Kuvittele asuvasi Maan ulkopuolella. Millaiselta näyttää elämäsi avaruudessa? Avaruuden asuttaminen koskee yhteiskunnallisena kysymyksenä enenevissä määrin meitä kaikkia, joten myös maallikoiden näkemykset elämästä avaruudessa ovat tärkeää tietoa.
Lähi- ja ulkoavaruudesta on käyty vilkasta keskustelua. Avaruus on saanut uutta huomiota nykyaikaisen, laajan yleisön tavoittavan ja monipuolisen viestinnän myötä. Eri viestintäkanavilla näkemyksiään ovat aktiivisesti kertomassa tähtitieteilijät, avaruudessa työskentelevät ammattilaiset, avaruusturistit, NASA:n kaltaiset perinteiset valtiolliset avaruusjärjestöt sekä merkittäviksi avaruustoimijoiksi nousseet yksityiset avaruusyritykset, kuten Elon Muskin johtama SpaceX. Kiinnostusta aiheeseen on lisännyt myös avaruusaiheinen science fiction kuten avaruutta käsittelevät elokuvat, joiden määrä on kasvanut ja saavutettavuus parantunut suoratoistopalveluiden ansiosta.
Maapallon ulkopuolinen asuminen on myös ollut näkyvästi esillä avaruuskeskusteluissa. Sitä ei enää esitetä kuviteltuna ajatusleikkinä, vaan todellisena mahdollisuutena laajentaa ihmiskunnan elinpiiriä. NASA:n Gateaway-hanke Kuuta kiertävän avaruusaseman rakentamiseksi ja SpaceX:n vielä kunnianhimoisempi suunnitelma Mars-siirtokunnasta ovat esimerkkejä todellisista avaruuden asuttamiseen tähtäävistä toimenpiteistä. Näiden visionääristen hankkeiden myötä keskustelu on kääntynyt myös siihen, kuinka mittavasta haasteesta avaruuden laajamittaisessa asuttamisessa tosiasiassa on kysymys ja tulisiko avaruutta ylipäätänsä pyrkiä asuttamaan.
Kansalaismielipiteitä tarvitaan tasapainottamaan avaruuskeskustelun elitististä luonnetta.
Kansalaisten mahdollisuudet osallistua keskusteluun avaruudesta ja sen asuttamisesta ovat paremmat kuin koskaan. Avaruustoiminta vaatii kuitenkin niin korkeaa ammatti- ja tietotaitoa, että maallikko ei usein rohkene osallistua siihen. Kansalaismielipiteitä kuitenkin tarvitaan tasapainottamaan avaruuskeskustelun elitististä luonnetta. Jo nyt tehtävät avaruuden kehittämistä koskevat valinnat ja päätökset todennäköisesti vaikuttavat kasvavaan määrään ihmisiä. Vieläkin suuremmalla syyllä kansalaisnäkökulmaa edellytetään, jos avaruutta aiotaan asuttaa rakentamalla puitteet yhdyskuntien ylläpitämiseen taivaankappaleen pinnalla tai avaruusasemalla. Tällöin avaruudessa asuisi enemmän muita kuin varsinaisia avaruusammattilaisia; muun muassa virkamiehiä, kokkeja, opettajia, sähköasentajia, dataoperaattoreita ja asiakaspalvelijoita.
Aikuisten ja nuorten kuvittelema avaruuden asuttaminen
Tutkimuksessamme ohjasimme aikuisia ja yläkouluikäisiä kuvittelemaan, millaista olisi asua avaruudessa. Osallistujien kirjoituksissa meitä kiinnosti eri ikäluokkien kansalaisnäkemykset avaruuden asuttamisesta ja tämän tiedon hyödyntäminen todellisessa avaruustoiminnassa. Kiinnitimme huomiota myös siihen, miten ihmismaantieteen keskeiset teemat näkyvät tai eivät näy osallistujien kuvauksissa elämästä Maan ulkopuolella.
Sellaiset ihmismaantieteen teemat kuin asuttaminen, koti, valta, ihmisen ja ympäristön välinen suhde, geopolitiikka, kuuluminen ja identiteetti tunnistettiin vastaajien esseevastauksissa. Sekä aikuiset että nuoret kuvasivat useasti koti-ikävää ja luonnon kaipuuta avaruudessa. Maapallolla kaivattuja ihmissuhteita kerrottiin ylläpidettävän avaruudessa sekä jo tunnetuilla että futuristisilla viestintä- ja vuorovaikutusteknologioilla: joskus etäyhteyksillä, toisinaan taas ihmisten korvikkeilla, kuten roboteilla ja tekoälyllä. Eräissä kuvauksissa avaruusliikenteen kuvattiin kehittyneen niin paljon, että maapallolle pystyttiin nopeasti matkustamaan lievittämään koti-ikävää. Maapallon luontoa puolestaan kuviteltiin korvattavan virtuaalitodellisuudella tai muulla kasvillisuutta, vesistöjä ja taivasta keinotekoisesti jäljittelevällä menetelmällä. Joissain esseissä kasvihuoneita ja puistoja rakennettiin avaruuteen.
Planeetta Mars. Kuva: NASA/Unsplash
Kummatkin ikäryhmät uskoivat, että ihmisten siteet Maahan eivät katkea, vaikka avaruuden asuttaminen onnistuisi. Maapallon historiaa ja kulttuuria ei unohdettu edes kaukaiseen tulevaisuuteen sijoittuvissa esseissä, joissa ihmiset olivat siirtyneet asumaan valovuosien päähän. Ihmiselämä avaruudessa kuvattiin riippuvaiseksi Maan resursseista, kuten huoltoreiteistä, elintarvikkeista ja tietotaidosta. Yläkoululaisten kirjoituksissa uskottiin demokraattiseen ja monikulttuuriseen avaruuteen. Aikuisten esseissä käsiteltiin usein harvainvaltaa, ihmisten välisiä konflikteja ja pääoman määräävää asemaa avaruudessa.
