Alkuperäinen vertaisarvioitu artikkeli on luettavissa täällä. Kaisto, V., & Brednikova, O. (2019). Lakes, presidents and shopping on mental maps: children’s perceptions of the Finnish–Russian border and the borderland. Fennia – International Journal of Geography, 197(1), 58-76.
Suomen ja Venäjän välinen raja on kokenut suuria muutoksia viimeisen kolmenkymmenen vuoden aikana. Neuvostoaikana raja oli lähes suljettu ja virallisia kansainvälisiä rajaylityspaikkoja oli vain kolme (Vaalimaa vuodesta 1962, Nuijamaa vuodesta 1975 ja Raja-Jooseppi vuodesta 1989). Neuvostoliiton hajottua kansainvälisten rajanylityspaikkojen määrä on kasvanut yhdeksään, ja liikenne rajan ylitse on noussut noin 10 miljoonaan ylittäjään vuodessa, kun se vielä 1997 oli noin 4 miljoonaa. Valtaosa rajanylittäjistä on Venäjän kansalaisia, joita on muuttanut Suomeen myös pysyvästi, etenkin rajan lähellä sijaitseviin kaupunkeihin ja kuntiin.
Rajanylitysliikenne sekä venäläisten maahanmuutto Suomeen ovat vaikuttaneet monin tavoin elämään raja-alueella. Vielä 2000-luvun alussa elämä rajan tuntumassa sijaitsevissa kaupungeissa ei juuri erottunut muualla Suomessa tai Venäjällä sijaitsevista kaupungeista. Nykyään erityisesti suomalaisissa rajakaupungeissa ei voi olla törmäämättä venäläisiin turisteihin, venäläisiin autoihin tai venäjänkielisiin mainos- ja opasteksteihin. Monet rajakaupunkien asukkaat matkustavat rajan ylitse ostoksille ja vapaa-ajan viettoon tai ainakin havainnoivat naapuripuolelta saapuneita ihmisiä ja kaupunkikuvan muuttumista omalla puolellaan rajaa.
Tänä päivänä raja-alueella asuvat lapset kasvavat näin ollen hyvin erilaisessa sosiaalisessa ympäristössä kuin aiemmat sukupolvet. He rakentavat alueellisia mielikuvia ja identiteettejään tilanteessa, jossa naapurimaan ihmiset ja kulttuuri ovat jatkuvasti läsnä arkipäivässä. Rajatutkijoiden mukaan tällaisessa tilanteessa ihmiset peilaavat jokapäiväisessä arjessaan itseään ”toisen” kulttuurin edustajiin ja omaa kulttuuriaan ja yhteiskuntaansa ”toiseen” kulttuuriin ja yhteiskuntaan. Joissakin vieraan kulttuurin läsnäolo voi kasvattaa erilaisuuden tunnetta ”toista” kulttuuria ja sen edustajia kohtaan, kun taas joidenkin identifioituminen omaan kulttuuriin ja yhteiskuntaan voi heikentyä ja jotkut voivat kehittää jopa rajat ylittäviä identiteettejä. Kun pidetään mielessä se, mikä merkitys Venäjällä on ollut suomalaisten kansalliselle identiteetille tai miten Suomen raja on Venäjällä merkinnyt suojaa läntisiä vaikutteita vastaan, on tarpeellista tarkastella miten muuttuva ympäristö vaikuttaa suomalaisten ja venäläisten lasten mielikuviin omasta kotiseudustaan.
Avoimempi raja vaikuttaa lasten mielikuviin
Keräsimme vuosina 2013–2017 mielikuvakarttoja Suomen ja Venäjän välisellä raja-alueella asuvilta suomalaisilta ja venäläisiltä koululaisilta tutkiaksemme, millaisia mielikuvia heillä on rajasta ja raja-alueesta ja millä tavalla he identifioituvat raja-alueeseen. Tutkimukseen, jonka tulokset julkaistiin Fennia-lehdessä (Kaisto & Brednikova 2019), osallistui kaksi ikäryhmää, joista nuoremmat olivat 9–11-vuotiaita (neljäs- ja viidesluokkalaisia) sekä vanhemmat 13–15-vuotiaita (kahdeksas- ja yhdeksäsluokkalaisia). Lapset olivat kotoisin Lappeenrannan ja Viipurin kaupungeista sekä Pervomaiskojen kylästä. Pyysimme lapsia piirtämään ja kirjoittamaan raja-aluetta kuvaavalle karttapohjalle, mitä he ajattelevat rajasta ja raja-alueesta; millaista rajan eri puolilla on ja millaista alueella on asua.
