Ilmastotekojen energiavalinnat törmäävät geo- ja biodiversiteetin suojelun tarpeisiin

Ilmastomuutos vaatii nopeita ympäristötekoja. Ilmastonmuutoksen torjunta kuitenkin haastaa ihmisen elämäntapatottumukset. Tällä hetkellä ratkaisuja etsitäänkin lähinnä teknologisin painotuksin. Ongelmana on, että liian pikaisesti suunniteltuina ja vähin riskiarvioinnein teknologiset ilmastoteot voivat tuottaa maapallon geologis-biologiselle perustalle peruuttamattomia muutoksia – jopa nopeammin kuin itse ilmastonmuutos.

Juuri nyt tehdään uusiutuvien energiamuotojen valintoja. Tiedotuksesta vastaa lähes yksinomaan energia-ala, painopisteenään talous ja sen kasvutoiveet. Uusiutuvien energioiden keskinäisen vertailun puute ja kulutusvastuukeskustelun näkymättömyys luovat vaihtoehdotonta tulevaisuuskuvaa.

Historia on osoittanut ihmisen toimintojen harvoin olevan riskitöntä luonnolle, siksi keskustelua ympäristöntilasta ei voi jättää vain yhden toimialan ja teknologisten ratkaisujen varaan. Uhkana on myös, että ilmastekojen energiavalinnat vaarantavat geo- ja biodiversiteetin, eli maa-ja kallioperän sekä luonnon monimuotoisuuden suojelun. Ympäristötoimien kokonaisvaikutusten riskiarviot yhteyksineen infrastruktuuriin ja kulutukseen tulisi saattaa näkyvämmäksi myös paikallistason toimijoille.

Luonnonvarojen rajallisuus vaatii kohtuullistamista

Geo- ja biodiversiteetin kato ei ole ilmastonmuutosta pienempi ongelma maailmassa. Myös Suomessa kasvava kulutus liittyessään infrastruktuurin rakentamiseen, kaivosteollisuuteen ja maa- ja metsätaloustoimiin ovat keskeisimpiä ongelmantuojia. Viime aikoina ilmastonmuutos on saanut suuremman näkyvyyden mediassa paljolti talousalan kiinnostuttua uusiutuvan energian talouskasvunäkymistä ja satsatessa ”ekologissävytteiseen” teknologiamainontaan.

Liian usein uusiutuvan energian toteutuksissa ohitetaan luonnonvarojen ja fyysisen tilan tarpeet. Kun geodiversiteettia katoaa, vähentyy eliöiden elinympäristöt ja reviirikäyttäytyminen voi muuttua. Tämä vaikutus tapahtuu lyhyessäkin ajassa. Nykyiset tuulivoiman ympäristövaikutusarviot perustuvat paljolti ajallisesti tietoihin, jolloin Suomessa oli vain muutama tuulivoimala. Parhaillaan kuitenkin Suomeen suunnitellaan kymmenittäin tuulivoimalapuistoja, joissa yhteen puistoon voi sisältyä kymmenistä lähes sataan tuulivoimalayksikköä.

Suurien energiapuistojen rinnakkaissijoittaminen luo useasta suunnasta voimakkaita maisemamuutoksia. Tarvittaisiin päivityksiä ylemmän tahon ohjeistukseen, jotta uusiutuvien energiamuotojen hyödyt eivät kaatuisi vääriin sijoitteluihin tai määrällisiin ylilyönteihin. Nyt valtavat tuulienergian päätökset kaatuvat paljolti yksittäisille virkamiehille (kuva 1.). Yhteiskuntaluottamusta nakertavaa on myös laajojen energia-asioiden yleisötiedotuksen (voimalarakentamisen määrä, tarpeet ja visiot) päävastuun oleminen energia-alalla itsellään. Liian intressipitoisella valikoidulla tiedolla ei yleensä ole hyvät seuraukset.