Niin nuoret kuin aikuisetkin kuvailivat maapallolta periytyvien aluejakojen ja valtioaatteiden siirtyvän avaruuteen aiheuttaen toisinaan sotiakin. Eräissä kirjotuksissa kuitenkin kuvattiin uudenlaista avaruusyhteisöllisyyttä, joka ei perustunut maapallolta periytyviin alueidentiteetteihin.
avaruus asettaisi haastavana toimintaympäristönä uuden vaatimustason yhteistyölle, huolenpidolle ja osaamiselle.
Aikuiset ja nuoret uskoivat sosiaalisten ongelmien — kuten työttömyyden ja tuloerojen — ilmenevän jossain muodossa avaruudessa, jopa määräävän ketkä pääsevät sinne. Joissain esseissä avaruusasumisen uskottiin olevan terveiden ja hyvätuloisten etuoikeus. Jotkut uskoivat, että avaruus asettaisi haastavana toimintaympäristönä uuden vaatimustason yhteistyölle, huolenpidolle ja osaamiselle. Tämä tekisi avaruudessa asumisesta tasa-arvoista ja osallistavaa.
Tästä herää myös kriittisiä kysymyksiä. Jos avaruuden asuttamisessa siteet Maahan ja luontoon ovat keskeisiä, miten siirtokuntien elämä on järjestettävissä? Ovatko psykologiset ja henkiset haasteet liiankin vaativia?
Kuvitteellisen kansalaisnäkökulman merkitys avaruustoiminnassa
Kuvitteellisuuden merkitys helposti unohtuu luonnonlakien ja teknologisten edellytysten kanssa tekemisiin joutuvassa toiminnassa, jota ammattimainen avaruustoiminta paljolti on. Vallitsevan todellisuuden kuvitteleminen toisenlaiseksi on kuitenkin lähtökohta niin pienille kuin suurille tavoitteille. Kaikki kehittäminen perustuu nykyisten asiantilojen hahmottamiseen ja niiden kuvittelemiseen toisenlaisiksi. Avaruuden asuttaminen on todennäköinen jatkumo nykyisille saavutuksille, jotka ovat velkaa edeltäville kehitysaskelille.
Ihmismielen mystistä puolta ja loputonta uteliaisuutta ei tule myöskään väheksyä. Aina on tähyilty tähtiä unelmoiden avaruusmatkailusta. Jules Verne esitteli romaaneissaan Maasta Kuuhun (1865) sekä Kuun ympäri (1870) avaruusmatkailun pääpiirteet jo harvinaisen tarkkanäköisesti. Kuvitteleminen on kykyä nähdä asioita toisin ja saada aikaan muutoksia. Tässä mielessä kaikki kuviteltu kytkeytyy kulttuurissa, teknologiassa, taloudessa, sekä sosiaalisissa suhteissa piileviin mahdollisuuksiin.
Kuvitteellisuus ilman kytköksiä nykyisyyteen on ajatuksena melko absurdi. Avaruusaiheisten kirjoitusten kuvitteellisuudestakin suuri osa on peräisin eletystä todellisuudesta. Kuvitteellisuudesta ponnistavat arjen visiot eivät usein sovellu suoraan todellisuuteen, mutta näitä kuvitteellisuuden tuottamia ideoita voidaan soveltaa rakennettaessa avaruusraketteja, avaruusasemia ja avaruussiirtokuntia.
vaarana on, että taloudellinen ja poliittinen eliitti määrittää ihmiskunnan tulevaisuuden avaruudessa.
Yläkoulunuorten esseissä kuvattua demokraattista avaruusyhteisöä voidaan tulkita siten, että se on yksi tapa sanoa, että demokraattiset arvot ovat tärkeitä avaruuden asuttamiseen tähtäävässä toiminnassakin. Yläkoulunuorten esseissä kuvattiinkin usein sitä, miten avaruusyhteisöt osallistivat jäseniään päättämään yhteisistä asioista. Nuorten uskoa avaruusdemokratiaan ja aikuisten huolta harvainvallasta avaruudessa voidaan taas tulkita tarpeena nostaa esiin laajemmin kansalaisten näkökulmaa, jonka tulisi päästä kuuluviin suurten avaruustoimijoiden äänen rinnalla. Nyt vaarana on, että taloudellinen ja poliittinen eliitti määrittää ihmiskunnan tulevaisuuden avaruudessa.
Avaruussukkula lähdössä Kennedy Space Centeristä vuonna 1982. Kuva: NASA/Unsplash
Esseekirjoituksista välittyi ihmismaantieteen kannalta mielenkiintoinen viesti: Maa ei lähde ihmisestä, vaikka ihminen lähtisi Maasta. Tämä viesti on tärkeä niin maantieteelle kuin jokaiselle maantieteestä innostuneelle. Edes yli odotusten kasvava ihmistoiminta avaruudessa ei ole uhka ”Maan tietämisestä” kiinnostuneelle tieteelle, vaan se on mahdollisuus laajentaa tämän perinteisen tieteenalan tutkimusta Maan ulkopuolelle. Maantieteen potentiaaliseen uuteen aluevaltaukseen annettavaa on paitsi alan tutkijoilla myös muilla aiheesta kiinnostuneilla.
