Omavaraisuus osana kestävämpien elämäntapojen tavoittelua

Kun loppuvuodesta 2019 aloitin omavaraisuutta tavoittelevia kotitalouksia käsittelevän pro gradu -tutkielmani tekemisen, en arvannut, miten suuren kiinnostuksen kohteeksi monet aihepiiriin sisältyvät teemat pian nousisivat. Koronavirus SARS-CoV-2 levisi alkuvuonna 2020 aiheuttaen globaalin pandemian. Viruksen nopea leviäminen ja yhteiskunnan sulkutoimet saivat ihmiset hamstraamaan ruokaa ja vessapaperia, vaikka kaupat vakuuttelivat tavaratoimitusten jatkuvan normaalisti. Hamstrausvaiheen jälkeen mediassa puhuttiin paljon kotimaisen ruoantuotannon turvaamisesta ja arvostuksesta sekä suojavarusteiden ja hengityskoneiden riittävyydestä. Esiin nousi keskustelu kriisiajan huoltovarmuudesta ja tarpeesta kasvattaa kotimaista ja eurooppalaista omavaraisuutta erityisesti suojatarvikkeiden (ja myöhemmin myös rokotteiden) osalta. Globalisoituneessa maailmassa tuli yllätyksenä se, että poikkeustilanteessa jokainen maa joutuikin yhtäkkiä huolehtimaan itse hankinnoistaan. Alkuvaiheen shokin jälkeen yhteistyö maiden välillä toki lisääntyi.

Uuden tartuntataudin äkillinen leviäminen maailmanlaajuiseksi pandemiaksi ja sitä seuranneet yhteiskunnan sulkutoimet aiheuttivat lähes kaikille rajun muutoksen arkiseen elämäntapaan, mikä sai monet miettimään elämäänsä uudella tavalla. Suositusten mukaisesti suuri osa väestöstä jäi etätöihin tai opiskelemaan kotoa tai kesämökiltä käsin. Toisille korona-aika tarkoitti työttömäksi jäämistä tai lomautusta, osa jatkoi työskentelyä työpaikalla aiempaa epävarmemmissa oloissa ja tartuntariskin alaisena. Ravintolat ja monet harrastuspaikat suljettiin. Runsas kotona vietetty aika lisäsi intoa esimerkiksi remontointiin, puutarhanhoitoon sekä ruoanlaittoon ja leipomiseen. Monissa myymälöissä etenkin hyötykasvien siemenet ja taimet loppuivat kesken, ja rautakauppojen myynti kasvoi kohisten. Graduni aihe tuntui todella ajankohtaiselta, sillä kevään kuluessa omavaraisuuteen liittyvät tai sitä sivuavat aiheet olivat mediassa lähes päivittäin esillä.

Omavaraisuus gradun aiheena

Omavaraisuudella tarkoitetaan sitä, että ihminen tai valtio pystyy itse tuottamaan kaiken tarvitsemansa ilman muiden apua. Kotitalous voi pyrkiä omavaraisuuteen esimerkiksi ruoan, veden, lämmönlähteiden, sähkön, vaatteiden, muiden tavaroiden ja vaikkapa liikkumisen suhteen (1). Valtiollisella tasolla omavaraisuudella tarkoitetaan sitä, että valtion alueella tuotetaan mahdollisimman suuri osuus tarvittavista tuotteista ja palveluista, jolloin riippuvuus muista maista ja niiden tuotannosta on mahdollisimman vähäistä. Valtion tasolla omavaraisuus liittyy myös huoltovarmuuteen, jolla tarkoitetaan Huoltovarmuuskeskuksen määritelmän mukaan kykyä selviytyä häiriötilanteissa ja kriisioloissa mahdollisimman vähin erityisjärjestelyin ja haitoin (2).

Tarkastelin gradussani omavaraisuutta tavoittelevia kotitalouksia seuraavien tutkimuskysymysten kautta:
1) Millaisin keinoin omavaraisempaa elämää tavoitellaan?
2) Minkälaisia syitä omavaraisuuden tavoittelun taustalta löytyy, eli miten ihmiset perustelevat tavoitteensa omavaraisuudesta?
3) Liittyykö omavaraisuuteen yhteiskunnallisia, aatteellisia tai katsomuksellisia näkemyksiä tai tavoitteita?

Teoreettisena viitekehyksenä oli Giddensin kehittämä ajatus elämänpolitiikasta, jonka mukaan ihmisen elämäntapa muotoutuu hänen tekemiensä käytännöllisten ja moraalisten valintojen seurauksena. Tarkastelin omavaraisuutta myös vapaaehtoisesti vaatimattoman elämäntavan (voluntary simplicity), arkielämän ympäristöpolitiikan ja vaihtoehtoisten elämäntapojen käsitteiden avulla. Keräsin aineiston kyselyllä, jota jaoin sosiaalisen median omavaraisuusryhmissä. Aineisto on kerätty helmikuun 2020 lopussa eli ennen varsinaista pandemia-aikaa.

