Artikkeli pohjautuu Tommi Sorsan maantieteen pro gradu -työhön “Alkutuotannon materiaalivirtojen hallinta ruokaturvan ja kiertotalouden aikakaudella: uusmaterialistinen näkökulma”, joka oli ehdolla Suomen Maantieteellisen Seuran parhaan pro gradu -palkinnon saajaksi vuonna 2020. Opinnäytetyö on luettavissa Itä-Suomen yliopiston julkaisuarkistossa.
Pro gradu -tutkielmassani kartoitin ja tarkastelin kasvialkutuotantoon erikoistuneiden maatilojen materiaalivirtoja inhimillisten- ja ei-inhimillisten toimijoiden sekä niiden kytkeytyneisyyksien näkökulmasta. Lisäksi hahmotin alkutuotannon materiaalivirtojen hallintaa suhteessa Euroopan unionin yhteisen maatalouspolitiikan (Common Agricultural Policy, CAP) uudistuksessa esitettyihin tavoitteisiin. Esittelen seuraavaksi uusmaterialistisen tutkimusstrategian näkökulmia ja käsitteistöä suhteessa elintarvikejärjestelmän tutkimukselle esitettyyn kritiikkiin. Sen jälkeen esittelen CAP 2021-2027-toimintakauden tavoitteita, tutkielmaan valittuja maatiloja ja tutkielmani tuloksia.
Uusmaterialistinen käänne
Elintarvikejärjestelmällä tarkoitetaan OECD:n määritelmän (1981) mukaan ”niiden suhteiden ja toimintojen kokonaisuutta, joiden vuorovaikutuksen tuloksena määrittyy, mitä, kuinka paljon, millä menetelmillä ja kenelle ruokaa tuotetaan ja jaetaan. Järjestelmä kattaa kaikki ne yhteiskunnan toimet, jotka liittyvät elintarvikkeiden tuotantoon ja kuluttamiseen.” [1]
1960-luvulta 1980-luvun puoleen väliin EU:n maatalouden teknologinen kehittyminen ja hyödykevirtojen globalisaatio eli niin sanottu vihreä vallankumous johti useisiin perustavanlaatuisiin muutoksiin maatalouden ja ruoantuotannon toimintaperiaatteissa. Euroopassa laajamittaisesti suoritettu maatalouden tuotantomäärien kasvattaminen oli mahdollista koneellistumisen ja öljyn korkean energiapotentiaalin hyödyntämisen ansiosta. [2] Samalla maatilojen koot kasvoivat sekä ruoantuotanto, prosessointi, jakelu ja kuluttaminen kytkeytyivät yhä enemmän maatalouden ja ruoantuotannon sijaan liiketalouden periaatteille. Samalla ruoan merkitykset maahan sidotusta ravinnosta vaihtuivat yhä enemmän kohti hyödykkeiden virtoja. [3]
Tutkimuksen painottuessa alkutuotantoon ja elintarvikejärjestelmän rakenteisiin, maatalousteknologisen teollisuuden, tuotantopanosten, jatkojalostuksen, kaupan ja kuluttamisen merkitys ja vuorovaikutussuhteet olivat jääneet liian vähälle huomiolle. Maatalous- ja elintarviketutkimuksen piirissä rakennekeskeiset sekä toimijoita lähtökohtaisesti luokittelevat tutkimussuuntaukset olivat epäonnistuneet kuvaamaan kompleksisten ilmiöiden kytkeytyneisyyksiä. Elintarvikejärjestelmän rakenteita ja toimintojen luokitteluita purkavat sekä varsinaisia elintarvikejärjestelmän toimijoita esiin nostavat tutkimusorientaatiot yleistyivät maantieteeseen 1990-luvulla. Sarah Whatmoren esittämän elintarvikejärjestelmän kritiikin myötä alkutuotannon taustalla toimivan maatalousteknologisen teollisuuden varsinaisten kohteiden eli työkoneiden ja kemianteollisuuden tuotteiden kautta ei-inhimillisten toimijoiden olemassaolo ja vuorovaikutus nostettiin olennaiseksi osaksi elintarvikejärjestelmien tutkimusta.
Kuva 1. Elintarvikejärjestelmän rakenne. Kuvaan on valittu elintarvikejärjestelmän keskeisiä toimintoja, kuten maatalousteknologinen teollisuus, teollinen maatalousyrittäminen sekä tuotantoon, prosessointiin ja jakeluun liittyvät elintarviketeollisuuden toiminnot. (Whatmore 2002, suom. Mononen & Silvasti 2012.)
Whatmore määritteli ei-inhimillisiä toimijoita huomioivan elintarviketutkimuksen paradigman ”enemmän-kuin-ihmisten maantieteeksi”. Uusmaterialismi käsittää laajan joukon tutkimustapoja, joita yhdistäviä tekijöitä ovat esimerkiksi sosiaalisten käytäntöjen, ei-inhimillisten toimijuuksien, teknologian ja ympäristön rajapintojen nostaminen tutkimuksen keskiöön. Uusmaterialistiseen tutkimusstrategiaan pohjautuvat tutkimukset jakavat käsityksen siitä, kuinka sosiaalisesti rakentuneet ilmiöt ja tutkimuskohteet ovat väistämättä kytkeytyneitä materiaaliseen maailmaan. [4] Siinä missä posthumanismi etsii lisää viisautta ei-inhimilliseltä, esimerkiksi toisilta eläinlajeilta tai aineellisesta maailmasta, uusmaterialistiset tutkimussuuntaukset korostavat esineiden ja objektien vaikutusta ja jopa ensisijaisuutta subjektiin ja subjektin mieleen ja toimintaan verrattuna.[5] Uusmaterialistisen tutkimusstrategian näkökulmasta elintarvikejärjestelmän toiminnot (kuva 1.) kytkeytyvät siis erottamattomasti osaksi materiaalista ja biofysikaalista ympäristöä.
Uusmaterialistisessa tutkimuksessa, tietoa toimijoiden kytkeytyneisyyksistä voidaan saavuttaa topologian, kokoonpanon ja affektien käsitteiden kautta. Nämä käsitteet muodostivat työni analyyttisen viitekehyksen.
Kokoonpanolla viitataan heterogeenisten toimijoiden kokoontumisen tai yhteentulemisen hetkeen. Kokoonpanot ovat tapahtumallisia: ne syntyvät, elävät ja kuolevat tietyllä ajanjaksolla ja tietyssä paikassa nimenomaisen kokoonpanon toimijoiden ominaisuuksien määrittelemänä. Kokoonpanon toimijoiden ominaisuuksilla voi olla kokoonpanoa vakauttavia tai muuttavia ominaisuuksia.