Kykeni ihminen asuttamaan avaruutta tai ei, avaruuteen kohdistuu tulevaisuudessa lisää mielenkiintoa, josta esimerkkeinä ovat jo suoritetut avaruusturistilennot ja satelliittidatan hyödyntäminen uudenlaiseen kaupalliseen toimintaan. Näistä avaruustoiminnan muodoista ei ole enää pitkä matka keskusteluun siitä, millainen paikka avaruus on asua, ja miten siellä asuvien väliset sosiaaliset ja hallinnolliset suhteet tulisi järjestää.
Avaruusyhteiskunnallinen järjestäytyminen on vielä visioimisvaiheessa, mutta sen käytännön toteuttamistakin on tarpeen alkaa pohtia. Siten jo vaikutetaan siihen, tuleeko avaruus kuulumaan vain harvoille valituille ja millaisilla seurauksilla maapallolla asuville? Avaruusmaantieteellinen tutkimuksemme tuokin esiin monet tavat tulkita avaruuden asuttamista kuten vastaajista enemmistön kannattaman demokraattisen avaruuden.
MIKKO KARHU, ILKKA LUOTO JA ANTTI MÄENPÄÄ
Otsikkokuva: NASA/Unsplash. ”Earthrise from Apollo 16 on April 20, 1972”
Mikko Karhu (HTT) työskentelee yliopisto-opettajana johtamisen akateemisessa yksikössä Vaasan yliopistossa. Hän opettaa aluetiedettä. Tutkijana hän on erikoistunut utopiatutkimukseen, jonka lisäksi hänellä on asiantuntijuutta tulevaisuudentutkimuksesta, aluekehittämisestä ja paikkatutkimuksesta.
Antti Mäenpää
Antti Mäenpää on aluetieteen tutkijatohtori Vaasan yliopiston johtamisen yksikössä. Avaruuden asuttamisen ohella Anttia kiinnostaa alueellinen innovaatiotoiminta ja -politiikka.
Ilkka Luoto
Luoto on aluetieteen yliopistonlehtori Vaasan yliopistossa. Hän tutkii ihmistoiminnan alueellista organisoitumista ja paikkaperustaisuutta niin maaseudulla kuin kaupungeissakin.
Janhunen työskentelee tutkimuspäällikkönä Ilmatieteen laitoksella. Hänet tunnetaan parhaiten sähköpurjeen ja plasmajarrun keksijänä, joiden avulla voi liikkua avaruudessa ilman ajoainetta ja torjua kiertorataromun ongelmaa.
Ceres-avaruusasumus
Avaruusasuminen saattaa olla järkevää. Sen ei tarvitse tapahtua Marsin tai muun planeetan pinnalla, vaan saattaisi olla parempi rakentaa asumus vapaaseen avaruuteen. Asuminen tapahtuisi suurien pyörivien sylinterien sisäpinnalla, jolloin keskipakoisvoima toimii keinotekoisena painovoimana. Painovoiman suuruus voidaan valita samaksi kuin Maassa. Silloin lasten luusto ja lihaksisto kehittyvät normaalisti ja ihmiset voivat myös muuttaa takaisin Maahan asumaan, jos haluavat. Erillistä honteloa ”Mars-ihmistä” ei muodostu. Ihminen pysyy biologisesti yhtenä lajina.
Asumus pitää rakentaa paikan päällä. Rakennusmateriaali on kaivettava jostain läheltä. Olen tutkinut fyysikon näkökulmasta mahdollisuutta rakentaa asumus kääpiöplaneetta Cerestä kiertävälle radalle. Tuhatkilometrinen Ceres on niin iso, että se tarjoaa lähes loputtomasti materiaalia. Toisaalta Cereksen painovoima on riittävän pieni, jotta materiaalin nostaminen sen kiertoradalle ei ole vaikeaa. Cereksen alkuainekoostumus on rikas.
Avaruusasumus sisältää suljettuja ekosysteemejä, joissa aineet kiertävät. Siellä on maataloutta, lähiruokaa ja puistoja. Väentiheys voi olla esimerkiksi sama kuin Hollannissa, 500 asukasta neliökilometrillä. Auringonvalo saadaan kaarevilla peileillä yhtä kirkkaaksi kuin Maassa. Maankaltainen vuorokausirytmi voidaan järjestää varjostimilla.
Asumisen perusyksikkö on pyörivä sylinteri, jonka halkaisija on vaikkapa kaksi kilometriä, pituus kymmenen kilometriä ja väestö joitakin kymmeniä tuhansia. Siirtyminen sylinterien välillä muistuttaa matkustamista metrolla. Matkan aikana joutuu todennäköisesti kokemaan lyhytaikaista painottomuutta.
Asumusta eli megasatelliittia voidaan laajentaa lähes loputtomasti lisäämällä reunoille uusia sylintereitä. Teoriassa yhteisö voisi lopulta ylittää Maan nykyisen väkiluvun.
Keinotekoinen avaruusasumus tarvitsee noin kymmenen tonnia massaa neliömetriä kohti. Vaatimus tulee lähinnä säteilysuojasta. Vaikka se on paljon, se on miljoona kertaa vähemmän kuin Maassa, missä jalkojemme alla on tuhansia kilometrejä sulaa kiveä. Aurinkokunnan pienkappaleiden takominen asumuksiksi on miljoona kertaa tehokkaampi tapa tuottaa elintilaa kuin planeetat.