Itse tekeminen, riippumattomuus ja varautuminen

Suurelle osalle gradukyselyni vastaajista omavaraisuuden tavoittelussa tärkeää oli paluu perusasioiden äärelle, jollaisiksi koettiin oman ruoan tuottaminen ekologisella ja eettisellä tavalla, kodin lämmittäminen omilla polttopuilla sekä käytännön taitojen ja vanhojen työtapojen osaaminen. Monille tärkeää oli myös riippumattomuus vesijohto- ja sähköverkosta ja joillakin myös laajempi riippumattomuus ympäröivästä yhteiskunnasta. Harva vastaajista kuitenkaan tavoitteli täydellistä omavaraisuutta. Palkkatyö ja yrittäjyys nähtiin osana elämäntapaa, joskin niiden osuutta ajankäytöstä haluttiin usein vähentää ja kodin piirissä tehtävän työn määrää lisätä. Taloudellinen itsenäisyys oli monille vastaajille tärkeää, eikä perustulo saanut suurta kannatusta. Valtaosa vastaajista ei kuitenkaan halunnut täysin irrottautua yhteiskunnan turvaverkoista, vaan piti tärkeänä, että sosiaaliturva tuli avuksi niissä tilanteissa, jolloin ihminen ei voinut elättää itseään omalla työllään, kuten vanhuuden, sairauden tai lasten vauvavaiheen aikana. Monelle vastaajalle oli tärkeää varautuminen sähkökatkoihin ja vedenjakelun häiriötiloihin, mutta myös muihin kriisi- tai poikkeustilanteisiin.

Monissa sosiaalisen median omavaraisuusryhmissä koettiin koronakeväänä suoranainen uusien jäsenten tulva. On vaikea sanoa, kuinka paljon koronavuonna suosittu oman ruoan kasvattaminen ja muu uusien käytännön taitojen opettelu liittyy haluun kasvattaa omia selviämistaitoja kriisitilanteessa. Ainakin omavaraisuusryhmien keskusteluissa ja uusien jäsenten kommenteissa tällaiset ajatukset näkyivät jonkin verran.

Omavaraisuuden tavoittelijat edelläkävijöinä?

Omavaraisuutta tavoittelevat ihmiset eivät ehkä pitäisi itseään varsinaisina trendien edelläkävijöinä, vaan ennemminkin yhteiskunnan toisinajattelijoina. Ekologinen elämäntapa, kulutuksen vähentäminen, kohtuullisuus ja säästäväisyys olivat vastaajille keskeisiä arvoja. Myös terveyden ylläpitäminen, rauhallinen elämänrytmi, luonnonläheisyys ja elämän mielekkyyden hakeminen olivat tärkeitä motivaatiotekijöitä omavaraisemman elämäntavan rakentamisessa. Omavaraisuutta tavoittelevista kyselyyni vastanneista henkilöistä monet kokivat tuovansa esille vaihtoehtoista tapaa elää. Osa vastaajista koki olevansa jonkinlaista etujoukkoa muutoksessa, joka väistämättä on tulossa, kun ympäristökriisit ja muut muutokset kohtaavat yhteiskuntia. Yhteiskuntaa haluttiin muuttaa, mutta konkreettisia toimia teki vain harva vastaaja. Keskeisenä vaikuttamisen tapana nähtiin omannäköisen ja eettisesti kestävän elämäntavan rakentaminen ja muiden rohkaiseminen muutokseen oman esimerkin voimalla.

Monet omavaraista elämäntapaa tavoittelevat vastaajat olivat kokeneet, että heidän elämäntapaansa oli kummasteltu ja paheksuttukin. Korona-aika on saattanut muuttaa ajattelua, koska omavaraiseen elämäntapaan kuuluvia elementtejä on tullut osaksi useamman ihmisen elämää.

Sitran selvityksessä (3) tutkittiin Suomen suurten kaupunkien asukkaiden ajatuksia korona-aikana. Selvityksestä kävi ilmi, että suuri osa vastaajista oli kiinnostunut muuttamaan elämäänsä kestävämpien elämäntapojen suuntaan. Koronapandemian aikana vastaajat olivat pohtineet erityisesti arjen eri osa-alueisiin, kuten ruokaan, asumiseen, työntekoon, liikkumiseen, luonto- ja ympäristösuhteeseen sekä henkilökohtaiseen vastuuseen ja kollektiiviseen muutokseen liittyviä kysymyksiä. Monet vastaajista toivoivat, että korona-aikana tehdyistä, kestävämpää elämäntapaa rakentavista elämänmuutoksista tulisi pysyviä. Elämäntapaa koskevat kysymykset ovat pitkälti samoja, joita omavaraisuutta tavoittelevissa kotitalouksissa oli pohdittu jo ennen korona-aikaa.

Pandemia-aikana monen elämässä tärkeiksi tulleet luonnonläheisyys, hitaampi elämänrytmi, rahankäytön muuttuminen, kotoinen puuhastelu ja joidenkin kohdalla myös ainakin osittainen maalle muuttaminen voivat olla osa uudenlaisia elämäntapoja. Mallia elämän muuttamiseen on haettu myös sosiaalisen median omavaraisuusryhmistä, joissa jo aiemmin elämäntapaansa muuttaneet ovat neuvoneet ryhmien uusia jäseniä. Elämäntavan muutokset eivät välttämättä ole valtavia tai kaikilla saman suuntaisia, mutta jonkinlaista muutosta on aistittavissa. Vasta poikkeustilanteen päätyttyä voidaan arvioida, millaisia ja miten laajoja ja pysyviä mahdolliset elämäntapamuutokset ovat.

ANNI LESKINEN

Artikkelikuva: Anni Leskinen