Topologia kuvaa materiaalisten ja ei-materiaalisten toimijoiden keskinäisiä suhteita ja ilmentymisiä ajassa ja paikassa. Tässä tutkimuksessa topologiaa tarkastellaan asteikolla ”Virtuaalinen-Aktuaalinen”, jolla viitataan materiaalivirtojen hallintaan kytkeytyvien mahdollisuuksien tilojen, kapasiteettien ja ominaisuuksien ilmentymisen asteisiin tarkasteltavassa kokoonpanossa.
Affekteilla ja affektuaalisuudella viitataan siihen, kuinka kokoonpanojen eri toimijoilla on kyky vaikuttaa ja tulla vaikutetuksi. Affektien tarkastelun kautta voidaan arvioida esimerkiksi ominaisuuksiltaan monimuotoisen maaperän kykyä määrittää viljelymenetelmiä.
Kuva 2. Kokoonpanon toimijoiden ominaisuudet, ilmentymiset ja kyvyt vaikuttaa muodostuvat jatkuvasti toimijoiden ollessa vuorovaikutuksessa keskenään. Kuva: Tommi Sorsa
Alkutuotannon viitekehyksessä hahmotan materiaalivirtojen hallinnan rakentuvan maataloustuotantoon kytkeytyneiden viljelymenetelmien välityksellä. Vastaavasti viljelymenetelmien kohteet voidaan nähdä olevan kytkeytyneitä yksittäisten eliöiden tai ekosysteemien välityksellä tuotettuihin levittäytyviin ja kanavoituviin energiavirtoihin. Lisäksi luen materiaalivirtoihin liittyviksi kaikki ne toimijat, jotka kytkeytyvät maatalouden energiavirtojen järjestymiseen maatilatasolla. Tästä syystä myös CAP-politiikka kytkeytyy läheisesti materiaalivirtojen hallintaan.
Euroopan yhteisen maatalouspolitiikan tavoitteet
Maatalouden ohjaus perustuu Euroopan unionin yhteiseen maatalouspolitiikkaan (Common Agricultural Policy, CAP). Sillä ohjataan Euroopan unionin jäsenmaiden maatalouden tuotantoa ja kehitystä. Suomessa kasvinviljely oli tuotantosuuntana noin 70 prosentilla kaikista tiloista. Pro gradu -työtä tehdessäni tutkin elintarvikejärjestelmää keskellä CAP 2021-2027 toimintakauden uudistamisprosessia. Euroopan unionin maataloutta ohjaavan CAP-politiikan tavoitteenasettelun voidaan nähdä edustavan EU:n jäsenvaltioiden alkutuotannossa tavoiteltua sosioteknologisesti kestävää siirtymää eli transitiota. Transitioilla tai siirtymillä viitataan rakenteellisten, teknologisten ja kulttuuristen muutosten joukkoon, joiden kautta ruoantuotannon ja -kulutuksen käytännöt muuttuvat laajamittaisesti. [6]
Yhtenä tutkielmani tavoitteena oli tarkastella seuraavia (kuva 3.) CAP-politiikalle asetettuja tavoitteita materiaalivirtojen hallinnan näkökulmasta.
Kuva 3. Yleiset ja spesifit tavoitteet CAP-toimintakaudelle 2021-2027. (mukaillen Erjavec ym. 2018.)
Tutkimuksen empiirisen aineiston muodostivat kolme erityyppistä kasvialkutuotantoon erikoistunutta suomalaista maatilaa, joissa vierailtuani muodostin haastattelujen pohjalta narratiivit, joiden kautta hahmotin varsinaisia materiaalivirtoja sekä uusmaterialistisen tutkimusstrategian sovellettavuutta osana yhteiskuntatieteellistä elintarvikejärjestelmän transitiokeskustelua.
Esimerkkimaatila I: Pienviljelyä, yhteisöllisyyttä ja ruumiillista työtä Ensimmäiseksi esimerkkimaatilaksi valitsin Uudellamaalla sijaitsevan biodynaamiseen juures- ja vihannestuotantoon erikoistuneen maatilan. Maatilalla oli tavanomaisten elintarvikeketjujen rinnalle syntyneitä tuotannon ja kuluttamisen verkostoja, joissa sosiaalisella pääomalla on suuri merkitys. Tilan peltopinta-ala oli 20 hehtaaria. Sen erikoisominaisuutena oli pienimuotoisessa karjalaidunnuksessa syntyneen lannan ja nurmiviljelyn avulla ylläpidetty mahdollisimman suljettu ravinnekierto. Tilalla työskenteli useita vapaaehtoisia ja ruumiillista työtä hyödynnettiin paljon. Lisäksi maatila oli laajasti verkostoitunut ja sillä oli yhteistoimintaa kuluttajien kanssa. Tämän maatilan tapauksessa keskityin tarkastelemaan maaperän, ravinnekierron ja viljelymenetelmien sekä erikoistumisen suhdetta maatilan materiaalivirtojen hallintaan.
Kuva 4. Öljyhamppupeltoa Varsinais-Suomessa elokuussa 2019. Kuva: Tommi Sorsa
Esimerkkimaatila II: Tuotantosuuntana proteiini-, kuitu- ja öljyrikas hamppu Toiseksi maatilaksi valitsin öljy- ja proteiinirikkaiden erikoiskasvien viljelyyn ja jatkojalostukseen erikoistuneen varsinaissuomalaisen tilan. Maatilalla oli 150 hehtaaria kiertoviljelyssä olevaa peltopinta-alaa. Tila oli muuttanut tuotantoa tavanomaisesta viljelystä luomuviljelyyn. Maatilayrityksellä oli laajasti Suomen kattava sopimusviljelyverkosto, jossa hampunsiemeniä viljeltiin elintarvikkeiden raaka-aineeksi yhteensä 300 hehtaarin alalta. Maatilan öljyhampusta jalostetut elintarvikkeet olivat yleistyneet laajamittaisesti kotimaisille markkinoille. Tämän esimerkkitilan kautta tarkastelin erityisesti viljeltävän kasvilajin eli hampun ominaisuuksia ja toimijuutta suhteessa alkutuotannon ja jatkojalostamisen eri vaiheisiin.
