Kaupunkisegregaatio, etnisyys ja mielikuvien kartat: ”kansainväliset koulut” ja ”maahanmuuttajakoulut”

”Maahanmuuttajakoulussa vietettiin perinteinen joulujuhla”, kertoo YLEn uutisotsikko Varissuolta muutaman vuoden takaa. Länsiväylä puolestaan kirjoittaa, että ”Espoon kansainvälinen koulu jäi jo pieneksi – ’Huippuosaajien houkuttelemiseksi koulu on tärkeä’”(YLE 2010; Länsiväylä 2017).

Jokainen lukija tunnistaa intuitiivisesti lainattuihin otsikoihin sisältyvät merkityserot. Jäämme silti harvemmin pohtimaan, miksi osa kouluista tunnetaan kadulla ”maahanmuuttajakouluina”, kun toisiin viitataan ”kansainvälisinä kouluina”. Ja miksi jotkut ihmiset ovat puheessa ”maahanmuuttajia” ja toiset ”kansainvälisiä osaajia”?

Syvimmillään otsikoiden sanavalinnoissa tihenee laaja yhteiskunnallisten ja maantieteellisten ilmiöiden kudelma, jossa tapamme puhua asioista on vähintään yhtä merkittävä tekijä kuin ne keskustelun aiheena olevat ilmiöt, jotka ovat muovanneet suomalaista yhteiskuntaa ja kaupunkikenttää viime vuosina.

Tässä puheessa ”maahanmuuttaja” viittaa nykykeskustelussa tyypillisimmin käsityksiin ei-työperäisestä maahanmuutosta, jossa näkökulma ”maahanmuuttajaan” on ulkopuolisuutta ja kulttuurista etäisyyttä korostava. Usein käsite pitää sisällään mielikuvan etenkin ei-länsimaisesta, näkyvään vähemmistöön kuuluvasta ihmisestä. ”Kansainvälisellä osaajalla” puolestaan kuvaillaan tyypillisesti korkeakoulutettua, hyvässä työmarkkina-asemassa olevaa ihmistä, josta vanhenevat länsimaiset yhteiskunnat kilvoittelevat yhä kovemmin.

Vaikka sanavalinnoissa häilyvät mukana oletukset kulttuurisista, etnisistä ja uskonnollisista tekijöistä, käsitteiden kovassa ytimessä on kuitenkin kyse pikemminkin sosioekonomisesta asemasta, eli taloudelliseen vaurauteen, koulutukseen ja työmarkkina-asemaan, liittyvästä erosta. Samasta lähtömaasta tulija voi piirtyä arkipuheessa ”maahanmuuttajaksi” tai ”kansainväliseksi osaajaksi” riippuen siitä, saapuuko hän maahan turvapaikanhakijana vai kansainvälisen yrityksen uusimpana rekrytointina.

Kun suomalainen yhteiskunta on monikulttuuristunut ja maahanmuutto on 1990-luvulta alkaen moninkertaistanut maahanmuuttajataustaisen väestön suurimmissa kaupungeissa, erot ovat saaneet myös vahvan alueellisen elementin. ”Maahanmuuttajalähiön” käsite vilahtelee puheessa silloin tällöin, kuvaten alueellisesti samoja sosioekonomisia eroja, joita yksilökäsitteet heijastelevat. Kaupunkimaantieteellisestä näkökulmasta kyse on sosioekonomisesta ja etnisestä segregaatiosta, eli etnisyyden ja sosioekonomisen huono-osaisuuden yhteenkiertyvästä eriytymisestä kaupunkinaapurustojen välillä. Samassa alueellisessa jatkumossa koulut saavat leiman näiden tekijöiden summana.

Sanat muuttavat maailmaa, jota kuvaavat

Merkityserojen pohdinnassa ei ole kyse pelkästä akateemisesta mielenkiinnosta mielikuvia kohtaan, vaan puhe kiinnittyy konkreettisiin yhteiskunnallisiin jakolinjoihin – samalla vahvistaen ja tuottaen sitä todellisuutta, josta merkityserot kumpuavat. Kansainväliset esimerkit osoittavat, että mielikuvilla ja kielikuvilla voi olla kauaskantoisia seurauksia ihmisten elämänmahdollisuuksien ja kaupunkien tulevan kehityksen näkökulmasta.

Esimerkiksi ranskalaisissa ja yhdysvaltalaisissa tutkimuksissa on kuvattu laajasti syrjintää, joka huono-osaistuneista, monietnisistä lähiöistä ponnistavat nuoret kohtaavat korkeakouluihin tai työelämään hakeutuessaan. Sosiologi Loïc Wacquant erittelee lukuisissa tutkimuksissaan, miten alueellinen stigma voi tarttua ihmisiin heidän omista taidoistaan riippumatta postinumeron tai puheessa kuuluvan korostuksen kautta, ja näin alue voi vaikuttaa niihin mahdollisuuksiin, joista nuori pääsee tulevaisuudessa osalliseksi.

