Ekologiset kompensaatiot ovat keino, jonka avulla voidaan estää kokonaisheikennyksen syntymistä luonnolle. Kompensaation tarve luonnon monimuotoisuuden köyhtymisen pysäyttämiseksi on tunnistettu kansainvälisesti ja sittemmin myös Suomessa luonnonsuojelulain toimivuusarvioinnissa. Tutkimusartikkelimme “Ekologisten haittojen hyvittäminen suojelualueita ennallistamalla” ilmestyi loppuvuodesta 2019. Artikkeli tarkasteli jo aiemmin suojeltujen, mutta ihmistoiminnan heikentämien alueiden soveltumista kompensaatiossa tarvittavien luontohyötyjen tuottamiseen.
Keskeinen tavoite työssä oli selvittää, voidaanko jo aiemmin suojellulla alueella toteutetun ennallistamisen tuottamia luontohyötyjä pitää aidosti lisäisinä, eli sellaisina, joita ei olisi syntynyt muutenkin. Toisin sanoen selvitettävänä oli, tehtäisiinkö ennallistamistoimet suojelualueille joka tapauksessa jo olemassa olevien velvoitteiden seurauksena. Tutkimuskysymys liitettiin käytäntöön suoluontoon kohdistetun tapaustutkimuksen avulla, ja tuotetun lisäisen hyvityksen määrää arvioitiin elinympäristöjen tilan edistämisen työryhmän kehittämään ELITE-malliin pohjautuen.
Ekologinen kompensaatio valtavirtaistuu
Artikkelimme ilmestyessä ekologiseen kompensaatioon liittyi niin käsitteellisiä kuin käytännöllisiäkin haasteita. Ekologista kompensaatiota on viime vuosina tutkittu yhä enenevissä määrin myös Suomessa. Ekologisen kompensaation mahdollisuuksia on alettu soveltamaan kunnissa, yrityksissä ja kotimaisessa lainsäädännössä. Näistä esimerkkeinä voidaan mainita meneillään oleva Suomen Akatemian Strategisen Tutkimusneuvoston rahoittama BOOST-hanke “Ekologinen kompensaatio oikeudenmukaisessa siirtymässä kohti luonnon kokonaisheikentymättömyyttä”. Hankkeessa tarkastellaan muun muassa keinoja, joiden avulla Jyväskylän ja Lahden kaupungit voivat saavuttaa maankäytössään luonnon kokonaisheikentymättömyyden.
Yritysten osalta voidaan mainita AA Sakatti Mining oy, joka on selvittänyt Sodankylään suunnitteilla olevan kaivoshankkeensa luontohaitat ja niiden hyvittämiseen tarvittavat hyödyt. Lainsäädännön osalta on meneillään luonnonsuojelulain uudistus, jonka lausunnolla ollut lakiehdotus sisälsi oman luvun ekologisen kompensaation toteutuksesta. Ekologinen kompensaatio luontohaittojen hyvittämisessä on Suomessa selvästi valtavirtaistumassa ja siirtymässä kohti toimeenpanoa.
Soiden ennallistaminen on edelleen tärkeää
Viimeisimmät Suomen lajien ja luontotyyppien uhanalaisuusarvioinnit osoittavat, että suoluonto köyhtyy edelleen. Soiden ennallistamista on Suomessa tehty joitakin kymmeniä tuhansia hehtaareita, ja tehdään edelleen esimerkiksi Helmi-elinympäristöohjelman ja EU:n Life-ohjelman hankerahoituksella, mutta myös yksityisellä rahoituksella esimerkiksi Hiilipörssi oy:n kautta. Työ ei ole ihan heti loppumassa, sillä Suomessa on kaikkiaan ojitettu lähes viisi miljoonaa hehtaaria soita. Soiden ennallistamisen hyödyt eivät toteudu käden käänteessä, vaan ojitettu suoluonto palautuu hiljalleen vuosikymmenten saatossa kohti luonnontilaa. Suomen Luontopaneelin soiden ennallistamista käsitelleen raportin sekä paneelin suositusten mukaan soiden ennallistaminen palvelee sekä suoluonnon palautumista että työtä ilmaston muutoksen torjumiseksi. Vaikka välittömät vaikutukset eivät aina ole positiivisia, soiden pitkäjänteinen ennallistaminen on parempi ratkaisu kuin ennallistamatta jättäminen.
Mikä hyöty on luonnon kannalta lisäistä?
Lisäisyys, johon tutkimusartikkelissamme perehdyimme, on keskeinen edellytys sille, että ennallistamistoimia voidaan käyttää kompensaatioiksi soveltuvan luontohyödyn tuottamisessa. Artikkelissamme selvitettiin olemassa olevia velvoitteita suojelualueiden ennallistamiseen. Tällöin ennallistaminen tulisi tehdä joka tapauksessa, se ei tuottaisi luonnon kannalta lisäistä hyötyä, eikä sitä voisi käyttää luontohaittojen hyvityksiin. Kysymystä tarkasteltiin selvittämällä silloista oikeustilaa, joka viittasi velvoitteen olemassaoloon, mutta myös sen puutteelliseen toteutukseen käytännössä.
