Maaliskuun puolivälissä 2020 Suomi hiljeni. Pääministeri ja tasavallan presidentti vetosivat kansalaisiin: pysykää kotona ja vähentäkää sosiaaliset kontaktit minimiin, joukossamme on virus. Me tottelimme, käperryimme koteihimme tekemään etätöitä ja seuraamaan hallituksen lähes päivittäisiä tiedotustilaisuuksia. Kauppaan uskalsimme kerran viikossa ja siellä tuijotimme aivastamaan erehtyvää peläten. Välttelimme muita ihmisiä, niin tuttuja kuin tuntemattomia, kuin ruttoa. Koronasta ei tiedetty paljon muuta kuin se, että se oli yhteinen uhka. Koimme epätietoisuutta, ahdistusta, pelkoa: toisin sanoen turvattomuuden tunteita lähiympäristöömme ja ympäröivään maailman liittyen.
Turvattomuutta aiheuttavat monet tekijät
Turvattomuuden tunteen kokemus ei ollut kuitenkaan meille uusi. Sisäisen turvallisuuden strategiaan liittyvän valtioneuvoston periaatepäätöksen mukaan suomalaisten turvallisuudentunne heikentyi 2010-luvun puolivälissä aikaisempaan verrattuna ja ilmiö kytkettiin maailmanpoliittisiin muutoksiin ja epävarmuustekijöihin. Vain muutama meistä piti vakavia tartuntatautiepidemioita tai -pandemioita todennäköisinä uhkina seuraavan kolmen vuoden aikana, kertovat vuonna 2019 tehdyn Turvassa-tutkimuksen tulokset.
Vaikka yhdeksän kymmenestä suomalaisesta kokee kotimaansa turvalliseksi ja Suomi on monin mittarein mitattuna maailman turvallisin maa, vaikuttaa kotioville tullut pandemia monen turvallisuuden tunteeseen. Mutta millä tavoin, ja miksi turvallisuuden tunteesta tulisi ylipäätään välittää? Sehän ei korreloi ”oikean”, rikosmäärissä ja onnettomuuksissa mitattavan turvallisuuden kanssa.
Kokemus turvallisuuden tunteesta on kuitenkin ihmisen psykologinen perustarve, ja tunne toimii pohjana ihmisten väliselle luottamukselle, yhteiskunnan toiminnalle ja yksilön henkilökohtaiselle hyvinvoinnille. Turvattomuuden kokemukset voivat kaventaa kokijansa elintilaa ja vaikuttaa näin henkilön mahdollisuuksiin osallistua yhteiskunnan toimintaan. Laajojen yhteiskunnallisten tekijöiden lisäksi turvattomuutta aiheuttavat arkipäivän elämään liittyvät kokemukset ja tapahtumat.
Turvattomuuden tunnetta on tutkittu maailmalla vuosikymmeniä massakyselyin ja yksilöhaastatteluin. Tunnetta on pääasiassa mitattu mahdollisten turvattomuuden tunteiden kokemisen jälkeen, ei itse tilanteessa, ja tämä on johtanut paikoin ristiriitaisiin tuloksiin. Tästä huolimatta tuloksissa toistuvat jotkin teemat.
Reilu kolmasosa suomalaisista on kokenut erittäin paljon tai melko paljon huolta koronaepidemiasta ja sen vaikutuksista.
Turvattomuuden tunteeseen ja rikollisuuden pelkoon (eng. fear of crime) tutkimuksissa kytkettyjä tekijöitä. Kuva: Kaisa Voipio
Naiset, ei-valkoiset ja muut kuin heterot vaikuttavat pelkäävän muita useammin. Työttömät tai vähän tienaavat kokevat muita useammin turvattomuuden tunteita lähiympäristössä liikkuessaan. Mielenterveysongelmia, kuten masennusta tai ahdistusta kokevat tai fyysiseen terveyteen liittyvistä ongelmista kärsivät kokevat muita useammin turvattomuuden tunteita. Ulkomailla tehtyjen tutkimusten tuloksien mukaisia ilmiöitä on todettu myös Suomessa. Turvallisuuden yhdenvertaisuutta suomalaisten kesken selvitettiin vuonna 2018, ja turvattomuutta sekä väkivallan uhkaa tai väkivaltaa kokivat todennäköisemmin heikommassa sosiaalisessa asemassa olevat ihmiset, nuoret, seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt, maahanmuuttajat sekä vammaiset.