Esimerkkimaatila III: Siementuotantoa isossa mittakaavassa Kolmanneksi maatilaksi valikoitui Pohjois-Karjalassa sijaitseva siemenviljelijä. Maatila toimii osana suurempaa siementuotannon osuuskuntaa. Maatilayritys tuottaa kaikkia Suomessa menestyviä peltokasvilajien siemeniä. Maatila hankkii kasvijalostusyritykseltä vuosittain uusia viljeltäviä lajikkeita. Yritys toimittaa kasvukaudella tuotettuja kantasiemeniä sopimusviljelijöille, joilta maatilayritys hankkii siemenet takaisin kunnostettavaksi ja jälleenmyytäväksi. Sopimusviljelyssä olevaa viljelypinta-ala on 950 hehtaaria. Maatilayrityksen tuottamien siementen kautta viljellään 10 000 hehtaaria viljaa ja 12 000 hehtaaria nurmea. Siemenviljelyssä luomun ja tavanomaisen viljelyn tuotantomenetelmät ovat käytössä rinnakkain. Tämän esimerkkitilan kautta pystyin hahmottamaan erityisesti alkutuotannossa uudelleen skaalautuvia ilmiöitä sekä esimerkiksi lajikkeilta tavoiteltujen ominaisuuksien suhteita niiden käyttötarkoituksiin.
Tutkimuksen tulokset
Alkutuotannon kokoonpanon kuvaus on rakennettu suhteessa tutkimuksen teoreettisiin ja analyyttisiin käsitteisiin sekä esimerkkimaatilojen narratiiveihin. Narratiivien avulla muodostetun alkutuotannon toimijoiden luokittelu on sijoitettu kokoonpanoa maatilatasolla kuvaavaan kaavioon. (kuva 5.) Topologian ja affektuaalisuuden horisontit ovat sijoitettu keskilinjalle, josta ne laajenevat rihmastollisesti kaavion ulkoreunoille. Vastaavasti kaavion vasemmalla puolella hahmotetaan kokoonpanossa rihmastollisesti muodostuvia materiaalivirtojen hallinnan käytäntöjä.
Kuva 5. Kuvaus kasvialkutuotannon kokoonpanosta maatilatasolla. Tommi Sorsa
Elintarvikejärjestelmän materiaalivirrat muodostuvat suhteessa alkutuotannon kokoonpanon kuuteen, toisiinsa kytkeytyneeseen toimijaluokkaan. Muodostetut luokat olivat 1)Klimatologiset tekijät, 2)Maaperä ja viljelymaat, 3)Siemenet ja viljeltävät kasvilajit, 4)Teknologia ja tuotantopanokset, 5)Sadot ja sadonhallinta ja 6)Jatkojalostus ja jälleenmyynti.
Seuraavassa kuvassa (kuva 6.) materiaalivirtojen hallintaa kuvataan suhteessa esitettyihin toimijaluokkiin sekä niiden topologiaan ja affektuaalisuuteen.
Kuva 6. Kartoitettuja kokoonpanon toimijoita, niiden topologiaa sekä affektuaalisuutta. Tommi Sorsa
Klimatologiset tekijät määrittivät voimakkaasti kokoonpanon kaikkia toimijoita. Sadannan, haihdunnan, valunnan ja lämpösumman merkitys yhdessä maaperän ominaisuuksien ja toimijoiden kanssa määrittivät eniten satotasojen onnistumista. Myös maaperän rakenne ja maalajien ominaisuudet olivat keskeisiä alkutuotannon kokoonpanon toimijoita. Maaperän toimijoista mainittiin kerääjäkasvien ja mikrobien väliset verkostot. Maaperän kunnolla todettiin olevan alkutuotannon sopeutumista lisäävä vaikutus kasvukaudella esiintyviin vaihteleviin kasvuolosuhteisiin.
Siementen ja viljelykasvien välityksellä alkutuotannon kytkeytyneisyydet luonnon syklisyyteen ja sukupolvisuuteen nousivat monipuolisesti esille. Siementuotanto näyttäytyy valtakunnallisen ruokaturvan ja huoltovarmuuden keskeisenä osana. Samalla jalostustyön kautta paikallisiin olosuhteisiin sopeutuvien lajikkeiden kehittäminen koettiin olennaisena osana ruokaturvan ja huoltovarmuuden rakentumista. Maatiaislajikkeiden ominaisuuksia hyödynnettiin pienemmässä mittakaavassa.
Teknologioiden ja tuotantopanosten toimijoita edustivat lannoitteet, kasvinsuojelu- ja polttoaineet sekä uusiutuvat energianlähteet. Teknologioiden, tuotantopanosten ja infrastruktuurien energiaintensiteetit, kapasiteetit, käyttöasteet vaihtelevat maatilakohtaisesti.
Satotasoon liittyvät viljelykäytännöt olivat yhteydessä materiaalivirtojen hallintaan ravinne- ja energiavirtojen kehittämisen ja ylläpidon kautta. Ilmastonmuutoksen hillinnän ja sopeutumisen näkökulmasta materiaalivirtojen hallinta liittyi toimijoiden jatkuvuuden ja resilienssin kehittämiseen ja ylläpitoon. Kiertoviljely ja muut maaperän kuntoa parantavat viljelymenetelmät, kasvilajien ominaisuudet, lopputuotteiden jatkojalostus sekä tuotantopanosten hallinta ja uudelleenjärjestäytyminen osoittautuivat keskeisiksi CAP-tavoitteiden saavuttamisen kannalta.
Useiden viljelykasvien koettiin sisältävän edelleen laajasti hyödyntämätöntä potentiaalia elintarvikkeiden ja lisäarvoa tuottavien kiertotaloustuotteiden parissa. Tutkielmassa kartoitetut materiaalihallinnan käytännöt ovat linjassa CAP 2021-tavoitteiden kanssa. Huomionarvoisesti, CAP-politiikan ilmasto- ja ympäristötavoitteet näyttävät viimeisten käänteiden jälkeen jäämässä yhä kauemmas kunnianhimoisen kestävyystransitiosta ohjaamisesta.[7] Uusmaterialistisen tutkimusstrategian hyödyntäminen tarjoaa kuitenkin näkökulmia elintarvikejärjestelmään kytkeytyneiden inhimillisten- ja ei-inhimillisten toimijoiden, materiaalisten reunaehtojen ja potentiaalien sekä kytkeytyneisyyksien näkökulmasta.
