Teksti on osa Ihminen luonnossa ja luonto ihmisessä -juttusarjaa, jossa Itä-Suomen yliopiston opiskelijat ovat kirjoittaneet tekstejä ajankohtaisista ympäristöaiheista. Tähän juttusarjaan valitut tekstit ovat osa Itä-Suomen yliopiston Ihminen ja ympäristö -kurssin toteutusta. Nuorten osallistumisen mahdollisuuksia ja esteitä tutkiva ALL YOUTH-tutkimushanke on ollut kurssilla mukana kehittämässä klinikkaoppimista.
Meribiologi Jessica Haapkylän kirja Meren tarinavuodelta 2019 kertoo Arktisen elinympäristön muuttumisen varoituksesta, elinympäristön tilan totuudesta, mutta myös tulevaisuudessa näkyvästä toivosta. Haapkylä kuvaa ikiroudan sulamista elintarvikkeiden säilömisvarastossa jo vuoden 2004 Alaskan matkaltaan. Toisessa kohteessa Huippuvuorilla jääkarhut olivat tonkimassa kaatopaikkaa, sillä ruokaa ei ollut tarpeeksi kattamaan energiantarvetta. Grönlannissa sijaitsevan Diskolahden jäävuorien sulaminen ja halkeamien kelluminen merivedessä saavat lukijan miettimään maapallon tulevaisuutta.
Tilanne Arktisella vaikuttaa toivottomalta. Haapkylä luo kuvaa siitä, että olemme jo ilmastokriisissä, sillä Arktisen massiiviset jäävuoret elävät omaa elämäänsä, milloin rysähtäen ja milloin luhistuen meriveteen. Toivoa myös on, sillä Haapkylä sanoittaa alkuperäiskansojen suhtautumista ilmastonmuutokseen optimistiseksi ja rationaaliseksi. Olisiko mahdollista pelastaa ainutlaatuinen napajäätikkö optimistisella tulevaisuusajattelulla?
Professori Johan Rockström kertoo dokumenttielokuvassa Breaking Boundaries: The Science of Our Planet 10 000 vuotta sitten alkaneen neoliittisen vallankumouksen, jolloin maapallon lämpötila vakiintui. Tätä kautta kutsutaan holoseeniksi, sillä lämpötila oli aikakauden aikana varsin tasainen. Tällä hetkellä elämme antroposeenin kautta, mikä tarkoittaa sitä, että ihmisen toiminnan vaikutukset näkyvät kaikkialla maapallolla. Voisiko planetaaristen rajojen tutkiminen ja ymmärtäminen auttaa selviytymään ilmastokriisistä?
Kuva: Jonatan Pie/Unsplash
Johan Rockström kuvaa tiiminsä kanssa järjestelmiä, jotka säätelevät planeetan tilaa: ilmastoa ja biosfäärirajoja. Maapallolla on tietyt rajat niin ilmakehän hiilidioksidipitoisuuksissa kuin luonnon monimuotoisuuden kestävyydessä ilmaston muuttuessa. Rockströmin ja kumppaneiden mukaan maapallolla on raja, jonka jälkeen muutoksesta tulee peruuttamaton ja ennalta-arvaamaton, sillä jos yksi raja ylitetään, myös muut rajat ovat tällöin uhan alla. Rockström kuvaa ilmiötä dominoefektinä: maan ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden noustessa ilmastonmuutos kiihtyy, joka aiheuttaa ongelmia esimerkiksi luonnon monimuotoisuudessa sekä merten happamoitumisessa. Kaikki vaikuttaa siis kaikkeen.
ihmiskunnalla on vain seitsemän vuotta aikaa laskea ja taivuttaa hiilidioksidipäästökäyrää, jottei maapallo syöksyisi ennalta-arvaamattomuuksien kuiluun
Ihmiskunta on näin ollen kuin juna kiitämässä satoja kilometrejä tunnissa kohti tuntematonta, mahdollisesti pimeään tulevaisuuteen. Maailman rikkain väestönosa on kulutuksellaan ja jatkuvan kasvun tavoittelulla romahduttamassa maapallon vakauden. Miten planetaaristen rajojen ylittämisen voisi estää ja miten palata takaisin planetaaristen rajojen sisälle? Voisiko maapallon pelastuksena toimia toisten ihmisten huomioiminen? Rockströmin mukaan ihmiskunnalla on vain seitsemän vuotta aikaa laskea ja taivuttaa hiilidioksidipäästökäyrää, jottei maapallo syöksyisi ennalta-arvaamattomuuksien kuiluun.
