Versuksen kuntavaaliteema 2021
Lukuaika: 2 min.Versus osallistuu kesän 2021 kuntavaalikeskusteluun. Keskustelijoina ympäristökasvatuksen professori Kirsi Pauliina Kallio, yhteiskuntamaantieteen lehtori Ilkka Pyy, maantieteen professori Ari Lehtinen sekä tutkimusprofessori Juha Hiedanpää.
Miten aikuisia kasvatetaan ekososiaaliseen sivistykseen?
Lukuaika: 6 min.”Ympäristösivistyneet seutulaiset ovat kestävän kunnan selkäranka” kirjoittaa ympäristökasvatuksen professori Kirsi Pauliina Kallio Versuksen Kuntavaali-teemassa
Kuluttajan ja kansalaisen rooli luontopääoman suojelussa
Lukuaika: 10 min.Dasguptan tuore raportti biodiversiteetin taloustieteestä herätti vilkasta keskustelua luonnon taloudellisesta arvosta. Miten esimerkiksi määritetään hintalappu vanhojen metsien tai Itämeren tilan heikkenemiselle? Heli Saarikoski pohtii raportin pohjalta taloustieteen menetelmien hyötyjä ja rajoitteita luontopääoman arvottamisessa.
Puutiainen – luonnon pieni ja sitkeä selviytyjä
Lukuaika: 6 min.Puutiaiset eli punkit nousevat mediassa usein esille levittämiensä tautien vuoksi. Väitöskirjatutkija Niko Tanski avaa puutiaisten elinolosuhteisiin ja esiintyvyyteen vaikuttavia tekijöitä.
Ihmiset eivät tunne ruoan ympäristövaikutuksia
Lukuaika: 6 min.Kuluttajan näkemykset oman ruokavalionsa ympäristövaikutuksista ovat usein virheellisiä – vaikka tutkimukset osoittavat, että lihansyönnin lopettaminen on tehokkain keino vähentää yksilön kasvihuonekaasupäästöjä, siihen ei aina tartuta. Mikä siis avuksi?
Lokaalia räppiä globaalissa kontekstissa
Lukuaika: 4 min.Rebekka Roineen pro graduun pohjautuva teksti avaa tilan representaatioista ja sosiaalisen tilan käsitettä suomiräpissä neljän artistin tai yhtyeen tuotannon kautta.
Kuka sanelee, kuka kuuntelee? Kestävän kehityksen keskustelukulttuuri osallisuuden näkökulmasta
Lukuaika: 4 min.Kestävän kehityksen tietoisuuden ja sen lisäämisen pitäisi kuulua kaikille, jotta suuret muutokset toimintatavoissamme toteutuvat. Osallisuus kestävän kehityksen keskusteluun saati kestävien elintapojen muutokseen ei kuitenkaan ole itsestäänselvyys kaikille kansalaisille.
Versus-podcast: Pakotetun siirtolaisuuden umpikujat Balkanilla
Lukuaika: 2 min.Versus-podcast syventyy etenkin Bosniassa vallitseviin haasteisiin vastaanottaa ja hallinnoida sen läpi kulkevia ihmisiä erityisesti 2010-luvulla lisääntyneen maahanmuuton ja siirtolaisuuden kontekstissa. Mukana keskustelussa Heidi Heikkilä, Laura Huttunen ja Nedi Jakupovic.
Emme olekaan niin ilmastoystävällisiä kuin luulemme
Lukuaika: 4 min.Uuden kyselytutkimuksen mukaan suomenruotsalaiset tuntevat pääosin kiinnostusta ilmastotekoihin ja uskoa tulevaan ilmastokriisin edessä. Suomalaiset taas luulevat olevansa paljon ilmastoystävällisempiä kuin oikeastaan ovat.
Ylirajaiset hoivamarkkinat mahdollistavat vaihtoehtoisen työuran suomalaisille sairaanhoitajille
Lukuaika: 4 min.Suomalaisten sairaanhoitajien ylirajainen pendelöinti Norjaan kertoo työmarkkinoiden ja työmarkkinakansalaisuuden muutoksesta, jossa pendelöivät työntekijät ovat aktiivisia toimijoita ja päätöksentekijöitä.