Kun arki on täynnä ratikoita ja täyteen ahdettuja kerrostaloasuntoja, voi luonto tuntua kaukaiselta ajatukselta. Luonnossa on korkeintaan nopealla kävelymatkalla huolitellun puiston läpi matkalla kouluun. Kun iltapäivälehden etusivuilla puhutaan punkeista ja niiden aiheuttamista vaivoista, luontoympäristöön meneminen tuntuu vielä enemmän epämiellyttävältä ja pysytään mieluummin päällystetyillä poluilla lähellä kotia. Suomessa merkittävä osuus asutuksesta sijaitsee Etelä-Suomessa suurkaupunkien keskeisyydessä, ja ylemmäs mentäessä asutus harvenee nopeasti. Aiheuttaako luonnon saavutettavuus eriarvoisuutta?
Luonnossa oleminen tekee hyvää sekä ihmisen psyykkiselle, että fyysiselle terveydelle. Se rauhoittaa mieltä ja rentouttaa kehoa, mutta myös esimerkiksi laskee verenpainetta ja sykettä. Lisäksi ulkoilu on hyvä urheilun ja sosiaalisuuden keino (Anja Yli-Viikari, Taina Lilja, 2016). Tämän perusteella olisikin mahdotonta sanoa, etteikö elinympäristöllä olisi vaikutusta kasvavan nuoren kehitykseen.
Identifioituminen kaupunkilaisuuteen tai maalaisuuteen näkyy kasvavan nuoren arjessa ja sillä on vaikutuksia arvomaailmaan. Pellervon taloustutkimuksen tulosten mukaan myös kaupungissa asuvat kaipaavat enemmän luonnonläheisyyttä kuin mitä tällä hetkellä puistot ja polut tarjoavat (Joonas Turunen, 2019). Jos näin on, miksi ajatus maalla asumisesta kuitenkin tuntuu mahdottomalta? Missä kulkee raja, jossa luonto tulisi liian suureksi osaksi elämää ja urbaanien maisemien merkitys korostuu?
Mikä on hyvä luontosuhde?
Kaupungistuminen merkitsee sitä, että perhesuunnittelu ei enää automaattisesti tarkoita omakotitaloa ja kahta autoa. Perheet kasvatetaan vuokrakaksioissa ja lauantairetket tehdään piknikille lähipuistoon. Myös kaupungissa on monia erilaisia muotoja ottaa luonto huomioon, mutta riittävätkö ne säilyttämään hyvän luontosuhteen?
Millainen ylipäänsä on hyvä luontosuhde? Luontosuhde on ihmisen ja luonnon välinen vuorovaikutussuhde, ja joillakin se on merkittävämpi osa elämää kuin toisilla. Luonto tarjoaa meille oikeastaan kaiken mitä meillä on, kuten ravinnon ja ne materiaalit, joista elämän rakennamme (Henna Konu, 2019). Luonnossa tapahtuvia prosesseja voi olla vaikea ymmärtää, jos ne eivät näy arjessa.
Monille kaupunkilaislapsille luonto on nimenomaan kesän keskiössä. Viimeinkin pääsee mökille, uimaan järveen ja metsäretkille. Tästä toki jäävät paitsi ne lapset ja nuoret, kuten minä lapsuudessani, joilla ei ole mahdollisuuksia päästä kesämökille. Kesät vietin usein kotona haaveillen omasta kesämökistä, ja talvisin pihaleikit rajoittuvat usein nopeisiin pulkkamäkiin ja lumiukon rakentamisiin, mikäli kaupungissa edes oli lunta ja tilaa. Rukalla vietetyt hiihtolomat olivat usein talven kohokohta.