Paluu planetaaristen rajojen sisään
Sitran raportissa Haverinen ja kumppanit (2021) pohtivat länsimaisen luontokäsityksen muutosta aikojen saatossa. Antiikin aikaan ihminen ajateltiin osaksi luonnonlakeja ja luonnon harmoniaa. Uuden ajan kynnyksellä ihminen nähtiin luonnosta erillisenä: luonto alkoi edustaa kaikkea sitä, mitä ihminen ei ollut vielä muuttanut. Ratkaisuna viheliäisiin ympäristöongelmiin voisi olla luonnon ja ihmisen erottavasta kaksinapaisesta ajattelusta irti päästäminen.
Kuluttamisen vähentäminen ja jatkuvan kasvun tavoittelusta irti päästäminen on erityisen tärkeää, jotta paluu takaisin planetaaristen rajojen sisään onnistuu. Muutokseen tarvitaan lisäksi ajatusmaailman muuttamista. Salosen ja Joutsenvirran (2018) mukaan nykyihmisen täytyisi muuttaa ajatusmaailmaansa takaisin samanarvoisten keskinäisriippuvuuksien maailmaan, jossa luonto ja ihminen ovat samanarvoisia.
Ensiarvoisen tärkeää on myönteinen tulevaisuusajattelu, jossa muutos ajatellaan mahdolliseksi
Uutta ajatusmaailmaa rakennettaessa tulee ajatella nykyistä sukupolvea edemmäs sekä nykyiseen tilanteeseen johtaneita syitä ja taustaoletuksia (Haverinen ym. 2021). Salonen ja Joutsenvirta kysyvät, voisiko tulevaisuuden vaurauden symboli olla jokaisen ihmisen loistaminen omien kykyjensä valossa. Huomaamattomasti ja vähitellen alkava hiljainen vallankumous, jossa uusi sivistyskäsitys aineettomaan elämään ja oikeudenmukaisuuteen siirtymisestä, on mahdollinen perustarpeiden täyttyessä. Ensiarvoisen tärkeää on myönteinen tulevaisuusajattelu, jossa muutos ajatellaan mahdolliseksi. Tarvitsemme siis hypyn tuntemattomaan tottumusten yli. (Salonen & Joutsenvirta 2018)
Kuva: Noah Buscher/Unsplash
Häyrynen (2022) määrittelee tieteen kvartaalin, eli muutosajan 25 vuoteen. Miltä maailma näyttää 2050-luvulla? Suurena kysymysmerkkinä ilmenee se, että onko ihmiskunta onnistunut hiljaisessa vallankumouksessa ja kääntänyt arvot aineettomaan ja yhteiseen hyvään sekä päässyt takaisin planetaaristen rajojen piiriin.
Toivo
Muutos ilmastoystävälliseen maailmaan, jossa ekosysteemit kukoistavat on mahdollinen, mutta aikaa on jäljellä vain vähän. Tulevaisuus tuntuu epävarmalta kaikkine eri skenaarioineen. Onko ihmisen parempi elää jatkuvassa epävarmuudessa, joka kalvaa tulevaisuutta, vaiko pyrkiä muutokseen omia toimintatapoja muuttamalla, jotta tulevaisuudesta tulisi kirkkaampi? Kaksi asiaa, joita tarvitaan maapallon tulevaisuuden takaamiseen, on toivo tulevasta ja viisaus luonnon kanssa elämisessä, kuten Attenborough (2020:458) toteaa: “jos haluamme elää täällä vastaisuudessakin, pelkkä älykkyys ei riitä. Me tarvitsemme viisautta.” Täyskäännökseen kasvun tavoittelusta luonnon huomioivaan maailmaan siirtymisessä tarvitaan oikeudenmukainen murros, jossa ihminen ja luonto nähdään tasa-arvoisina ilman, että kumpikaan kohoaa toistensa yläpuolelle. Tähän vaihdokseen tarvitaan viisautta.