TOMMI SORSA
Kansikuva: Tommi Sorsa
Kirjallisuus
[1] Mononen, T., & T, Silvasti. (2012). (toim.) Hyvä ja paha ruoka. Gaudeamus. 9
[2] Salminen, A., & T. Vadén (2013). Energia ja kokemus. Eurooppalaisen filosofian seura. Tallinna. 59-66
[3] Friedmann, H. (2000). What on Earth is the Modern World-System? Foodgetting and Territory in the Modern Era and Beyond. Julkaisussa Arrighi, G. & W.L. Goldfrank. (toim.) Journal of world-systems research
[4] Anderson, B., & J. Wylie (2009). On Geography and Materiality. Environment and Planning, 41, 318-335. SAGE.
[5] Salminen, A., & T. Vadén (2018). Elo ja anergia. Niin & Näin. Tallinna. 11
[6] Spaargaren, G., A. Loeber, P. Oosterveer. (2012). (toim.) Food Practices in Transition – Changing Food Consumption, Retail and Production in the Age of Reflexive Modernity, Routledge, New York
Tommi Sorsa on Itä-Suomen yliopistosta valmistuva, poikkitieteellisyyttä arvostava maantieteen ja biologian opettaja sekä luonnon äänistä ja rytmeistä kiinnostunut tutkiva samoilija.
Galina Kallio työskentelee apurahalla Ruralia-instituutissa, Helsingin Yliopistossa. Hän tutkii näkymätöntä työtä uudistavassa maataloudessa ja on erityisen kiinnostunut ihmisten suhteesta maahan ja muunlajisiin toimijoihin ja pyrkii ymmärtäämään moninaisia tietämisen tapoja. Häntä kiehtoo maatyö ja hän haaveilee oman metsäpuutarhan perustamisesta.
MUUNLAJISET TOIMIJAT MAATALOUDEN KESTÄVYYSSIIRTYMÄSSÄ
Tommi Sorsa tuo gradussaan esille yhdenlaisen materiaalivirtoja ja ei-inhimillisiä toimijoita huomioivan viitekehyksen maatalouden tarkasteluun. En voisi olla enempää samaa mieltä siitä, että materiaalisen todellisuuden ja ei-inhimillisen toimijuuden parempi huomioiminen olisi ensiarvoisen tärkeää. Mutta mitä tämä oikeastaan tarkoittaa alan tutkimuksen, kehittämistyön ja julkisen keskustelun näkökulmista?
Kuten Sorsa tutkielmassaan esittelee, (uus)materialistinen näkökulma auttaa hahmottamaan ruokatalousjärjestelmien kompleksisuutta. Nykymuotoiset tuotanto-, prosessointi-, jakelu- ja kulutuskäytännöt ovat kytkeytyneet monimutkaisilla tavoilla globaaliin markkinatalouteen ja sitä kautta myös fossiilienergiaan nojaavaan ja rahatalouteen sovitettuun arvonmuodostukseen (1). Valitettavan ilmeisesti on viime aikoina juuri CAP27 uudistuksien kautta tullut esiin se, kuinka myös poliittiset ohjauskeinot ovat alisteisia näille arvottamisen mekanismeille.
Tutkielman parasta antia on mielestäni empiirisen kenttätyön raportointi (uus)materialistisen viitekehyksen valossa: kuvaukset tuotantosuunniltaan ja toimintatavoiltaan erilaisten maatilojen toiminnasta onnistuvat mielestäni tavoittamaan materiaalivirtojen ja ei-inhimillisten toimijoiden jatkuvaa vuorovaikutusta tilallisten kanssa ja neuvottelua, joita maataloustyön arkisissa käytännöissä käydään. Näiden materiaalisten kytköksien tarkastelun ja näkyväksi tekemisen kautta on helpompi ymmärtää, kuinka maataloudelta peräänkuulutettava kestävyyssiirtymä ei ole yksistään kiinni viljelijöiden tahtotilasta – tai sen puutteesta – vaan kytkeytyy laajemmin materiaalisiin mahdollisuuksiin ja mahdottomuuksiin toimia osana laajempaa ruokatalousjärjestelmää (2). Tutkielma nostaa esiin monia tärkeitä asioita CAP-tavoitteiden saavuttamiseksi, kuten esimerkiksi siementuotantoon liittyvien kysymysten keskeisyyden kriisinkestävyyden näkökulmasta ja viljelijöiden pyrkimykset edistää kiertotaloutta ja uudistavaa maanhoitoa. Jäin kuitenkin kaipaamaan syvällisempää pohdintaa siitä, miten (uus)materialistinen viitekehys ja materiaalivirtojen sekä ei-inhimillisten toimijoiden huomioiminen hyödyttää maatalouden kestävyyssiirtymää.
Kysymykseni kumpuaa huolesta: voimmeko tarkastella materiaalista todellisuutta ilman että samalla tarkastelemme muunlajisten toimijoiden alisteista asemaa maataloudessa? Millainen velvollisuus tiedeyhteisöillä on tehdä näkyväksi näennäisesti neutraalien viitekehyksien taustalla vallitsevia oletuksia ja käsityksiä siitä, millaista tietoa maatalouden kestävyyssiirtymän tueksi tarvitaan (3)?
Nostamalla esiin nämä kysymykset, tarkoitukseni ei ole rakentaa ulkiukkoa kritisoidakseni Sorsan tutkielman sisältöä, vaan herätellä lukijaa näkemään (uus)materialistisen viitekehyksen kautta avautuvaa tapaa ymmärtää, käsitteellistää ja tuottaa todellisuutta, jossa muunlajisia toimijoita voidaan tarkastella subjekteina. Pohdin esimerkiksi Anna Tsingin, Robin Wall Kimmererin ja Maria Puig de la Bellacasan teoksia, jotka ovat feministis-materiaalisella tutkimusotteellaan avanneet minut pohtimaan ei-inhimillistä toimijuutta ja lajien välisiä suhteita uudella tavalla. Niiden yhteinen pääviesti on sama: kestävyyssiirtymä mahdollistuu vain, jos pyrimme ymmärtämään juurisyitä ja ennen kaikkea ihmisten ja muunlajisten toimijoiden välisiä suhteita ja vuorovaikutusta (4).
Tällöin, ollessamme aidosti huolestuneita ekologisesta kriisistä ja kiinnostuneita maatalouden kestävyyssiirtymästä, alkaisimme uusmaterialistisen viitekehyksen innoittamana keskustella materiaalivirtojen ohella esimerkiksi siitä, miten muunlajisten toimijoiden ja ihmisten tarpeet ovat yhteensovitettavissa esimerkiksi tutkimuksen kohteena olleilla maatiloilla – tai ovatko?
GALINA KALLIO
Kirjallisuus: (1) Kallio, G. (2020). A carrot isn’ta carrot isn’ta carrot: tracing value in alternative practices of food exchange. Agriculture and Human Values, 37, 1095-1109.