Sittemmin luonnonsuojelulain uudistuksen valmistelussa vuonna 2021 linjattiin että Natura 2000 -verkoston, eli luontodirektiivin mukaisten luontotyyppien ja lajien suojelemiseksi perustetun Euroopan laajuisen suojeluverkoston, alueilla tehtävät ennallistamistoimet eivät olisi lisäisiä, eivätkä siten kelpaisi luontohaittojen hyvityksiksi. Toisaalta artikkelissamme mainitaan, että Metsähallitus kohdentaa kaikki ennallistamiseen käytettävät varansa juuri näille alueille, vaikka ennallistamisen tarvetta olisi muuallakin. Olisivatko siis muilla kuin Natura 2000 -verkoston alueilla tehtävät ennallistamistoimet lisäisiä? Käytännöllisesti tarkasteltuna näiden toimien käyttäminen kompensaatiossa tuotettavina hyötyinä mahdollistaisi alueiden ennallistamisen tilanteessa, jossa sitä ei muutoin tehtäisi. Euroopan komissio on parhaillaan valmistelemassa asetusta heikennetyn luonnon ennallistamiseksi (Helsingin Sanomat 2022, YLE 2022). On mahdollista, että tämä vakauttaa ennallistamisvelvoitteen asemaa ja vahvistaa oikeudellisia velvoitteita ennallistamistoimiin myös Natura 2000 -verkoston ulkopuolella. Nähtäväksi jää, johtaako tämä myös ennallistamistoimien rahoittamiseen näillä alueilla.
Ojitettua kuivunutta suota. Kuva: Linda Mustajärvi
Artikkelimme toinen johtopäätös oli, että suojelualueelle sijoitettavien ennallistamishyötyjen puolesta puhuu jo olemassa olevan suojelun takaama pysyvä turva. Hyvitysten pysyvyyden vaatimus on keskeinen elementti ekologisessa kompensaatiossa, koska luontohaitat ovat usein pysyviä ja lisäksi pysyvyys takaa sen, että luonnon kokonaisheikentymättömyyden sijaan pitkällä tähtäimellä saavutetaan luonnon tilan paranemista. Tätä johtopäätöstä mukaillen luonnonsuojelulain uudistuksen yhteydessä linjattiin, että ennallistamishyötyjen tulisi joka tapauksessa olla pysyviä. Jos näin on, olisi tarpeellista, että hyötyjen tuottamisessa käytetty alue joka tapauksessa suojellaan tai rajataan muun maankäytön ulkopuolelle. Tämä tulisi selkeyttää lainsäädännössämme, ja myös luonnonsuojelulain uudistuksen yhteydessä ehdotetun kompensaatiorekisterin pitäminen olisi tärkeää pysyvyyden varmistamiseksi.
Kasvava huoli luontokadosta ja ilmastonmuutoksen kiihtymisestä kiristävät velvoitteitamme luontoa kohtaan.
Kaiken kaikkiaan artikkelimme määritteli hyödyn tuottamisen reunaehtoja, ja näiden osalta se on kestänyt hyvin aikaa. Ekologinen kompensaatio on kehittynyt ja vakiinnuttanut asemaansa. Kasvava huoli luontokadosta ja ilmastonmuutoksen kiihtymisestä kiristävät velvoitteitamme luontoa kohtaan. Tämä vaikuttaa ennen kaikkea lisäisyyden tarkasteluun hyvityksien osalta. Lisäisyys ja kompensaation kriteerit vaikuttavat jatkuvasti kiristyvän ja samalla hyvityksille on valtava tarve, kun haittoja aiheutetaan joka tapauksessa jatkuvasti.
Vuoden 2019 jälkeen maailma on muuttunut monella tavalla. Tätä kirjoittaessa pandemiatunnelin päässä näkyy valoa, mutta sen sijaan on astunut huoli uusimman ilmastoraportin viestistä ja Euroopan turvallisuustilanteen järkkymisestä. Kun yhteiskuntamme keskittyy selviytymään lyhyemmän tähtäimen haasteista, kuten energiaomavaraisuuden saavuttamisesta turpeen jälkeisenä aikana, on pidettävä huolta siitä, ettei luontokatoa ja ekologisesti kestävää tulevaisuutta sysätä taas tulevien sukupolvien ongelmaksi. Ekologisten kompensaatioiden laajamittainen käyttö voisi parhaimmillaan mahdollistaa ekologisesti kestävän tulevaisuuden rakentamisen muiden tavoitteiden rinnalla.
LINDA MUSTAJÄRVI, JANNE KOTIAHO JA LEILA SUVANTOLA
Kiitokset kirjoitustyön mahdollistamisesta Koneen Säätiölle (LM) sekä STN BOOST -hankkeelle (JSK).
