Näkökulmia kestävyysmurroksen sosiaaliseen eriarvoisuuteen

Millaisia ovat marginaalisuuteen liittyvät kysymykset ja kestävyysmurrosta koskevat tulevaisuuskuvat urbaanissa kasvukeskuskontekstissa, Suomen konkreettisesti ja symbolisesti vetovoimaisimmalla kaupunkiseudulla? Tätä Kestävyysmurroksen marginaalit -hanke lähti selvittämään marraskuussa 2024 hankkeen kolmanteen ja viimeiseen kansalaistyöpajaan Tampereelle. Mukaan kutsuttiin osallistujia erilaisten paikallisten yhteisötilojen, kestävyyteen linkittyvien paikallisyhdistysten ja tukipalveluja tarjoavien järjestöjen kautta.

Tampereen työpajaan ilmoittautui 14 henkilöä, joista 11 saapui paikalle. Päivään osunut sankka lumimyteri, samoin kuin alkutalvea leimannut ärhäkkä flunssakausi, tekivät kansalaisten kuulemisen haasteet näkyviksi. Yhtäältä osallistumismahdollisuudet ovat eriarvioisia riippuen siitä, miten ihmiset pääsevät liikkumaan paikasta toiseen haastavissa sääolosuhteissa. Toisaalta osallistumismahdollisuuksiin vaikuttaa terveydentila: jos kuulluksi tuleminen on yhden tilaisuuden varassa, monen ääni voi jäädä kuulumatta.

Työpajan aiheena olivat hyvän elämän edellytykset moninaisten asukkaiden Tampereella nyt ja tulevaisuudessa. Edellisten työpajojen toteutusta mukaillen osallistujat muodostivat yhdessä tulevaisuusvisioita itsensä ja omien arkiyhteisöjensä kannalta ihanteellisesta Tampereesta sekä pohdiskelivat näiden visioiden toteutumisen kannalta keskeisiä rakenteellisia, sosiaalisia ja kulttuurisia muutostarpeita. Tutkijat avustivat visioiden rakentelemista pääasiassa kuunnellen ja kaikkien osallistujien kuulluiksi tulemista tukien.

Työpajan alustavia tunnelmia ja osallistujien viestejä jaettiin seuraavana päivänä kansalaisille ja kestävyyskysymysten parissa työskenteleville ammattilaisille suunnatussa avoimessa seminaarissa, jossa kuulimme myös kutsuttuja asiantuntijapuheenvuoroja THL:n johtavalta tutkijalta Anna-Maria Isolalta, Tampereen yliopiston yliopistonlehtorilta Salla Jokelalta sekä Helsingin kaupungin tutkijalta Jenni Erjansolalta. Lisäksi Tampereen yliopistosta äskettäin maisteriksi valmistuneet Saga Valtonen ja Roosa Solkinen kertoivat kestävyysmurrosta käsitelleiden gradututkimustensa havainnoista. Tämä hedelmällinen vuoropuhelu näkyy myös seuraavissa havainnoissa, joita olemme koonneet työpajakeskusteluista oikeudenmukaisen kestävyysmurroksen edistämisen tueksi.

Yhteisöllisyys hyvinvoinnin perustana

Lähtökohtaisesti osallistujat pitivät Tamperetta nykyisellään hyvänä paikkana elää. Kaupunki koettiin sopivan kokoiseksi: moninaisuudelle on tilaa, mutta liikkuvuuden suhteen kaupunki on kompakti – ”Bussit kulkee”, kiteytti saavutettavuuden yksi osallistujista. Ryhmäkeskustelujen perusteella kaupungin sosiaalisen kestävyyden toteutuminen riippuu kuitenkin myös ihmisen taustasta. Siinä missä yksi näkee, ettei syntyperä määritä ihmisen ”tamperelaisuutta”, toinen kokee pelkän ulkonäön voivan johtaa rasistisen väkivallan kohtaamiseen, koska ihminen ei voi tietää ulkomaalaisen näköisen henkilön olevan suomalais- tai tamperelaissyntyinen – mikä on suoraan ristiriidassa ensimmäisenä esitetyn näkemyksen kanssa.