Lehtinen, I., & Kallio, G. (2020). Maatalouden kehityksen suunnanmuutos: Energiaintensiivisestä tehotuotannosta työintensiiviseen lähituotantoon. Maaseutututkimus, 28(2), 83–99.
(2) Houtbeckers, E. & Kallio, G. (2019) Talous käytäntöteoreettisesti – Kotitalouksien omaehtoinen ruuanhankinta taloutta koskevan tiedon lähteenä. Tiede & Edistys. 2/2019.
(3) Kallio, G. & Houtbeckers, E. (2020) Academic knowledge production and the framework of practical activity in the context of transformative food studies, Frontiers in Sustainable Food Systems, 4. doi: 10.3389/fsufs.2020.577351.
(4) Puig de La Bellacasa, M. (2017). Matters of care: Speculative ethics in more than human worlds (Vol. 41). U of Minnesota Press.
Wall Kimmerer, R. (2013). Braiding sweetgrass: Indigenous wisdom, scientific knowledge and the teachings of plants. Milkweed Editions.
Tsing, A. L. (2015). The mushroom at the end of the world: On the possibility of life in capitalist ruins. Princeton University Press.
Pro gradu -tutkielmassani kartoitin ja tarkastelin kasvialkutuotantoon erikoistuneiden maatilojen materiaalivirtoja inhimillisten- ja ei-inhimillisten toimijoiden sekä niiden kytkeytyneisyyksien näkökulmasta. Lisäksi hahmotin alkutuotannon materiaalivirtojen hallintaa suhteessa Euroopan unionin yhteisen maatalouspolitiikan (Common Agricultural Policy, CAP) uudistuksessa esitettyihin tavoitteisiin. Esittelen seuraavaksi uusmaterialistisen tutkimusstrategian näkökulmia ja käsitteistöä suhteessa elintarvikejärjestelmän tutkimukselle esitettyyn kritiikkiin. Sen jälkeen esittelen CAP 2021-2027-toimintakauden tavoitteita, tutkielmaan valittuja maatiloja ja tutkielmani tuloksia.
Uusmaterialistinen käänne
Elintarvikejärjestelmällä tarkoitetaan OECD:n määritelmän (1981) mukaan ”niiden suhteiden ja toimintojen kokonaisuutta, joiden vuorovaikutuksen tuloksena määrittyy, mitä, kuinka paljon, millä menetelmillä ja kenelle ruokaa tuotetaan ja jaetaan. Järjestelmä kattaa kaikki ne yhteiskunnan toimet, jotka liittyvät elintarvikkeiden tuotantoon ja kuluttamiseen.” [1]
1960-luvulta 1980-luvun puoleen väliin EU:n maatalouden teknologinen kehittyminen ja hyödykevirtojen globalisaatio eli niin sanottu vihreä vallankumous johti useisiin perustavanlaatuisiin muutoksiin maatalouden ja ruoantuotannon toimintaperiaatteissa. Euroopassa laajamittaisesti suoritettu maatalouden tuotantomäärien kasvattaminen oli mahdollista koneellistumisen ja öljyn korkean energiapotentiaalin hyödyntämisen ansiosta. [2] Samalla maatilojen koot kasvoivat sekä ruoantuotanto, prosessointi, jakelu ja kuluttaminen kytkeytyivät yhä enemmän maatalouden ja ruoantuotannon sijaan liiketalouden periaatteille. Samalla ruoan merkitykset maahan sidotusta ravinnosta vaihtuivat yhä enemmän kohti hyödykkeiden virtoja. [3]
Tutkimuksen painottuessa alkutuotantoon ja elintarvikejärjestelmän rakenteisiin, maatalousteknologisen teollisuuden, tuotantopanosten, jatkojalostuksen, kaupan ja kuluttamisen merkitys ja vuorovaikutussuhteet olivat jääneet liian vähälle huomiolle. Maatalous- ja elintarviketutkimuksen piirissä rakennekeskeiset sekä toimijoita lähtökohtaisesti luokittelevat tutkimussuuntaukset olivat epäonnistuneet kuvaamaan kompleksisten ilmiöiden kytkeytyneisyyksiä. Elintarvikejärjestelmän rakenteita ja toimintojen luokitteluita purkavat sekä varsinaisia elintarvikejärjestelmän toimijoita esiin nostavat tutkimusorientaatiot yleistyivät maantieteeseen 1990-luvulla. Sarah Whatmoren esittämän elintarvikejärjestelmän kritiikin myötä alkutuotannon taustalla toimivan maatalousteknologisen teollisuuden varsinaisten kohteiden eli työkoneiden ja kemianteollisuuden tuotteiden kautta ei-inhimillisten toimijoiden olemassaolo ja vuorovaikutus nostettiin olennaiseksi osaksi elintarvikejärjestelmien tutkimusta.
Whatmore määritteli ei-inhimillisiä toimijoita huomioivan elintarviketutkimuksen paradigman ”enemmän-kuin-ihmisten maantieteeksi”. Uusmaterialismi käsittää laajan joukon tutkimustapoja, joita yhdistäviä tekijöitä ovat esimerkiksi sosiaalisten käytäntöjen, ei-inhimillisten toimijuuksien, teknologian ja ympäristön rajapintojen nostaminen tutkimuksen keskiöön. Uusmaterialistiseen tutkimusstrategiaan pohjautuvat tutkimukset jakavat käsityksen siitä, kuinka sosiaalisesti rakentuneet ilmiöt ja tutkimuskohteet ovat väistämättä kytkeytyneitä materiaaliseen maailmaan. [4] Siinä missä posthumanismi etsii lisää viisautta ei-inhimilliseltä, esimerkiksi toisilta eläinlajeilta tai aineellisesta maailmasta, uusmaterialistiset tutkimussuuntaukset korostavat esineiden ja objektien vaikutusta ja jopa ensisijaisuutta subjektiin ja subjektin mieleen ja toimintaan verrattuna.[5] Uusmaterialistisen tutkimusstrategian näkökulmasta elintarvikejärjestelmän toiminnot (kuva 1.) kytkeytyvät siis erottamattomasti osaksi materiaalista ja biofysikaalista ympäristöä.
Uusmaterialistisessa tutkimuksessa, tietoa toimijoiden kytkeytyneisyyksistä voidaan saavuttaa topologian, kokoonpanon ja affektien käsitteiden kautta. Nämä käsitteet muodostivat työni analyyttisen viitekehyksen.