Laininen, J. (2019). Elinympäristöjen vapaaehtoinen kompensaatio yritysten välisin sopimuksin toteutettuna. Ympäristöpolitiikka ja -oikeus XII 2019, 332–345.
Linda Mustajärvi työstää väitöskirjaa ekologista kompensaatioista, tarkastellen erityisesti ekologian ja ympäristöoikeuden rajapintoja. Mustajärvi toimii bio- ja ympäristötieteiden laitoksella Jyväskylän yliopistossa, sekä osana JYU.Wisdom resurssiviisausyhteisöä. Väitöskirjan rahoittaa Koneen Säätiö.
Janne Kotiaho
Janne Kotiaho on ekologian professori ja resurssiviisausyhteisö JYU.Wisdomin johtaja Jyväskylän yliopistossa. Kotiaho on myös Suomen Luontopaneelin puheenjohtaja ja Suomen hallituksen tieteellinen neuvonantaja kansainvälisissä monimuotoisuus-sopimusneuvotteluissa (Convention for Biological Diversity, Post-2020 Global Biodiversity Framework).
Leila Suvantola
Leila Suvantola on nykyisin lainsäädäntöneuvos ympäristöministeriön luontoympäristöosastolla. Hän on Itä-Suomen yliopiston ympäristöoikeuden dosentti. Tutkimuksessaan hän on tarkastellut ekologisen kompensaation tarvetta ja mahdollisuuksia kansallisessa lainsäädännössämme ja vastasi luonnonsuojelulain uudistuksessa ekologisen kompensaation valmistelusta.
Minna Pappila (OTT) on Itä-Suomen yliopiston metsä- ja biodiversiteettioikeuden dosentti ja työskentelee erikoistutkijana SYKEssä ekologisen kompensaation ja muiden luonnon monimuotoisuuden liittyvien teemojen parissa.
Lisäisyys ja pysyvyys ovat kompensaation tärkeitä kriteerejä
Mustajärven ym. alkuperäinen artikkeli (2019) ja tässä julkaistava Tiededebatti-artikkeli nostavat esiin tärkeitä kysymyksiä ekologisista kompensaatioista. Jälkimmäisessä artikkelissa tärkeimmäksi nousee kysymys hyvitystoimien lisäisyydestä. Ekologinen kompensaatio ja siihen liittyvä termistö ovat vielä uusia Suomessa. Lisäisyydellä voidaan ensinnäkin tarkoittaa hyvitystoimilla saavutettavia luontohyötyjä (gain, credits). Toiseksi lisäisyysvaatimus voi edellyttää sitä, että suojelu- tai ennallistamistoimet eivät ilman kompensaatiota toteutuisi lainsäädännön tai muiden sitoumusten edellyttämänä. Termistön selkeyttäminen ja näiden käsitteiden erillään pitäminen on tärkeää, jotta on selvää, mistä milloinkin keskustellaan.
Debattitekstissään kirjoittajat nostavat esiin kysymyksen, voivatko ennallistamistoimet suojelualueilla enää ehdotetun luonnonsuojelulain (ko. hallituksen esitys löytyy täältä) jälkeen olla lisäisiä? Lakiehdotuksessa todetaan, että ”(l)isäisiä eivät olisi esimerkiksi valtion omistuksessa olevien Natura 2000 -verkostoon kuuluvien alueiden ja valtion omistamien luonnonsuojelualueiden luonnonarvojen turvaaminen tai lisääminen, koska sen voi katsoa kuuluvan valtion luonnonsuojelusta vastaavan viranomaisen tehtäviin.”
Mustajärvi ym. eivät selvästi ilmaise kannattavatko edelleen valtion suojelualueiden käyttöä kompensaatioissa, mutta toteavat kuitenkin, että ”Käytännöllisesti tarkasteltuna näiden toimien [muilla kuin Natura 2000 – verkoston alueilla tehtävät ennallistamistoimet] käyttäminen kompensaatiossa tuotettavina hyötyinä mahdollistaisi alueiden ennallistamisen tilanteessa, jossa sitä ei muutoin tehtäisi”.
Lisäisyyteen tärkein kriteeri on se, toteutettaisiinko toimet muutoinkin. Tähän sisältyy kysymys, onko toimiin oikeudellista tai muuta velvoitetta. Lainsäädäntö ei edelleenkään edellytä ennallistamistoimia muiden kuin Natura 2000 -alueiden osalta. Haasteita lisäisyyden arvioimiseen luonnonsuojelualueilla tuo luonnonsuojeluun valtion budjetissa varatun määrärahan voimakas vaihtelu kulloisenkin hallituksen prioriteeteista riippuen.