Luontokokemus osa yleissivistystä
Koenko sitten menettäneeni tärkeän osan lapsuutta kaupungin pyörteisiin? Kaupunkilaislapsena kasvaneena ja Joensuuhun vastikään muuttaneena olen hiljalleen huomannut, kuinka vähäinen kosketukseni luontoon on elämäni aikana ollut. Samalla kun muut nimesivät iltakävelyllä puulajeja ja tunnistivat lintuja, pohdiskelin itsekseni mihin omat luontoretkeni ovat jäänet. Suomi tunnetaan kansainvälisestikin metsäntäyteisenä maana, mutta oma metsätietoisuuteni on lähes olematonta. Syksyn edetessä tunne sivistymättömyydestäni lisääntyi, vaikka muistuttelin itseäni siitä, ettei syy ole minun, vaan elinympäristöni. Mitä enemmän enemmän opin, sitä enemmästä tunsin jääneeni paitsi lapsuudessa. Yleissivistyksessäni on aukko.
Luonto tulisi integroida osaksi jokapäiväistä elämää, asui ratikkapysäkin varrella tai ei.
Joensuun on hyvin luonnonläheinen kaupunki. Ihmiset pyöräilevät läpi kesän ja talven puhtaalla sisulla, ja itsellänikin on jäänyt bussikortti ostamatta. Hyötyliikunnan lisäksi pyöräilystä kiittää myös ympäristö, joka sen seurauksena imee itseensä vähemmän saasteita. Joensuun kehityssuunnitelmat, jonka avulla pyritään lisäämään pyöräilyä ja vähentämään autoilua, ovat saaneet aikaan positiivisia muutoksia ja kehitystä tapahtuu koko ajan lisää (Pasi Pitkänen, 2019). Keskustan vilinästä pääsee muutaman minuutin pyöräilyllä rauhoittumaan Kuhasaloon, ja ilma tuntuu puhtaalta hengittää. Olen tämän vuoden aikana viettänyt enemmän aikaa metsissä kuin viimeisenä viitenä vuotena yhteensä.
Kaupungin ja maaseudun välistä kuilua kavennettava
Lasten kasvatus luonnonläheisiksi yksilöiksi tulisi tapahtua yhteistyössä perheen ja koulun kesken. Opetus tulisi tehdä hauskalla tavalla, jolloin se ei tuntuisi pakolliselta. Esimerkiksi neljännen luokka-asteen lintujentunnistustunti luokassa tuskin jäi mieleen. Jos vanhempien avustuksella vaikka kerran kuukaudessa pääsee lähipuistoa kauemmas, sillä olisi jo vaikutus lapsen mielipiteisiin luontoympäristön suhteen. Luonto tulisi integroida osaksi jokapäiväistä elämää, asui ratikkapysäkin varrella tai ei. Kun nuoret kasvatetaan ympäristökeskeisiksi aikuisiksi, työ on jo puoliksi tehty.
Maaseudulla ja kaupungeissa asuvilla nuorilla saattaa olla joitakin mielikuvia, usein kärjistyksiä, toisistaan. Kaupunkilaiset elävät omassa maailmassaan, ja maalaiset hiihtävät talvisin kouluun 10 kilometriä. Pyrin tällä vastakkainasettelulla hieman hahmottamaan kuvaa siitä, miten erilaisiksi ihmiset koetaan heidän elinympäristöjensä perusteella. Kun mietitään eroja kaupungeissa kasvaneiden lasten ja maaseudulla kasvaneiden lasten välillä, ne voivat olla merkittäviä. Esimerkiksi kaupungissa, toisin kuin maaseudulla, pyöräily ei ole vapaan tahdon mukaista, sillä pyöräilyn turvallisuus kaupunkiympäristössä on isompi kysymys (Liisa Lahti, 2019). Toiselle ulkona oleminen merkitsee lähipuistoa ja toiselle taas oman kodin pihaa tai lähimetsää. Kaikki nämä pieneltäkin vaikuttavat tekijät vaikuttavat siihen, millainen on lapsen ajatusmaailma ja millaisena tämä kokee luontoympäristön elämänsä eri vaiheissa.