Alkutuotannon viitekehyksessä hahmotan materiaalivirtojen hallinnan rakentuvan maataloustuotantoon kytkeytyneiden viljelymenetelmien välityksellä. Vastaavasti viljelymenetelmien kohteet voidaan nähdä olevan kytkeytyneitä yksittäisten eliöiden tai ekosysteemien välityksellä tuotettuihin levittäytyviin ja kanavoituviin energiavirtoihin. Lisäksi luen materiaalivirtoihin liittyviksi kaikki ne toimijat, jotka kytkeytyvät maatalouden energiavirtojen järjestymiseen maatilatasolla. Tästä syystä myös CAP-politiikka kytkeytyy läheisesti materiaalivirtojen hallintaan.
Euroopan yhteisen maatalouspolitiikan tavoitteet
Maatalouden ohjaus perustuu Euroopan unionin yhteiseen maatalouspolitiikkaan (Common Agricultural Policy, CAP). Sillä ohjataan Euroopan unionin jäsenmaiden maatalouden tuotantoa ja kehitystä. Suomessa kasvinviljely oli tuotantosuuntana noin 70 prosentilla kaikista tiloista. Pro gradu -työtä tehdessäni tutkin elintarvikejärjestelmää keskellä CAP 2021-2027 toimintakauden uudistamisprosessia. Euroopan unionin maataloutta ohjaavan CAP-politiikan tavoitteenasettelun voidaan nähdä edustavan EU:n jäsenvaltioiden alkutuotannossa tavoiteltua sosioteknologisesti kestävää siirtymää eli transitiota. Transitioilla tai siirtymillä viitataan rakenteellisten, teknologisten ja kulttuuristen muutosten joukkoon, joiden kautta ruoantuotannon ja -kulutuksen käytännöt muuttuvat laajamittaisesti. [6]
Yhtenä tutkielmani tavoitteena oli tarkastella seuraavia (kuva 3.) CAP-politiikalle asetettuja tavoitteita materiaalivirtojen hallinnan näkökulmasta.
Tutkimuksen empiirisen aineiston muodostivat kolme erityyppistä kasvialkutuotantoon erikoistunutta suomalaista maatilaa, joissa vierailtuani muodostin haastattelujen pohjalta narratiivit, joiden kautta hahmotin varsinaisia materiaalivirtoja sekä uusmaterialistisen tutkimusstrategian sovellettavuutta osana yhteiskuntatieteellistä elintarvikejärjestelmän transitiokeskustelua.
Esimerkkimaatila I: Pienviljelyä, yhteisöllisyyttä ja ruumiillista työtä
Ensimmäiseksi esimerkkimaatilaksi valitsin Uudellamaalla sijaitsevan biodynaamiseen juures- ja vihannestuotantoon erikoistuneen maatilan. Maatilalla oli tavanomaisten elintarvikeketjujen rinnalle syntyneitä tuotannon ja kuluttamisen verkostoja, joissa sosiaalisella pääomalla on suuri merkitys. Tilan peltopinta-ala oli 20 hehtaaria. Sen erikoisominaisuutena oli pienimuotoisessa karjalaidunnuksessa syntyneen lannan ja nurmiviljelyn avulla ylläpidetty mahdollisimman suljettu ravinnekierto. Tilalla työskenteli useita vapaaehtoisia ja ruumiillista työtä hyödynnettiin paljon. Lisäksi maatila oli laajasti verkostoitunut ja sillä oli yhteistoimintaa kuluttajien kanssa. Tämän maatilan tapauksessa keskityin tarkastelemaan maaperän, ravinnekierron ja viljelymenetelmien sekä erikoistumisen suhdetta maatilan materiaalivirtojen hallintaan.
Esimerkkimaatila II: Tuotantosuuntana proteiini-, kuitu- ja öljyrikas hamppu
Toiseksi maatilaksi valitsin öljy- ja proteiinirikkaiden erikoiskasvien viljelyyn ja jatkojalostukseen erikoistuneen varsinaissuomalaisen tilan. Maatilalla oli 150 hehtaaria kiertoviljelyssä olevaa peltopinta-alaa. Tila oli muuttanut tuotantoa tavanomaisesta viljelystä luomuviljelyyn. Maatilayrityksellä oli laajasti Suomen kattava sopimusviljelyverkosto, jossa hampunsiemeniä viljeltiin elintarvikkeiden raaka-aineeksi yhteensä 300 hehtaarin alalta. Maatilan öljyhampusta jalostetut elintarvikkeet olivat yleistyneet laajamittaisesti kotimaisille markkinoille. Tämän esimerkkitilan kautta tarkastelin erityisesti viljeltävän kasvilajin eli hampun ominaisuuksia ja toimijuutta suhteessa alkutuotannon ja jatkojalostamisen eri vaiheisiin.
Esimerkkimaatila III: Siementuotantoa isossa mittakaavassa
Kolmanneksi maatilaksi valikoitui Pohjois-Karjalassa sijaitseva siemenviljelijä. Maatila toimii osana suurempaa siementuotannon osuuskuntaa. Maatilayritys tuottaa kaikkia Suomessa menestyviä peltokasvilajien siemeniä. Maatila hankkii kasvijalostusyritykseltä vuosittain uusia viljeltäviä lajikkeita. Yritys toimittaa kasvukaudella tuotettuja kantasiemeniä sopimusviljelijöille, joilta maatilayritys hankkii siemenet takaisin kunnostettavaksi ja jälleenmyytäväksi. Sopimusviljelyssä olevaa viljelypinta-ala on 950 hehtaaria. Maatilayrityksen tuottamien siementen kautta viljellään 10 000 hehtaaria viljaa ja 12 000 hehtaaria nurmea. Siemenviljelyssä luomun ja tavanomaisen viljelyn tuotantomenetelmät ovat käytössä rinnakkain. Tämän esimerkkitilan kautta pystyin hahmottamaan erityisesti alkutuotannossa uudelleen skaalautuvia ilmiöitä sekä esimerkiksi lajikkeilta tavoiteltujen ominaisuuksien suhteita niiden käyttötarkoituksiin.
Tutkimuksen tulokset
Alkutuotannon kokoonpanon kuvaus on rakennettu suhteessa tutkimuksen teoreettisiin ja analyyttisiin käsitteisiin sekä esimerkkimaatilojen narratiiveihin. Narratiivien avulla muodostetun alkutuotannon toimijoiden luokittelu on sijoitettu kokoonpanoa maatilatasolla kuvaavaan kaavioon. (kuva 5.) Topologian ja affektuaalisuuden horisontit ovat sijoitettu keskilinjalle, josta ne laajenevat rihmastollisesti kaavion ulkoreunoille. Vastaavasti kaavion vasemmalla puolella hahmotetaan kokoonpanossa rihmastollisesti muodostuvia materiaalivirtojen hallinnan käytäntöjä.