On vaikeaa vetää rajaa siihen, toteutettaisiinko tietyt ennallistamistoimet osana Metsähallituksen toimintaa ilman kompensaatiotoimia. Mikäli Metsähallituksen luonnonsuojelubudjetti ei pysy ennallaan tai lisäänny, johtaisivat kompensaationa luonnonsuojelualueilla tehdyt ennallistamistoimet kokonaisuutena arvioiden luonnontilan heikkenemiseen. Pelkkä määrärahojen seurantakaan ei auttaisi, mikäli hallitus päättää vähentää suojelun määrärajoja. Varmimmalta vaikuttaa ehdotetun luonnonsuojelulain (LSL) mukainen linjaus, jonka mukaan kaikki valtion suojelualueet jäävät kompensaatioiden ulkopuolelle.
Toisiko siis valtion luonnonsuojelualueella sijaitsevan suon ennallistaminen jotain lisähyötyä siihen nähden, että ei-suojeltu alue ennallistetaan ja otetaan mukaan kompensaatioon ja turvataan siten pysyvästi?
Kirjoittajat toteavat, että pysyvyys on olennainen osa kompensaatiota. LSL:n ehdotetun uudistuksen tuoma kompensaatiotoimien pysyvyys toisi saman edun kaikille hyvitysalueille, joten aiempi luonnonsuojelualuestatus ei tässä mielessä parantaisi tilannetta. Mikäli hyvitysalueeksi valitaan ei-suojeltu alue, lisääntyy pysyvästi turvattujen alueiden pinta-ala, mikäli kompensaatio tehdään ehdotetun LSL:n mukaisesti eli johtaen ELY-keskuksen hyväksymispäätöksellä pysyvään heikennyskieltoon.
Toisiko siis valtion luonnonsuojelualueella sijaitsevan suon ennallistaminen jotain lisähyötyä siihen nähden, että ei-suojeltu alue ennallistetaan ja otetaan mukaan kompensaatioon ja turvataan siten pysyvästi? Olemassa olevien suojelualueiden luonnonarvot saattavat olla ei-suojeltuja alueita arvokkaampia esimerkiksi alueen suuren koon vuoksi, mutta ehdotettu LSL edellyttää, että alueiden luonnonarvojen heikennysten ja lisäämisen tulee vastata toisiaan, joten mikäli tästä edellytyksestä pidetään tiukasti kiinni, mitään luonnontieteellistä etua ei suojelualueen ennallistamisesta nähdäkseni pitäisi tulla.
Uuden, positiivisen haasteen tuo kirjoittajienkin mainitsema EU:n komission ehdotus ennallistamisasetukseksi, joka asettaisi tiukkoja ennallistamisvelvoitteita jäsenvaltioille. Sen myötä ennallistamistavoitteen saavuttaminen edellyttäisi runsaasti ennallistamistoimia myös nykyisten suojelualueiden ulkopuolella. Mitä sitten enää voitaisiin pitää lisäisenä kompensaatiotoimina?
Mikäli 30 %:n ennallistamisvelvoite tulisi Suomea velvoittavaksi, eri prosesseissa tunnistetut luonnonarvoiltaan tärkeät alueet (IBA-alueet, EMMA-alueet jne.) luultavasti tulisivat ennallistamisvelvoitteen kohteiksi, eikä niitä valtion mailla ehkä voitaisi pitää lisäisinä eikä käyttää hyvitysalueina. Yksityismailla lisäisyyden kriteerejä olisi tulkittava niin, että yksityisille kompensaatiotoimille jäisi tilaa valtiollisen ennallistamisvelvoitteen rinnalla. Lisäisyys on teema, joka vaatii vielä lisäpohdintaa ja linjanvetoja, jotta tilanne on kompensaatioihin ryhtyville mahdollisimman selkeä.
Teksti perustuu kirjoittajien aikaisempaan julkaisuun: Mustajärvi, L. J., Kotiaho, J. S., Moilanen, A., Mönkkönen, M. & Suvantola, L. (2019) Ekologisten haittojen hyvittäminen suojelualueita ennallistamalla (Alue & Ympäristö 48:2, 83–98).
Ekologiset kompensaatiot ovat keino, jonka avulla voidaan estää kokonaisheikennyksen syntymistä luonnolle. Kompensaation tarve luonnon monimuotoisuuden köyhtymisen pysäyttämiseksi on tunnistettu kansainvälisesti ja sittemmin myös Suomessa luonnonsuojelulain toimivuusarvioinnissa. Tutkimusartikkelimme “Ekologisten haittojen hyvittäminen suojelualueita ennallistamalla” ilmestyi loppuvuodesta 2019. Artikkeli tarkasteli jo aiemmin suojeltujen, mutta ihmistoiminnan heikentämien alueiden soveltumista kompensaatiossa tarvittavien luontohyötyjen tuottamiseen.
