Luontosuhteiden monikulttuurisuus otettava paremmin huomioon

Luonto ja luontosuhde ovat vaikeasti määriteltäviä. Usein ajatellaan, että suomalaisilla on erityisen läheinen luontosuhde jokamiehenoikeuksineen ja mökkeilyineen. Niinpä luontosuhteesta puhutaan usein yhtenä eikä se kata sitä moninaisuutta ja kirjoa, mitä esimerkiksi lisääntynyt maahanmuutto tuo. Suuri osa viimeaikaisista maahanmuuttajista on saapunut maista, joiden luonnon- ja kulttuuriympäristö poikkeavat voimakkaasti Suomesta.

Kaupungistuvassa ja kulttuurisesti yhä monimuotoisemmassa yhteiskunnassa myös luontosuhteet moninaistuvat. Esimerkiksi puistot ja muu lähiympäristö kaupungissa voivat olla monille luontoa eikä luonnossa tarvitse olla perinteiseen suomalaiseen tapaan yksin. Tutkimusten perusteella luonto voi tukea sosiaalista koheesiota ja lisätä maahanmuuttajien hyvinvointia. Luonnon myönteiset vaikutukset ihmisen henkiseen hyvinvointiin ja fyysiseen terveyteen on tunnistettu tutkimuksissa yhä paremmin.

Maahanmuuttajien, ja varsinkin maahanmuuttajalasten ja -nuorten, luontosuhdetta on toistaiseksi tutkittu Suomessa vähän. Kuvaamme tässä kirjoituksessa maahanmuuttajataustaisten Lahdessa asuvien nuorten luontosuhdetta ja luonnon virkistyskäyttöä sekä tarkastelemme pohjoiseen asettuneiden maahanmuuttajien luontosuhdetta. Pohdimme lopuksi monikulttuurisuuden parempaa huomioon ottamista niin tutkimuksessa kuin viheralueiden suunnittelussa ja hoidossa.

Lähiluonto ja yhdessäolo maahanmuuttajien luontosuhteen perustana

Kyselytutkimuksemme perusteella valtaosa maahanmuuttajataustaisista nuorista viettää viikoittain aikaa luonnossa – joskin harvemmin kuin kantaväestön nuoret (Kuva 1). Useimmiten aikaa vietetään piha-alueilla ja lähiluontokohteissa. Erilaiset luontoympäristöt näyttävät olevan hyvin nuorten saavutettavissa ja mahdollistavan hyvinvointia lisäävät kokemukset. Luonnossa liikkumisen esteet ovat samankaltaisia kuin kantaväestöllä: muut harrastukset, viihde-elektroniikka ja koulutehtävät kilpailevat nuorten ajankäytöstä.

Yhtenä selittävänä tekijänä maahanmuuttajataustaisten nuorten vähäisempään ajan viettämiseen luonnossa voivat olla varallisuuteen liittyvät syyt. Tutkimuksemme perusteella maahanmuuttajataustaisilla on muita harvemmin mahdollisuus viettää aikaa omalla yksityisellä pihalla, kuten omakotitalon puutarhassa. Lisäksi heillä on harvemmin käytössä kesämökki, joka on monille kantaväestön nuorille tärkeä luontosuhteen ylläpitämisen kannalta. Havaitsimme erityisesti niiden maahanmuuttajataustaisten nuorten, joiden tausta on Lähi-idän tai Afrikan maissa tai Afganistanissa, viettävän muita harvemmin aikaa luontoalueilla (Kuva 1).

Tutkimuksemme myös osoitti maahanmuuttajataustaisten nuorten osallistuvan kantaväestöä harvemmin retkeilyn kaltaisiin luontoaktiviteetteihin, joissa painottuvat aktiivisuus, itsensä haastaminen ja usein myös yksinolo. Ryhmien välillä ei ollut eroja osallistumisessa luonnon hyötykäyttöä painottaviin harrastuksiin, kuten marjastukseen tai vapaa-ajan viljelyyn. Myös yhdessäolon merkitys korostuu tuloksissa. Tutkimuksemme perusteella maahanmuuttajataustaiset nuoret viettävät luonnossa useimmiten aikaa ystävien ja vanhempien/isovanhempien kanssa, ja erityisesti maahanmuuttajataustaiset tytöt käyvät muita harvemmin yksin luonnossa.