Yhteisöllisyyden ja yhteisvastuun merkitys ja erilaisten yhteisöllisyyden muotojen saavutettavuus korostuivat niin tulevaisuusvisioissa kuin koetuissa muutostarpeissakin. Ihannetulevaisuudessa Tampere nähtiin yhteisöllisenä kaupunkina, johon jokainen voi tuntea kuuluvansa ja jossa jokainen voi olla turvallisesti oma itsensä ja toteuttaa itseään sellaisena kuin on.

Kasvun tavoittelun hinta on eriarvoisuuden lisääntyminen.

Yhteisöllisyys ja osallisuus nähtiin keskeisinä hyvinvointitekijöinä, jotka tulisi huomioida myös kaupunkisuunnittelussa yhteisöjen muodostumista tukevalla kaupunkirakentamisella ja infralla sekä kaupunginosien eriytymisen ehkäisemisellä. Viime mainittu tuli esiin myös Salla Jokelan seminaariesityksessä. Kuitenkin Jokelan havaintojen perusteella erityisesti rantarakentamisessa suositaan usein sääntelemätöntä omistusta ja vuokraa ei-maksukykyisten kaupunkilaisten kustannuksella. Tämä ristiriitaisuus perustuu siihen, että ”kestävä kasvu” eli taloudellisen kestävyyden tavoittelu jyrää yleensä kaupunkisuunnittelussa muut kestävyyden aspektit – etenkin taloudelliselta arvoltaan ja käyttöarvoltaan korkeiden maa-alojen kaavoitukseen liittyvissä päätöksissä. Kasvun tavoittelun hinta on eriarvoisuuden lisääntyminen.

Työpajoissa nähtiin yhteisöllisyyttä rapauttavan itsekkyyden ja ennakkoluulojen sekä käytöstapojen puutteen kasvaneen viime aikoina. Ihmisten koettiin elävän entistä enemmän omissa lokeroissaan ilman kasvokkaisia kohtaamisia ja aitoa läsnäoloa toistensa kanssa. Syyksi tähän esitettiin paitsi somen ja älypuhelimien käytön lisääntyminen, myös nykypolitiikka, jonka nähtiin ruokkivan ”me vs. muut” -asetelmia. Kahtiajakojen ei nähty rajoittuvan pelkästään esimerkiksi etnisyyteen vaan myös kansalaisten sosioekonomiseen tilaan: toiset pärjäävät hyvin, toiset koko ajan huonommin. Julkiselta vallalta kaivattiin vastuunkantoa kansalaisten hyvinvoinnin ja osallisuuden toteutumiseksi ja eriarvoistumiskehityksen pysäyttämiseksi.

Myös Anna-Maria Isola pohti seminaariesityksessään syventyvää eriarvoisuutta. Kun erityistä tukea tarvitsevia ihmisiä ”kilpailutetaan” kamppailemaan toisiaan vastaan alati niukkenevista resursseista, nämä ihmisryhmät etääntyvät sekä toisistaan että päätöksenteosta. Useammassakin pienryhmäkeskustelussa tuotiin esiin, että erilaisten ihmisten kohtaaminen voi sekä lisätä monimuotoista osallisuutta että vähentää yksinäisyyttä ja eri väestöryhmien välisiä erotteluja ja ennakkoluuloja. Myös seminaariesityksissä asukkaiden kohtaamisen ja vuorovaikutuksen tärkeys nousi esille. Roosa Solkinen käsitteli esitelmässään sitä, miten eri sukupolvet mieltävät toistensa kestävyyskäsityksiä ja kuinka ihmiset voivat yllättyä yhtäläisyyksistä kohdatessaan toistensa erilaisia näkökantoja.