Rajan ylittävä liikenne ja rajaan liittyvät ilmiöt vaikuttavat selvästi mielikuviin, joita lapsilla on rajasta ja raja-alueesta. Sekä suomalaiset että venäläiset lapset kuvasivat Suomen ja Venäjän välisen rajan ennen kaikkea ylityspaikkana piirtämällä sille rajatarkastus- ja tullirakennuksia sekä rajan ylittäviä teitä ja liikennettä. Vain muutamat lapset liittivät rajaan symbolisia merkityksiä. Nämä viittasivat Suomen ja Venäjän sekä suomalaisten ja venäläisten välisiin suhteisiin: Jotkut piirsivät rajalle kätteleviä käsiä väheksyen näin rajan erottavaa merkitystä ja toiset korostivat rajaa kirjoittamalla kirosanoja rajan viereen. Oletettavasti rajan symbolinen merkitys olisi ollut suurempi, jos kartat olisi kerätty rajan ollessa nykyistä suljetumpi.
Rajan tärkein tehtävä mielikuvakartoilla olikin toimia jakajana kahden erilaisen tilan välillä. Lapset määrittivät rajan avulla, millaista on Suomen puolella rajaa ja millaista Venäjän puolella. Tässä suhteessa suomalaiset ja venäläiset lapset erosivat toisistaan. Suomalaiset lapset rakensivat enemmän eroavaisuuksia Suomen ja Venäjän välille ja kuvasivat Venäjän puolen kaupunkimaisempana ja monessa suhteessa vähemmän viehättävänä kuin Suomen puolen. Venäläiset lapset sen sijaan tekivät vähemmän vastakkainasetteluja ja pitivät etenkin luontoa Suomen ja Venäjän puolia yhdistävänä tekijänä. He rakensivat eroja Suomen ja Venäjän välille kuvaamalla Venäjän puolta perinteisten symbolien kuten karhun ja balalaikan sekä klassisen venäläisen kulttuurin avulla ja piirtämällä Suomen puolelle suomalaisia tuotemerkkejä ja raja-alueella sijaitsevia kauppoja.
Kahdeksasluokkalaisen suomalaispojan kartta on ääriesimerkki siitä, miten negatiivisesti jotkut tutkimuksen suomalaiset osanottajat kuvasivat Venäjän puolta raja-alueesta ja miten jyrkän eron he tekivät Suomen ja Venäjän puolien välille. Venäjän puolen kuvauksessa kohtaavat vanhat ja uudet stereotypiat venäläisistä, kuten ripaskaa tanssiva mies karvahatussa ja nykypäivän videopelissä käytettävät negatiiviset ilmaukset venäläispelaajista. Kartalle piirretty vodkaa juova pyöräilijä kuvaa todennäköisesti rajaelämää ja esittää rajan toiselle puolelle viikonloppuiltaa käynnistämään lähtenyttä suomalaista.
Lasten mielikuvat ovat sekä kontekstisidonnaisia että yksilöllisiä
Erot suomalaisten ja venäläisten lasten kuvauksissa kertovat siitä, että lasten alueelliset mielikuvat sekä kulttuuriset ja sosiaaliset identiteetit ovat aina sidoksissa siihen kulttuuriin ja yhteiskuntaan, jossa he elävät. Lapset viittasivat kartoillaan omassa maassaan totuttuun tapaan kuvata Suomi tai Venäjä ja korostivat esimerkiksi oman kotimaansa luontoa, kulttuuria tai urheilusaavutuksia. Toisaalta lasten oma kokemusmaailma raja-alueella erosi toisistaan. Venäläisillä lapsilla oli huomattavasti enemmän omakohtaista kokemusta rajan ylitse matkustamisesta kuin suomalaisilla lapsilla, jotka selkeästi havainnoivat rajaan liittyviä ilmiöitä enemmän omalla puolellaan rajaa. Omakohtainen kokemus ei ollut aina yhteydessä positiivisempaan kuvaan ”toisesta” kulttuurista ja yhteiskunnasta, mutta kokemuksen kautta naapurimaasta ja sen asukkaista saatu kuva monipuolistui ja tuli vivahteikkaammaksi.
