Teksti on osa Ihminen luonnossa ja luonto ihmisessä -juttusarjaa, jossa Itä-Suomen yliopiston opiskelijat ovat kirjoittaneet tekstejä ajankohtaisista ympäristöaiheista. Tähän juttusarjaan valitut tekstit ovat osa Itä-Suomen yliopiston Ihminen ja ympäristö -kurssin toteutusta. Nuorten osallistumisen mahdollisuuksia ja esteitä tutkiva ALL YOUTH-tutkimushanke on ollut kurssilla mukana kehittämässä klinikkaoppimista.
Susiviha on ollut minusta pitkään kiinnostava aihe, enkä ole lähtökohtaisesti ymmärtänyt median usein esille nostamaa susivihaa tai susipelkoa. Pohdin susivihaa ja siihen liittyviä piirteitä Pertti Rannikon kirjoittaman artikkelin Suden salametsästys ja vaikenemisen kulttuuri ja muutamien uutisten ja nettikirjoitusten pohjalta. Ensimmäinen uutinen on Matti Tuomisen kirjoittama Maaseudun Tulevaisuuden uutinen Susiviha pakotti Luonnonvarakeskuksen arvioimaan henkilöstönsä työturvallisuutta. Lisäksi valitsin Ylen toimittajan Johanna Laakkosen kirjoittaman uutisen Mistä susiviha kumpuaa? Viimeiseksi tekstiksi valitsin Luonto-Liiton susiryhmän blogikirjoituksen Luonto-Liitto huolissaan susivihan kasvusta.
Susi rauhoitettiin Suomessa vuonna 1973 ja suden salametsästyksestä tuli törkeä metsästysrikos vuonna 2011. Susipartiot aloittivat toimintansa vuonna 2019, hankkeessa ovat mukana esimerkiksi Metsähallitus, Luonnonvarakeskus, Suomen riistakeskus ja Itä-Suomen poliisi. Partiot koostuvat poliisista ja erätarkastajista. Niiden tehtävänä on pyrkiä estämään susien laitonta tappamista. Susiviha ja salametsästys liittyvät usein susien ja ihmisten asuinalueiden etäisyyksien pienentymiseen. Sudet syövät metsästäjien käyttämiä koiria, poronhoitoalueilla poroja ja muuten esimerkiksi lampaita. Oikea susien pelko on todennäköisesti vähäisempää kuin todellisuudessa annetaan ymmärtää. Susikriittiset ihmiset vetoavat usein lapsien turvallisuuteen, eivät vain omiensa, vaan yleisesti kaikkien lasten turvallisuuteen vedotakseen ihmisiin. Usein he haluavat kuitenkin muista syistä eroon susista.
Kuva: Robert Larsson/Unsplash
Suden salametsästys on kotimainen ilmiö. Johanna Suutarisen väitöstutkimuksen tulosten mukaan lähes puolella kuolleista pantasusista kuolinsyy oli luvattomasti tai laittomasti tapettu. Rannikon (2020) mukaan suden salametsästys on susialueiden asukkaiden tukemaa, minkä takia viranomaiset eivät usein saa tietoa salametsästyksestä. Materiaalina hänellä on ollut virallista dokumenttiaineistoa suden salametsästyksestä ja alueella tehtyjen haastatteluita. Hänen mukaan salametsästys tuomitaan aikaisempaa useammin, mutta ilmoitusalttius salametsästyksestä ei ole lisääntynyt.
Susikeskustelu sosiaalisessa mediassa
Tarkastelin suomalaisten suhtautumista susiin myös Facebookissa. Moni kirjoittaa ajatuksiaan siellä esimerkiksi Ilta-Sanomien ja Iltalehden uutisiin varsin avoimesti, joista voidaan tulkita heidän suhtautumisensa susiin. Myös Maaseudun Tulevaisuuden uutisessa haastateltu Luonnonvarakeskuksen riistantutkimusryhmän päällikkö Otso Huitu mainitsi havaintojeni mukaisesti, että somen keskustelupalstoilla käydään vihamielistä keskustelua susista. Valitsin molempien iltapäivälehtien tuoreita uutisia tarkasteluun, jotka löytyivät sanahaulla: susi. Seuraavassa lista tykkäysmäärien perusteella pidetyimmistä tai tuetuimmista kommenteista liittyen susiin:
1) ”Jos meiän pihalle susi tulee josa lapset leikkii ni onha se varma et susi on sen jälkeen kuollu eläin”
2) ”Lyijymyrkytys vaan kaikille susille jotka tulevat pihaan”
3) ”Lyijyä perään ja lujaa”
4) ”Mitä ne hesalaiset hipsterit nyt parkuu siellä, nauttikaa nyt siitä rauhoitetusta ja söpöstä luontokappaleesta, josta ei ole ihmiselle tai kotieläimille mitään vaaraa. Ei sutta saa tappaa tai hätistellä pois, sudethan ovat olleet täällä ennen meitä? Eikä susi ole käynyt ihmiseen kiinni sitten nuijasodan, vai miten se nyt oli?”
