Tämä teksti kuuluu Tutkitusti-verkoston yleistajuisten tiedekirjoitusten monitieteiseen teemakokonaisuuteen. Kaikkia teeman tekstejä on työstetty MUUTOS-kirjoitustyöpajassa.
Teksti on julkaistu myös englanniksi. This text is also published in English.
Hoivavaje ja sairaanhoitajien pysyminen alalla puhuttaa globaalisti, mutta myös suomalaisessa työmarkkinakeskustelussa. Hoitoalalla vallitsee hyvä työllisyys, mutta siitä huolimatta laajat työmarkkinat ja oman ammattitaidon kilpailuttaminen kiinnostavat suomalaisia sairaanhoitajia. Kansainvälisen rekrytoinnin myötä maiden rajat ylittävä, ylirajainen pendelöinti kertoo työmarkkinoiden ja työmarkkinakansalaisuuden muutoksesta, jossa pendelöivät työntekijät ovat aktiivisia toimijoita ja päätöksentekijöitä. Suomalaisille sairaanhoitajille vetovoimaisin pendelöintimaa hyvine työsuhde-etuineen on Norja, jonne työjaksoja voi järjestää viikosta aina useisiin kuukausiin.
Suomen yleinen valtion rajat ylittävä muuttoliike on ollut suomalaisen työvoiman ulosvirtausta, ja muuttoliikkeiden hyöty-kustannussuhde on ollut aikojen saatossa negatiivinen. Suomen suurimmat maastamuuttoaallot ovat olleet 1900-luvun alun muuttoaalto Yhdysvaltoihin ja 1960-luvun lopulla Ruotsiin. 2000-luvulla puolestaan nähtiin pienempi muuttoaalto, kun joukko koulutettuja sairaanhoitajia muutti työn perässä Norjaan.
Norjan valtio rekrytoi 1990-luvun lopulla valtiollisen ohjelman, Aetat Recruitment Programin avulla sairaanhoitajia Suomesta, Saksasta ja Puolasta. Tällainen köyhempien maiden sairaanhoitajien rekrytointi jouduttiin lakkauttamaan eettisten syiden vuoksi vuonna 2003. Rekrytointi ei kuitenkaan loppunut, vaan norjalaisille hoivamarkkinoille tulivat yksityiset rekrytointifirmat. Nämä norjalaiset rekrytointifirmat oli tarkoitettu lyhytaikaiseksi ratkaisuksi hoitoalan työvoimapulaan, mutta vielä vuonna 2020 Norjassa toimii lukuisia yksityisiä firmoja, jotka toimittavat Norjaan hoitohenkilökuntaa sopivaksi katsomistaan maista, pääsääntöisesti muista Pohjoismaista. Rekrytointikäytäntö on mahdollistanut ulkomaalaisille sairaanhoitajille lyhytaikaisen pendelöinnin Norjaan ja näin kansainvälinen pendelöintikulttuuri on avautunut myös suomalaisille sairaanhoitajille.
Suomen aiempiin muuttoliikkeisiin on liittynyt vahvasti makrotason rakenteellisia syitä, kuten työttömyys ja toimeentulo-ongelmat. 2000-luvun vaihteessa ulkomaille lähtivät ne työttömät sairaanhoitajat, jotka halusivat työllistää itsensä omalla alallaan. Työllisyyden parannuttua osa sairaanhoitajista palasi takaisin Suomeen ja maastamuutto tasoittui vuosiksi. Pendelöinti Norjan hoivamarkkinoille näyttää nyt kuitenkin olevan taas kasvussa, ja työperäisen liikkumisen motiivit ja merkitykset ovatkin tänä päivänä mikrotason henkilökohtaisia ratkaisuja. Työhön ja työuraan liittyy henkilökohtaisia tavoitteita ja unelmia, joita halutaan elää todeksi. Osa sairaanhoitajista pendelöi Norjaan oman, osa-aikaisen työnsä ohella, mutta yhä useampi on jättänyt sairaanhoitajan työnsä Suomessa ja käy Norjassa töissä Suomesta käsin pendelöiden. Pendelöinnin voi järjestää joko tekemällä työsopimuksen rekrytointifirman kautta tai suoraan norjalaisen työnantajan kanssa. Yleisimpiä työsuhde-etuja ovat ilmaiset matkat ja asuminen, mutta myös muista eduista on mahdollista neuvotella. Alueet, joille on vaikea saada työvoimaa, tarjoavat parhaimmat työsuhde-edut. Suomalaiset sairaanhoitajat toimivat näin aktiivisina neuvottelijoina norjalaisilla työ- ja hoivamarkkinoilla.