Elintarvikejärjestelmän materiaalivirrat muodostuvat suhteessa alkutuotannon kokoonpanon kuuteen, toisiinsa kytkeytyneeseen toimijaluokkaan. Muodostetut luokat olivat 1) Klimatologiset tekijät, 2) Maaperä ja viljelymaat, 3) Siemenet ja viljeltävät kasvilajit, 4) Teknologia ja tuotantopanokset, 5) Sadot ja sadonhallinta ja 6) Jatkojalostus ja jälleenmyynti.
Seuraavassa kuvassa (kuva 6.) materiaalivirtojen hallintaa kuvataan suhteessa esitettyihin toimijaluokkiin sekä niiden topologiaan ja affektuaalisuuteen.
Klimatologiset tekijät määrittivät voimakkaasti kokoonpanon kaikkia toimijoita. Sadannan, haihdunnan, valunnan ja lämpösumman merkitys yhdessä maaperän ominaisuuksien ja toimijoiden kanssa määrittivät eniten satotasojen onnistumista. Myös maaperän rakenne ja maalajien ominaisuudet olivat keskeisiä alkutuotannon kokoonpanon toimijoita. Maaperän toimijoista mainittiin kerääjäkasvien ja mikrobien väliset verkostot. Maaperän kunnolla todettiin olevan alkutuotannon sopeutumista lisäävä vaikutus kasvukaudella esiintyviin vaihteleviin kasvuolosuhteisiin.
Siementen ja viljelykasvien välityksellä alkutuotannon kytkeytyneisyydet luonnon syklisyyteen ja sukupolvisuuteen nousivat monipuolisesti esille. Siementuotanto näyttäytyy valtakunnallisen ruokaturvan ja huoltovarmuuden keskeisenä osana. Samalla jalostustyön kautta paikallisiin olosuhteisiin sopeutuvien lajikkeiden kehittäminen koettiin olennaisena osana ruokaturvan ja huoltovarmuuden rakentumista. Maatiaislajikkeiden ominaisuuksia hyödynnettiin pienemmässä mittakaavassa.
Teknologioiden ja tuotantopanosten toimijoita edustivat lannoitteet, kasvinsuojelu- ja polttoaineet sekä uusiutuvat energianlähteet. Teknologioiden, tuotantopanosten ja infrastruktuurien energiaintensiteetit, kapasiteetit, käyttöasteet vaihtelevat maatilakohtaisesti.
Satotasoon liittyvät viljelykäytännöt olivat yhteydessä materiaalivirtojen hallintaan ravinne- ja energiavirtojen kehittämisen ja ylläpidon kautta. Ilmastonmuutoksen hillinnän ja sopeutumisen näkökulmasta materiaalivirtojen hallinta liittyi toimijoiden jatkuvuuden ja resilienssin kehittämiseen ja ylläpitoon. Kiertoviljely ja muut maaperän kuntoa parantavat viljelymenetelmät, kasvilajien ominaisuudet, lopputuotteiden jatkojalostus sekä tuotantopanosten hallinta ja uudelleenjärjestäytyminen osoittautuivat keskeisiksi CAP-tavoitteiden saavuttamisen kannalta.
Useiden viljelykasvien koettiin sisältävän edelleen laajasti hyödyntämätöntä potentiaalia elintarvikkeiden ja lisäarvoa tuottavien kiertotaloustuotteiden parissa. Tutkielmassa kartoitetut materiaalihallinnan käytännöt ovat linjassa CAP 2021-tavoitteiden kanssa. Huomionarvoisesti, CAP-politiikan ilmasto- ja ympäristötavoitteet näyttävät viimeisten käänteiden jälkeen jäämässä yhä kauemmas kunnianhimoisen kestävyystransitiosta ohjaamisesta.[7] Uusmaterialistisen tutkimusstrategian hyödyntäminen tarjoaa kuitenkin näkökulmia elintarvikejärjestelmään kytkeytyneiden inhimillisten- ja ei-inhimillisten toimijoiden, materiaalisten reunaehtojen ja potentiaalien sekä kytkeytyneisyyksien näkökulmasta.
TOMMI SORSA
Kansikuva: Tommi Sorsa
[1] Mononen, T., & T, Silvasti. (2012). (toim.) Hyvä ja paha ruoka. Gaudeamus. 9
[2] Salminen, A., & T. Vadén (2013). Energia ja kokemus. Eurooppalaisen filosofian seura. Tallinna. 59-66
[3] Friedmann, H. (2000). What on Earth is the Modern World-System? Foodgetting and Territory in the Modern Era and Beyond. Julkaisussa Arrighi, G. & W.L. Goldfrank. (toim.) Journal of world-systems research
[4] Anderson, B., & J. Wylie (2009). On Geography and Materiality. Environment and Planning, 41, 318-335. SAGE.
[5] Salminen, A., & T. Vadén (2018). Elo ja anergia. Niin & Näin. Tallinna. 11
[6] Spaargaren, G., A. Loeber, P. Oosterveer. (2012). (toim.) Food Practices in Transition – Changing Food Consumption, Retail and Production in the Age of Reflexive Modernity, Routledge, New York
[7] Niemi, J. (2020). EU:n maatalouspolitiikan uudistus – menetetty mahdollisuus? https://www.luke.fi/blogi/eun-maatalouspolitiikan-uudistus-menetetty-mahdollisuus/ (luettu 26.10.2020)
Tommi Sorsa on Itä-Suomen yliopistosta valmistuva, poikkitieteellisyyttä arvostava maantieteen ja biologian opettaja sekä luonnon äänistä ja rytmeistä kiinnostunut tutkiva samoilija.
Lue kommentaarit
Galina Kallio
Galina Kallio työskentelee apurahalla Ruralia-instituutissa, Helsingin Yliopistossa. Hän tutkii näkymätöntä työtä uudistavassa maataloudessa ja on erityisen kiinnostunut ihmisten suhteesta maahan ja muunlajisiin toimijoihin ja pyrkii ymmärtäämään moninaisia tietämisen tapoja. Häntä kiehtoo maatyö ja hän haaveilee oman metsäpuutarhan perustamisesta.