Neljä viidestä suomalaisesta suhtautuu luottavaisesti tulevaisuuteen
Tutkimusta nimenomaan turvattomuuden tunteiden kokemuksista koronapandemian aikana Suomessa ei ole vielä ilmeisesti tehty, tai ainakaan julkaistu. Osviittaa teemasta antavat kuitenkin Tilastokeskuksen kyselytutkimukset, joita on tehty valtioneuvoston toimeksiannosta. Kansalaispulssi -kyselyissä on mitattu suomalaisten huolestuneisuutta ja mielialaa koronaan liittyen pandemian alusta tasaisin väliajoin. Koko kansaan yleistettynä mittauksien perusteella vaikuttaa siltä, että reilu kolmasosa suomalaisista on kokenut erittäin paljon tai melko paljon huolta koronaepidemiasta ja sen vaikutuksista (lukuun ottamatta kesää 2020, jolloin vain viidesosa raportoi suurta huolta). Neljäsosa suomalaisista on läpi koronavuoden ollut vähintään jonkin verran huolissaan toimentulostaan, ja osa erittäin huolissaan. Neljä viidestä kertoo kuitenkin suhteutuvansa luottavaisesti tulevaisuuteen. Valtaosalla kansasta vaikuttaa siis menevän melko hyvin.
Se mitä Kansalaispulssi-kyselyt eivät paljasta, on yhden viidesosan, eli yli miljoonan suomalaisen syyt epäluottamukseen oman tulevaisuuden suhteen. Epävarmuus saattaa kytkeytyä poikkeusajan kielteisiin vaikutuksiin, jotka ovat monilta osin kohdistuneet niihin henkilöihin, jotka olivat jo ennestään heikoimmassa asemassa turvallisuutensa suhteen. Koronapandemian ja siitä johtuvan poikkeusajan vaikutuksia käsitelleet tutkimusraportit joidenkin suomalaisten hyvinvoinnista – tai pikemminkin pahoinvoinnista – puhuvat karua kieltä.
Pandemia on vaikuttanut eniten juuri niiden henkilöiden toimeentuloon ja hyvinvointiin, joilla oli jo ennestään vaikeaa. Ylipäätään ihmisten välisen epätasa-arvon ennustetaan syvenevän ympäri maailmaa.
Poikkeusajan vaikutukset iskeneet jo valmiiksi heikommassa asemassa oleviin
DigiConsumers-tutkimusryhmän raportin mukaan hyvätuloisten sijoittaessa rajoituksien johdosta säästyneitä pennosiaan nuoret, taloudellisesti huono-osaiset ja vähän koulutetut tulivat todennäköisemmin lomautetuiksi tai irtisanotuiksi. Pandemian vaikutukset ovat iskeneet etenkin naisvaltaisille aloille, kuten matkailu- ja ravintola-alalle. Valtioneuvoston tiedepaneeli ennustaa raportissaan vastavalmistuneille pisimpiä pandemiasta johtuvia vaikutuksia työllisyyteen, palkkatasoon ja eläkkeen kertymiseen asti.
Myös THL:n raportin mukaan pandemia on vaikuttanut eniten juuri niiden henkilöiden toimeentuloon ja hyvinvointiin, joilla oli jo ennestään vaikeaa. Tällaisia ryhmiä ovat esimerkiksi toimeentulotuen tarpeessa olevat, mielenterveys- ja päihdekuntoutujat, asunnottomat ja ulkomaalaistaustaiset henkilöt. Kun varakkaat remontoivat lisääntyneellä vapaa-ajallaan kotejaan keväällä 2020, kotia vailla olevat jäivät ilman normaaleja tukipalvelujaan kaiken sulkeutuessa. Myös iäkkäät ovat kokeneet pelkoa ja yksinäisyyttä sekä laiminlyöntejä palveluissaan. Ylipäätään ihmisten välisen epätasa-arvon ennustetaan syvenevän ympäri maailmaa.