5) ”Hienoa et sudet löytäny kehä III:n sisälle. Saa betoniviidakon viherpiipertäjät tuntumaa ku luonnon villieläin tulee nurkille pyörii…”
6) ”Nuo söpöliinit pitäisi adoptoida Esplanadin puistoon hipstereiden rapsuteltaviksi ja paijattaviksi.”
Susivastaiset ihmiset loivat kommenteissaan kuvaa siitä, että kaikki susien suojelua kannattavat olisivat kenties luonnosta vieraantuneita helsinkiläisiä tai muualta Etelä-Suomesta.
Esimerkiksi ensimmäisen kolmen kommentin mukainen toiminta olisi lain vastaista (salametsästys). Kuitenkin jos susi oikeasti hyökkäisi, niin hätävarjelupykälä (Rikoslaki 515/2003 4 luku 4 §). voisi tulla sovellettavaksi. Kommenteista on helposti myös tulkittavissa vastakkainasettelu, jota susiin negatiivisesti suhtautuvat ihmiset pyrkivät luomaan. Susivastaiset ihmiset loivat kommenteissaan kuvaa siitä, että kaikki susien suojelua kannattavat olisivat kenties luonnosta vieraantuneita helsinkiläisiä tai muualta Etelä-Suomesta. Kuitenkin Rannikon tulosten perusteella susien salametsästystä pidetään susialueilla myös entistä enemmän rikoksena, eikä vastakkainasettelu oikeasti ole susialueilla elävien ihmisten ja ”helsinkiläisten viherpiipertäjien” välillä, vaan näkemysero voi olla esimerkiksi susien salametsästäjän ja saman kylän ihmisten välillä.
Susipelon syitä
Oman ajattelun kypsymättömyyden huomasin lukiessani Rannikon artikkelia. Olin vakuuttunut siitä, että susien vaarallisuus ihmisille on ollut aina vain keksitty argumentti osana susivihaa ja moraalinen oikeutus susien salametsästykselle. Rannikon mukaan Itä-Suomessa koulutoimisto on saanut pyyntöjä koulukyytien järjestämiseksi koululaisille, jotka asuivat vahvan susikannan alueella. Tulkitsen pyynnön tarkoitusperän olevan oikeasti huoli omien lasten turvallisuudesta.
Ilman syvempää asiantuntemusta on varmasti todettavissa, että susi on pitkälti sama eläin geneettisesti, kuin se oli Varsinais-Suomen 21 lapsen tultua tapetuksi 1880-luvun alussa. Susi oli ennen tapahtumia ollut haitaksi pientilallisten karjalle, mutta varsinainen susiviha alkoi tästä tapahtumaketjusta. Yleisen tulkinnan mukaan kyseessä oli kuitenkin vain yksi lauma, joka oppi, että ihmisten lapset olivat saalis, eikä vastaavaa ole toistunut. Siksi vaikuttaa siltä, että ihmisten ja susien yhteiselon kestettyä jo Suomessa todella pitkään, on vastaavanlaisten tapahtumien toistuminen erittäin epätodennäköistä.