Osallisuus toimijuuden edellytyksenä

Useissa työpajakeskusteluissa peräänkuulutettiin asukkaiden kannustamista toisten auttamiseen ja yhdessä yhteisistä asioista huolehtimiseen esimerkiksi lisäämällä asukkaiden vastuuta ja talkootyötä heidän käyttöönsä tarkoitettujen alueiden hoitamisessa ja käytössä. Tampere visioitiin kaupungiksi, jossa jokainen voi olla aktiivinen kansalainen, vaikkei se olisi taloudellisesti tuottavaa.

Konkreettisina keinoina lisätä yhteisöllisyyttä esitettiin myös erilaisten yhteisöllisen asumisen muotojen mahdollistaminen ja edistäminen sekä kaupunkilaisten omaehtoisen paikallistoiminnan tukeminen tarjoamalla esimerkiksi kaupungin toimesta tiloja näitä toimintoja varten. Helposti kaikkien saavutettavissa olevat ja tasaisesti eri alueille jakautuneet harrastus-, liikunta- ja kulttuuritoiminnot sekä yhteisötilat mainittiin toistuvasti tärkeinä yhteisöllisyyttä, osallisuutta ja hyvinvointia lisäävinä tekijöinä. Samat tekijät ovat tulleet esiin Anna-Maria Isolan mukaan tutkimuksissa. Eräs työpajaan osallistunut suri sitä, että vaikka helposti saavutettavan kulttuurin merkitys asukkaiden hyvinvoinnille on niin suuri, siitä leikataan ensimmäiseksi.

THL:n tutkimusten perusteella työ on suomalaisille merkittävä toimijuuden ja osallisuuden lähde, minkä takia työttömyys ja työkyvyttömyys kasvattavat heikon osallisuuden riskiä merkittävästi. Tämän takia olisi tärkeää varmistaa kaikille mahdollisuus työstä ja työkyvystä riippumattomaan aktiiviseen toimijuuteen yhteiskunnassa. Työpajassa valmiuksiltaan erilaisten asukkaiden aktiivisuuden lisäämisen keinoksi esitettiin myös kansalaispalkkaa.

Jenni Erjansolan mukaan paikallisdemokratiaa koskevien tutkimusten perusteella osallistumisen kannalta on myös Helsingissä tärkeää, että kaupunkilaisille on tarjolla helppoja ja epämuodollisia osallistumisen mahdollisuuksia ja että osallistamisprosessi sallii erilaiset äänet ja sen, ettei lopputulos voi aina miellyttää kaikkia. Yhteisöllistä toimijuutta ja kaupunkilaisten näkyviksi tulemista voi Anna-Maria Isolan tutkimusten perusteella syntyä pienistä ja yllättävistäkin, spontaaneista ja epämuodollisista toimista, kuten asukkaiden omaehtoisesta ikkunoidensa koristelusta silkkipapereilla tai yleisessä käytössä oleviin kuntoportaisiin luvatta tehtyjen maalausten näkyville jättämisestä.

Kaupungin turvallisuuden ja palveluiden saavutettavuuden heikkeneminen huolettaa

Kaupungin kasvuun liittyi kansalaistyöpajassa huolta. Etenkin rikollisuuden sekä päihde-, huume- ja mielenterveysongelmien nähtiin viime aikoina lisääntyneen kaupungissa, erityisesti keskustan alueella. Samalla näiden ongelmien ennaltaehkäisevien palveluiden koettiin heikentyneen. Tulevaisuusvisioissa toivottiinkin, että Tampereesta tulisi myös turvallinen kaupunki, jossa ongelmista puhutaan ääneen ja jossa puututaan pahoinvoinnin ja rikollisuuden juurisyihin, sekä kaupunki, jossa palvelut ovat aidosti saavutettavissa kaikille tarpeiltaan ja kyvyiltään moninaisille asukkaille.

