Pyöräilyä voi edistää myös autokaupungissa
Lukuaika: 4 min.Vaikka autoiluun vuosikymmenten ajan tukeutunut kaupunkirakenne on ja pysyy, löytyy kestävän liikkumisen edistämiseen keinonsa. Myös työnantajat voivat ottaa osaa talkoisiin.
Risteyksessä on uusi suomalaisen ympäristökeskustelun kohtaamispaikka
Lukuaika: 4 min.Risteyksessä on Alue- ja ympäristötutkimuksen seuran ja Versus-verkkojulkaisun yhteistyössä toteuttama julkaisusarja. Ensimmäinen Risteyksessä-sarja käsittelee soita, soidensuojelua ja suopolitiikkaa.
Konfliktit malminetsinnän ympärillä kertovat oikeudenmukaisen siirtymän monimutkaisuudesta
Lukuaika: 4 min.Kun vihreän siirtymän teknologioihin tarvittavien raaka-aineiden kysyntä moninkertaistuu, töitä uusien mineraaliesiintymien löytämiseksi ja hyödyntämiseksi tehdään nopeasti myös Suomessa. Samaan aikaan kaivostoimintaan liittyvä vastustus kohdistuu enenevissä määrin varauksiin ja malminetsintään. Vastustuksen myötä näkyviin on tullut tarve pohtia, millaisia oikeudenmukaisuusvaikutuksia siirtymä vähähiiliseen yhteiskuntaan aiheuttaa.
Luontosuhteiden monikulttuurisuus otettava paremmin huomioon
Lukuaika: 4 min.Luontosuhteet moninaistuvat kaupungistuvassa ja kulttuurisesti yhä monimuotoisemmassa yhteiskunnassa. Riikka Puhakka, Kati Pitkänen ja Seija Tuulentie tarkastelevat maahanmuuttajien luontosuhdetta ja sen vaikutuksia viheralueiden suunnitteluun Suomessa.
Teollisuuden vähähiilitiekartat – mistä ne puhuvat ja miten?
Lukuaika: 4 min.Miten suurimpien teollisuuden sektorien – energia, metsä, kemia, teknologia – vähähiilitiekartat näkevät kestävyysmurroksen? BIOS:n tutkijat tarkastelevat kestävyysmurroksen tavoitteita Suomessa vuosina 2019–2020 toteutetuissa teollisuuden vähähiilitiekartoissa.
”Luonto ei löydy yksin erämaasta” – Tutkijat pohtivat uutta luontosuhdetta Porissa
Lukuaika: 5 min.Korona-aika nosti esille suomalaisten luontosuhteen, kun kaupunkilaiset hakeutuivat joukolla luonnon ääreen. Samalla ilmiö vahvisti kahtiajakoa kaupungin ja maaseutuluonnon välillä. Missä on ”oikea luonto” ja miksi luontosuhdettamme tulisi päivittää, pohtivat kestävään kaupunkikehitykseen suuntautuneet tukijat.
Versus-podcast: Kokemusten kaupunki – reittejä humanistiseen kaupunkitutkimukseen
Lukuaika: 2 min.Versus-podcast avaa keskustelun humanistisesta kaupunkitutkimuksesta, jonka avulla voidaan tarkastella esimerkiksi kaupungin historiaa, kulttuuria, kieltä ja kaupunkilaisuutta. Mukana keskustelussa tutkijat Terhi Ainiala ja Tanja Vahtikari.
Viesti ja vaikuta -kurssilta eväitä yleistajuiseen tiedeviestintään
Lukuaika: 3 min.Korkeakouluissa on selkeä tarve tiedeviestinnän koulutukselle osana perustutkinto-opetusta. Kooste Viesti ja vaikuta -kurssin opiskelijoiden antamasta palautteesta ja tapahtumajärjestäjien ajatuksia kurssista.
Kuinka kulutustieto ja laskurit vaikuttavat kulutukseen ja sen hiilijalanjälkeen?
Lukuaika: 4 min.Tilastojen lisäksi arkisen toiminnan hiilijalanjälkiä voidaan seurata ja arvioida kotitalouksien ja henkilöiden tasolla. Millaisia kestävän kulutuksen ohjauskeinoja laskurit ja räätälöity kulutustieto ovat?
Kohti kansainvälistä geodiversiteetin päivää
Lukuaika: 6 min.Geodiversiteetti – elottoman luonnon monimuotoisuus – on elonkirjon ja elinympäristöjen perusta. Tutkijat Maija Toivanen ja Helena Tukiainen avaavat Promoting Geodiversity -työpajan esittelemiä keinoja, joilla kansainvälistä geodiversiteetin päivää voitaisiin hyödyntää paitsi tietoisuuden lisäämiseksi, myös julkisen ja poliittisen sitoutumisen edistämiseksi.