Suomalaisten sairaanhoitajien muuttoliikkeitä tilastoi muun muassa Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL). THL saa tilastotiedot Valviralta, joka rekisteröi ulkomaille pysyvästi muuttaneet sairaanhoitajat. Tilastojen mukaan vuonna 2000 Norjaan lähtijöitä oli noin 600 ja vuonna 2008 luku oli vähentynyt puoleen. Tilastoissa eivät kuitenkaan näy ulkomailla pendelöivät sairaanhoitajat, joiden vakituinen asuinmaa on Suomi. Tämän vuoksi todenmukaisia lukuja kaikista Norjassa työskentelevistä suomalaisista sairaanhoitajista ei ole saatavilla ja pendelöintiä on aliarvioitu ilmiönä.
Tähänastinen tutkimus sairaanhoitajien työperäisestä liikkumisesta on keskittynyt pysyvämpiin muuttoliikkeisiin köyhemmistä maista kohti hyvinvointivaltioita, mutta tutkimus tilapäisestä työperäisestä liikkumisesta hyvinvointivaltioiden välillä on ollut vielä vähäistä. Sairaanhoitajien pendelöintikulttuuri on kuitenkin jo tunnistettu, mutta sitä ei ole vielä määritelty tai kohdennettu riittävästi.
Normaalityösuhdemallista kohti usean maan työmarkkinakansalaisuutta
Työelämän keskeiset tekijät yksilön kannalta ovat niitä, jotka muuttavat yksilön elämänkulkua, palkkatyön ja ei-palkkatyön suhteita, sekä yleensä yksilön suhdetta työmarkkinoihin ja niillä toimimiseen. Työmarkkinoille osallistumista on organisoitu erilaisilla sosiaalisilla malleilla, jotka poikkeavat toisistaan eri Euroopan maiden kesken. Yhteisesti niiden taustalla on kuitenkin ajatus työmarkkinakansalaisuudesta, jonka kautta yksilöt kiinnittyvät yhteiskunnan jäseniksi. Työvoiman liikkuvuutta käsittelevissä tutkimuksissa onkin otettu käyttöön käsite useamman maan työmarkkinakansalaisuus (transnational labor market citizenship).
Sairaanhoitajien liikkumisessa on kysymys matala- ja keskipalkkaisen, naisvaltaisen työn uudelleen järjestymisestä. Pohjoismaissa alkoi 1960-luvulta lähtien erottautua malli hyvinvointivaltiosta, joka oli suosiollinen naisten tasa-arvokysymyksille. Naisystävällinen hyvinvointivaltio ja valtiofeminismi alkoi kehittyä, ja naisystävällisen sosiaalipolitiikan peruspilareiksi tulivat julkiset hoivapalvelut, antelias sosiaaliturva, hyvätasoiset perhevapaat ja yksilöivät sosiaalietuudet. Nämä muutokset loivat kivijalan naisten autonomialle ja palkkatyöäitiydelle.
Suomalaisille työmarkkinoille on ollut tyypillistä niin sanottu normaalityösuhdemalli eli kahden palkansaajan perhemalli, jossa naiset ovat osallistuneet työelämään samassa määrin kuin miehetkin. Yhteiskunnan rakenteiden ominaisuudet toteutuvat parhaiten niiden yksilöiden kohdalla, jotka täyttävät työn normaaliuden ehdot. Suomalaisten sairaanhoitajien pendelöinti Norjan työ- ja hoivamarkkinoille on muuttanut ajatusta työmarkkinakansalaisuudesta – tuttu, turvallinen, tavallinen ja perinteinen arki on muuttunut monipaikkaiseksi arjeksi. Sairaanhoitajan työhön on tullut niin sanottu freelancertoiminto, jonka avulla työ on mahdollista järjestää uudelleen, joko Suomessa tai Suomen rajojen ulkopuolella. Norjaan pendelöiville suomalaisille sairaanhoitajille palkkatyöliikkuvuus tarkoittaa liikkumista pois normaalista tavasta järjestää sairaanhoitajan työtä.