Erityisen merkittävää on, että kaikkien tutkimukseen osallistuneiden lasten mielikuvakartat olivat erilaisia. Siitä huolimatta, että lasten näkemyksissä oli yhtäläisyyksiä, jokainen heistä kuvasi rajaa ja raja-aluetta omalla tavallaan. Näin ollen myös suomalaisten ja venäläisten osallistujien keskuudessa oli rajaa ja raja-aluetta hyvin eri tavalla kuvaavia lapsia. Tämä on tärkeää ottaen huomioon, että Suomen ja Venäjän välisestä raja-alueesta on kehittymässä paikka, joka tarjoaa lapsille mahdollisuuden aikaisemmista sukupolvista poikkeavien alueellisten ja muiden identiteettien rakentamiseen.
Kahdeksasluokkalaisen venäläistytön kartalta näkyy hyvin, miten useat tutkimuksen venäläiset osanottajat tekivät rajantekoja Suomen ja Venäjän puolien välille. He kuvasivat Venäjän puolta erilaisten perinteisten symbolien ja venäläiseen klassiseen kulttuuriin viittaavien piirrosten ja tekstien avulla (kartalla on muun muassa kansallisrunoilija Pushkinin kuva). Suomen puolelle he piirsivät perinteisten stereotyyppisten kuvien lisäksi rajakaupungeissa sijaisevien vaatekauppojen ja kuuluisten suomalaisten tuotemerkkien nimiä ja logoja. Vaatekauppojen nimet kertovat todennäköisesti omakohtaisesta kokemuksesta rajakaupunkien vaatekaupoissa käymisestä.
Mikä merkitys lasten mielikuvilla on raja-alueen tulevaisuuden kannalta?
Sosialisaation avulla kasvamme oman yhteiskuntamme jäseniksi. Tilallinen sosialisaatio on kasvamista jonkin alueen, esimerkiksi oman valtion tai kotiseudun jäseneksi niin, että identifioituu alueeseen ja tuntee kuuluvansa siihen. Tämä monimutkainen prosessi pitää sisällään sekä alueen instituutioiden toimintaan osallistumista (näihin lukeutuu koulussa käynti) sekä omassa kulttuurissa jaettujen käsitysten, arvojen ja perinteiden omaksumista.
Vaikka aikuistenkaan sosialisaatio ei ole koskaan täysin valmis, lasten sosialisaatio on avoimempaa kuin aikuisten, koska lapset ovat vielä kasvamassa alueidensa jäseniksi. Tutkimukset ovat osoittaneet, että lasten suhde esimerkiksi omaan kansaansa ja valtioonsa on aluksi hyvin positiivinen ja muuttuu objektiivisemmaksi lasten kasvaessa ja pystyessä katsomaan omaa aluettaan muidenkin näkökulmasta. Omassa tutkimuksessamme lasten ikä vaikutti heidän alueellisiin mielikuviinsa ja vanhemmat osanottajat esittivät enemmän kritiikkiä omaa maataan ja kotiseutuaan kohtaan kuin nuoremmat osanottajat.
Nykyteorioiden mukaan lapset ja nuoret eivät ole yhteiskuntaan kasvaessaan passiivisia omaksujia ja vaikutusten vastaanottajia. He osallistuvat aktiivisesti sosialisaatioprosesseihin ja muovaavat identiteettejään omaksumansa tiedon, kokemusten ja sosiaalisesti jaetun ymmärryksen avulla. Tästä näkövinkkelistä katsottuna lapset ovat aktiivisia toimijoita myös raja-alueella ja osallistuvat kulttuuristen ja sosiaalisten rajojen luomiseen samalla tavalla kuin aikuiset.
Tutkimus saakin kysymään, mikä merkitys lasten rajaa ja raja-aluetta koskevilla mielikuvilla on Suomen ja Venäjän välisen raja-alueen tulevaisuudelle. Tuleeko lasten mielikuvat ottaa huomioon raja-aluetta ja sen hyvinvointia kehitettäessä? Minkälaisia kehitystarpeita mielikuvien perusteella nousee?
VIRPI KAISTO
Virpi Kaisto
FM Virpi Kaisto on väitöskirjatutkija Itä-Suomen yliopiston Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunnassa. Hänen ihmismaantieteen väitöskirjansa tarkastelee Suomen ja Venäjän välistä raja-aluetta paikallisten asukkaiden näkökulmasta. Hän on kiinnostunut rajojen ja raja-alueiden tutkimuksesta ja hänellä on pitkä kokemus erilaisissa rajayhteistyöprojekteissa toimimisesta.