On pienennettävä kuilua kaupunkilais- ja maalaisnuorten välillä, jotta myös nuorten väliset erot kasvatuksessa pienenisivät. Avoimuuden ja suvaitsevaisuuden lisääminen toisia kohtaan rikkoo stereotypioita ja muuttaa vahvojakin mielipiteitä. Ajatus siitä, että kaupungissa on kaikkea mitä voisi tarvita, on murrettava, sillä kaikki kaupungissa oleva tulee sitä ympäröiviltä alueilta. Kaupungistuminen ei suinkaan merkitse sitä, että maaseudulla kaikki olisivat tyytymättömiä olosuhteisiin, vaikka näin voisi helposti ajatella. Kaupunkiin muutolle ei aina yksinkertaisesti nähdä vaihtoehtoja.
Luonto on sekä kulttuurista että taloudellista pääomaa, eikä sen arvokkuutta tule vähätellä, asui missä tahansa.
ULRIKA STEVENS
Lähteet:Yli-Viikari, A. & Lilja, T. 2016. Se metsä on täynnä kyyneleitä. Luonnon hyvinvointimerkityksiä jäljittämässä.
Alue ja ympäristö 1/2016, s.68-79
Henna Konu, Suomen Luonnonvarakeskus: Ihminen, luonto ja hyvinvointi, diaesitys, 2019
Pasi Pitkänen, Pohjois-Karjalan Maakuntaliitto: Ihminen ja energia, diaesitys, 2019
“
Tutkimus: Nuoret kaupunkilaiset suosivat joukkoliikennettä eivätkä mielellään maksa uusista autopaikoista, mutta 40 vuoden iässä asenteet muuttuvat”, Joonas Turunen, Helsingin Sanomat, 2019
”
Yle: Kaupunkilaislapset maakuntien kasvatteja kömpelömpiä”, Liisa Lahti, 2019
Teksti on osa Meneekö metsään? -juttusarjaa.
Metsien kestävä käyttö on yksi aikamme suurista ympäristökysymyksistä. Siksi myös lasten ja nuorten metsäsuhde on herättänyt kiinnostusta päättäjien ja tutkijoiden keskuudessa. Itä-Suomen yliopiston ympäristöpolitiikan oppiaineen Ihminen ja ympäristö -kurssin opiskelijoita pyydettiin kirjoittamaan tekstejä ajankohtaisista ympäristöaiheista. Kurssin vastuuopettajana toimii luonnonvarahallinnan professori Irmeli Mustalahti, joka johtaa ALL-YOUTH-tutkimushankkeen Kestävää hyvinvointia luomassa -osatutkimusta (Suomen Strategisen tutkimuksen neuvoston rahoituspäätösnumero 312689 ja osatutkimuksen rahoituspäätösnumero 312692). Nuorten osallistumisen mahdollisuuksia ja esteitä tutkiva ALL-YOUTH -tutkimushanke on ollut Ihminen ja ympäristö -kurssilla mukana kehittämässä klinikkaoppimista, jossa keskeistä on, että opiskelijat yhdessä vastuuopettajan kanssa suunnittelevat ja toteuttavat heiltä pyydetyn tiedonhankintatehtävän tai muun toimijaverkoston pyytämän hankkeen. Kurssin aikana opiskelijoilta pyydetyistä opiskelijateksteistä on toimitettu neljän tekstin Meneekö metsään? -juttusarja. Teksteissä kuvastuu sekä nuorten oma metsäsuhde että heidän oma ajattelunsa metsien kestävästä käytöstä. Meneekö metsään? -juttusarjan tekstit on toimittanut ALL-YOUTH-hankkeen vuorovaikuttaja Pasi Huttunen Itä-Suomen yliopistosta.