VIIVI VÄRN
Otsikkokuva: Ashley Batz/Unsplash
Kirjallisuus
Attenborough, D. (2020). Yksi elämä, yksi planeetta. David Attenborough Productions Ltd, WSOY, Helsinki.
Clay, J., Attenborough, D. & Rockström, J. (2021). Breaking Boundaries: The science of our planet [Dokumenttielokuva].
Haapkylä, J. (2019). Meren tarina. Into kustannus Oy, Helsinki.
Haverinen, R., Mattila, K., Neuvonen, A., Saramäki, R. & Sillanaukee, O. (2021). Ihminen osana elonkirjoa. Sitra.
Häyrynen, S. (2022). Ympäristöregiimit. Kansainvälinen ympäristöpolitiikka -kurssi. Itä-Suomen yliopisto 7.3.2022.
Rockström, J., Steffen, W., Noone, K., Persson, A., Chapin III, F. S., Lambin, E., Lenton, T. M., Scheffer, M., Folke, C., Schellnhuber, H. J., Nykvist, B., de Wit, C. A., Hughes, T., van der Leeuw, S., Rodhe, H., Sörlin, S., Snyder, P. K., Costanza, R., Svedin, U., Falkenmark, M., Karlberg, L., Corell, R. W., Fabry, V. J., Hansen, J., Walker, B., Liverman, D., Richardson, K., Crutzen, P., & Foley, J. (2009). Planetary boundaries: exploring the safe operating space for humanity. Nature,461: 7263, 472–475.
Viivi Värn on toista vuotta aloitteleva maantieteen opiskelija Itä-Suomen yliopistosta. Häntä kiinnostaa niin luonnon toiminnan ymmärtäminen kuin ihmisen ja luonnon suhteen pohdiskeleminen.
Meribiologi Jessica Haapkylän kirja Meren tarina vuodelta 2019 kertoo Arktisen elinympäristön muuttumisen varoituksesta, elinympäristön tilan totuudesta, mutta myös tulevaisuudessa näkyvästä toivosta. Haapkylä kuvaa ikiroudan sulamista elintarvikkeiden säilömisvarastossa jo vuoden 2004 Alaskan matkaltaan. Toisessa kohteessa Huippuvuorilla jääkarhut olivat tonkimassa kaatopaikkaa, sillä ruokaa ei ollut tarpeeksi kattamaan energiantarvetta. Grönlannissa sijaitsevan Diskolahden jäävuorien sulaminen ja halkeamien kelluminen merivedessä saavat lukijan miettimään maapallon tulevaisuutta.
Tilanne Arktisella vaikuttaa toivottomalta. Haapkylä luo kuvaa siitä, että olemme jo ilmastokriisissä, sillä Arktisen massiiviset jäävuoret elävät omaa elämäänsä, milloin rysähtäen ja milloin luhistuen meriveteen. Toivoa myös on, sillä Haapkylä sanoittaa alkuperäiskansojen suhtautumista ilmastonmuutokseen optimistiseksi ja rationaaliseksi. Olisiko mahdollista pelastaa ainutlaatuinen napajäätikkö optimistisella tulevaisuusajattelulla?