Keskeinen tavoite työssä oli selvittää, voidaanko jo aiemmin suojellulla alueella toteutetun ennallistamisen tuottamia luontohyötyjä pitää aidosti lisäisinä, eli sellaisina, joita ei olisi syntynyt muutenkin. Toisin sanoen selvitettävänä oli, tehtäisiinkö ennallistamistoimet suojelualueille joka tapauksessa jo olemassa olevien velvoitteiden seurauksena. Tutkimuskysymys liitettiin käytäntöön suoluontoon kohdistetun tapaustutkimuksen avulla, ja tuotetun lisäisen hyvityksen määrää arvioitiin elinympäristöjen tilan edistämisen työryhmän kehittämään ELITE-malliin pohjautuen.
Ekologinen kompensaatio valtavirtaistuu
Artikkelimme ilmestyessä ekologiseen kompensaatioon liittyi niin käsitteellisiä kuin käytännöllisiäkin haasteita. Ekologista kompensaatiota on viime vuosina tutkittu yhä enenevissä määrin myös Suomessa. Ekologisen kompensaation mahdollisuuksia on alettu soveltamaan kunnissa, yrityksissä ja kotimaisessa lainsäädännössä. Näistä esimerkkeinä voidaan mainita meneillään oleva Suomen Akatemian Strategisen Tutkimusneuvoston rahoittama BOOST-hanke “Ekologinen kompensaatio oikeudenmukaisessa siirtymässä kohti luonnon kokonaisheikentymättömyyttä”. Hankkeessa tarkastellaan muun muassa keinoja, joiden avulla Jyväskylän ja Lahden kaupungit voivat saavuttaa maankäytössään luonnon kokonaisheikentymättömyyden.
Yritysten osalta voidaan mainita AA Sakatti Mining oy, joka on selvittänyt Sodankylään suunnitteilla olevan kaivoshankkeensa luontohaitat ja niiden hyvittämiseen tarvittavat hyödyt. Lainsäädännön osalta on meneillään luonnonsuojelulain uudistus, jonka lausunnolla ollut lakiehdotus sisälsi oman luvun ekologisen kompensaation toteutuksesta. Ekologinen kompensaatio luontohaittojen hyvittämisessä on Suomessa selvästi valtavirtaistumassa ja siirtymässä kohti toimeenpanoa.
Soiden ennallistaminen on edelleen tärkeää
Viimeisimmät Suomen lajien ja luontotyyppien uhanalaisuusarvioinnit osoittavat, että suoluonto köyhtyy edelleen. Soiden ennallistamista on Suomessa tehty joitakin kymmeniä tuhansia hehtaareita, ja tehdään edelleen esimerkiksi Helmi-elinympäristöohjelman ja EU:n Life-ohjelman hankerahoituksella, mutta myös yksityisellä rahoituksella esimerkiksi Hiilipörssi oy:n kautta. Työ ei ole ihan heti loppumassa, sillä Suomessa on kaikkiaan ojitettu lähes viisi miljoonaa hehtaaria soita. Soiden ennallistamisen hyödyt eivät toteudu käden käänteessä, vaan ojitettu suoluonto palautuu hiljalleen vuosikymmenten saatossa kohti luonnontilaa. Suomen Luontopaneelin soiden ennallistamista käsitelleen raportin sekä paneelin suositusten mukaan soiden ennallistaminen palvelee sekä suoluonnon palautumista että työtä ilmaston muutoksen torjumiseksi. Vaikka välittömät vaikutukset eivät aina ole positiivisia, soiden pitkäjänteinen ennallistaminen on parempi ratkaisu kuin ennallistamatta jättäminen.
Mikä hyöty on luonnon kannalta lisäistä?
Lisäisyys, johon tutkimusartikkelissamme perehdyimme, on keskeinen edellytys sille, että ennallistamistoimia voidaan käyttää kompensaatioiksi soveltuvan luontohyödyn tuottamisessa. Artikkelissamme selvitettiin olemassa olevia velvoitteita suojelualueiden ennallistamiseen. Tällöin ennallistaminen tulisi tehdä joka tapauksessa, se ei tuottaisi luonnon kannalta lisäistä hyötyä, eikä sitä voisi käyttää luontohaittojen hyvityksiin. Kysymystä tarkasteltiin selvittämällä silloista oikeustilaa, joka viittasi velvoitteen olemassaoloon, mutta myös sen puutteelliseen toteutukseen käytännössä.
Sittemmin luonnonsuojelulain uudistuksen valmistelussa vuonna 2021 linjattiin että Natura 2000 -verkoston, eli luontodirektiivin mukaisten luontotyyppien ja lajien suojelemiseksi perustetun Euroopan laajuisen suojeluverkoston, alueilla tehtävät ennallistamistoimet eivät olisi lisäisiä, eivätkä siten kelpaisi luontohaittojen hyvityksiksi. Toisaalta artikkelissamme mainitaan, että Metsähallitus kohdentaa kaikki ennallistamiseen käytettävät varansa juuri näille alueille, vaikka ennallistamisen tarvetta olisi muuallakin. Olisivatko siis muilla kuin Natura 2000 -verkoston alueilla tehtävät ennallistamistoimet lisäisiä? Käytännöllisesti tarkasteltuna näiden toimien käyttäminen kompensaatiossa tuotettavina hyötyinä mahdollistaisi alueiden ennallistamisen tilanteessa, jossa sitä ei muutoin tehtäisi. Euroopan komissio on parhaillaan valmistelemassa asetusta heikennetyn luonnon ennallistamiseksi (Helsingin Sanomat 2022, YLE 2022). On mahdollista, että tämä vakauttaa ennallistamisvelvoitteen asemaa ja vahvistaa oikeudellisia velvoitteita ennallistamistoimiin myös Natura 2000 -verkoston ulkopuolella. Nähtäväksi jää, johtaako tämä myös ennallistamistoimien rahoittamiseen näillä alueilla.