Kirjoittaja työskentelee Etelä-Karjalan maakuntaliitossa yhteyspäällikkönä ja Venäjä-asiantuntijana. Hän on koulutukseltaan filosofian maisteri (Tampereen yliopisto 2000). Koko työuransa Kesälahti on toiminut Kaakkois-Suomessa erilaisissa Venäjään liittyvissä tehtävissä kunnallisella ja yksityisellä sektorilla sekä yrittäjänä.
Suomen ja Venäjän raja lasten kosmopoliittisen kehittymisen mahdollistajana
Virpi Kaisto ja Olga Brednikova käsittelevät artikkelissaan tiivistetysti tutkimustuloksia raja-alueella asuvien suomalais- ja venäläislasten kartoitetuista mielikuvista. Monilta osin omat kokemukseni raja-alueen matkailua ja kauppaa työkseni läheltä seuranneena sekä kahden raja-alueella asuvan lapsen vanhempana käyvät yksiin tulosten kanssa. Esitän tässä myös joitakin arvioitani syistä ilmenneisiin eroavaisuuksiin.
Suomalaislapset ovat lähtökohtaisesti matkustaneet Venäjälle vähemmän ja harvemmin kuin venäläislapset. Raja-alueemme venäläisperheiden yleisin ulkomaan matkakohde on Suomi, mutta meiltä matkat suuntautuvat pääsääntöisesti muualle. Suomalaisten raja-aluematkailu on isolta osin ollut lähinnä vanhempien suorittamaa halvan polttoaineen hakumatkailua. Venäläislapsilla on usein omakohtaista kokemusta Suomeen suuntautuneista loma- ja ostosmatkoista kun taas suomalaislasten kokemukset perustuvat enemmän vanhempiensa ja median synnyttämiin mielikuviin sekä lasten havaintoihin Suomessa matkaavista venäläisistä. Vanhempien asenteet ja ennakkoluulot vaikuttavat lasten mielikuviin paljon varsinkin jos omakohtaista kokemusta ei ole.
Olisi tärkeää, että suomalaislapset saisivat monipuolisimman kuvan naapuristaan. Siksi mm. kouluvierailut sekä urheilu- ja kulttuurijärjestöjen rajanylittävä yhteistyö on merkityksellistä. Rajantakaisella alueella on paljon lapsiakin kiinnostavaa nähtävää, kunhan matkustaa lähintä huoltoasemaa kauemmas, ainakin Viipuriin ja mielellään Pietariin saakka. Omien ja tuttavieni lasten osalta on asian voinut havaita konkreettisesti ennakkoluulojen ropistessa ja mielikuvien muuttuessa matkustamisen ja uusien kokemusten myötä: ”Ei tämä Venäjä hullumpi paikka ollutkaan”.
Tutkimuksessa (Kaisto & Brednikova 2019) verrokkiryhmät olivat Lappeenrannan ja Viipurin kaupungeista sekä pienestä Suomen aikaan Kivennapana tunnetusta Pervomaiskojen kylästä. Olisi mielenkiintoista analysoida onko viipurilais- ja pervomaiskojelaislasten mielikuvissa eroavaisuuksia, ja toisaalta myös Suomen puolelta voisi olla pienemmän paikkakunnan lapsia vertailuryhmänä. Sekä Lappeenrannassa että Viipurissa naapurimaan matkailijat ovat jokapäiväinen, tuttu näky. Syrjäkylillä harvinaisempi, minkä vuoksi kokemuksissa ja mielikuvissakin voi olettaa olevan eroavaisuuksia.
Positiivisena tuloksena panin merkille, että lapset näkevät ja kokevat rajan ensisijaisesti ylitys- ja kohtaamispaikkana, mahdollisuuksien luojana enemmän kuin esteenä. Samaa ei aina voi sanoa rajaviranomaisista, joiden prioriteeteissa tärkeimmillä sijoilla tuntuvat olevan rajan valvonta ja rajanylityksen rajoittaminen asiallisen rajanylitysliikenteen sujuvuuden kustannuksella. Ehkä tässä suhteessa on odotettavissa asennemuutosta, kun tulevaisuudessa niitäkin tehtäviä hoitavat ovat jo lapsesta saakka tottuneet naapureihinsa ilman turhaa eristäytyneisyyden ilmapiiriä.