Professori Johan Rockström kertoo dokumenttielokuvassa Breaking Boundaries: The Science of Our Planet 10 000 vuotta sitten alkaneen neoliittisen vallankumouksen, jolloin maapallon lämpötila vakiintui. Tätä kautta kutsutaan holoseeniksi, sillä lämpötila oli aikakauden aikana varsin tasainen. Tällä hetkellä elämme antroposeenin kautta, mikä tarkoittaa sitä, että ihmisen toiminnan vaikutukset näkyvät kaikkialla maapallolla. Voisiko planetaaristen rajojen tutkiminen ja ymmärtäminen auttaa selviytymään ilmastokriisistä?
Johan Rockström kuvaa tiiminsä kanssa järjestelmiä, jotka säätelevät planeetan tilaa: ilmastoa ja biosfäärirajoja. Maapallolla on tietyt rajat niin ilmakehän hiilidioksidipitoisuuksissa kuin luonnon monimuotoisuuden kestävyydessä ilmaston muuttuessa. Rockströmin ja kumppaneiden mukaan maapallolla on raja, jonka jälkeen muutoksesta tulee peruuttamaton ja ennalta-arvaamaton, sillä jos yksi raja ylitetään, myös muut rajat ovat tällöin uhan alla. Rockström kuvaa ilmiötä dominoefektinä: maan ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden noustessa ilmastonmuutos kiihtyy, joka aiheuttaa ongelmia esimerkiksi luonnon monimuotoisuudessa sekä merten happamoitumisessa. Kaikki vaikuttaa siis kaikkeen.
Ihmiskunta on näin ollen kuin juna kiitämässä satoja kilometrejä tunnissa kohti tuntematonta, mahdollisesti pimeään tulevaisuuteen. Maailman rikkain väestönosa on kulutuksellaan ja jatkuvan kasvun tavoittelulla romahduttamassa maapallon vakauden. Miten planetaaristen rajojen ylittämisen voisi estää ja miten palata takaisin planetaaristen rajojen sisälle? Voisiko maapallon pelastuksena toimia toisten ihmisten huomioiminen? Rockströmin mukaan ihmiskunnalla on vain seitsemän vuotta aikaa laskea ja taivuttaa hiilidioksidipäästökäyrää, jottei maapallo syöksyisi ennalta-arvaamattomuuksien kuiluun.
Paluu planetaaristen rajojen sisään
Sitran raportissa Haverinen ja kumppanit (2021) pohtivat länsimaisen luontokäsityksen muutosta aikojen saatossa. Antiikin aikaan ihminen ajateltiin osaksi luonnonlakeja ja luonnon harmoniaa. Uuden ajan kynnyksellä ihminen nähtiin luonnosta erillisenä: luonto alkoi edustaa kaikkea sitä, mitä ihminen ei ollut vielä muuttanut. Ratkaisuna viheliäisiin ympäristöongelmiin voisi olla luonnon ja ihmisen erottavasta kaksinapaisesta ajattelusta irti päästäminen.
Kuluttamisen vähentäminen ja jatkuvan kasvun tavoittelusta irti päästäminen on erityisen tärkeää, jotta paluu takaisin planetaaristen rajojen sisään onnistuu. Muutokseen tarvitaan lisäksi ajatusmaailman muuttamista. Salosen ja Joutsenvirran (2018) mukaan nykyihmisen täytyisi muuttaa ajatusmaailmaansa takaisin samanarvoisten keskinäisriippuvuuksien maailmaan, jossa luonto ja ihminen ovat samanarvoisia.
Uutta ajatusmaailmaa rakennettaessa tulee ajatella nykyistä sukupolvea edemmäs sekä nykyiseen tilanteeseen johtaneita syitä ja taustaoletuksia (Haverinen ym. 2021). Salonen ja Joutsenvirta kysyvät, voisiko tulevaisuuden vaurauden symboli olla jokaisen ihmisen loistaminen omien kykyjensä valossa. Huomaamattomasti ja vähitellen alkava hiljainen vallankumous, jossa uusi sivistyskäsitys aineettomaan elämään ja oikeudenmukaisuuteen siirtymisestä, on mahdollinen perustarpeiden täyttyessä. Ensiarvoisen tärkeää on myönteinen tulevaisuusajattelu, jossa muutos ajatellaan mahdolliseksi. Tarvitsemme siis hypyn tuntemattomaan tottumusten yli. (Salonen & Joutsenvirta 2018)
Häyrynen (2022) määrittelee tieteen kvartaalin, eli muutosajan 25 vuoteen. Miltä maailma näyttää 2050-luvulla? Suurena kysymysmerkkinä ilmenee se, että onko ihmiskunta onnistunut hiljaisessa vallankumouksessa ja kääntänyt arvot aineettomaan ja yhteiseen hyvään sekä päässyt takaisin planetaaristen rajojen piiriin.
