Olemme vaarassa menettää 40 prosenttia maailman luonnon monimuotoisuudesta! Selkärankaisten eläinten populaatioiden määrä on vähentynyt keskimäärin 60 prosenttia 40 vuoden aikana! Pölyttäjien katoaminen uhkaa ruuantuotantoamme! Elämme biodiversiteettikriisiä. Muita nimiä ilmiölle ovat luonnon monimuotoisuuden heikkeneminen, lajikato, kuudes massasukupuutto tai elonkirjon häviäminen. (1-3)
Biodiversiteettikriisi tarkoittaa luonnon monimuotoisuuden nopeaa köyhtymistä. Köyhtymistä tapahtuu kolmella tasolla. 1) Erilaisten elinympäristöjen ja niissä elävien eliöyhteisöjen eli ekosysteemien monimuotoisuus hupenee. Väheneminen johtuu etenkin maankäytöstä, jonka takana on jokapäiväinen elämämme: ruuantuotanto, kulutus, rakentaminen ja liikkuminen. Kun elinympäristöt tuhoutuvat ja pirstoutuvat, niissä elävien eliölajien paikalliset populaatiot katoavat. Lajin populaatioiden pienentyminen ja lopulta hupeneminen on 2) lajin sisäisen monimuotoisuuden heikentymistä. Tästä seuraa koko lajin olemassaolon vaarantuminen. Biodiversiteetin köyhtymisen peruuttamaton päätepiste on 3) lajin sukupuuttoon kuoleminen eli lajien monimuotoisuuden hupeneminen. Tällä hetkellä lajikato on niin nopeaa, että voidaan puhua kuudennesta sukupuuttoaallosta. (4)
Kriisi on akuutti ja todellinen, mutta suurta hätätilaa huutavien raporttien ja mediaotsikoiden viestit eivät näytä muuntuvan kriisin pysäyttäviksi päätöksiksi ja kaikkia sektoreita koskevaksi systeemiseksi muutokseksi.
Ympäristöministeriö selvitti (5) kansalaisten luontosuhdetta samoihin aikoihin, kun kansainvälisen luontopaneeli IPBES:n tiedot elinympäristöjen heikkenemisestä (6) tavoittivat median keväällä 2018. Selvityksessä 90% suomalaisista pitää luontoa tärkeänä. Biodiversiteetin tilan sijaan suomalaisten suurimmaksi ympäristöhuoleksi paljastui kuitenkin roskaantuminen. Roska on konkreettinen ja sen syntyyn voi vaikuttaa. Myös media on osaltaan varmasti vaikuttanut huoleen mikromuoveista ja merten hälyttävästä roskaantumisesta.
Biodiversiteetti sen sijaan on hahmoton. Aika ajoin biodiversiteetin hahmon ottaa sukupuuttoon kuoleva laji, josta kerrotaan uutisissa. Lajin kuolema herättää surua, mutta elämä jatkuu, eikö vain?
Uskon suurimman kysymyksen biodiversiteettikriisin oivaltamisen ja sukupuuttoaallon pysäyttämisen taustalla olevan: ymmärrämmekö olevamme osa elämän verkkoa, biodiversiteetin kudelmaa? Jos muistaisimme, että elossapysymisemme ja hyvinvointimme on täysin erottamattomasti kytkeytynyt muuhun elämään, riippuvaista lukemattomista muista lajeista ja niiden elinympäristöistä, emmekö tekisi kaikkemme pysäyttääksemme elämän katoamisen maapallolla?
Päättäjät voidaan yrittää saada hereille ja torjumaan biodiversiteetin katoamista korostamalla luonnon ihmiselle tarjoamia hyötyjä tai ekosysteemipalveluita. Tässä lähestymistavassa on ongelmallista se, että vaikka hyödyistä puhuminen voi nostaa luonnon arvoa kansantaloudellisessa mielessä, hyötyihin keskittyminen jättää elämän keskinäisriippuvuuden herkästi piiloon. Hyötypuhe voi johtaa kuvitelmaan, että menetetty hyöty voidaan sittenkin hankkia jostain muualta: Jos menettäisimme pölyttäjän tarjoaman hyödyn, voimme varmaan tuottaa ruokaa toisinkin? Jos lähimetsä katoaa, voimme varmaankin pitää terveyttämme yllä pillereillä ja kuntosalilla? Elämän maapallolla voi rinnastaa lentokoneeseen, joka pysyy ilmassa jonkin aikaa, vaikka siitä alettaisiin pudottaa hiljalleen osia. Mutta mikä putoavista niiteistä osoittautuu kohtalokkaaksi? Jos biodiversiteetin kudelma alkaa ratkeilla, sitä on hyvin vaikea sitoa millään korvaavilla elementeillä kasaan.
