pitkäjänteistä sitoutumista ja vakiintuneen toiminnan ylläpitämistä, vaan kannustaa mieluummin nopeatempoiseen kokeilemiseen ja uusien juttujen etsimiseen (ks. Kallio tässä numerossa).
Yksikään näistä kehityskuluista ei ole huono sinänsä: suomalaisen tutkimuksen kansainvälistyminen, tutkimustiedon avoin saatavuus ja uutta luova yhteisöllisyys ovat kaikki hienoja asioita. Kotimaista voittoa tavoittelematonta julkaisutoimintaa pitäisikin kehittää kestävään suuntaan tässä kehyksessä, ei sen vastaisesti tai siitä riippumatta. Miten tämä tehdään?
Haasteeseen tarttuminen vaatii nähdäksemme ripauksen julkeutta. Vuoden alussa startannut, Koneen Säätiön rahoittama kaksivuotinen rohkea avaus Julkea! asettuu uudistamaan kotimaista julkaisutoimintaa ujostelematta ja (uhka)rohkeasti. Keskittyen erityisesti maantieteeseen, aluetieteeseen ja yhteiskuntatieteelliseen ympäristötutkimukseen, hanke perkaa kotimaisen julkaisutoiminnan solmukohtia ja synergioita sekä kehittelee ja kokeilee uusia yhteistyön muotoja.
Julkea! suuntautuu yhtäältä mukana olevien seurojen – Alue- ja ympäristötutkimuksen seuran (AYS), Suomen maantieteellisen seuran (SMS) ja Yhteiskuntatieteellisen ympäristötutkimuksen seuran (YHYS) – ja niiden julkaisemien tieteellisten aikakauslehtien – Alue & Ympäristön, Fennian ja Terran – keskinäisen dynamiikan vahvistamiseen. Toisaalta hankkeessa tavoitellaan tieteellisen julkaisutoiminnan käytännöistä kiinnostuneiden ja niiden ylläpitoon ja kehittämiseen sitoutuneiden ihmisten joukon laajentamista. Haluamme keksiä ja löytää ”monitieteisen julkison”, joka näkyy, kuuluu ja vaikuttaa erilaisilla yhdessä tekemisen ja vastuun kantamisen pienillä teoilla. Kolmanneksi hanke ottaa kantaa tiede- ja yhteiskuntapoliittisiin keskusteluihin, joissa pohditaan julkaisutoiminnan muutospaineita ja tieteellisen tiedon yhteiskunnallisia merkityksiä. Kotimaisilla kielillä julkaistuilla ja paikallisista(kin) ilmiöistä kertovilla analyyseillä ja reflektioilla voisi olla paljon nykyistä merkittävämpi rooli yhteiskunnallisen keskustelun avartamisessa (ks. Kaljonen ja Valkonen tässä numerossa).
Julkea! tarjoaa avoimen alustan kotimaisen julkaisutoiminnan kehittämiselle. Kutsumme kaikki tiedeyhteisön jäseniksi itsensä kokevat henkilöt ja tahot pohtimaan, määrittelemään ja toteuttamaan kotimaista tiedejulkisoa. Mikä se on? Miten ja missä se voi toimia? Millaista joukkovoimaa siihen sisältyy ja voidaan kerryttää? Mihin monitieteinen tiedejulkiso pyrkii?
Toistaiseksi Julkea! on jalkautunut verkkoon ja sosiaaliseen mediaan, missä alkuideointi saa laiduntaa laajalti. Fyysisesti hanke tulee näkymään ensi kertaa Kaupunkitutkimuksen päivillä Helsingissä 27.–28.4. Suunnitteilla on lisäksi erilaisia tapaamisia ja tapahtumia, joissa keskustelua tullaan käymään aiheesta kiinnostuneiden ihmisten ja kollektiivien kanssa. Verkot ovat vesillä myös uudenlaisen verkkopohjaisen julkaisuyhteistyön kehittämiseksi (ks. Alatalo, Hyvärinen, Ponto ja Santaoja tässä numerossa).
Ensimmäinen julkea keskustelunavauksemme on tämä Versus-numero, jossa näkemyksiä tieteellisestä julkaisemisesta ja sen kotimaisesta nykytilanteesta esittävät hankkeen ohjausryhmän jäsenet ja muut aihepiirin asiantuntijat. Toivomme puheenvuorojen ensisijassa synnyttävän keskustelua ja versovan ennakoimattomiin suuntiin. Millaiseen tiedejulkisoon sinä haluat kuulua ja miten se saadaan aikaan?
Kirsi Pauliina Kallio
HT, akatemiatutkija Kirsi Pauliina Kallio on Julkea! -hankkeen vastuullinen johtaja. Lisäksi hän on AYS:n puheenjohtaja, Fennia-lehden toimittaja, TSV:n hallituksen jäsen sekä mukana Kotilava-hankkeessa.
Pieta Hyvärinen
Julkea! -hankkeen koordinaattori, YTM Pieta Hyvärinen on opiskellut ympäristöpolitiikkaa ja sukupuolentutkimusta ja toimii nyt väitöskirjatutkijana Tampereen yliopistossa.
Takaisin ylös ↑
Missä, milloin ja miten yleistajuistat omaa tutkimustasi – ja voisitko tehdä sen paremmin?
Kriisitutkimus muutosvoimana
Viesti ja vaikuta -kurssilta eväitä yleistajuiseen tiedeviestintään