Artikkelimme toinen johtopäätös oli, että suojelualueelle sijoitettavien ennallistamishyötyjen puolesta puhuu jo olemassa olevan suojelun takaama pysyvä turva. Hyvitysten pysyvyyden vaatimus on keskeinen elementti ekologisessa kompensaatiossa, koska luontohaitat ovat usein pysyviä ja lisäksi pysyvyys takaa sen, että luonnon kokonaisheikentymättömyyden sijaan pitkällä tähtäimellä saavutetaan luonnon tilan paranemista. Tätä johtopäätöstä mukaillen luonnonsuojelulain uudistuksen yhteydessä linjattiin, että ennallistamishyötyjen tulisi joka tapauksessa olla pysyviä. Jos näin on, olisi tarpeellista, että hyötyjen tuottamisessa käytetty alue joka tapauksessa suojellaan tai rajataan muun maankäytön ulkopuolelle. Tämä tulisi selkeyttää lainsäädännössämme, ja myös luonnonsuojelulain uudistuksen yhteydessä ehdotetun kompensaatiorekisterin pitäminen olisi tärkeää pysyvyyden varmistamiseksi.
Kaiken kaikkiaan artikkelimme määritteli hyödyn tuottamisen reunaehtoja, ja näiden osalta se on kestänyt hyvin aikaa. Ekologinen kompensaatio on kehittynyt ja vakiinnuttanut asemaansa. Kasvava huoli luontokadosta ja ilmastonmuutoksen kiihtymisestä kiristävät velvoitteitamme luontoa kohtaan. Tämä vaikuttaa ennen kaikkea lisäisyyden tarkasteluun hyvityksien osalta. Lisäisyys ja kompensaation kriteerit vaikuttavat jatkuvasti kiristyvän ja samalla hyvityksille on valtava tarve, kun haittoja aiheutetaan joka tapauksessa jatkuvasti.
Vuoden 2019 jälkeen maailma on muuttunut monella tavalla. Tätä kirjoittaessa pandemiatunnelin päässä näkyy valoa, mutta sen sijaan on astunut huoli uusimman ilmastoraportin viestistä ja Euroopan turvallisuustilanteen järkkymisestä. Kun yhteiskuntamme keskittyy selviytymään lyhyemmän tähtäimen haasteista, kuten energiaomavaraisuuden saavuttamisesta turpeen jälkeisenä aikana, on pidettävä huolta siitä, ettei luontokatoa ja ekologisesti kestävää tulevaisuutta sysätä taas tulevien sukupolvien ongelmaksi. Ekologisten kompensaatioiden laajamittainen käyttö voisi parhaimmillaan mahdollistaa ekologisesti kestävän tulevaisuuden rakentamisen muiden tavoitteiden rinnalla.
LINDA MUSTAJÄRVI, JANNE KOTIAHO JA LEILA SUVANTOLA
Kiitokset kirjoitustyön mahdollistamisesta Koneen Säätiölle (LM) sekä STN BOOST -hankkeelle (JSK).
Otsikkokuva: Linda Mustajärvi
Lähteitä
Alanen, A. & Aapala, K. (2015). Soidensuojelutyöryhmän ehdotus soidensuojelun täydentämiseksi. Ympäristöministeriön raportteja 26 | 2015.
HE luonnos (2021). Lausuntopyyntö luonnoksesta hallituksen esitykseksi luonnonsuojelulaiksi ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta. VN/12128/2019
Hyvärinen, E., Juslén, A., Kemppainen, E., Uddström, A. & Liukko, U. (2019). Suomen lajien uhanalaisuus – Punainen kirja 2019, 1–708.
Kareksela, S., Haapalehto, T., Juutinen, R., Matilainen, R., Tahvanainen, T., & Kotiaho, J. S. (2015). Fighting carbon loss of degraded peatlands by jump-starting ecosystem functioning with ecological restoration. Science of the Total Environment 537, 268–276
Kujala, H., Halme, P., Pekkonen, M., Ryttäri, T., Raunio, A., Kullberg, P., Koljonen, S., Kostamo, K. & Keränen, I. (2021). Heikennyksen ja hyvityksen arviointi ekologisessa kompensaatiossa — suuntaviivat luonnonsuojelulakiin. Suomen ympäristökeskuksen raportteja 39/2021.