Raja-alueiden lapsilla on aitiopaikka kehittyä avarakatseisiksi ja ennakkoluulottomiksi maailmankansalaisiksi, joilla on mahdollisuudet menestyä alalla kuin alalla. Tätä prosessia kannattaa tukea tarjoamalla lapsille mahdollisuuksia matkustamiseen lähialueelle ja kannustamalla kansainväliseen kanssakäymiseen.
Valentina Karabanova toimii Karjalankannaksen Pervomaiskojen koulukeskuksen museonhoitajana, tehtyään pitkän uran Pervomaiskojen koulun maantieteen opettajana. Hän on perustanut koulukeskukseen historiallisen ja etnografisen museon, joissa hän vetää paikallishistoriaan ja kulttuuriin liittyviä oppitunteja ja kerhoja koululaisille. Hän on myös kirjoittanut kirjoja Pervomaiskojen historiasta sekä ollut aktiivisesti mukana Suomen ja Venäjän välisissä raja-alueprojekteissa ja suomalaisten karjalaisseurojen toiminnassa.
Rajat ylittävät projektit ovat avain hyväksyviin ja suvaitsevaisiin naapurisuhteisiin
Virpi Kaiston ja Olga Brednikovan (2019) tutkimuksen tuloksien pohjalta haluan nostaa esille sen tärkeän työn, jota eri organisaatiot tekevät toteuttaessaan yhteiskunnallisia projekteja, joiden tavoitteena on lähentää rajojen eri puolilla asuvia kansoja toisiinsa. Vaikka ihmiset puhuvat eri kieliä ja heillä on erilainen mentaliteetti, he ymmärtävät, että rajat ovat vain poliittisia sopimuksia. Jokaisella vähälukuisemmallakin kansalla on oma identiteettinsä, joka on tärkeä säilyttää globalisaatiolle antautumisen sijaan. Jos nuoret matkustavat useammin naapurimaihin ja tutustuvat naapurien historiaan, tapoihin ja kulttuuriin, voidaan luoda hyväksyvät ja suvaitsevaiset suhteet toiseen kansaan. Sellaiset projektit kuin ”Cross-Border Citizen Scientists” ovat erittäin tärkeitä meidän kahden valtiomme, Suomen ja Venäjän, lähentämiseksi. Tällaisten projektien tulisi koskea suurempaa määrää lapsia niin, että kokonaiset koululuokat ja koulut otettaisiin niihin mukaan. Lapset ikään kuin opiskelevat toistensa maailmankuvia, mikä on tulevaisuudessa erittäin tärkeää naapurivaltioiden yhteiskunnallisen kehityksen kannalta.
Suomen ja Venäjän välinen raja on kokenut suuria muutoksia viimeisen kolmenkymmenen vuoden aikana. Neuvostoaikana raja oli lähes suljettu ja virallisia kansainvälisiä rajaylityspaikkoja oli vain kolme (Vaalimaa vuodesta 1962, Nuijamaa vuodesta 1975 ja Raja-Jooseppi vuodesta 1989). Neuvostoliiton hajottua kansainvälisten rajanylityspaikkojen määrä on kasvanut yhdeksään, ja liikenne rajan ylitse on noussut noin 10 miljoonaan ylittäjään vuodessa, kun se vielä 1997 oli noin 4 miljoonaa. Valtaosa rajanylittäjistä on Venäjän kansalaisia, joita on muuttanut Suomeen myös pysyvästi, etenkin rajan lähellä sijaitseviin kaupunkeihin ja kuntiin.
Rajanylitysliikenne sekä venäläisten maahanmuutto Suomeen ovat vaikuttaneet monin tavoin elämään raja-alueella. Vielä 2000-luvun alussa elämä rajan tuntumassa sijaitsevissa kaupungeissa ei juuri erottunut muualla Suomessa tai Venäjällä sijaitsevista kaupungeista. Nykyään erityisesti suomalaisissa rajakaupungeissa ei voi olla törmäämättä venäläisiin turisteihin, venäläisiin autoihin tai venäjänkielisiin mainos- ja opasteksteihin. Monet rajakaupunkien asukkaat matkustavat rajan ylitse ostoksille ja vapaa-ajan viettoon tai ainakin havainnoivat naapuripuolelta saapuneita ihmisiä ja kaupunkikuvan muuttumista omalla puolellaan rajaa.