Työmarkkinoiden kansainvälistyminen ja teknologian kehitys on-line rekrytointeineen ovat tehneet kansainvälisen työllistymisen joustavammaksi ja helpommaksi. Yhä useammalla meistä on kansainvälisiä kokemuksia matkustuksen tai opiskelujen kautta. Taloudellinen kasvu on mahdollistanut liikkumisen ja näin madaltanut kynnystä kansainvälisiin työuriin. Pendelöinti on muuttanut tapaa toimia työmarkkinoilla, laajentunut työmatkaliikkuvuus kertoo työmarkkinoiden sopeutumiskyvystä ja kilpailun kiristymisestä.
Työmarkkinoiden muuttumisen merkitys sairaanhoitajille
Työmarkkinoiden muutos on jatkuvan kuohunnan alla, eikä työsuhde ole enää vakaan elämän perusta. Ammattiin valmistuminen ei enää takaa automaattisesti keskiluokkaista elämää, vaan elämää eletään pienemmissä sykleissä, jossa eri pituiset palkkasuhteet, työttömyys ja opiskelu vaihtelevat. Elämä täyttyy erilaisista pienistä projekteista. Halutaan kokea, oppia ja haastaa itseä. Koko työn luonne on muuttunut, kuten myös työvoimapolitiikka.
Nykyisin eläminen hyvinvointiyhteiskunnassa ei tarkoita enää ainoastaan materiaalista elintasoa tai terveyttä. Hyvinvointi nähdään sen sijaan laajempana mahdollisuutena osallistua sellaiseen elämänmuotoon, jonka on itse valinnut ja vapautena muokata valitsemansa yhteisön sääntöjä. Työn ja arjen muutokset ovat usein pieniä ja huomaamattomia, suurelta osin tiedostamattomia, mutta yksilöiden autonomian lisääntyminen yhteiskunnassa on antanut kansalaisille työkaluja muuttaa arkea ja sen rutiineja tietoisesti ja suunnitelmallisesti, myös naisvaltaisilla aloilla.
Autonomian lisääntyminen hoivamarkkinoilla näkyy myös Norjassa pendelöivien sairaanhoitajien arjessa. He määrittelevät itse tekemänsä työn määrän ja ajankohdan, myös palkka- ja työsuhdeasioissa tarvitaan aktiivista osallistumista ja hyviä neuvottelutaitoja. Suuren autonomian, kilpailukykyisen palkan ja leppoisamman työtahdin mahdollisuus kiinnostaa suomalaisia sairaanhoitajia. Työ, joka ei tyydytä Suomessa on mahdollista vaihtaa itsemääräämisoikeudeltaan vapaampaan pendelöintiin. Vetovoima Norjan tarjoamista hyvistä työsuhde-eduista on tavoittanut suomalaiset sairaanhoitajat, vaikka pendelöinti ja kaksipaikkainen arki pakottaa myös tekemään tiettyjä uhrauksia. Yhteiskunnan näkökulmasta pendelöivät sairaanhoitajat ovat lähtökohtaisesti työmarkkinakansalaisia, mutta omassa arjessaan he ovat myös äitejä, puolisoita ja ehkä omaishoitajiakin. Perheen ja työn yhteensovittaminen on väistämättä järjesteltävä uudelleen.
Vuoden 2020 kevääseen sairaanhoitajien kohdalle sattui kaksi toisistaan riippumatonta suurta muutosta. Kunnallisen virka- ja työehtosopimuksen neuvottelut ja Koronan aiheuttama poikkeustila ovat aiheuttaneet jännitteitä monin eri tavoin. Perinteisesti sairaanhoitajat ovat näyttäytyneet näkymättömänä ja hiljaisena ammattiryhmänä, mutta monien muutosten myötä työmarkkinoille ovat tulleet näkyviksi aktiivisesti toimivat ja työsuhteitaan uudelleen arvioivat sairaanhoitajat.
KATJA LAAKKONEN
Teksti on julkaistu myös englanniksi. This text is also published in English.