Laininen, J. (2019). Elinympäristöjen vapaaehtoinen kompensaatio yritysten välisin sopimuksin toteutettuna. Ympäristöpolitiikka ja -oikeus XII 2019, 332–345.
Moilanen, A., & Kotiaho, J. S. (2018). Fifteen operationally important decisions in the planning of biodiversity offsets. Biological conservation 227, 112–120.
Moilanen, A., & Kotiaho, J. S. (2021). Three ways to deliver a net positive impact with biodiversity offsets. Conservation Biology 35(1), 197–205.
Pappila, M. (2019). Yritysvastuu ja ekologiset kompensaatiot. Liikejuridikka 2/2019, 91–108.
Pekkonen, M., Ryttäri, T., Belinskij, A., Koljonen, S., Mykrä, H., Kostamo, K. & Ahlroth, P. (2020). Tietotaso ja kokemukset ekologisesta kompensaatiosta Suomessa. Ympäristöministeriön julkaisuja 2020:20.
Ympäristöministeriö (2021). Ekologinen kompensaatio -työryhmä, luonnonsuojelulainsäädännön uudistus, kokousmuistio 18. Luettu 26.4.2022.
Risteyksessä on Versuksen ja Alue- ja ympäristötutkimuksen seuran (AYS) yhteinen teemajulkaisusarja. Ensimmäinen Risteyksessä-teema käsittelee soidensuojelua ja suopolitiikkaa. Lue lisää: Risteyksessä
Linda Mustajärvi
Linda Mustajärvi työstää väitöskirjaa ekologista kompensaatioista, tarkastellen erityisesti ekologian ja ympäristöoikeuden rajapintoja. Mustajärvi toimii bio- ja ympäristötieteiden laitoksella Jyväskylän yliopistossa, sekä osana JYU.Wisdom resurssiviisausyhteisöä. Väitöskirjan rahoittaa Koneen Säätiö.
Janne Kotiaho
Janne Kotiaho on ekologian professori ja resurssiviisausyhteisö JYU.Wisdomin johtaja Jyväskylän yliopistossa. Kotiaho on myös Suomen Luontopaneelin puheenjohtaja ja Suomen hallituksen tieteellinen neuvonantaja kansainvälisissä monimuotoisuus-sopimusneuvotteluissa (Convention for Biological Diversity, Post-2020 Global Biodiversity Framework).
Leila Suvantola
Leila Suvantola on nykyisin lainsäädäntöneuvos ympäristöministeriön luontoympäristöosastolla. Hän on Itä-Suomen yliopiston ympäristöoikeuden dosentti. Tutkimuksessaan hän on tarkastellut ekologisen kompensaation tarvetta ja mahdollisuuksia kansallisessa lainsäädännössämme ja vastasi luonnonsuojelulain uudistuksessa ekologisen kompensaation valmistelusta.
Lue kommentaari
Minna Pappila
Minna Pappila (OTT) on Itä-Suomen yliopiston metsä- ja biodiversiteettioikeuden dosentti ja työskentelee erikoistutkijana SYKEssä ekologisen kompensaation ja muiden luonnon monimuotoisuuden liittyvien teemojen parissa.
Lisäisyys ja pysyvyys ovat kompensaation tärkeitä kriteerejä
Mustajärven ym. alkuperäinen artikkeli (2019) ja tässä julkaistava Tiededebatti-artikkeli nostavat esiin tärkeitä kysymyksiä ekologisista kompensaatioista. Jälkimmäisessä artikkelissa tärkeimmäksi nousee kysymys hyvitystoimien lisäisyydestä. Ekologinen kompensaatio ja siihen liittyvä termistö ovat vielä uusia Suomessa. Lisäisyydellä voidaan ensinnäkin tarkoittaa hyvitystoimilla saavutettavia luontohyötyjä (gain, credits). Toiseksi lisäisyysvaatimus voi edellyttää sitä, että suojelu- tai ennallistamistoimet eivät ilman kompensaatiota toteutuisi lainsäädännön tai muiden sitoumusten edellyttämänä. Termistön selkeyttäminen ja näiden käsitteiden erillään pitäminen on tärkeää, jotta on selvää, mistä milloinkin keskustellaan.
Debattitekstissään kirjoittajat nostavat esiin kysymyksen, voivatko ennallistamistoimet suojelualueilla enää ehdotetun luonnonsuojelulain (ko. hallituksen esitys löytyy täältä) jälkeen olla lisäisiä? Lakiehdotuksessa todetaan, että ”(l)isäisiä eivät olisi esimerkiksi valtion omistuksessa olevien Natura 2000 -verkostoon kuuluvien alueiden ja valtion omistamien luonnonsuojelualueiden luonnonarvojen turvaaminen tai lisääminen, koska sen voi katsoa kuuluvan valtion luonnonsuojelusta vastaavan viranomaisen tehtäviin.”