Miksi joku haluaisi muuttaa avaruusasumukseen? Siellä on optimaalinen sää, luonnonkatastrofit puuttuvat, ja tulijoille on tilaa, koska reunoille voidaan rakentaa lisää. Vaikka senkään kasvu ei voi olla loputonta, rajat ovat joustavat ja kaukana.
Ridanpää toimii kulttuurimaantieteen yliopistonlehtorina Oulun yliopistossa. Tutkimuksessaan hän on keskittynyt mm. alueellisiin kertomuksiin, epätasa-arvoon ja vähemmistökieliin populaarikulttuurin ja huumorin näkökulmasta.
Ajatusleikki avaruuden asuttamisesta ja ratkaisu ympäristöongelmiin
Karhu, Luoto ja Mäenpää käynnistävät ajatusleikin avaruuden asuttamisesta, ei utopiana tai dystopiana, vaan paremminkin ajankohtaisena yhteiskunnallisena kysymyksenä. Kirjoittajat pohtivat, miten avaruudessa asuminen olisi mahdollista, miten se voitaisiin käytännössä toteuttaa ja millaisia seuraamuksia sillä tulisi olemaan. Kirjoitus tuo hyvin esiin sen, kuinka spekulatiiviset visiot tulevaisuudesta kertovat tämän päivän maailmasta. Vaikka kirjoituksessa lähestytään aihetta hyvin käytännönläheisesti, tekstissä myös painotetaan, kuinka kuvitteellisuus, fiktio ja fantasia ovat aina kytköksissä nykyisyyteen.
Ajatusleikki avaruuden asuttamisesta tuo tietenkin välittömästi mieleen science fiction -genren. Sci-fi on siinä mielessä hyvin mielenkiintoinen kerronnan muoto, että se on usein samanaikaisesti sekä todellisuuspakoista että tämän päivän yhteiskunnallisiin ja teknologisiin haasteisiin kantaaottavaa kerrontaa. Kirjoituksessa ei kuitenkaan ymmärretä science fictionin heijastavan tämän päivän yhteiskunnallisia kysymyksiä vaan toisin päin: science fictionin ja muun utopiaviihteen nähdään ruokkivan tämän päivän yhteiskunnallisista keskustelua ulkoavaruuden taloudellisesta potentiaalista.
Samalla Karhu, Luoto ja Mäenpää miettivät avaruudessa asumiseen liittyviä kysymyksiä muun muassa yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden näkökulmasta, mutta henkilökohtaisesti en ole huolissani näistä kysymyksistä. Suurempi huolenaihe ovat ne arvokysymykset ja -asetelmat, joiden varaan koko teema rakentuu. Kuten hyvin tiedetään, tämän päivän hurmoksellinen teknologiausko on keskeinen elementti keskustelussa Maan ulkopuolisen elämän mahdollisuuksista. Kuinka pitää yllä loputonta taloudellista kasvua, kun luonnonresurssit ovat loppumassa? Ulkoavaruudesta löydämme lisää resursseja teollisuudelle, sinne voimme perustaa uuden luomakunnan ihmiselle ja samalla entisestään kiihdyttää teknistaloudellista kehitystä.
Ajatusleikki avaruudessa asumisesta on tietyille tahoille parhaillaan käynnissä oleva teknologinen haaste, mutta se ei ole ainoa tekijä, joka kytkee sen osaksi tämän päivän yhteiskunnallisia kysymyksiä. Karhu, Luoto ja Mäenpää nostavat hyvin esiin, kuinka ajatusleikki ulkoavaruuden asuttamisesta herättää tunteita liittyen luonnon kaipuuseen. Tämän teeman rinnalle on viime vuosina noussut omana science fictionin alagenrenään ilmastonmuutosta käsittelevä dystopian muoto, climate fiction (cli-fi). Climate fictionissa esitetään dystooppisia visioita tulevaisuudesta, jossa ihminen ei ole onnistunut reagoimaan ilmastonmuutoksen haasteisiin. Jäljelle on jäänyt painajaismainen kuiva maailma, jossa köyhyys, julmuus, pettymys ja hiipuva muisto menneestä ovat keskeisiä ihmisyyttä luonnehtivia piirteitä. Onko ajatusleikki avaruuden asuttamisesta itse asiassa ratkaisu niihin pelkoihin, joita ilmaston lämpeneminen on ihmisissä herättänyt?
On vaikea sanoa, kuinka tosissaan näitä tulevaisuusvisioita ja -fiktioita pitäisi lähestyä, mutta ajatusleikki avaruuden asuttamisesta on arvokysymyksenä sellaista kuvitelmaa, jossa pelottavalla tavalla paetaan vastuuta liittyen tämän päivän ympäristöongelmiin. Tätä ajatusleikkiä ei siis tule ymmärtää pelkkänä leikkinä. Ympäristönsuojelun ja ympäristökatastrofien näkökulmasta asuminen avaruudessa on jonkinlainen plan B, jonka kehittämiseen pieni ihminen ei juurikaan pysty osallistumaan, vaikka tätäkin kysymystä kirjoituksessa mietitään. Voi kenties tulla päivä, jolloin kiitämme näitä visionäärejä, jotka hyvissä ajoin ymmärsivät avaruudessa asumisen tarjoamat mahdollisuudet ja sijoittivat miljardeja dollareita tarvittavan teknologian kehittämiseen. En kuitenkaan usko, että kukaan toivoo tämän päivän joskus tulevan.