Otsikkokuva: Pasi Huttunen
Kun arki on täynnä ratikoita ja täyteen ahdettuja kerrostaloasuntoja, voi luonto tuntua kaukaiselta ajatukselta. Luonnossa on korkeintaan nopealla kävelymatkalla huolitellun puiston läpi matkalla kouluun. Kun iltapäivälehden etusivuilla puhutaan punkeista ja niiden aiheuttamista vaivoista, luontoympäristöön meneminen tuntuu vielä enemmän epämiellyttävältä ja pysytään mieluummin päällystetyillä poluilla lähellä kotia. Suomessa merkittävä osuus asutuksesta sijaitsee Etelä-Suomessa suurkaupunkien keskeisyydessä, ja ylemmäs mentäessä asutus harvenee nopeasti. Aiheuttaako luonnon saavutettavuus eriarvoisuutta?
Luonnossa oleminen tekee hyvää sekä ihmisen psyykkiselle, että fyysiselle terveydelle. Se rauhoittaa mieltä ja rentouttaa kehoa, mutta myös esimerkiksi laskee verenpainetta ja sykettä. Lisäksi ulkoilu on hyvä urheilun ja sosiaalisuuden keino (Anja Yli-Viikari, Taina Lilja, 2016). Tämän perusteella olisikin mahdotonta sanoa, etteikö elinympäristöllä olisi vaikutusta kasvavan nuoren kehitykseen.
Identifioituminen kaupunkilaisuuteen tai maalaisuuteen näkyy kasvavan nuoren arjessa ja sillä on vaikutuksia arvomaailmaan. Pellervon taloustutkimuksen tulosten mukaan myös kaupungissa asuvat kaipaavat enemmän luonnonläheisyyttä kuin mitä tällä hetkellä puistot ja polut tarjoavat (Joonas Turunen, 2019). Jos näin on, miksi ajatus maalla asumisesta kuitenkin tuntuu mahdottomalta? Missä kulkee raja, jossa luonto tulisi liian suureksi osaksi elämää ja urbaanien maisemien merkitys korostuu?
Mikä on hyvä luontosuhde?
Kaupungistuminen merkitsee sitä, että perhesuunnittelu ei enää automaattisesti tarkoita omakotitaloa ja kahta autoa. Perheet kasvatetaan vuokrakaksioissa ja lauantairetket tehdään piknikille lähipuistoon. Myös kaupungissa on monia erilaisia muotoja ottaa luonto huomioon, mutta riittävätkö ne säilyttämään hyvän luontosuhteen?
Millainen ylipäänsä on hyvä luontosuhde? Luontosuhde on ihmisen ja luonnon välinen vuorovaikutussuhde, ja joillakin se on merkittävämpi osa elämää kuin toisilla. Luonto tarjoaa meille oikeastaan kaiken mitä meillä on, kuten ravinnon ja ne materiaalit, joista elämän rakennamme (Henna Konu, 2019). Luonnossa tapahtuvia prosesseja voi olla vaikea ymmärtää, jos ne eivät näy arjessa.
Monille kaupunkilaislapsille luonto on nimenomaan kesän keskiössä. Viimeinkin pääsee mökille, uimaan järveen ja metsäretkille. Tästä toki jäävät paitsi ne lapset ja nuoret, kuten minä lapsuudessani, joilla ei ole mahdollisuuksia päästä kesämökille. Kesät vietin usein kotona haaveillen omasta kesämökistä, ja talvisin pihaleikit rajoittuvat usein nopeisiin pulkkamäkiin ja lumiukon rakentamisiin, mikäli kaupungissa edes oli lunta ja tilaa. Rukalla vietetyt hiihtolomat olivat usein talven kohokohta.