Turvallisuuteen liittyen useassa puheenvuorossa kaivattiin paitsi väkivaltaan altistavien ongelmien tehokasta ennaltaehkäisyä ja toimivaa turvaverkkoa, myös lisää turvallisuuteen liittyvien palveluiden näkymistä kaupungilla. Nykytilanteessa ongelmiin ei koettu puututtavan välttämättä edes silloin, kun ne konkretisoituvat esimerkiksi ilkivaltana ja häiriköintinä. Julkisten palveluiden koettiin muutenkin useassa puheenvuorossa etääntyneen palveluiden tarpeessa olevista. Julkisia palveluita kritisoitiin siitä, että kansalaisia kuullaan palveluiden kehittämiseen ja toteuttamiseen liittyen pelkästään muodollisella tasolla.

Anna-Maria Isola toi seminaariesityksessään esiin, että kansalaisten yhteydet vallan lähteisiin lisäävät myös heidän yhteiskunnallisen osallisuuden kokemustaan. Vastaavasti pitkään jatkuvat vaikeudet yhdistettynä rakenteelliseen ulossulkemiseen kasvattavat osattomuutta, mikä taas voi yleistyessään tuottaa turvallisuusuhkia – kuten työpajaan osallistuneiden havaitsemia lisääntyneitä päihdeongelmia ja väkivaltaista häiriökäyttäytymistä.

Ympäristön huomioiminen ja kestävien valintojen helppous kaupunkilaisten arjessa

Ympäristökysymykset saivat Tampereen työpajassa vähemmän huomiota kuin aiemmissa työpajoissa Lieksassa ja Kemijärvellä. Yhtäältä tätä voi selittää se, että luonnon käyttöön liittyvät kysymykset eivät ole tamperelaisten arjessa niin voimakkaasti läsnä kuin Pohjois-Karjalan ja Lapin kunnissa ja kylissä. Niitä ei myöskään nostettu tutkijoiden toimesta työpajan aiheiksi otsikkotasolla. Toinen selittävä tekijä voi olla kaupunkielämän merkityksellisyys osallistujille. Sosiaalinen eriarvioisuus, vaihtelut palveluiden saatavuudessa ja yleisesti ottaen tamperelaisten moninaisuus vaikuttaisivat näkyvän kestävyyskysymyksistä kiinnostuneille ihmisille eri tavoin kuin vähemmän tiiviiseen yhteiseloon perustuvissa paikoissa.

Nämä teemat olivat työpajan aikaan vahvasti esillä myös valtakunnan politiikassa. Luonto ja ympäristökysymykset eivät kuitenkaan olleet osallistujille vähäpätöisiä asioita, mikä ilmeni yhden osallistujan hämmästyneestä kommentista työpajan päätteeksi: ”Me ei puhuttu mitään luonnosta, miten siinä niin kävi? Pitää laittaa jälkikäteen siitä sitten.”

Osassa ryhmistä keskusteltiin Tampereen ekologisesta kestävyydestä sekä lähiluonnosta. Tulevaisuuden Tampereen visioitiin olevan ekologisen kaupunkisuunnittelun kaupunki, jossa jokaisella on yhtäläiset mahdollisuudet tehdä helposti kestäviä valintoja arjessaan. Ilmasto- ja ympäristökysymykset toivottiin otettavan vakavasti niin asukkaiden arjen kuin kaupunkisuunnittelunkin tasolla. Tämän edistämiseksi toivottiin asukkaiden ympäristötietoisuuden lisäämistä koulutuksen avulla, julkisvallan velvollisuutta huomioida ekologiset vaikutukset kaupunkisuunnittelussa ja julkisissa hankinnoissa, joukkoliikenteen helppouden ja saavutettavuuden lisäämistä sekä yritysten yhteisvastuuta.