Kuva: Veikko Venemies/Unsplash
Aito pelko näyttää silti säilyneen susia kohtaan. Rannikon artikkelin mukaan kriittisimmin susiin suhtautuvat ovat metsästäjiä. En osaa sanoa onko susien määrän rajoittaminen metsästyksen paremman sujumisen kannalta oikea ratkaisu. Sudet voidaan nähdä rikkautena omassa luonnossamme, mutta toisaalta tulisiko meidän asettaa ihmisten harrastusmahdollisuudet sen edelle? Nykyisin ruoantuotanto ei ole enää yksilöiden metsästyksen varassa. Ihmisen vapaus liikkua ilman häiriötekijöitä ja pelkoa painaa myös vaa’alla. Terveen pelon poistaminen ihmisestä luonnossa liikkuessa voisi kuitenkin olla pitkällä aikavälillä vaarallinen asia meille jopa lajina. Metsästyskoiria käytetään hirvien metsästykseen, joiden kantaa on tärkeä hallita Suomessa, esimerkiksi hirvikolarien estämisen kannalta. Minulla on henkilökohtaisesti vaikeuksia ymmärtää sitä argumenttia, että koirien omistajien tulisi pystyä antamaan koiriensa liikkua luonnossa ilman pelkoa niiden päätymisestä saaliiksi. Mielestäni se kuuluu harrastuksen luonteeseen. Hirvien kantaa pystytään myös varmasti rajoittamaan tarpeeksi ilman koiria, vaikka ei yhtä tehokkaasti.
Susien salametsästys on tuomittavaa ja kuten Rannikon johtopäätökset kertovat, siitä ei enää vaieta yhtä paljon, jolloin tapauksia tulee enemmän ilmi. Mielestäni ihmisen ja ympäristön (tässä susien) etujen ollessa ristiriidassa, tulee silti kunnioittaa julkista valtaa ja asiaan perehtyneiden päätöksiä. Susien kannan rajoittaminen ei ole mielestäni väärin, jos sille nähty hyvät perusteet. Yhden kerran tunnetussa Suomen historiassa tapahtuneet lapsisurmat ei ole kuitenkaan syy poistaa susia Suomen luonnosta.
JOOSUA LAHTI
Otsikkokuva: Anne Nygård/Unsplash
Kirjallisuus
Rannikko, P. 2020. Suden salametsästys ja vaikenemisen kulttuuri. Oikeus, 49/1 (2020) 74-93.
Suutarinen, J. 2017. Poaching regulates the legally hunted wolf population in Finland. Oulun yliopiston tutkijakoulu, Oulu.
Joosua Lahti on 23-vuotias historian pääaineopiskelija Itä-Suomen yliopistosta, jota ei kiinnosta yhteiskunnallinen vaikuttaminen tai edes muiden näkemyksiin vaikuttaminen yhteiskunnallisissa asioissa. Joosua on aina ollut valtavan kiinnostunut luonnosta, eläimistä ja elämästä ylipäänsä.”
Susiviha on ollut minusta pitkään kiinnostava aihe, enkä ole lähtökohtaisesti ymmärtänyt median usein esille nostamaa susivihaa tai susipelkoa. Pohdin susivihaa ja siihen liittyviä piirteitä Pertti Rannikon kirjoittaman artikkelin Suden salametsästys ja vaikenemisen kulttuuri ja muutamien uutisten ja nettikirjoitusten pohjalta. Ensimmäinen uutinen on Matti Tuomisen kirjoittama Maaseudun Tulevaisuuden uutinen Susiviha pakotti Luonnonvarakeskuksen arvioimaan henkilöstönsä työturvallisuutta. Lisäksi valitsin Ylen toimittajan Johanna Laakkosen kirjoittaman uutisen Mistä susiviha kumpuaa? Viimeiseksi tekstiksi valitsin Luonto-Liiton susiryhmän blogikirjoituksen Luonto-Liitto huolissaan susivihan kasvusta.
Susi rauhoitettiin Suomessa vuonna 1973 ja suden salametsästyksestä tuli törkeä metsästysrikos vuonna 2011. Susipartiot aloittivat toimintansa vuonna 2019, hankkeessa ovat mukana esimerkiksi Metsähallitus, Luonnonvarakeskus, Suomen riistakeskus ja Itä-Suomen poliisi. Partiot koostuvat poliisista ja erätarkastajista. Niiden tehtävänä on pyrkiä estämään susien laitonta tappamista. Susiviha ja salametsästys liittyvät usein susien ja ihmisten asuinalueiden etäisyyksien pienentymiseen. Sudet syövät metsästäjien käyttämiä koiria, poronhoitoalueilla poroja ja muuten esimerkiksi lampaita. Oikea susien pelko on todennäköisesti vähäisempää kuin todellisuudessa annetaan ymmärtää. Susikriittiset ihmiset vetoavat usein lapsien turvallisuuteen, eivät vain omiensa, vaan yleisesti kaikkien lasten turvallisuuteen vedotakseen ihmisiin. Usein he haluavat kuitenkin muista syistä eroon susista.