Osan elämässä kyse ei ole enää vain turvallisuuden tunteen, vaan myös fyysisen koskemattomuuden menettämisestä. Poliisi arvioi lähisuhdeväkivallan lisääntyneen, ja ilmiö näkyy aikaisempaa suurempana kotihälytysten määränä. Joidenkin nuorten pahoinvointia kuvaava ääriesimerkki on lisääntynyt jengiytyminen sekä suurempi tehtyjen henkirikosten- ja pahoinpitelyjen määrä edelliseen vuoteen verrattuna.
Koronapandemian ja poikkeustilan jäljet tulevat näkymään keskuudessamme vielä pitkään – on meistä kaikista kiinni, sedimentoituvatko ne yhteiskuntaamme samalla lailla kuin tämä maski maahan.
Yhtälö vaikuttaa lohduttomalta: moni turvattomuutta jo aikaisemmin todennäköisemmin kokeva on koronapandemian johdosta joutunut lomautetuksi, menettänyt työpaikkansa, tai jatkanut lähitöiden tekoa taudin saamisen uhalla. Jos Suomessa on jo ennen koronapandemiaa epäonnistuttu turvallisuuden tunteen ja fyysisen koskemattomuuden takaamisessa kaikkein haavoittuvimmassa asemassa oleville, millainen tilanne tulee olemaan kaiken tämän jälkeen? Vaikka itse kunkin jaksaminen on ollut koetuksella pitkittyneen poikkeustilanteen vuoksi, on kuitenkin selvää, että nopeimmin toipuvat todennäköisesti he, joilla meni hyvin ennen koronapandemiaa.
Sama myrsky, eri veneet, joista osasta on jo aikaisemminkin puuttunut tulppa pohjasta ja kädet alkavat jo väsyä jatkuvaan äyskäröintiin.
KAISA VOIPIO
Kirjallisuus
Hale, C. (1996). Fear of crime: a review of the literature. International Review of Victimology 4: 2, 79–150.
Lorenc, T., S. Clayton, D. Neary, M. Whitehead, M. Petticrew, H. Thomson, S. Cummins, A. Sowden & A. Renton (2012). Crime, fear of crime, environment, and mental health and wellbeing: mapping review of theories and causal pathways. Health & Place 18: 4, 757– 765.
Pain, R. (2000). Place, social relations and the fear of crime: a review. Progress in Human Geography 24: 3, 365–387.
Kirjoittaja on koronakesänä 2020 valmistunut maantieteen FM, joka onnekseen vältti työttömyyden ja työskentelee nyt demokratian edistämisen puolesta pääkaupunkiseudun julkishallinnon datan avaamisen parissa.
Maaliskuun puolivälissä 2020 Suomi hiljeni. Pääministeri ja tasavallan presidentti vetosivat kansalaisiin: pysykää kotona ja vähentäkää sosiaaliset kontaktit minimiin, joukossamme on virus. Me tottelimme, käperryimme koteihimme tekemään etätöitä ja seuraamaan hallituksen lähes päivittäisiä tiedotustilaisuuksia. Kauppaan uskalsimme kerran viikossa ja siellä tuijotimme aivastamaan erehtyvää peläten. Välttelimme muita ihmisiä, niin tuttuja kuin tuntemattomia, kuin ruttoa. Koronasta ei tiedetty paljon muuta kuin se, että se oli yhteinen uhka. Koimme epätietoisuutta, ahdistusta, pelkoa: toisin sanoen turvattomuuden tunteita lähiympäristöömme ja ympäröivään maailman liittyen.
Turvattomuutta aiheuttavat monet tekijät
Turvattomuuden tunteen kokemus ei ollut kuitenkaan meille uusi. Sisäisen turvallisuuden strategiaan liittyvän valtioneuvoston periaatepäätöksen mukaan suomalaisten turvallisuudentunne heikentyi 2010-luvun puolivälissä aikaisempaan verrattuna ja ilmiö kytkettiin maailmanpoliittisiin muutoksiin ja epävarmuustekijöihin. Vain muutama meistä piti vakavia tartuntatautiepidemioita tai -pandemioita todennäköisinä uhkina seuraavan kolmen vuoden aikana, kertovat vuonna 2019 tehdyn Turvassa-tutkimuksen tulokset.