Kuvittele asuvasi Maan ulkopuolella. Millaiselta näyttää elämäsi avaruudessa? Avaruuden asuttaminen koskee yhteiskunnallisena kysymyksenä enenevissä määrin meitä kaikkia, joten myös maallikoiden näkemykset elämästä avaruudessa ovat tärkeää tietoa.
Lähi- ja ulkoavaruudesta on käyty vilkasta keskustelua. Avaruus on saanut uutta huomiota nykyaikaisen, laajan yleisön tavoittavan ja monipuolisen viestinnän myötä. Eri viestintäkanavilla näkemyksiään ovat aktiivisesti kertomassa tähtitieteilijät, avaruudessa työskentelevät ammattilaiset, avaruusturistit, NASA:n kaltaiset perinteiset valtiolliset avaruusjärjestöt sekä merkittäviksi avaruustoimijoiksi nousseet yksityiset avaruusyritykset, kuten Elon Muskin johtama SpaceX. Kiinnostusta aiheeseen on lisännyt myös avaruusaiheinen science fiction kuten avaruutta käsittelevät elokuvat, joiden määrä on kasvanut ja saavutettavuus parantunut suoratoistopalveluiden ansiosta.
Maapallon ulkopuolinen asuminen on myös ollut näkyvästi esillä avaruuskeskusteluissa. Sitä ei enää esitetä kuviteltuna ajatusleikkinä, vaan todellisena mahdollisuutena laajentaa ihmiskunnan elinpiiriä. NASA:n Gateaway-hanke Kuuta kiertävän avaruusaseman rakentamiseksi ja SpaceX:n vielä kunnianhimoisempi suunnitelma Mars-siirtokunnasta ovat esimerkkejä todellisista avaruuden asuttamiseen tähtäävistä toimenpiteistä. Näiden visionääristen hankkeiden myötä keskustelu on kääntynyt myös siihen, kuinka mittavasta haasteesta avaruuden laajamittaisessa asuttamisessa tosiasiassa on kysymys ja tulisiko avaruutta ylipäätänsä pyrkiä asuttamaan.
Kansalaisten mahdollisuudet osallistua keskusteluun avaruudesta ja sen asuttamisesta ovat paremmat kuin koskaan. Avaruustoiminta vaatii kuitenkin niin korkeaa ammatti- ja tietotaitoa, että maallikko ei usein rohkene osallistua siihen. Kansalaismielipiteitä kuitenkin tarvitaan tasapainottamaan avaruuskeskustelun elitististä luonnetta. Jo nyt tehtävät avaruuden kehittämistä koskevat valinnat ja päätökset todennäköisesti vaikuttavat kasvavaan määrään ihmisiä. Vieläkin suuremmalla syyllä kansalaisnäkökulmaa edellytetään, jos avaruutta aiotaan asuttaa rakentamalla puitteet yhdyskuntien ylläpitämiseen taivaankappaleen pinnalla tai avaruusasemalla. Tällöin avaruudessa asuisi enemmän muita kuin varsinaisia avaruusammattilaisia; muun muassa virkamiehiä, kokkeja, opettajia, sähköasentajia, dataoperaattoreita ja asiakaspalvelijoita.
Aikuisten ja nuorten kuvittelema avaruuden asuttaminen
Tutkimuksessamme ohjasimme aikuisia ja yläkouluikäisiä kuvittelemaan, millaista olisi asua avaruudessa. Osallistujien kirjoituksissa meitä kiinnosti eri ikäluokkien kansalaisnäkemykset avaruuden asuttamisesta ja tämän tiedon hyödyntäminen todellisessa avaruustoiminnassa. Kiinnitimme huomiota myös siihen, miten ihmismaantieteen keskeiset teemat näkyvät tai eivät näy osallistujien kuvauksissa elämästä Maan ulkopuolella.
Sellaiset ihmismaantieteen teemat kuin asuttaminen, koti, valta, ihmisen ja ympäristön välinen suhde, geopolitiikka, kuuluminen ja identiteetti tunnistettiin vastaajien esseevastauksissa. Sekä aikuiset että nuoret kuvasivat useasti koti-ikävää ja luonnon kaipuuta avaruudessa. Maapallolla kaivattuja ihmissuhteita kerrottiin ylläpidettävän avaruudessa sekä jo tunnetuilla että futuristisilla viestintä- ja vuorovaikutusteknologioilla: joskus etäyhteyksillä, toisinaan taas ihmisten korvikkeilla, kuten roboteilla ja tekoälyllä. Eräissä kuvauksissa avaruusliikenteen kuvattiin kehittyneen niin paljon, että maapallolle pystyttiin nopeasti matkustamaan lievittämään koti-ikävää. Maapallon luontoa puolestaan kuviteltiin korvattavan virtuaalitodellisuudella tai muulla kasvillisuutta, vesistöjä ja taivasta keinotekoisesti jäljittelevällä menetelmällä. Joissain esseissä kasvihuoneita ja puistoja rakennettiin avaruuteen.
Kummatkin ikäryhmät uskoivat, että ihmisten siteet Maahan eivät katkea, vaikka avaruuden asuttaminen onnistuisi. Maapallon historiaa ja kulttuuria ei unohdettu edes kaukaiseen tulevaisuuteen sijoittuvissa esseissä, joissa ihmiset olivat siirtyneet asumaan valovuosien päähän. Ihmiselämä avaruudessa kuvattiin riippuvaiseksi Maan resursseista, kuten huoltoreiteistä, elintarvikkeista ja tietotaidosta. Yläkoululaisten kirjoituksissa uskottiin demokraattiseen ja monikulttuuriseen avaruuteen. Aikuisten esseissä käsiteltiin usein harvainvaltaa, ihmisten välisiä konflikteja ja pääoman määräävää asemaa avaruudessa.