Tänä päivänä raja-alueella asuvat lapset kasvavat näin ollen hyvin erilaisessa sosiaalisessa ympäristössä kuin aiemmat sukupolvet. He rakentavat alueellisia mielikuvia ja identiteettejään tilanteessa, jossa naapurimaan ihmiset ja kulttuuri ovat jatkuvasti läsnä arkipäivässä. Rajatutkijoiden mukaan tällaisessa tilanteessa ihmiset peilaavat jokapäiväisessä arjessaan itseään ”toisen” kulttuurin edustajiin ja omaa kulttuuriaan ja yhteiskuntaansa ”toiseen” kulttuuriin ja yhteiskuntaan. Joissakin vieraan kulttuurin läsnäolo voi kasvattaa erilaisuuden tunnetta ”toista” kulttuuria ja sen edustajia kohtaan, kun taas joidenkin identifioituminen omaan kulttuuriin ja yhteiskuntaan voi heikentyä ja jotkut voivat kehittää jopa rajat ylittäviä identiteettejä. Kun pidetään mielessä se, mikä merkitys Venäjällä on ollut suomalaisten kansalliselle identiteetille tai miten Suomen raja on Venäjällä merkinnyt suojaa läntisiä vaikutteita vastaan, on tarpeellista tarkastella miten muuttuva ympäristö vaikuttaa suomalaisten ja venäläisten lasten mielikuviin omasta kotiseudustaan.
Avoimempi raja vaikuttaa lasten mielikuviin
Keräsimme vuosina 2013–2017 mielikuvakarttoja Suomen ja Venäjän välisellä raja-alueella asuvilta suomalaisilta ja venäläisiltä koululaisilta tutkiaksemme, millaisia mielikuvia heillä on rajasta ja raja-alueesta ja millä tavalla he identifioituvat raja-alueeseen. Tutkimukseen, jonka tulokset julkaistiin Fennia-lehdessä (Kaisto & Brednikova 2019), osallistui kaksi ikäryhmää, joista nuoremmat olivat 9–11-vuotiaita (neljäs- ja viidesluokkalaisia) sekä vanhemmat 13–15-vuotiaita (kahdeksas- ja yhdeksäsluokkalaisia). Lapset olivat kotoisin Lappeenrannan ja Viipurin kaupungeista sekä Pervomaiskojen kylästä. Pyysimme lapsia piirtämään ja kirjoittamaan raja-aluetta kuvaavalle karttapohjalle, mitä he ajattelevat rajasta ja raja-alueesta; millaista rajan eri puolilla on ja millaista alueella on asua.
Rajan ylittävä liikenne ja rajaan liittyvät ilmiöt vaikuttavat selvästi mielikuviin, joita lapsilla on rajasta ja raja-alueesta. Sekä suomalaiset että venäläiset lapset kuvasivat Suomen ja Venäjän välisen rajan ennen kaikkea ylityspaikkana piirtämällä sille rajatarkastus- ja tullirakennuksia sekä rajan ylittäviä teitä ja liikennettä. Vain muutamat lapset liittivät rajaan symbolisia merkityksiä. Nämä viittasivat Suomen ja Venäjän sekä suomalaisten ja venäläisten välisiin suhteisiin: Jotkut piirsivät rajalle kätteleviä käsiä väheksyen näin rajan erottavaa merkitystä ja toiset korostivat rajaa kirjoittamalla kirosanoja rajan viereen. Oletettavasti rajan symbolinen merkitys olisi ollut suurempi, jos kartat olisi kerätty rajan ollessa nykyistä suljetumpi.
Rajan tärkein tehtävä mielikuvakartoilla olikin toimia jakajana kahden erilaisen tilan välillä. Lapset määrittivät rajan avulla, millaista on Suomen puolella rajaa ja millaista Venäjän puolella. Tässä suhteessa suomalaiset ja venäläiset lapset erosivat toisistaan. Suomalaiset lapset rakensivat enemmän eroavaisuuksia Suomen ja Venäjän välille ja kuvasivat Venäjän puolen kaupunkimaisempana ja monessa suhteessa vähemmän viehättävänä kuin Suomen puolen. Venäläiset lapset sen sijaan tekivät vähemmän vastakkainasetteluja ja pitivät etenkin luontoa Suomen ja Venäjän puolia yhdistävänä tekijänä. He rakensivat eroja Suomen ja Venäjän välille kuvaamalla Venäjän puolta perinteisten symbolien kuten karhun ja balalaikan sekä klassisen venäläisen kulttuurin avulla ja piirtämällä Suomen puolelle suomalaisia tuotemerkkejä ja raja-alueella sijaitsevia kauppoja.