Pohjoiseen Suomeen, Kemiin, Rovaniemelle, Tervolaan ja Sodankylään asettuneiden maahanmuuttajien luontosuhdetta tutkittiin haastattelujen avulla. Luontovalokuvien avulla rakennettiin luontoelämäkertaa, jossa kytkeytyvät toisiinsa alkuperäisen kotimaan luontokokemukset ja toisaalta kiinnostukset nykyisen kotimaan luontoon (Kuva 2).

Tuloksissa näkyivät samat ilmiöt kuin maahanmuuttajataustaisille nuorille suunnatussa kyselyssä. Sosiaalisuus on tärkeää, eikä luonnon tarvitse olla erämaista vaan kaupunkiluonto nähdään yhtä hyvin luontona. Liikkumisen mahdollisuudet rajoittavat erämaiseen luontoon menemistä, ja esimerkiksi kaupunkiviljely ja puistot nousevatkin erityisen tärkeiksi.

Luontosuhteen jatkuvuus näkyy muun muassa siinä, että ne, jotka ovat kotimaassaan hyödyntäneet luonnon antimia, ovat myös Suomessa olleet innokkaita etsimään marjamaita ja keränneet marjoja myyntiinkin.

Monikulttuurisuus osaksi luontosuhteita ja niiden tutkimusta

Tutkimuksemme antavat viitteitä siitä, että luontosuhteet ovat monikulttuuristumassa. Moninaiset tavat kokea ja käyttää luontoa tulisi ottaa nykyistä paremmin huomioon viheralueiden suunnittelussa ja hoidossa. Erilaisten luontoympäristöjen sekä niihin liittyvien tietojen, taitojen ja kulttuuristen käytäntöjen ja merkitysten tulisi olla yhdenvertaisesti kaikkien saavutettavissa. Luonnon käyttöön tulisi rohkaista ja kannustaa kaikkia tasapuolisesti. Näin voidaan turvata luontoon liittyvät mahdollisuudet ja hyödyt – kuten monipuoliset terveys- ja hyvinvointivaikutukset.

Moninaistuvat luontosuhteet tulisi huomioida myös tutkimuksessa. Antaako esimerkiksi nykyinen luonnon virkistyskäytön tutkimus tarpeeksi tilaa muuttuvalle luontosuhteelle, vai rakentuuko se liiaksi oletukselle jokamiehenoikeuksiin perustavasta erämaisesta luontosuhteesta ja itsensä haastamiseen ja yksinoloon pohjautuvista tavoista käyttää luontoa? Millaisia sokeita kohtia voimme tunnistaa tutkimusten kysymyksenasetteluissa, ja millaisin menetelmin moninaistuvia luontosuhteita tulisi jatkossa tutkia?

Luontosuhteesta ei kuitenkaan saisi tulla erottava tekijä. Nuoria koskevassa tutkimuksessamme korostuivat monet taustasta riippumatta nuoria yhdistävät tekijät, kuten säännöllinen lähiluonnon käyttö ja samanlaiset ajankäytöstä kilpailevat tekijät. Etnisen tai maahanmuuttotaustan sijaan nuorten näkemyksiin, kokemuksiin ja käyttäytymiseen näyttivät vaikuttavan enemmän muut tekijät, kuten sosio-demografiset tekijät tai nuorten erilaiset sosiaaliset ja poliittiset identiteetit. Myös luontosuhteiden tutkimuksen tulisikin tunnistaa nykyistä paremmin erilaisten sosiaalisten identiteettikategorioiden merkitys.

RIIKKA PUHAKKA, KATI PITKÄNEN JA SEIJA TUULENTIE

Takaisin ylös ↑