Luonnon tuottamista hyödyistä puhuminen on tarpeellista, mutta viesti biodiversiteetin arvosta ei saisi jäädä pelkän hyötypuheen tasolle. Ihminen ei olisi ihminen ilman muuta elämää. Kaupungistunutkin ihminen kantaa koko ajan mukanaan valtavaa ekosysteemiä – niin suurta, että kehoissamme on enemmän muiden lajien kuin ihmisen soluja (7). Ilman kehomme mikrobistoa hyvinvointimme romahtaisi. Mikrobit eivät ainoastaan hyödytä meitä, ne ovat meitä.
Oivallus siitä, että olemme osa suurta elämän verkkoa, voi myös rikastuttaa elämäämme. Yhteenkuuluvuus muun elämän/luonnon kanssa lisää kokemusta oman elämän merkityksellisyydestä (8). Emme tosiaan ole yksin. Uskon, että tämä osallisuuden ja merkityksellisyyden kokemus voisi osaltaan auttaa meitä muuttamaan yhteiskunnan rakenteita ja elämäntapojamme kestävämmiksi.
Biodiversiteettikriisin pysäyttäminen vaatii systeemistä muutosta, jonka takana on keskinäisriippuvuuden ymmärtäminen sekä kokemus siitä, että olemme osa biodiversiteetin kudelmaa – emme siitä irrallisia. Muutos vaatii elinympäristöjä heikentävän toiminnan minimoimista ja ekologista kompensointia silloin, kun luontoarvojen heikentämiseltä ei voida välttyä. Se tarkoittaa ympäristöhaittojen tuomista kuluttajahintoihin, lihansyönnin vähentämistä ja ympäristölle haitallisista tuista luopumista. Se tarkoittaa luonnonsuojelualueiden lisäämistä ja monimuotoisuutta tukevaa maa- ja metsätaloutta. Kriisin pysäyttäminen tarkoittaa pysähtymistä ja muun elämän kuuntelemista.
OUTI SILFVERBERG
Viittaukset:
1. Silfverberg, Outi (2018). Puheenvuoroja: Elinympäristöjen heikkeneminen uhkaa elämää – Mitä Suomi voi tehdä? Ympäristötiedon foorumin ja Luontopaneelin seminaarin sekä IPBES-arviointiraporttien pohjalta laadittu kooste.
2. WWF. 2018. Living Planet Report – 2018: Aiming Higher. Grooten, M. and Almond, R.E.A.(Eds). WWF, Gland, Switzerland.
3. IPBES (2016). Summary for policymakers of the assessment report of the Intergovernmental Science-Policy Platform on Biodiversity and Ecosystem Services on pollinators, pollination and food production. S.G. Potts et al.
4. Convention of biological diversity (1992). Article 2. United Nations Environment Programme (UNEP): ”Biological diversity” means the variability among living organisms from all sources including, inter alia, terrestrial, marine and other aquatic ecosystems and the ecological complexes of which they are part: this includes diversity within species, between species and of ecosystems.”
5. Kysely suomalaisten luontosuhteesta. Ympäristöministeriö.
6. IPBES, Luontopaneeli, ympäristöministeriö ja Ympäristötiedon foorumi (2018). Suomenkieliset tiivistelmät IPBES-arviointiraporteista.
7.
– Sender, R., Fuchs, S., & Milo, R. (2016). Revised Estimates for the Number of Human and Bacteria Cells in the Body. PLOS Biology, 14 (8).
– Savage, D. C. (1977). Microbial ecology of the gastrointestinal tract. Annual Review of Microbiology 31, 107–133.
8.
– Mayer, F.S. and Frantz, C.M., (2004). The connectedness to nature scale: A measure of individuals’ feeling in community with nature. Journal of environmental psychology 24 (4), 503-515.
– MacKerron, G. and Mourato, S., (2013). Happiness is greater in natural environments. Global Environmental Change 23 (5), 992-1000.