Hoivavaje ja sairaanhoitajien pysyminen alalla puhuttaa globaalisti, mutta myös suomalaisessa työmarkkinakeskustelussa. Hoitoalalla vallitsee hyvä työllisyys, mutta siitä huolimatta laajat työmarkkinat ja oman ammattitaidon kilpailuttaminen kiinnostavat suomalaisia sairaanhoitajia. Kansainvälisen rekrytoinnin myötä maiden rajat ylittävä, ylirajainen pendelöinti kertoo työmarkkinoiden ja työmarkkinakansalaisuuden muutoksesta, jossa pendelöivät työntekijät ovat aktiivisia toimijoita ja päätöksentekijöitä. Suomalaisille sairaanhoitajille vetovoimaisin pendelöintimaa hyvine työsuhde-etuineen on Norja, jonne työjaksoja voi järjestää viikosta aina useisiin kuukausiin.
Suomen yleinen valtion rajat ylittävä muuttoliike on ollut suomalaisen työvoiman ulosvirtausta, ja muuttoliikkeiden hyöty-kustannussuhde on ollut aikojen saatossa negatiivinen. Suomen suurimmat maastamuuttoaallot ovat olleet 1900-luvun alun muuttoaalto Yhdysvaltoihin ja 1960-luvun lopulla Ruotsiin. 2000-luvulla puolestaan nähtiin pienempi muuttoaalto, kun joukko koulutettuja sairaanhoitajia muutti työn perässä Norjaan.
Norjan valtio rekrytoi 1990-luvun lopulla valtiollisen ohjelman, Aetat Recruitment Programin avulla sairaanhoitajia Suomesta, Saksasta ja Puolasta. Tällainen köyhempien maiden sairaanhoitajien rekrytointi jouduttiin lakkauttamaan eettisten syiden vuoksi vuonna 2003. Rekrytointi ei kuitenkaan loppunut, vaan norjalaisille hoivamarkkinoille tulivat yksityiset rekrytointifirmat. Nämä norjalaiset rekrytointifirmat oli tarkoitettu lyhytaikaiseksi ratkaisuksi hoitoalan työvoimapulaan, mutta vielä vuonna 2020 Norjassa toimii lukuisia yksityisiä firmoja, jotka toimittavat Norjaan hoitohenkilökuntaa sopivaksi katsomistaan maista, pääsääntöisesti muista Pohjoismaista. Rekrytointikäytäntö on mahdollistanut ulkomaalaisille sairaanhoitajille lyhytaikaisen pendelöinnin Norjaan ja näin kansainvälinen pendelöintikulttuuri on avautunut myös suomalaisille sairaanhoitajille.
Suomen aiempiin muuttoliikkeisiin on liittynyt vahvasti makrotason rakenteellisia syitä, kuten työttömyys ja toimeentulo-ongelmat. 2000-luvun vaihteessa ulkomaille lähtivät ne työttömät sairaanhoitajat, jotka halusivat työllistää itsensä omalla alallaan. Työllisyyden parannuttua osa sairaanhoitajista palasi takaisin Suomeen ja maastamuutto tasoittui vuosiksi. Pendelöinti Norjan hoivamarkkinoille näyttää nyt kuitenkin olevan taas kasvussa, ja työperäisen liikkumisen motiivit ja merkitykset ovatkin tänä päivänä mikrotason henkilökohtaisia ratkaisuja. Työhön ja työuraan liittyy henkilökohtaisia tavoitteita ja unelmia, joita halutaan elää todeksi. Osa sairaanhoitajista pendelöi Norjaan oman, osa-aikaisen työnsä ohella, mutta yhä useampi on jättänyt sairaanhoitajan työnsä Suomessa ja käy Norjassa töissä Suomesta käsin pendelöiden. Pendelöinnin voi järjestää joko tekemällä työsopimuksen rekrytointifirman kautta tai suoraan norjalaisen työnantajan kanssa. Yleisimpiä työsuhde-etuja ovat ilmaiset matkat ja asuminen, mutta myös muista eduista on mahdollista neuvotella. Alueet, joille on vaikea saada työvoimaa, tarjoavat parhaimmat työsuhde-edut. Suomalaiset sairaanhoitajat toimivat näin aktiivisina neuvottelijoina norjalaisilla työ- ja hoivamarkkinoilla.