Suomessa kaupunkisegregaatio näkyy uutisotsikointien ohella myös peruskoulujen arjessa. Esimerkiksi väitöstutkimuksessani ”Eriytyvät kaupunkikoulut” analysoin kaupunkinaapurustojen sosioekonomisten ja etnisten erojen heijastumista peruskoulujen eriytyvään oppilaspohjaan. Koska vanhempien koulutustaso on yhteydessä lasten oppimiseen, naapurustoissa, joissa aikuisväestön sosioekonominen asema on korkea, koulujen keskimääräiset oppimistulokset ovat tyypillisesti hyviä, kun taas monialainen huono-osaisuus on alueellisesti yhteydessä koulujen heikkeneviin tuloksiin.

”Maahanmuuttajakouluihin” liitetään suomalaisessa keskustelussa usein oletuksia erilaisista ongelmista ja oppimisen haasteista. ”Kansainvälisten koulujen” suosio ja niihin liitetyt positiiviset mielikuvat kuitenkin osoittavat, ettei kansallisuuteen, etnisyyteen tai ulkomailta muuttoon itsessään välttämättä liity sosiaalisia ongelmia tai oppimisen heikkenemistä, vaan kyse on ensisijaisesti sosioekonomisesta huono-osaisuudesta ja sen yhteyksistä myös muun muassa kieleen liittyviin haasteisiin. Muiden maiden esimerkit myös osoittavat, että tilanne voi olla maahanmuuttajataustaisen väestön asemasta riippuen hyvin erilainen: esimerkiksi Lontoossa monet maahanmuuttajaryhmät saavuttavat säännönmukaisesti kantaväestöä parempia oppimistuloksia, ja viimeaikaista oppimistulosten paranemista kaupungissa on selitetty muun muassa lisääntyneellä maahanmuutolla.

Itseään toteuttavat ennusteet ja huono-osaisuuden torjuminen

Kaupunkisegregaation ja mielikuvien tarkastelu herättelee siihen, miten kriittisesti meidän kannattaa pohtia kansallisuutta ja kansainvälistymistä koskevaa keskustelua ja tapojamme puhua yhteiskunnallisista ilmiöistä. Etenkin koulujen osalta kysymys on merkittävä, sillä koulujen ja oppilaiden saamat leimat voivat herkästi muodostua itseään toteuttaviksi ennusteiksi. Mielikuvat myös ohjaavat osaltaan esimerkiksi lapsiperheiden muuttopäätöksiä ja kouluvalintoja, ja näin negatiiviset käsitykset – virheellisetkin – voivat kiihdyttää alueiden ja koulujen eriytymistä ja syventää hyvinvoinnin jakoja.

Hyvinvoinnin yhteiskunnallisen polarisaation tuottamat haasteet ovat Suomessa lisääntyneet, ja kaupunkinaapurustojen eriytyminen herättää aiheellisesti huolta myös koulujen oppimisympäristöjen ja oppimistulosten eriytymisen näkökulmasta. Kehityksen seurauksena osa kouluista kamppailee yhä useammin perheiden monialaisten ongelmien ja nuorten oireilun kanssa. Erojen vaikutukset nuorten tulevaisuuteen näkyvät esimerkiksi siinä, että Helsingissä alueelliset erot nuorten lukioonmenoprosenteissa ovat yli kaksinkertaiset, matalimmillaan 39 prosenttia ja korkeimmillaan kaupungin toisella laidalla 86 prosenttia.

Kun pohdimme ratkaisuja hyvinvoinnin tukemiseen ja mahdollisuuksien polkujen avaamiseen kaikenlaisista perhetaustoista tuleville nuorille, fokus kiinnittyy erityisesti monialaisen huono-osaistumisen torjumiseen asuinalueilla ja kouluissa. Tähän kiinnittyy kysymys siitä, miten ”maahanmuuttajakoulujen” sijaan kaupungeissa nähtäisiin ”kansainvälisiä kouluja”. Monet niistä vahvuuksista, jotka tekevät kansainvälisistä kouluista suosittuja, ovat vahvuuksia jokaisessa koulussa, joissa kulttuurien ja kielten kirjo on suuri.

Tutkijoilla, poliitikoilla ja kaikilla koulujen kanssa työskentelevillä suunnittelun ja opetuksen ammattilaisilla onkin yhteinen haaste tunnistaa ne tavat, joilla kaupunkisegregaation pulmia on mahdollista ratkoa, mahdollisuuksien tasa-arvoa tukien. Miten torjuisimme hyvinvoinnin eriytymistä ja avaisimme lasten elämänpolut oikeaan suuntaan niin, että ”maahanmuuttajakoulujen” lapset ovat tulevaisuuden kansainvälisiä osaajia?

VENLA BERNELIUS

Takaisin ylös ↑