Mustajärvi ym. eivät selvästi ilmaise kannattavatko edelleen valtion suojelualueiden käyttöä kompensaatioissa, mutta toteavat kuitenkin, että ”Käytännöllisesti tarkasteltuna näiden toimien [muilla kuin Natura 2000 – verkoston alueilla tehtävät ennallistamistoimet] käyttäminen kompensaatiossa tuotettavina hyötyinä mahdollistaisi alueiden ennallistamisen tilanteessa, jossa sitä ei muutoin tehtäisi”.
Lisäisyyteen tärkein kriteeri on se, toteutettaisiinko toimet muutoinkin. Tähän sisältyy kysymys, onko toimiin oikeudellista tai muuta velvoitetta. Lainsäädäntö ei edelleenkään edellytä ennallistamistoimia muiden kuin Natura 2000 -alueiden osalta. Haasteita lisäisyyden arvioimiseen luonnonsuojelualueilla tuo luonnonsuojeluun valtion budjetissa varatun määrärahan voimakas vaihtelu kulloisenkin hallituksen prioriteeteista riippuen.
On vaikeaa vetää rajaa siihen, toteutettaisiinko tietyt ennallistamistoimet osana Metsähallituksen toimintaa ilman kompensaatiotoimia. Mikäli Metsähallituksen luonnonsuojelubudjetti ei pysy ennallaan tai lisäänny, johtaisivat kompensaationa luonnonsuojelualueilla tehdyt ennallistamistoimet kokonaisuutena arvioiden luonnontilan heikkenemiseen. Pelkkä määrärahojen seurantakaan ei auttaisi, mikäli hallitus päättää vähentää suojelun määrärajoja. Varmimmalta vaikuttaa ehdotetun luonnonsuojelulain (LSL) mukainen linjaus, jonka mukaan kaikki valtion suojelualueet jäävät kompensaatioiden ulkopuolelle.
Kirjoittajat toteavat, että pysyvyys on olennainen osa kompensaatiota. LSL:n ehdotetun uudistuksen tuoma kompensaatiotoimien pysyvyys toisi saman edun kaikille hyvitysalueille, joten aiempi luonnonsuojelualuestatus ei tässä mielessä parantaisi tilannetta. Mikäli hyvitysalueeksi valitaan ei-suojeltu alue, lisääntyy pysyvästi turvattujen alueiden pinta-ala, mikäli kompensaatio tehdään ehdotetun LSL:n mukaisesti eli johtaen ELY-keskuksen hyväksymispäätöksellä pysyvään heikennyskieltoon.
Toisiko siis valtion luonnonsuojelualueella sijaitsevan suon ennallistaminen jotain lisähyötyä siihen nähden, että ei-suojeltu alue ennallistetaan ja otetaan mukaan kompensaatioon ja turvataan siten pysyvästi? Olemassa olevien suojelualueiden luonnonarvot saattavat olla ei-suojeltuja alueita arvokkaampia esimerkiksi alueen suuren koon vuoksi, mutta ehdotettu LSL edellyttää, että alueiden luonnonarvojen heikennysten ja lisäämisen tulee vastata toisiaan, joten mikäli tästä edellytyksestä pidetään tiukasti kiinni, mitään luonnontieteellistä etua ei suojelualueen ennallistamisesta nähdäkseni pitäisi tulla.
Uuden, positiivisen haasteen tuo kirjoittajienkin mainitsema EU:n komission ehdotus ennallistamisasetukseksi, joka asettaisi tiukkoja ennallistamisvelvoitteita jäsenvaltioille. Sen myötä ennallistamistavoitteen saavuttaminen edellyttäisi runsaasti ennallistamistoimia myös nykyisten suojelualueiden ulkopuolella. Mitä sitten enää voitaisiin pitää lisäisenä kompensaatiotoimina?
Mikäli 30 %:n ennallistamisvelvoite tulisi Suomea velvoittavaksi, eri prosesseissa tunnistetut luonnonarvoiltaan tärkeät alueet (IBA-alueet, EMMA-alueet jne.) luultavasti tulisivat ennallistamisvelvoitteen kohteiksi, eikä niitä valtion mailla ehkä voitaisi pitää lisäisinä eikä käyttää hyvitysalueina. Yksityismailla lisäisyyden kriteerejä olisi tulkittava niin, että yksityisille kompensaatiotoimille jäisi tilaa valtiollisen ennallistamisvelvoitteen rinnalla. Lisäisyys on teema, joka vaatii vielä lisäpohdintaa ja linjanvetoja, jotta tilanne on kompensaatioihin ryhtyville mahdollisimman selkeä.
MINNA PAPPILA
Takaisin ylös ↑
Teollisuuden vähähiilitiekartat – mistä ne puhuvat ja miten?
Versus-podcast: Kuntavaaliteeman 2021 keskustelu
Miten aikuisia kasvatetaan ekososiaaliseen sivistykseen?