MUUNLAJISET TOIMIJAT MAATALOUDEN KESTÄVYYSSIIRTYMÄSSÄ
Tommi Sorsa tuo gradussaan esille yhdenlaisen materiaalivirtoja ja ei-inhimillisiä toimijoita huomioivan viitekehyksen maatalouden tarkasteluun. En voisi olla enempää samaa mieltä siitä, että materiaalisen todellisuuden ja ei-inhimillisen toimijuuden parempi huomioiminen olisi ensiarvoisen tärkeää. Mutta mitä tämä oikeastaan tarkoittaa alan tutkimuksen, kehittämistyön ja julkisen keskustelun näkökulmista?
Kuten Sorsa tutkielmassaan esittelee, (uus)materialistinen näkökulma auttaa hahmottamaan ruokatalousjärjestelmien kompleksisuutta. Nykymuotoiset tuotanto-, prosessointi-, jakelu- ja kulutuskäytännöt ovat kytkeytyneet monimutkaisilla tavoilla globaaliin markkinatalouteen ja sitä kautta myös fossiilienergiaan nojaavaan ja rahatalouteen sovitettuun arvonmuodostukseen (1). Valitettavan ilmeisesti on viime aikoina juuri CAP27 uudistuksien kautta tullut esiin se, kuinka myös poliittiset ohjauskeinot ovat alisteisia näille arvottamisen mekanismeille.
Tutkielman parasta antia on mielestäni empiirisen kenttätyön raportointi (uus)materialistisen viitekehyksen valossa: kuvaukset tuotantosuunniltaan ja toimintatavoiltaan erilaisten maatilojen toiminnasta onnistuvat mielestäni tavoittamaan materiaalivirtojen ja ei-inhimillisten toimijoiden jatkuvaa vuorovaikutusta tilallisten kanssa ja neuvottelua, joita maataloustyön arkisissa käytännöissä käydään. Näiden materiaalisten kytköksien tarkastelun ja näkyväksi tekemisen kautta on helpompi ymmärtää, kuinka maataloudelta peräänkuulutettava kestävyyssiirtymä ei ole yksistään kiinni viljelijöiden tahtotilasta – tai sen puutteesta – vaan kytkeytyy laajemmin materiaalisiin mahdollisuuksiin ja mahdottomuuksiin toimia osana laajempaa ruokatalousjärjestelmää (2). Tutkielma nostaa esiin monia tärkeitä asioita CAP-tavoitteiden saavuttamiseksi, kuten esimerkiksi siementuotantoon liittyvien kysymysten keskeisyyden kriisinkestävyyden näkökulmasta ja viljelijöiden pyrkimykset edistää kiertotaloutta ja uudistavaa maanhoitoa. Jäin kuitenkin kaipaamaan syvällisempää pohdintaa siitä, miten (uus)materialistinen viitekehys ja materiaalivirtojen sekä ei-inhimillisten toimijoiden huomioiminen hyödyttää maatalouden kestävyyssiirtymää.
Kysymykseni kumpuaa huolesta: voimmeko tarkastella materiaalista todellisuutta ilman että samalla tarkastelemme muunlajisten toimijoiden alisteista asemaa maataloudessa? Millainen velvollisuus tiedeyhteisöillä on tehdä näkyväksi näennäisesti neutraalien viitekehyksien taustalla vallitsevia oletuksia ja käsityksiä siitä, millaista tietoa maatalouden kestävyyssiirtymän tueksi tarvitaan (3)?
Nostamalla esiin nämä kysymykset, tarkoitukseni ei ole rakentaa ulkiukkoa kritisoidakseni Sorsan tutkielman sisältöä, vaan herätellä lukijaa näkemään (uus)materialistisen viitekehyksen kautta avautuvaa tapaa ymmärtää, käsitteellistää ja tuottaa todellisuutta, jossa muunlajisia toimijoita voidaan tarkastella subjekteina. Pohdin esimerkiksi Anna Tsingin, Robin Wall Kimmererin ja Maria Puig de la Bellacasan teoksia, jotka ovat feministis-materiaalisella tutkimusotteellaan avanneet minut pohtimaan ei-inhimillistä toimijuutta ja lajien välisiä suhteita uudella tavalla. Niiden yhteinen pääviesti on sama: kestävyyssiirtymä mahdollistuu vain, jos pyrimme ymmärtämään juurisyitä ja ennen kaikkea ihmisten ja muunlajisten toimijoiden välisiä suhteita ja vuorovaikutusta (4).
Tällöin, ollessamme aidosti huolestuneita ekologisesta kriisistä ja kiinnostuneita maatalouden kestävyyssiirtymästä, alkaisimme uusmaterialistisen viitekehyksen innoittamana keskustella materiaalivirtojen ohella esimerkiksi siitä, miten muunlajisten toimijoiden ja ihmisten tarpeet ovat yhteensovitettavissa esimerkiksi tutkimuksen kohteena olleilla maatiloilla – tai ovatko?
GALINA KALLIO
Kirjallisuus:
(1) Kallio, G. (2020). A carrot isn’ta carrot isn’ta carrot: tracing value in alternative practices of food exchange. Agriculture and Human Values, 37, 1095-1109.
Lehtinen, I., & Kallio, G. (2020). Maatalouden kehityksen suunnanmuutos: Energiaintensiivisestä tehotuotannosta työintensiiviseen lähituotantoon. Maaseutututkimus, 28(2), 83–99.
(2) Houtbeckers, E. & Kallio, G. (2019) Talous käytäntöteoreettisesti – Kotitalouksien omaehtoinen ruuanhankinta taloutta koskevan tiedon lähteenä. Tiede & Edistys. 2/2019.
(3) Kallio, G. & Houtbeckers, E. (2020) Academic knowledge production and the framework of practical activity in the context of transformative food studies, Frontiers in Sustainable Food Systems, 4. doi: 10.3389/fsufs.2020.577351.
(4) Puig de La Bellacasa, M. (2017). Matters of care: Speculative ethics in more than human worlds (Vol. 41). U of Minnesota Press.
Wall Kimmerer, R. (2013). Braiding sweetgrass: Indigenous wisdom, scientific knowledge and the teachings of plants. Milkweed Editions.
Tsing, A. L. (2015). The mushroom at the end of the world: On the possibility of life in capitalist ruins. Princeton University Press.
Takaisin ylös ↑
Paikallisia ruokajärjestelmiä kehitetään nyt vahvemman talouden ja turvallisuuden toivossa
Paikallisessa Risteyksessä
Suoluonnon turvaaminen edellyttää ennallistamista ja suojelua