Lasten mielikuvat ovat sekä kontekstisidonnaisia että yksilöllisiä
Erot suomalaisten ja venäläisten lasten kuvauksissa kertovat siitä, että lasten alueelliset mielikuvat sekä kulttuuriset ja sosiaaliset identiteetit ovat aina sidoksissa siihen kulttuuriin ja yhteiskuntaan, jossa he elävät. Lapset viittasivat kartoillaan omassa maassaan totuttuun tapaan kuvata Suomi tai Venäjä ja korostivat esimerkiksi oman kotimaansa luontoa, kulttuuria tai urheilusaavutuksia. Toisaalta lasten oma kokemusmaailma raja-alueella erosi toisistaan. Venäläisillä lapsilla oli huomattavasti enemmän omakohtaista kokemusta rajan ylitse matkustamisesta kuin suomalaisilla lapsilla, jotka selkeästi havainnoivat rajaan liittyviä ilmiöitä enemmän omalla puolellaan rajaa. Omakohtainen kokemus ei ollut aina yhteydessä positiivisempaan kuvaan ”toisesta” kulttuurista ja yhteiskunnasta, mutta kokemuksen kautta naapurimaasta ja sen asukkaista saatu kuva monipuolistui ja tuli vivahteikkaammaksi.
Erityisen merkittävää on, että kaikkien tutkimukseen osallistuneiden lasten mielikuvakartat olivat erilaisia. Siitä huolimatta, että lasten näkemyksissä oli yhtäläisyyksiä, jokainen heistä kuvasi rajaa ja raja-aluetta omalla tavallaan. Näin ollen myös suomalaisten ja venäläisten osallistujien keskuudessa oli rajaa ja raja-aluetta hyvin eri tavalla kuvaavia lapsia. Tämä on tärkeää ottaen huomioon, että Suomen ja Venäjän välisestä raja-alueesta on kehittymässä paikka, joka tarjoaa lapsille mahdollisuuden aikaisemmista sukupolvista poikkeavien alueellisten ja muiden identiteettien rakentamiseen.
Mikä merkitys lasten mielikuvilla on raja-alueen tulevaisuuden kannalta?
Sosialisaation avulla kasvamme oman yhteiskuntamme jäseniksi. Tilallinen sosialisaatio on kasvamista jonkin alueen, esimerkiksi oman valtion tai kotiseudun jäseneksi niin, että identifioituu alueeseen ja tuntee kuuluvansa siihen. Tämä monimutkainen prosessi pitää sisällään sekä alueen instituutioiden toimintaan osallistumista (näihin lukeutuu koulussa käynti) sekä omassa kulttuurissa jaettujen käsitysten, arvojen ja perinteiden omaksumista.
Vaikka aikuistenkaan sosialisaatio ei ole koskaan täysin valmis, lasten sosialisaatio on avoimempaa kuin aikuisten, koska lapset ovat vielä kasvamassa alueidensa jäseniksi. Tutkimukset ovat osoittaneet, että lasten suhde esimerkiksi omaan kansaansa ja valtioonsa on aluksi hyvin positiivinen ja muuttuu objektiivisemmaksi lasten kasvaessa ja pystyessä katsomaan omaa aluettaan muidenkin näkökulmasta. Omassa tutkimuksessamme lasten ikä vaikutti heidän alueellisiin mielikuviinsa ja vanhemmat osanottajat esittivät enemmän kritiikkiä omaa maataan ja kotiseutuaan kohtaan kuin nuoremmat osanottajat.
Nykyteorioiden mukaan lapset ja nuoret eivät ole yhteiskuntaan kasvaessaan passiivisia omaksujia ja vaikutusten vastaanottajia. He osallistuvat aktiivisesti sosialisaatioprosesseihin ja muovaavat identiteettejään omaksumansa tiedon, kokemusten ja sosiaalisesti jaetun ymmärryksen avulla. Tästä näkövinkkelistä katsottuna lapset ovat aktiivisia toimijoita myös raja-alueella ja osallistuvat kulttuuristen ja sosiaalisten rajojen luomiseen samalla tavalla kuin aikuiset.
Tutkimus saakin kysymään, mikä merkitys lasten rajaa ja raja-aluetta koskevilla mielikuvilla on Suomen ja Venäjän välisen raja-alueen tulevaisuudelle. Tuleeko lasten mielikuvat ottaa huomioon raja-aluetta ja sen hyvinvointia kehitettäessä? Minkälaisia kehitystarpeita mielikuvien perusteella nousee?