Suomalaisten sairaanhoitajien muuttoliikkeitä tilastoi muun muassa Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL). THL saa tilastotiedot Valviralta, joka rekisteröi ulkomaille pysyvästi muuttaneet sairaanhoitajat. Tilastojen mukaan vuonna 2000 Norjaan lähtijöitä oli noin 600 ja vuonna 2008 luku oli vähentynyt puoleen. Tilastoissa eivät kuitenkaan näy ulkomailla pendelöivät sairaanhoitajat, joiden vakituinen asuinmaa on Suomi. Tämän vuoksi todenmukaisia lukuja kaikista Norjassa työskentelevistä suomalaisista sairaanhoitajista ei ole saatavilla ja pendelöintiä on aliarvioitu ilmiönä.
Tähänastinen tutkimus sairaanhoitajien työperäisestä liikkumisesta on keskittynyt pysyvämpiin muuttoliikkeisiin köyhemmistä maista kohti hyvinvointivaltioita, mutta tutkimus tilapäisestä työperäisestä liikkumisesta hyvinvointivaltioiden välillä on ollut vielä vähäistä. Sairaanhoitajien pendelöintikulttuuri on kuitenkin jo tunnistettu, mutta sitä ei ole vielä määritelty tai kohdennettu riittävästi.
Normaalityösuhdemallista kohti usean maan työmarkkinakansalaisuutta
Työelämän keskeiset tekijät yksilön kannalta ovat niitä, jotka muuttavat yksilön elämänkulkua, palkkatyön ja ei-palkkatyön suhteita, sekä yleensä yksilön suhdetta työmarkkinoihin ja niillä toimimiseen. Työmarkkinoille osallistumista on organisoitu erilaisilla sosiaalisilla malleilla, jotka poikkeavat toisistaan eri Euroopan maiden kesken. Yhteisesti niiden taustalla on kuitenkin ajatus työmarkkinakansalaisuudesta, jonka kautta yksilöt kiinnittyvät yhteiskunnan jäseniksi. Työvoiman liikkuvuutta käsittelevissä tutkimuksissa onkin otettu käyttöön käsite useamman maan työmarkkinakansalaisuus (transnational labor market citizenship).
Sairaanhoitajien liikkumisessa on kysymys matala- ja keskipalkkaisen, naisvaltaisen työn uudelleen järjestymisestä. Pohjoismaissa alkoi 1960-luvulta lähtien erottautua malli hyvinvointivaltiosta, joka oli suosiollinen naisten tasa-arvokysymyksille. Naisystävällinen hyvinvointivaltio ja valtiofeminismi alkoi kehittyä, ja naisystävällisen sosiaalipolitiikan peruspilareiksi tulivat julkiset hoivapalvelut, antelias sosiaaliturva, hyvätasoiset perhevapaat ja yksilöivät sosiaalietuudet. Nämä muutokset loivat kivijalan naisten autonomialle ja palkkatyöäitiydelle.
Suomalaisille työmarkkinoille on ollut tyypillistä niin sanottu normaalityösuhdemalli eli kahden palkansaajan perhemalli, jossa naiset ovat osallistuneet työelämään samassa määrin kuin miehetkin. Yhteiskunnan rakenteiden ominaisuudet toteutuvat parhaiten niiden yksilöiden kohdalla, jotka täyttävät työn normaaliuden ehdot. Suomalaisten sairaanhoitajien pendelöinti Norjan työ- ja hoivamarkkinoille on muuttanut ajatusta työmarkkinakansalaisuudesta – tuttu, turvallinen, tavallinen ja perinteinen arki on muuttunut monipaikkaiseksi arjeksi. Sairaanhoitajan työhön on tullut niin sanottu freelancertoiminto, jonka avulla työ on mahdollista järjestää uudelleen, joko Suomessa tai Suomen rajojen ulkopuolella. Norjaan pendelöiville suomalaisille sairaanhoitajille palkkatyöliikkuvuus tarkoittaa liikkumista pois normaalista tavasta järjestää sairaanhoitajan työtä.
Työmarkkinoiden kansainvälistyminen ja teknologian kehitys on-line rekrytointeineen ovat tehneet kansainvälisen työllistymisen joustavammaksi ja helpommaksi. Yhä useammalla meistä on kansainvälisiä kokemuksia matkustuksen tai opiskelujen kautta. Taloudellinen kasvu on mahdollistanut liikkumisen ja näin madaltanut kynnystä kansainvälisiin työuriin. Pendelöinti on muuttanut tapaa toimia työmarkkinoilla, laajentunut työmatkaliikkuvuus kertoo työmarkkinoiden sopeutumiskyvystä ja kilpailun kiristymisestä.