Vaikka yhdeksän kymmenestä suomalaisesta kokee kotimaansa turvalliseksi ja Suomi on monin mittarein mitattuna maailman turvallisin maa, vaikuttaa kotioville tullut pandemia monen turvallisuuden tunteeseen. Mutta millä tavoin, ja miksi turvallisuuden tunteesta tulisi ylipäätään välittää? Sehän ei korreloi ”oikean”, rikosmäärissä ja onnettomuuksissa mitattavan turvallisuuden kanssa.
Kokemus turvallisuuden tunteesta on kuitenkin ihmisen psykologinen perustarve, ja tunne toimii pohjana ihmisten väliselle luottamukselle, yhteiskunnan toiminnalle ja yksilön henkilökohtaiselle hyvinvoinnille. Turvattomuuden kokemukset voivat kaventaa kokijansa elintilaa ja vaikuttaa näin henkilön mahdollisuuksiin osallistua yhteiskunnan toimintaan. Laajojen yhteiskunnallisten tekijöiden lisäksi turvattomuutta aiheuttavat arkipäivän elämään liittyvät kokemukset ja tapahtumat.
Turvattomuuden tunnetta on tutkittu maailmalla vuosikymmeniä massakyselyin ja yksilöhaastatteluin. Tunnetta on pääasiassa mitattu mahdollisten turvattomuuden tunteiden kokemisen jälkeen, ei itse tilanteessa, ja tämä on johtanut paikoin ristiriitaisiin tuloksiin. Tästä huolimatta tuloksissa toistuvat jotkin teemat.
Naiset, ei-valkoiset ja muut kuin heterot vaikuttavat pelkäävän muita useammin. Työttömät tai vähän tienaavat kokevat muita useammin turvattomuuden tunteita lähiympäristössä liikkuessaan. Mielenterveysongelmia, kuten masennusta tai ahdistusta kokevat tai fyysiseen terveyteen liittyvistä ongelmista kärsivät kokevat muita useammin turvattomuuden tunteita. Ulkomailla tehtyjen tutkimusten tuloksien mukaisia ilmiöitä on todettu myös Suomessa. Turvallisuuden yhdenvertaisuutta suomalaisten kesken selvitettiin vuonna 2018, ja turvattomuutta sekä väkivallan uhkaa tai väkivaltaa kokivat todennäköisemmin heikommassa sosiaalisessa asemassa olevat ihmiset, nuoret, seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt, maahanmuuttajat sekä vammaiset.
Neljä viidestä suomalaisesta suhtautuu luottavaisesti tulevaisuuteen
Tutkimusta nimenomaan turvattomuuden tunteiden kokemuksista koronapandemian aikana Suomessa ei ole vielä ilmeisesti tehty, tai ainakaan julkaistu. Osviittaa teemasta antavat kuitenkin Tilastokeskuksen kyselytutkimukset, joita on tehty valtioneuvoston toimeksiannosta. Kansalaispulssi -kyselyissä on mitattu suomalaisten huolestuneisuutta ja mielialaa koronaan liittyen pandemian alusta tasaisin väliajoin. Koko kansaan yleistettynä mittauksien perusteella vaikuttaa siltä, että reilu kolmasosa suomalaisista on kokenut erittäin paljon tai melko paljon huolta koronaepidemiasta ja sen vaikutuksista (lukuun ottamatta kesää 2020, jolloin vain viidesosa raportoi suurta huolta). Neljäsosa suomalaisista on läpi koronavuoden ollut vähintään jonkin verran huolissaan toimentulostaan, ja osa erittäin huolissaan. Neljä viidestä kertoo kuitenkin suhteutuvansa luottavaisesti tulevaisuuteen. Valtaosalla kansasta vaikuttaa siis menevän melko hyvin.
Se mitä Kansalaispulssi-kyselyt eivät paljasta, on yhden viidesosan, eli yli miljoonan suomalaisen syyt epäluottamukseen oman tulevaisuuden suhteen. Epävarmuus saattaa kytkeytyä poikkeusajan kielteisiin vaikutuksiin, jotka ovat monilta osin kohdistuneet niihin henkilöihin, jotka olivat jo ennestään heikoimmassa asemassa turvallisuutensa suhteen. Koronapandemian ja siitä johtuvan poikkeusajan vaikutuksia käsitelleet tutkimusraportit joidenkin suomalaisten hyvinvoinnista – tai pikemminkin pahoinvoinnista – puhuvat karua kieltä.