– Salonen, A. & Konkka, J. (2015). An Ecosocial Approach to Well-Being: A Solution to the Wicked Problems in the Era of Anthropocene. Foro de Educación 13(19), 19-34. (pdf)
Biodiversiteettikriisi tarkoittaa luonnon monimuotoisuuden nopeaa köyhtymistä. Köyhtymistä tapahtuu kolmella tasolla. 1) Erilaisten elinympäristöjen ja niissä elävien eliöyhteisöjen eli ekosysteemien monimuotoisuus hupenee. Väheneminen johtuu etenkin maankäytöstä, jonka takana on jokapäiväinen elämämme: ruuantuotanto, kulutus, rakentaminen ja liikkuminen. Kun elinympäristöt tuhoutuvat ja pirstoutuvat, niissä elävien eliölajien paikalliset populaatiot katoavat. Lajin populaatioiden pienentyminen ja lopulta hupeneminen on 2) lajin sisäisen monimuotoisuuden heikentymistä. Tästä seuraa koko lajin olemassaolon vaarantuminen. Biodiversiteetin köyhtymisen peruuttamaton päätepiste on 3) lajin sukupuuttoon kuoleminen eli lajien monimuotoisuuden hupeneminen. Tällä hetkellä lajikato on niin nopeaa, että voidaan puhua kuudennesta sukupuuttoaallosta. (4)
Kriisi on akuutti ja todellinen, mutta suurta hätätilaa huutavien raporttien ja mediaotsikoiden viestit eivät näytä muuntuvan kriisin pysäyttäviksi päätöksiksi ja kaikkia sektoreita koskevaksi systeemiseksi muutokseksi.
Ympäristöministeriö selvitti (5) kansalaisten luontosuhdetta samoihin aikoihin, kun kansainvälisen luontopaneeli IPBES:n tiedot elinympäristöjen heikkenemisestä (6) tavoittivat median keväällä 2018. Selvityksessä 90% suomalaisista pitää luontoa tärkeänä. Biodiversiteetin tilan sijaan suomalaisten suurimmaksi ympäristöhuoleksi paljastui kuitenkin roskaantuminen. Roska on konkreettinen ja sen syntyyn voi vaikuttaa. Myös media on osaltaan varmasti vaikuttanut huoleen mikromuoveista ja merten hälyttävästä roskaantumisesta.
Biodiversiteetti sen sijaan on hahmoton. Aika ajoin biodiversiteetin hahmon ottaa sukupuuttoon kuoleva laji, josta kerrotaan uutisissa. Lajin kuolema herättää surua, mutta elämä jatkuu, eikö vain?
Uskon suurimman kysymyksen biodiversiteettikriisin oivaltamisen ja sukupuuttoaallon pysäyttämisen taustalla olevan: ymmärrämmekö olevamme osa elämän verkkoa, biodiversiteetin kudelmaa? Jos muistaisimme, että elossapysymisemme ja hyvinvointimme on täysin erottamattomasti kytkeytynyt muuhun elämään, riippuvaista lukemattomista muista lajeista ja niiden elinympäristöistä, emmekö tekisi kaikkemme pysäyttääksemme elämän katoamisen maapallolla?
Päättäjät voidaan yrittää saada hereille ja torjumaan biodiversiteetin katoamista korostamalla luonnon ihmiselle tarjoamia hyötyjä tai ekosysteemipalveluita. Tässä lähestymistavassa on ongelmallista se, että vaikka hyödyistä puhuminen voi nostaa luonnon arvoa kansantaloudellisessa mielessä, hyötyihin keskittyminen jättää elämän keskinäisriippuvuuden herkästi piiloon. Hyötypuhe voi johtaa kuvitelmaan, että menetetty hyöty voidaan sittenkin hankkia jostain muualta: Jos menettäisimme pölyttäjän tarjoaman hyödyn, voimme varmaan tuottaa ruokaa toisinkin? Jos lähimetsä katoaa, voimme varmaankin pitää terveyttämme yllä pillereillä ja kuntosalilla? Elämän maapallolla voi rinnastaa lentokoneeseen, joka pysyy ilmassa jonkin aikaa, vaikka siitä alettaisiin pudottaa hiljalleen osia. Mutta mikä putoavista niiteistä osoittautuu kohtalokkaaksi? Jos biodiversiteetin kudelma alkaa ratkeilla, sitä on hyvin vaikea sitoa millään korvaavilla elementeillä kasaan.
Luonnon tuottamista hyödyistä puhuminen on tarpeellista, mutta viesti biodiversiteetin arvosta ei saisi jäädä pelkän hyötypuheen tasolle. Ihminen ei olisi ihminen ilman muuta elämää. Kaupungistunutkin ihminen kantaa koko ajan mukanaan valtavaa ekosysteemiä – niin suurta, että kehoissamme on enemmän muiden lajien kuin ihmisen soluja (7). Ilman kehomme mikrobistoa hyvinvointimme romahtaisi. Mikrobit eivät ainoastaan hyödytä meitä, ne ovat meitä.