Suden salametsästys on kotimainen ilmiö. Johanna Suutarisen väitöstutkimuksen tulosten mukaan lähes puolella kuolleista pantasusista kuolinsyy oli luvattomasti tai laittomasti tapettu. Rannikon (2020) mukaan suden salametsästys on susialueiden asukkaiden tukemaa, minkä takia viranomaiset eivät usein saa tietoa salametsästyksestä. Materiaalina hänellä on ollut virallista dokumenttiaineistoa suden salametsästyksestä ja alueella tehtyjen haastatteluita. Hänen mukaan salametsästys tuomitaan aikaisempaa useammin, mutta ilmoitusalttius salametsästyksestä ei ole lisääntynyt.
Susikeskustelu sosiaalisessa mediassa
Tarkastelin suomalaisten suhtautumista susiin myös Facebookissa. Moni kirjoittaa ajatuksiaan siellä esimerkiksi Ilta-Sanomien ja Iltalehden uutisiin varsin avoimesti, joista voidaan tulkita heidän suhtautumisensa susiin. Myös Maaseudun Tulevaisuuden uutisessa haastateltu Luonnonvarakeskuksen riistantutkimusryhmän päällikkö Otso Huitu mainitsi havaintojeni mukaisesti, että somen keskustelupalstoilla käydään vihamielistä keskustelua susista. Valitsin molempien iltapäivälehtien tuoreita uutisia tarkasteluun, jotka löytyivät sanahaulla: susi. Seuraavassa lista tykkäysmäärien perusteella pidetyimmistä tai tuetuimmista kommenteista liittyen susiin:
1) ”Jos meiän pihalle susi tulee josa lapset leikkii ni onha se varma et susi on sen jälkeen kuollu eläin”
2) ”Lyijymyrkytys vaan kaikille susille jotka tulevat pihaan”
3) ”Lyijyä perään ja lujaa”
4) ”Mitä ne hesalaiset hipsterit nyt parkuu siellä, nauttikaa nyt siitä rauhoitetusta ja söpöstä luontokappaleesta, josta ei ole ihmiselle tai kotieläimille mitään vaaraa. Ei sutta saa tappaa tai hätistellä pois, sudethan ovat olleet täällä ennen meitä? Eikä susi ole käynyt ihmiseen kiinni sitten nuijasodan, vai miten se nyt oli?”
5) ”Hienoa et sudet löytäny kehä III:n sisälle. Saa betoniviidakon viherpiipertäjät tuntumaa ku luonnon villieläin tulee nurkille pyörii…”
6) ”Nuo söpöliinit pitäisi adoptoida Esplanadin puistoon hipstereiden rapsuteltaviksi ja paijattaviksi.”
Esimerkiksi ensimmäisen kolmen kommentin mukainen toiminta olisi lain vastaista (salametsästys). Kuitenkin jos susi oikeasti hyökkäisi, niin hätävarjelupykälä (Rikoslaki 515/2003 4 luku 4 §). voisi tulla sovellettavaksi. Kommenteista on helposti myös tulkittavissa vastakkainasettelu, jota susiin negatiivisesti suhtautuvat ihmiset pyrkivät luomaan. Susivastaiset ihmiset loivat kommenteissaan kuvaa siitä, että kaikki susien suojelua kannattavat olisivat kenties luonnosta vieraantuneita helsinkiläisiä tai muualta Etelä-Suomesta. Kuitenkin Rannikon tulosten perusteella susien salametsästystä pidetään susialueilla myös entistä enemmän rikoksena, eikä vastakkainasettelu oikeasti ole susialueilla elävien ihmisten ja ”helsinkiläisten viherpiipertäjien” välillä, vaan näkemysero voi olla esimerkiksi susien salametsästäjän ja saman kylän ihmisten välillä.