Toivo
Muutos ilmastoystävälliseen maailmaan, jossa ekosysteemit kukoistavat on mahdollinen, mutta aikaa on jäljellä vain vähän. Tulevaisuus tuntuu epävarmalta kaikkine eri skenaarioineen. Onko ihmisen parempi elää jatkuvassa epävarmuudessa, joka kalvaa tulevaisuutta, vaiko pyrkiä muutokseen omia toimintatapoja muuttamalla, jotta tulevaisuudesta tulisi kirkkaampi? Kaksi asiaa, joita tarvitaan maapallon tulevaisuuden takaamiseen, on toivo tulevasta ja viisaus luonnon kanssa elämisessä, kuten Attenborough (2020:458) toteaa: “jos haluamme elää täällä vastaisuudessakin, pelkkä älykkyys ei riitä. Me tarvitsemme viisautta.” Täyskäännökseen kasvun tavoittelusta luonnon huomioivaan maailmaan siirtymisessä tarvitaan oikeudenmukainen murros, jossa ihminen ja luonto nähdään tasa-arvoisina ilman, että kumpikaan kohoaa toistensa yläpuolelle. Tähän vaihdokseen tarvitaan viisautta.
VIIVI VÄRN
Otsikkokuva: Ashley Batz/Unsplash
Kirjallisuus
Attenborough, D. (2020). Yksi elämä, yksi planeetta. David Attenborough Productions Ltd, WSOY, Helsinki.
Clay, J., Attenborough, D. & Rockström, J. (2021). Breaking Boundaries: The science of our planet [Dokumenttielokuva].
Haapkylä, J. (2019). Meren tarina. Into kustannus Oy, Helsinki.
Haverinen, R., Mattila, K., Neuvonen, A., Saramäki, R. & Sillanaukee, O. (2021). Ihminen osana elonkirjoa. Sitra.
Häyrynen, S. (2022). Ympäristöregiimit. Kansainvälinen ympäristöpolitiikka -kurssi. Itä-Suomen yliopisto 7.3.2022.
Rockström, J., Steffen, W., Noone, K., Persson, A., Chapin III, F. S., Lambin, E., Lenton, T. M., Scheffer, M., Folke, C., Schellnhuber, H. J., Nykvist, B., de Wit, C. A., Hughes, T., van der Leeuw, S., Rodhe, H., Sörlin, S., Snyder, P. K., Costanza, R., Svedin, U., Falkenmark, M., Karlberg, L., Corell, R. W., Fabry, V. J., Hansen, J., Walker, B., Liverman, D., Richardson, K., Crutzen, P., & Foley, J. (2009). Planetary boundaries: exploring the safe operating space for humanity. Nature, 461: 7263, 472–475.
Salonen A & Joutsenvirta M. (2018). Vauraus ja sivistys yltäkylläisyyden ajan jälkeen. Aikuiskasvatus, 38(2), 84–101.
Viivi Värn
Viivi Värn on toista vuotta aloitteleva maantieteen opiskelija Itä-Suomen yliopistosta. Häntä kiinnostaa niin luonnon toiminnan ymmärtäminen kuin ihmisen ja luonnon suhteen pohdiskeleminen.
Toimintatarmoa optimismin ja pessimismin tuolta puolen
Ei uhrautumista, vaan hyvää elämää – Kestävään elämäntapaan kasvamassa
Kemijärvellä kohti luonnon ja ihmisen yhteiselämistä