Oivallus siitä, että olemme osa suurta elämän verkkoa, voi myös rikastuttaa elämäämme. Yhteenkuuluvuus muun elämän/luonnon kanssa lisää kokemusta oman elämän merkityksellisyydestä (8). Emme tosiaan ole yksin. Uskon, että tämä osallisuuden ja merkityksellisyyden kokemus voisi osaltaan auttaa meitä muuttamaan yhteiskunnan rakenteita ja elämäntapojamme kestävämmiksi.
Biodiversiteettikriisin pysäyttäminen vaatii systeemistä muutosta, jonka takana on keskinäisriippuvuuden ymmärtäminen sekä kokemus siitä, että olemme osa biodiversiteetin kudelmaa – emme siitä irrallisia. Muutos vaatii elinympäristöjä heikentävän toiminnan minimoimista ja ekologista kompensointia silloin, kun luontoarvojen heikentämiseltä ei voida välttyä. Se tarkoittaa ympäristöhaittojen tuomista kuluttajahintoihin, lihansyönnin vähentämistä ja ympäristölle haitallisista tuista luopumista. Se tarkoittaa luonnonsuojelualueiden lisäämistä ja monimuotoisuutta tukevaa maa- ja metsätaloutta. Kriisin pysäyttäminen tarkoittaa pysähtymistä ja muun elämän kuuntelemista.
OUTI SILFVERBERG
Luontopaneelin raportti kehottaa toimintaan – Versus-podcastin vieraina Janne Kotiaho & Marina von Weissenberg
Luontopaneelin raportti kehottaa toimintaan – Versus-podcastin vieraina Jari Niemelä & Laura Höijer
Viittaukset:
1. Silfverberg, Outi (2018). Puheenvuoroja: Elinympäristöjen heikkeneminen uhkaa elämää – Mitä Suomi voi tehdä? Ympäristötiedon foorumin ja Luontopaneelin seminaarin sekä IPBES-arviointiraporttien pohjalta laadittu kooste.
2. WWF. 2018. Living Planet Report – 2018: Aiming Higher. Grooten, M. and Almond, R.E.A.(Eds). WWF, Gland, Switzerland.
3. IPBES (2016). Summary for policymakers of the assessment report of the Intergovernmental Science-Policy Platform on Biodiversity and Ecosystem Services on pollinators, pollination and food production. S.G. Potts et al.
4. Convention of biological diversity (1992). Article 2. United Nations Environment Programme (UNEP): ”Biological diversity” means the variability among living organisms from all sources including, inter alia, terrestrial, marine and other aquatic ecosystems and the ecological complexes of which they are part: this includes diversity within species, between species and of ecosystems.”
5. Kysely suomalaisten luontosuhteesta. Ympäristöministeriö.
6. IPBES, Luontopaneeli, ympäristöministeriö ja Ympäristötiedon foorumi (2018). Suomenkieliset tiivistelmät IPBES-arviointiraporteista.
7.
– Sender, R., Fuchs, S., & Milo, R. (2016). Revised Estimates for the Number of Human and Bacteria Cells in the Body. PLOS Biology, 14 (8).
– Savage, D. C. (1977). Microbial ecology of the gastrointestinal tract. Annual Review of Microbiology 31, 107–133.
8.
– Mayer, F.S. and Frantz, C.M., (2004). The connectedness to nature scale: A measure of individuals’ feeling in community with nature. Journal of environmental psychology 24 (4), 503-515.
– MacKerron, G. and Mourato, S., (2013). Happiness is greater in natural environments. Global Environmental Change 23 (5), 992-1000.
– Salonen, A. & Konkka, J. (2015). An Ecosocial Approach to Well-Being: A Solution to the Wicked Problems in the Era of Anthropocene. Foro de Educación 13(19), 19-34. (pdf)
Outi Silfverberg
VM Outi Silfverberg työskentelee Ympäristötiedon foorumissa (YTF), jonka tavoitteena on lisätä ympäristötutkimuksen vaikuttavuutta ja käyttöä päätöksenteossa. YTF järjestää korkeatasoisia tapahtumia, joissa tiedon tuottajat ja käyttäjät kohtaavat sekä yleistajuistaa ja kokoaa tutkimuksen viestejä Puheenvuoroja-julkaisusarjaan. Syksyn 2018 aikana YTF on järjestänyt Saumakohtia-dialogeja, joissa tutkijat ja kansanedustajat ovat keskustelleet biodiversiteetin tilaan vaikuttavista päätöksistä pienryhmäkeskusteluissa.
Ei uhrautumista, vaan hyvää elämää – Kestävään elämäntapaan kasvamassa
Ekologinen kompensaatio ja suojeluhyvityksen vaikeus
EU:n uusi maahanmuutto- ja turvapaikkasopimus: ratkaisu rajavalvonnan ja universaalien ihmisoikeuksien toteutumisen yhdistämiseen?