Susipelon syitä
Oman ajattelun kypsymättömyyden huomasin lukiessani Rannikon artikkelia. Olin vakuuttunut siitä, että susien vaarallisuus ihmisille on ollut aina vain keksitty argumentti osana susivihaa ja moraalinen oikeutus susien salametsästykselle. Rannikon mukaan Itä-Suomessa koulutoimisto on saanut pyyntöjä koulukyytien järjestämiseksi koululaisille, jotka asuivat vahvan susikannan alueella. Tulkitsen pyynnön tarkoitusperän olevan oikeasti huoli omien lasten turvallisuudesta.
Ilman syvempää asiantuntemusta on varmasti todettavissa, että susi on pitkälti sama eläin geneettisesti, kuin se oli Varsinais-Suomen 21 lapsen tultua tapetuksi 1880-luvun alussa. Susi oli ennen tapahtumia ollut haitaksi pientilallisten karjalle, mutta varsinainen susiviha alkoi tästä tapahtumaketjusta. Yleisen tulkinnan mukaan kyseessä oli kuitenkin vain yksi lauma, joka oppi, että ihmisten lapset olivat saalis, eikä vastaavaa ole toistunut. Siksi vaikuttaa siltä, että ihmisten ja susien yhteiselon kestettyä jo Suomessa todella pitkään, on vastaavanlaisten tapahtumien toistuminen erittäin epätodennäköistä.
Aito pelko näyttää silti säilyneen susia kohtaan. Rannikon artikkelin mukaan kriittisimmin susiin suhtautuvat ovat metsästäjiä. En osaa sanoa onko susien määrän rajoittaminen metsästyksen paremman sujumisen kannalta oikea ratkaisu. Sudet voidaan nähdä rikkautena omassa luonnossamme, mutta toisaalta tulisiko meidän asettaa ihmisten harrastusmahdollisuudet sen edelle? Nykyisin ruoantuotanto ei ole enää yksilöiden metsästyksen varassa. Ihmisen vapaus liikkua ilman häiriötekijöitä ja pelkoa painaa myös vaa’alla. Terveen pelon poistaminen ihmisestä luonnossa liikkuessa voisi kuitenkin olla pitkällä aikavälillä vaarallinen asia meille jopa lajina. Metsästyskoiria käytetään hirvien metsästykseen, joiden kantaa on tärkeä hallita Suomessa, esimerkiksi hirvikolarien estämisen kannalta. Minulla on henkilökohtaisesti vaikeuksia ymmärtää sitä argumenttia, että koirien omistajien tulisi pystyä antamaan koiriensa liikkua luonnossa ilman pelkoa niiden päätymisestä saaliiksi. Mielestäni se kuuluu harrastuksen luonteeseen. Hirvien kantaa pystytään myös varmasti rajoittamaan tarpeeksi ilman koiria, vaikka ei yhtä tehokkaasti.
Susien salametsästys on tuomittavaa ja kuten Rannikon johtopäätökset kertovat, siitä ei enää vaieta yhtä paljon, jolloin tapauksia tulee enemmän ilmi. Mielestäni ihmisen ja ympäristön (tässä susien) etujen ollessa ristiriidassa, tulee silti kunnioittaa julkista valtaa ja asiaan perehtyneiden päätöksiä. Susien kannan rajoittaminen ei ole mielestäni väärin, jos sille nähty hyvät perusteet. Yhden kerran tunnetussa Suomen historiassa tapahtuneet lapsisurmat ei ole kuitenkaan syy poistaa susia Suomen luonnosta.
JOOSUA LAHTI
Otsikkokuva: Anne Nygård/Unsplash
Kirjallisuus
Rannikko, P. 2020. Suden salametsästys ja vaikenemisen kulttuuri. Oikeus, 49/1 (2020) 74-93.
Suutarinen, J. 2017. Poaching regulates the legally hunted wolf population in Finland. Oulun yliopiston tutkijakoulu, Oulu.
Lue myös kulttuuriantropologian opiskelija Emilia Sillanpään teksti susivihasta.
Joosua Lahti on 23-vuotias historian pääaineopiskelija Itä-Suomen yliopistosta, jota ei kiinnosta yhteiskunnallinen vaikuttaminen tai edes muiden näkemyksiin vaikuttaminen yhteiskunnallisissa asioissa. Joosua on aina ollut valtavan kiinnostunut luonnosta, eläimistä ja elämästä ylipäänsä.”