Niin nuoret kuin aikuisetkin kuvailivat maapallolta periytyvien aluejakojen ja valtioaatteiden siirtyvän avaruuteen aiheuttaen toisinaan sotiakin. Eräissä kirjotuksissa kuitenkin kuvattiin uudenlaista avaruusyhteisöllisyyttä, joka ei perustunut maapallolta periytyviin alueidentiteetteihin.
Aikuiset ja nuoret uskoivat sosiaalisten ongelmien — kuten työttömyyden ja tuloerojen — ilmenevän jossain muodossa avaruudessa, jopa määräävän ketkä pääsevät sinne. Joissain esseissä avaruusasumisen uskottiin olevan terveiden ja hyvätuloisten etuoikeus. Jotkut uskoivat, että avaruus asettaisi haastavana toimintaympäristönä uuden vaatimustason yhteistyölle, huolenpidolle ja osaamiselle. Tämä tekisi avaruudessa asumisesta tasa-arvoista ja osallistavaa.
Tästä herää myös kriittisiä kysymyksiä. Jos avaruuden asuttamisessa siteet Maahan ja luontoon ovat keskeisiä, miten siirtokuntien elämä on järjestettävissä? Ovatko psykologiset ja henkiset haasteet liiankin vaativia?
Kuvitteellisen kansalaisnäkökulman merkitys avaruustoiminnassa
Kuvitteellisuuden merkitys helposti unohtuu luonnonlakien ja teknologisten edellytysten kanssa tekemisiin joutuvassa toiminnassa, jota ammattimainen avaruustoiminta paljolti on. Vallitsevan todellisuuden kuvitteleminen toisenlaiseksi on kuitenkin lähtökohta niin pienille kuin suurille tavoitteille. Kaikki kehittäminen perustuu nykyisten asiantilojen hahmottamiseen ja niiden kuvittelemiseen toisenlaisiksi. Avaruuden asuttaminen on todennäköinen jatkumo nykyisille saavutuksille, jotka ovat velkaa edeltäville kehitysaskelille.
Ihmismielen mystistä puolta ja loputonta uteliaisuutta ei tule myöskään väheksyä. Aina on tähyilty tähtiä unelmoiden avaruusmatkailusta. Jules Verne esitteli romaaneissaan Maasta Kuuhun (1865) sekä Kuun ympäri (1870) avaruusmatkailun pääpiirteet jo harvinaisen tarkkanäköisesti. Kuvitteleminen on kykyä nähdä asioita toisin ja saada aikaan muutoksia. Tässä mielessä kaikki kuviteltu kytkeytyy kulttuurissa, teknologiassa, taloudessa, sekä sosiaalisissa suhteissa piileviin mahdollisuuksiin.
Kuvitteellisuus ilman kytköksiä nykyisyyteen on ajatuksena melko absurdi. Avaruusaiheisten kirjoitusten kuvitteellisuudestakin suuri osa on peräisin eletystä todellisuudesta. Kuvitteellisuudesta ponnistavat arjen visiot eivät usein sovellu suoraan todellisuuteen, mutta näitä kuvitteellisuuden tuottamia ideoita voidaan soveltaa rakennettaessa avaruusraketteja, avaruusasemia ja avaruussiirtokuntia.
Yläkoulunuorten esseissä kuvattua demokraattista avaruusyhteisöä voidaan tulkita siten, että se on yksi tapa sanoa, että demokraattiset arvot ovat tärkeitä avaruuden asuttamiseen tähtäävässä toiminnassakin. Yläkoulunuorten esseissä kuvattiinkin usein sitä, miten avaruusyhteisöt osallistivat jäseniään päättämään yhteisistä asioista. Nuorten uskoa avaruusdemokratiaan ja aikuisten huolta harvainvallasta avaruudessa voidaan taas tulkita tarpeena nostaa esiin laajemmin kansalaisten näkökulmaa, jonka tulisi päästä kuuluviin suurten avaruustoimijoiden äänen rinnalla. Nyt vaarana on, että taloudellinen ja poliittinen eliitti määrittää ihmiskunnan tulevaisuuden avaruudessa.
Esseekirjoituksista välittyi ihmismaantieteen kannalta mielenkiintoinen viesti: Maa ei lähde ihmisestä, vaikka ihminen lähtisi Maasta. Tämä viesti on tärkeä niin maantieteelle kuin jokaiselle maantieteestä innostuneelle. Edes yli odotusten kasvava ihmistoiminta avaruudessa ei ole uhka ”Maan tietämisestä” kiinnostuneelle tieteelle, vaan se on mahdollisuus laajentaa tämän perinteisen tieteenalan tutkimusta Maan ulkopuolelle. Maantieteen potentiaaliseen uuteen aluevaltaukseen annettavaa on paitsi alan tutkijoilla myös muilla aiheesta kiinnostuneilla.
Kykeni ihminen asuttamaan avaruutta tai ei, avaruuteen kohdistuu tulevaisuudessa lisää mielenkiintoa, josta esimerkkeinä ovat jo suoritetut avaruusturistilennot ja satelliittidatan hyödyntäminen uudenlaiseen kaupalliseen toimintaan. Näistä avaruustoiminnan muodoista ei ole enää pitkä matka keskusteluun siitä, millainen paikka avaruus on asua, ja miten siellä asuvien väliset sosiaaliset ja hallinnolliset suhteet tulisi järjestää.