Luontokokemus osa yleissivistystä
Koenko sitten menettäneeni tärkeän osan lapsuutta kaupungin pyörteisiin? Kaupunkilaislapsena kasvaneena ja Joensuuhun vastikään muuttaneena olen hiljalleen huomannut, kuinka vähäinen kosketukseni luontoon on elämäni aikana ollut. Samalla kun muut nimesivät iltakävelyllä puulajeja ja tunnistivat lintuja, pohdiskelin itsekseni mihin omat luontoretkeni ovat jäänet. Suomi tunnetaan kansainvälisestikin metsäntäyteisenä maana, mutta oma metsätietoisuuteni on lähes olematonta. Syksyn edetessä tunne sivistymättömyydestäni lisääntyi, vaikka muistuttelin itseäni siitä, ettei syy ole minun, vaan elinympäristöni. Mitä enemmän enemmän opin, sitä enemmästä tunsin jääneeni paitsi lapsuudessa. Yleissivistyksessäni on aukko.
Joensuun on hyvin luonnonläheinen kaupunki. Ihmiset pyöräilevät läpi kesän ja talven puhtaalla sisulla, ja itsellänikin on jäänyt bussikortti ostamatta. Hyötyliikunnan lisäksi pyöräilystä kiittää myös ympäristö, joka sen seurauksena imee itseensä vähemmän saasteita. Joensuun kehityssuunnitelmat, jonka avulla pyritään lisäämään pyöräilyä ja vähentämään autoilua, ovat saaneet aikaan positiivisia muutoksia ja kehitystä tapahtuu koko ajan lisää (Pasi Pitkänen, 2019). Keskustan vilinästä pääsee muutaman minuutin pyöräilyllä rauhoittumaan Kuhasaloon, ja ilma tuntuu puhtaalta hengittää. Olen tämän vuoden aikana viettänyt enemmän aikaa metsissä kuin viimeisenä viitenä vuotena yhteensä.
Kaupungin ja maaseudun välistä kuilua kavennettava
Lasten kasvatus luonnonläheisiksi yksilöiksi tulisi tapahtua yhteistyössä perheen ja koulun kesken. Opetus tulisi tehdä hauskalla tavalla, jolloin se ei tuntuisi pakolliselta. Esimerkiksi neljännen luokka-asteen lintujentunnistustunti luokassa tuskin jäi mieleen. Jos vanhempien avustuksella vaikka kerran kuukaudessa pääsee lähipuistoa kauemmas, sillä olisi jo vaikutus lapsen mielipiteisiin luontoympäristön suhteen. Luonto tulisi integroida osaksi jokapäiväistä elämää, asui ratikkapysäkin varrella tai ei. Kun nuoret kasvatetaan ympäristökeskeisiksi aikuisiksi, työ on jo puoliksi tehty.
Maaseudulla ja kaupungeissa asuvilla nuorilla saattaa olla joitakin mielikuvia, usein kärjistyksiä, toisistaan. Kaupunkilaiset elävät omassa maailmassaan, ja maalaiset hiihtävät talvisin kouluun 10 kilometriä. Pyrin tällä vastakkainasettelulla hieman hahmottamaan kuvaa siitä, miten erilaisiksi ihmiset koetaan heidän elinympäristöjensä perusteella. Kun mietitään eroja kaupungeissa kasvaneiden lasten ja maaseudulla kasvaneiden lasten välillä, ne voivat olla merkittäviä. Esimerkiksi kaupungissa, toisin kuin maaseudulla, pyöräily ei ole vapaan tahdon mukaista, sillä pyöräilyn turvallisuus kaupunkiympäristössä on isompi kysymys (Liisa Lahti, 2019). Toiselle ulkona oleminen merkitsee lähipuistoa ja toiselle taas oman kodin pihaa tai lähimetsää. Kaikki nämä pieneltäkin vaikuttavat tekijät vaikuttavat siihen, millainen on lapsen ajatusmaailma ja millaisena tämä kokee luontoympäristön elämänsä eri vaiheissa.