Myös lähiluonnon ja siihen liittyvien ulkoilumahdollisuuksien arvostusta ja helppoa saavutettavuutta alleviivattiin. Lähiluonnon saavutettavuus kytkeytyy myös Salla Jokelan seminaariesityksen perusteella eriarvoistumiskehitykseen. Kaavoitus lisää kaupunkilaisten eriarvoisuutta myös niin, että kun rantoja kaavoitetaan ja rakennetaan, päätetään samalla, kenellä on oikeus lähiluontoon ja maisemaan.

Jenni Erjansola on helsinkiläisten osallistumista koskevissa tutkimuksissaan havainnut, että asukkaat osallistuvat erityisen herkästi oman fyysisen lähiympäristönsä kehittämiseen. Mahdollisuus osallistua matalalla kynnyksellä lisää asukkaiden toimijuutta ja vähentää kaupunginosien ja väestönosien eriytymistä. Esimerkiksi osallistavaan budjetointiin osallistumisen on Erjansolan tutkimuksissa havaittu lisäävän kaupunkilaisten kiinnostusta vaikuttaa asuinalueeseensa ja kaupungin päätöksentekoon. Myös Anna-Maria Isolan seminaariesityksestä kävi ilmi, että jos ihminen kokee kuuluvansa ympäristöönsä, lisääntyy myös hänen osallisuuden kokemuksensa ympäristöongelmiin vaikuttamisessa. Osallistumisella ja vastuun ottamisella yhteisen hyvän edistämisessä on hyvinvointivaikutuksia.

Isola kuitenkin muistutti, että rakenteellisella tasolla tavoitellut kansalaisten ilmastotoimet, kuten asuinrakennusten energiaremontit ja sähköautojen hankinnat, vaativat merkittäviäkin taloudellisia resursseja. Siksi kaikki ympäristöhuolta kokevat eivät pysty osallistumaan toimiin, mikä taas voi lisätä maksukyvyttömien kansalaisten osattomuuden ja ulkopuolisuuden kokemusta myös ympäristöongelmiin vaikuttamisessa.

Kokemukset ulkopuolisuudesta ja kyvyttömyydestä vaikuttaa voivat osaltaan ruokkia myös ilmastokeskusteluun kytkeytynyttä polarisaatiota ja uhriutumista.

Samankaltainen havainto nousi esille myös Saga Valtosen seminaariesityksestä: rakenteellisella tasolla ohjatut ilmastotoimet voivat tuottaa myös maaseudun ja kaupungin välistä eriarvoisuutta ja maaseudun asukkaiden kokemaa epäoikeudenmukaisuutta ja ulkopuolisuutta ilmastokysymyksissä, koska esitetyt ilmastotoimet ovat usein maaseudun asukkaiden arjen realiteettien ulkopuolella. Kokemukset ulkopuolisuudesta ja kyvyttömyydestä vaikuttaa voivat osaltaan ruokkia myös ilmastokeskusteluun kytkeytynyttä polarisaatiota ja uhriutumista. Tämän takia olisikin tärkeää, että kestävät arjen valinnat olisivat kaikille kansalaisille helppoja ja taloudellisesti mahdollisia.

Tampereella kuullut asukasnäkökulmat ja seminaariesitykset nostivat esiin osallisuuden ja johonkin kuulumisen tunteen valtavaa merkitystä paitsi yleisemmin hyvinvoinnin perustana myös vaikeiden yhteisten ongelmien ratkaisemisen edellytyksenä. Jos tavallisen asukkaan aito mahdollisuus vaikuttaa ja toimia yhdessä vähäpätöisenkin oloisen asian parantamiseksi arkisessa toimintaympäristössään vakiintuu ja leviää yleiseksi toimintatavaksi, voi se johtaa yhteiskunnan vaikuttavaan ja oikeudenmukaiseen muutokseen kohti kestävyyttä.

EMMI SALMIVUORI, KIRSI PAULIINA KALLIO & ANNA MUSTONEN

Kuvat: Tiia-Mari Tervaharju

Takaisin ylös ↑