Avaruusyhteiskunnallinen järjestäytyminen on vielä visioimisvaiheessa, mutta sen käytännön toteuttamistakin on tarpeen alkaa pohtia. Siten jo vaikutetaan siihen, tuleeko avaruus kuulumaan vain harvoille valituille ja millaisilla seurauksilla maapallolla asuville? Avaruusmaantieteellinen tutkimuksemme tuokin esiin monet tavat tulkita avaruuden asuttamista kuten vastaajista enemmistön kannattaman demokraattisen avaruuden.
MIKKO KARHU, ILKKA LUOTO JA ANTTI MÄENPÄÄ
Otsikkokuva: NASA/Unsplash. ”Earthrise from Apollo 16 on April 20, 1972”
Teksti perustuu tutkimusartikkeliin Karhu, M., Mäenpää, A., & Luoto, I. (2023). Maapallon ulkopuolisen asuttamisen maantiedettä yläkoululaisten ja aikuisten kuvittelemana. Alue Ja Ympäristö, 52(1), 113–127.
Mikko Karhu
Mikko Karhu (HTT) työskentelee yliopisto-opettajana johtamisen akateemisessa yksikössä Vaasan yliopistossa. Hän opettaa aluetiedettä. Tutkijana hän on erikoistunut utopiatutkimukseen, jonka lisäksi hänellä on asiantuntijuutta tulevaisuudentutkimuksesta, aluekehittämisestä ja paikkatutkimuksesta.
Antti Mäenpää
Antti Mäenpää on aluetieteen tutkijatohtori Vaasan yliopiston johtamisen yksikössä. Avaruuden asuttamisen ohella Anttia kiinnostaa alueellinen innovaatiotoiminta ja -politiikka.
Ilkka Luoto
Luoto on aluetieteen yliopistonlehtori Vaasan yliopistossa. Hän tutkii ihmistoiminnan alueellista organisoitumista ja paikkaperustaisuutta niin maaseudulla kuin kaupungeissakin.
LUE KOMMENTAARIT:
Pekka Janhunen
Janhunen työskentelee tutkimuspäällikkönä Ilmatieteen laitoksella. Hänet tunnetaan parhaiten sähköpurjeen ja plasmajarrun keksijänä, joiden avulla voi liikkua avaruudessa ilman ajoainetta ja torjua kiertorataromun ongelmaa.
Ceres-avaruusasumus
Avaruusasuminen saattaa olla järkevää. Sen ei tarvitse tapahtua Marsin tai muun planeetan pinnalla, vaan saattaisi olla parempi rakentaa asumus vapaaseen avaruuteen. Asuminen tapahtuisi suurien pyörivien sylinterien sisäpinnalla, jolloin keskipakoisvoima toimii keinotekoisena painovoimana. Painovoiman suuruus voidaan valita samaksi kuin Maassa. Silloin lasten luusto ja lihaksisto kehittyvät normaalisti ja ihmiset voivat myös muuttaa takaisin Maahan asumaan, jos haluavat. Erillistä honteloa ”Mars-ihmistä” ei muodostu. Ihminen pysyy biologisesti yhtenä lajina.
Asumus pitää rakentaa paikan päällä. Rakennusmateriaali on kaivettava jostain läheltä. Olen tutkinut fyysikon näkökulmasta mahdollisuutta rakentaa asumus kääpiöplaneetta Cerestä kiertävälle radalle. Tuhatkilometrinen Ceres on niin iso, että se tarjoaa lähes loputtomasti materiaalia. Toisaalta Cereksen painovoima on riittävän pieni, jotta materiaalin nostaminen sen kiertoradalle ei ole vaikeaa. Cereksen alkuainekoostumus on rikas.
Avaruusasumus sisältää suljettuja ekosysteemejä, joissa aineet kiertävät. Siellä on maataloutta, lähiruokaa ja puistoja. Väentiheys voi olla esimerkiksi sama kuin Hollannissa, 500 asukasta neliökilometrillä. Auringonvalo saadaan kaarevilla peileillä yhtä kirkkaaksi kuin Maassa. Maankaltainen vuorokausirytmi voidaan järjestää varjostimilla.
Asumisen perusyksikkö on pyörivä sylinteri, jonka halkaisija on vaikkapa kaksi kilometriä, pituus kymmenen kilometriä ja väestö joitakin kymmeniä tuhansia. Siirtyminen sylinterien välillä muistuttaa matkustamista metrolla. Matkan aikana joutuu todennäköisesti kokemaan lyhytaikaista painottomuutta.
Asumusta eli megasatelliittia voidaan laajentaa lähes loputtomasti lisäämällä reunoille uusia sylintereitä. Teoriassa yhteisö voisi lopulta ylittää Maan nykyisen väkiluvun.
Keinotekoinen avaruusasumus tarvitsee noin kymmenen tonnia massaa neliömetriä kohti. Vaatimus tulee lähinnä säteilysuojasta. Vaikka se on paljon, se on miljoona kertaa vähemmän kuin Maassa, missä jalkojemme alla on tuhansia kilometrejä sulaa kiveä. Aurinkokunnan pienkappaleiden takominen asumuksiksi on miljoona kertaa tehokkaampi tapa tuottaa elintilaa kuin planeetat.
Miksi joku haluaisi muuttaa avaruusasumukseen? Siellä on optimaalinen sää, luonnonkatastrofit puuttuvat, ja tulijoille on tilaa, koska reunoille voidaan rakentaa lisää. Vaikka senkään kasvu ei voi olla loputonta, rajat ovat joustavat ja kaukana.