Työmarkkinoiden muuttumisen merkitys sairaanhoitajille
Työmarkkinoiden muutos on jatkuvan kuohunnan alla, eikä työsuhde ole enää vakaan elämän perusta. Ammattiin valmistuminen ei enää takaa automaattisesti keskiluokkaista elämää, vaan elämää eletään pienemmissä sykleissä, jossa eri pituiset palkkasuhteet, työttömyys ja opiskelu vaihtelevat. Elämä täyttyy erilaisista pienistä projekteista. Halutaan kokea, oppia ja haastaa itseä. Koko työn luonne on muuttunut, kuten myös työvoimapolitiikka.
Nykyisin eläminen hyvinvointiyhteiskunnassa ei tarkoita enää ainoastaan materiaalista elintasoa tai terveyttä. Hyvinvointi nähdään sen sijaan laajempana mahdollisuutena osallistua sellaiseen elämänmuotoon, jonka on itse valinnut ja vapautena muokata valitsemansa yhteisön sääntöjä. Työn ja arjen muutokset ovat usein pieniä ja huomaamattomia, suurelta osin tiedostamattomia, mutta yksilöiden autonomian lisääntyminen yhteiskunnassa on antanut kansalaisille työkaluja muuttaa arkea ja sen rutiineja tietoisesti ja suunnitelmallisesti, myös naisvaltaisilla aloilla.
Autonomian lisääntyminen hoivamarkkinoilla näkyy myös Norjassa pendelöivien sairaanhoitajien arjessa. He määrittelevät itse tekemänsä työn määrän ja ajankohdan, myös palkka- ja työsuhdeasioissa tarvitaan aktiivista osallistumista ja hyviä neuvottelutaitoja. Suuren autonomian, kilpailukykyisen palkan ja leppoisamman työtahdin mahdollisuus kiinnostaa suomalaisia sairaanhoitajia. Työ, joka ei tyydytä Suomessa on mahdollista vaihtaa itsemääräämisoikeudeltaan vapaampaan pendelöintiin. Vetovoima Norjan tarjoamista hyvistä työsuhde-eduista on tavoittanut suomalaiset sairaanhoitajat, vaikka pendelöinti ja kaksipaikkainen arki pakottaa myös tekemään tiettyjä uhrauksia. Yhteiskunnan näkökulmasta pendelöivät sairaanhoitajat ovat lähtökohtaisesti työmarkkinakansalaisia, mutta omassa arjessaan he ovat myös äitejä, puolisoita ja ehkä omaishoitajiakin. Perheen ja työn yhteensovittaminen on väistämättä järjesteltävä uudelleen.
Vuoden 2020 kevääseen sairaanhoitajien kohdalle sattui kaksi toisistaan riippumatonta suurta muutosta. Kunnallisen virka- ja työehtosopimuksen neuvottelut ja Koronan aiheuttama poikkeustila ovat aiheuttaneet jännitteitä monin eri tavoin. Perinteisesti sairaanhoitajat ovat näyttäytyneet näkymättömänä ja hiljaisena ammattiryhmänä, mutta monien muutosten myötä työmarkkinoille ovat tulleet näkyviksi aktiivisesti toimivat ja työsuhteitaan uudelleen arvioivat sairaanhoitajat.
KATJA LAAKKONEN
Katja Laakkonen
Katja Laakkonen on väitöskirjatutkija Itä-Suomen yliopistossa Sosiaalisten ja kulttuuristen kohtaamisten tohtoriohjelmassa. Hän tekee väitöskirjatutkimusta suomalaisten sairaanhoitajien ylirajaisesta arjesta Suomen ja Norjan työmarkkinakansalaisina. Laakkonen on pohjakoulutukseltaan sairaanhoitaja YAMK ja hän on tehnyt pitkän työuran sairaanhoitajana sekä Suomessa, että Norjassa. Sairaanhoitajan työ Norjassa ja norjan kielen opettaminen Joensuun seudun kansalaisopistossa on antanut Laakkoselle monipuolisen näkökulman suomalaisten sairaanhoitajien liikkumisesta Norjaan.
Twitter: @laakkonen_katja
Takaisin ylös ↑
Humanitarian border – arena of political struggle: multilingual article series
Humanitaarinen raja – poliittisen kamppailun areena
Luontosuhteiden monikulttuurisuus otettava paremmin huomioon