Maa-ainesten käyttö vaatii laajempaa yhteisvaikutusten ennakointia

Ihmisen toiminta on vähentänyt jo 34% maapallon luonnon monimuotoisuudesta ja kato jatkuu edelleen. Suomessa uhanalaisia eliölajeja on 12% ja kokonaisista luontotyypeistä 48% Perinnebiotoopeista pinta-alasta jopa 90% ja karukkokankaista 80 % on kadonnut viime vuosikymmenten aikana.

Lajittuneiden sora- ja hiekkakerrosten häviämisellä on yhteys käyttökelpoisen pohjaveden saatavuuteen. Vaikka Suomen maakerrostumien pohjavedet ovat kuuluneet maailman parhaimpia, on hyvälaatuista luonnonsoraa pohjavesineen enää niukasti soranottotoimien vuoksi. Luonnon soran jo osittainen loppuminen siirtää maa-ainesoton yhä enemmän kallioperän louhintaan (kuva 2.). Tällä hetkellä uusiutuvan energian tarvitseman maa-ainesoton yhteyksiä pohjaveteen tai potentiaalisiin lajikatoihin ei noteerata riittävästi, eikä huomioida yhteisvaikutuksia metsänhakkuisiin.

Käytännössä esimerkiksi tuulienergiatoiminta tarvitsee sora- ja hiekka-ainesta perustamiseen ja huoltoteiden rakentamiseen sekä energian varastointiinkin. Metsää hakataan siirtokaapeleiden tieltä. Suurin uhka ei nouse vain ääni- ja maisemahaitoista, vaan maa-ainesottoalueiden kokonaiskäytöstä, mikä pirstaloittaa eliöiden elinympäristöjä. Tarvittaisiin tarkempaa yhteisvaikutusten ennakointia ja kohtuullistamista maa-ainesten käyttöön. Myös suojelemattomat alueet ovat monien lajien elinympäristöjä ja voivat sisältää arvokasta geologista ja sosiokulttuurillista historiaa (kuva 3.).

Unohtuuko kulutuskriittisyys, vaihtoehtoinnovaatiot ja arvojen arvottaminen?

YK:n biodiversiteettikokouksessa 2018 yli 190 maata hyväksyi Sharm El-Sheikhin julkilausuman, jossa painotettiin luonnon tuottamien palvelujen merkitystä lajien olemassaololle sekä ihmisten terveydelle ja elinkeinoille. Suurista uhkakuvista eräs kaikkien arkea koskettava tekijä oli kestämättömät kulutus- ja tuotantotavat.

Paikallistasolla osissa kuntia ja muutamissa ympäristöohjelmissa on jo päästy konkreettisiin ilmastotekoihin. Käytännössä arkikulutus kuitenkin lisääntyy. Tämä näkyy muun muassa yhä suurempina rakennus- ja tiehankkeina, jotka lisäävät maa- ja kallioperän häviämistä (kuva 2.). Huolimatta sähkön hyödyistä, yhteiskunnan sähköistäminen johtaa geologisten luonnonvarojen kasvavaan käyttöön, mutta tätä ei useinkaan kritisoida. Moni laji ja lopulta ihminen maksavat viihteellisyydestä, helppoudesta ja nopeudesta elämällään.

Kulutuksen yhteydet etenkin sähköisiin innovaatioihin ja edelleen luonnonvarojen menekkiin tulisikin saattaa näkyvämmäksi. Tuotekehittelyssä ja kulutuksessa tulisi kysyä, missä määrin aineelliset viihteellisyys-, helppous- ja nopeustavoitteiset innovaatiot ovat välttämättömiä yhteiskunnalle. Riittääkö kaikkialta sähköistetty yhteiskunta edes lopulta tyydyttämään ihmisen jatkuvat paremmuuden ja kasvun tavoitteet? Tuskinpa.

EIRA AINALINPÄÄ

Artikkelikuvat: Eira Ainalinpää

Takaisin ylös ↑