PEKKA JANHUNEN
Kirjallisuutta
Janhunen, P. (2021). Terraforming the dwarf planet: Interconnected and growable Ceres megasatellite world. Journal of the British Interplanetary Society, 74(6).
Juha Ridanpää
Ridanpää toimii kulttuurimaantieteen yliopistonlehtorina Oulun yliopistossa. Tutkimuksessaan hän on keskittynyt mm. alueellisiin kertomuksiin, epätasa-arvoon ja vähemmistökieliin populaarikulttuurin ja huumorin näkökulmasta.
Ajatusleikki avaruuden asuttamisesta ja ratkaisu ympäristöongelmiin
Karhu, Luoto ja Mäenpää käynnistävät ajatusleikin avaruuden asuttamisesta, ei utopiana tai dystopiana, vaan paremminkin ajankohtaisena yhteiskunnallisena kysymyksenä. Kirjoittajat pohtivat, miten avaruudessa asuminen olisi mahdollista, miten se voitaisiin käytännössä toteuttaa ja millaisia seuraamuksia sillä tulisi olemaan. Kirjoitus tuo hyvin esiin sen, kuinka spekulatiiviset visiot tulevaisuudesta kertovat tämän päivän maailmasta. Vaikka kirjoituksessa lähestytään aihetta hyvin käytännönläheisesti, tekstissä myös painotetaan, kuinka kuvitteellisuus, fiktio ja fantasia ovat aina kytköksissä nykyisyyteen.
Ajatusleikki avaruuden asuttamisesta tuo tietenkin välittömästi mieleen science fiction -genren. Sci-fi on siinä mielessä hyvin mielenkiintoinen kerronnan muoto, että se on usein samanaikaisesti sekä todellisuuspakoista että tämän päivän yhteiskunnallisiin ja teknologisiin haasteisiin kantaaottavaa kerrontaa. Kirjoituksessa ei kuitenkaan ymmärretä science fictionin heijastavan tämän päivän yhteiskunnallisia kysymyksiä vaan toisin päin: science fictionin ja muun utopiaviihteen nähdään ruokkivan tämän päivän yhteiskunnallisista keskustelua ulkoavaruuden taloudellisesta potentiaalista.
Samalla Karhu, Luoto ja Mäenpää miettivät avaruudessa asumiseen liittyviä kysymyksiä muun muassa yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden näkökulmasta, mutta henkilökohtaisesti en ole huolissani näistä kysymyksistä. Suurempi huolenaihe ovat ne arvokysymykset ja -asetelmat, joiden varaan koko teema rakentuu. Kuten hyvin tiedetään, tämän päivän hurmoksellinen teknologiausko on keskeinen elementti keskustelussa Maan ulkopuolisen elämän mahdollisuuksista. Kuinka pitää yllä loputonta taloudellista kasvua, kun luonnonresurssit ovat loppumassa? Ulkoavaruudesta löydämme lisää resursseja teollisuudelle, sinne voimme perustaa uuden luomakunnan ihmiselle ja samalla entisestään kiihdyttää teknistaloudellista kehitystä.
Ajatusleikki avaruudessa asumisesta on tietyille tahoille parhaillaan käynnissä oleva teknologinen haaste, mutta se ei ole ainoa tekijä, joka kytkee sen osaksi tämän päivän yhteiskunnallisia kysymyksiä. Karhu, Luoto ja Mäenpää nostavat hyvin esiin, kuinka ajatusleikki ulkoavaruuden asuttamisesta herättää tunteita liittyen luonnon kaipuuseen. Tämän teeman rinnalle on viime vuosina noussut omana science fictionin alagenrenään ilmastonmuutosta käsittelevä dystopian muoto, climate fiction (cli-fi). Climate fictionissa esitetään dystooppisia visioita tulevaisuudesta, jossa ihminen ei ole onnistunut reagoimaan ilmastonmuutoksen haasteisiin. Jäljelle on jäänyt painajaismainen kuiva maailma, jossa köyhyys, julmuus, pettymys ja hiipuva muisto menneestä ovat keskeisiä ihmisyyttä luonnehtivia piirteitä. Onko ajatusleikki avaruuden asuttamisesta itse asiassa ratkaisu niihin pelkoihin, joita ilmaston lämpeneminen on ihmisissä herättänyt?
On vaikea sanoa, kuinka tosissaan näitä tulevaisuusvisioita ja -fiktioita pitäisi lähestyä, mutta ajatusleikki avaruuden asuttamisesta on arvokysymyksenä sellaista kuvitelmaa, jossa pelottavalla tavalla paetaan vastuuta liittyen tämän päivän ympäristöongelmiin. Tätä ajatusleikkiä ei siis tule ymmärtää pelkkänä leikkinä. Ympäristönsuojelun ja ympäristökatastrofien näkökulmasta asuminen avaruudessa on jonkinlainen plan B, jonka kehittämiseen pieni ihminen ei juurikaan pysty osallistumaan, vaikka tätäkin kysymystä kirjoituksessa mietitään. Voi kenties tulla päivä, jolloin kiitämme näitä visionäärejä, jotka hyvissä ajoin ymmärsivät avaruudessa asumisen tarjoamat mahdollisuudet ja sijoittivat miljardeja dollareita tarvittavan teknologian kehittämiseen. En kuitenkaan usko, että kukaan toivoo tämän päivän joskus tulevan.
JUHA RIDANPÄÄ
Takaisin ylös ↑
Kestävyysmurroksen marginaalit -teemajulkaisusarja
Kemijärvellä kohti luonnon ja ihmisen yhteiselämistä
Eläminen Maan ulkopuolella