On pienennettävä kuilua kaupunkilais- ja maalaisnuorten välillä, jotta myös nuorten väliset erot kasvatuksessa pienenisivät. Avoimuuden ja suvaitsevaisuuden lisääminen toisia kohtaan rikkoo stereotypioita ja muuttaa vahvojakin mielipiteitä. Ajatus siitä, että kaupungissa on kaikkea mitä voisi tarvita, on murrettava, sillä kaikki kaupungissa oleva tulee sitä ympäröiviltä alueilta. Kaupungistuminen ei suinkaan merkitse sitä, että maaseudulla kaikki olisivat tyytymättömiä olosuhteisiin, vaikka näin voisi helposti ajatella. Kaupunkiin muutolle ei aina yksinkertaisesti nähdä vaihtoehtoja.
Luonto on sekä kulttuurista että taloudellista pääomaa, eikä sen arvokkuutta tule vähätellä, asui missä tahansa.
ULRIKA STEVENS
Yli-Viikari, A. & Lilja, T. 2016. Se metsä on täynnä kyyneleitä. Luonnon hyvinvointimerkityksiä jäljittämässä. Alue ja ympäristö 1/2016, s.68-79
Henna Konu, Suomen Luonnonvarakeskus: Ihminen, luonto ja hyvinvointi, diaesitys, 2019
Pasi Pitkänen, Pohjois-Karjalan Maakuntaliitto: Ihminen ja energia, diaesitys, 2019
“Tutkimus: Nuoret kaupunkilaiset suosivat joukkoliikennettä eivätkä mielellään maksa uusista autopaikoista, mutta 40 vuoden iässä asenteet muuttuvat”, Joonas Turunen, Helsingin Sanomat, 2019
”Yle: Kaupunkilaislapset maakuntien kasvatteja kömpelömpiä”, Liisa Lahti, 2019
Metsien kestävä käyttö on yksi aikamme suurista ympäristökysymyksistä. Siksi myös lasten ja nuorten metsäsuhde on herättänyt kiinnostusta päättäjien ja tutkijoiden keskuudessa. Itä-Suomen yliopiston ympäristöpolitiikan oppiaineen Ihminen ja ympäristö -kurssin opiskelijoita pyydettiin kirjoittamaan tekstejä ajankohtaisista ympäristöaiheista. Kurssin vastuuopettajana toimii luonnonvarahallinnan professori Irmeli Mustalahti, joka johtaa ALL-YOUTH-tutkimushankkeen Kestävää hyvinvointia luomassa -osatutkimusta (Suomen Strategisen tutkimuksen neuvoston rahoituspäätösnumero 312689 ja osatutkimuksen rahoituspäätösnumero 312692). Nuorten osallistumisen mahdollisuuksia ja esteitä tutkiva ALL-YOUTH -tutkimushanke on ollut Ihminen ja ympäristö -kurssilla mukana kehittämässä klinikkaoppimista, jossa keskeistä on, että opiskelijat yhdessä vastuuopettajan kanssa suunnittelevat ja toteuttavat heiltä pyydetyn tiedonhankintatehtävän tai muun toimijaverkoston pyytämän hankkeen. Kurssin aikana opiskelijoilta pyydetyistä opiskelijateksteistä on toimitettu neljän tekstin Meneekö metsään? -juttusarja. Teksteissä kuvastuu sekä nuorten oma metsäsuhde että heidän oma ajattelunsa metsien kestävästä käytöstä. Meneekö metsään? -juttusarjan tekstit on toimittanut ALL-YOUTH-hankkeen vuorovaikuttaja Pasi Huttunen Itä-Suomen yliopistosta.
Otsikkokuva: Pasi Huttunen
Ulrika Stevens
Kirjoittaja on yhteiskuntamaantieteen opiskelija Itä-Suomen yliopistossa.
Takaisin ylös ↑
Kestävää pedagogiikkaa ikäihmisille opetuksellisten pelien avulla
Miltä oman kodin purkaminen tuntuu?
Urbaani luonto voi ratkaista globaalin etelän megakaupunkien haasteita