Poikkeusajan vaikutukset iskeneet jo valmiiksi heikommassa asemassa oleviin
DigiConsumers-tutkimusryhmän raportin mukaan hyvätuloisten sijoittaessa rajoituksien johdosta säästyneitä pennosiaan nuoret, taloudellisesti huono-osaiset ja vähän koulutetut tulivat todennäköisemmin lomautetuiksi tai irtisanotuiksi. Pandemian vaikutukset ovat iskeneet etenkin naisvaltaisille aloille, kuten matkailu- ja ravintola-alalle. Valtioneuvoston tiedepaneeli ennustaa raportissaan vastavalmistuneille pisimpiä pandemiasta johtuvia vaikutuksia työllisyyteen, palkkatasoon ja eläkkeen kertymiseen asti.
Myös THL:n raportin mukaan pandemia on vaikuttanut eniten juuri niiden henkilöiden toimeentuloon ja hyvinvointiin, joilla oli jo ennestään vaikeaa. Tällaisia ryhmiä ovat esimerkiksi toimeentulotuen tarpeessa olevat, mielenterveys- ja päihdekuntoutujat, asunnottomat ja ulkomaalaistaustaiset henkilöt. Kun varakkaat remontoivat lisääntyneellä vapaa-ajallaan kotejaan keväällä 2020, kotia vailla olevat jäivät ilman normaaleja tukipalvelujaan kaiken sulkeutuessa. Myös iäkkäät ovat kokeneet pelkoa ja yksinäisyyttä sekä laiminlyöntejä palveluissaan. Ylipäätään ihmisten välisen epätasa-arvon ennustetaan syvenevän ympäri maailmaa.
Osan elämässä kyse ei ole enää vain turvallisuuden tunteen, vaan myös fyysisen koskemattomuuden menettämisestä. Poliisi arvioi lähisuhdeväkivallan lisääntyneen, ja ilmiö näkyy aikaisempaa suurempana kotihälytysten määränä. Joidenkin nuorten pahoinvointia kuvaava ääriesimerkki on lisääntynyt jengiytyminen sekä suurempi tehtyjen henkirikosten- ja pahoinpitelyjen määrä edelliseen vuoteen verrattuna.
Yhtälö vaikuttaa lohduttomalta: moni turvattomuutta jo aikaisemmin todennäköisemmin kokeva on koronapandemian johdosta joutunut lomautetuksi, menettänyt työpaikkansa, tai jatkanut lähitöiden tekoa taudin saamisen uhalla. Jos Suomessa on jo ennen koronapandemiaa epäonnistuttu turvallisuuden tunteen ja fyysisen koskemattomuuden takaamisessa kaikkein haavoittuvimmassa asemassa oleville, millainen tilanne tulee olemaan kaiken tämän jälkeen? Vaikka itse kunkin jaksaminen on ollut koetuksella pitkittyneen poikkeustilanteen vuoksi, on kuitenkin selvää, että nopeimmin toipuvat todennäköisesti he, joilla meni hyvin ennen koronapandemiaa.
Sama myrsky, eri veneet, joista osasta on jo aikaisemminkin puuttunut tulppa pohjasta ja kädet alkavat jo väsyä jatkuvaan äyskäröintiin.
KAISA VOIPIO
Kirjallisuus
Hale, C. (1996). Fear of crime: a review of the literature. International Review of Victimology 4: 2, 79–150.
Lorenc, T., S. Clayton, D. Neary, M. Whitehead, M. Petticrew, H. Thomson, S. Cummins, A. Sowden & A. Renton (2012). Crime, fear of crime, environment, and mental health and wellbeing: mapping review of theories and causal pathways. Health & Place 18: 4, 757– 765.
Pain, R. (2000). Place, social relations and the fear of crime: a review. Progress in Human Geography 24: 3, 365–387.
Minkälaisella viherympäristöllä on merkitystä kaupunkilaisten terveydelle?
Onko Suomi matkalla kohti ekohyvinvointivaltiota?
Utilizing educational mobile and VR games with older adults
Kaisa Voipio
Kirjoittaja on koronakesänä 2020 valmistunut maantieteen FM, joka onnekseen vältti työttömyyden ja työskentelee nyt demokratian edistämisen puolesta pääkaupunkiseudun julkishallinnon datan avaamisen parissa.