VIRPI KAISTO
Virpi Kaisto
FM Virpi Kaisto on väitöskirjatutkija Itä-Suomen yliopiston Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunnassa. Hänen ihmismaantieteen väitöskirjansa tarkastelee Suomen ja Venäjän välistä raja-aluetta paikallisten asukkaiden näkökulmasta. Hän on kiinnostunut rajojen ja raja-alueiden tutkimuksesta ja hänellä on pitkä kokemus erilaisissa rajayhteistyöprojekteissa toimimisesta.
Lue kommentaarit
Veli-Matti Kesälahti
Kirjoittaja työskentelee Etelä-Karjalan maakuntaliitossa yhteyspäällikkönä ja Venäjä-asiantuntijana. Hän on koulutukseltaan filosofian maisteri (Tampereen yliopisto 2000). Koko työuransa Kesälahti on toiminut Kaakkois-Suomessa erilaisissa Venäjään liittyvissä tehtävissä kunnallisella ja yksityisellä sektorilla sekä yrittäjänä.
Suomen ja Venäjän raja lasten kosmopoliittisen kehittymisen mahdollistajana
Virpi Kaisto ja Olga Brednikova käsittelevät artikkelissaan tiivistetysti tutkimustuloksia raja-alueella asuvien suomalais- ja venäläislasten kartoitetuista mielikuvista. Monilta osin omat kokemukseni raja-alueen matkailua ja kauppaa työkseni läheltä seuranneena sekä kahden raja-alueella asuvan lapsen vanhempana käyvät yksiin tulosten kanssa. Esitän tässä myös joitakin arvioitani syistä ilmenneisiin eroavaisuuksiin.
Suomalaislapset ovat lähtökohtaisesti matkustaneet Venäjälle vähemmän ja harvemmin kuin venäläislapset. Raja-alueemme venäläisperheiden yleisin ulkomaan matkakohde on Suomi, mutta meiltä matkat suuntautuvat pääsääntöisesti muualle. Suomalaisten raja-aluematkailu on isolta osin ollut lähinnä vanhempien suorittamaa halvan polttoaineen hakumatkailua. Venäläislapsilla on usein omakohtaista kokemusta Suomeen suuntautuneista loma- ja ostosmatkoista kun taas suomalaislasten kokemukset perustuvat enemmän vanhempiensa ja median synnyttämiin mielikuviin sekä lasten havaintoihin Suomessa matkaavista venäläisistä. Vanhempien asenteet ja ennakkoluulot vaikuttavat lasten mielikuviin paljon varsinkin jos omakohtaista kokemusta ei ole.
Olisi tärkeää, että suomalaislapset saisivat monipuolisimman kuvan naapuristaan. Siksi mm. kouluvierailut sekä urheilu- ja kulttuurijärjestöjen rajanylittävä yhteistyö on merkityksellistä. Rajantakaisella alueella on paljon lapsiakin kiinnostavaa nähtävää, kunhan matkustaa lähintä huoltoasemaa kauemmas, ainakin Viipuriin ja mielellään Pietariin saakka. Omien ja tuttavieni lasten osalta on asian voinut havaita konkreettisesti ennakkoluulojen ropistessa ja mielikuvien muuttuessa matkustamisen ja uusien kokemusten myötä: ”Ei tämä Venäjä hullumpi paikka ollutkaan”.
Tutkimuksessa (Kaisto & Brednikova 2019) verrokkiryhmät olivat Lappeenrannan ja Viipurin kaupungeista sekä pienestä Suomen aikaan Kivennapana tunnetusta Pervomaiskojen kylästä. Olisi mielenkiintoista analysoida onko viipurilais- ja pervomaiskojelaislasten mielikuvissa eroavaisuuksia, ja toisaalta myös Suomen puolelta voisi olla pienemmän paikkakunnan lapsia vertailuryhmänä. Sekä Lappeenrannassa että Viipurissa naapurimaan matkailijat ovat jokapäiväinen, tuttu näky. Syrjäkylillä harvinaisempi, minkä vuoksi kokemuksissa ja mielikuvissakin voi olettaa olevan eroavaisuuksia.
Positiivisena tuloksena panin merkille, että lapset näkevät ja kokevat rajan ensisijaisesti ylitys- ja kohtaamispaikkana, mahdollisuuksien luojana enemmän kuin esteenä. Samaa ei aina voi sanoa rajaviranomaisista, joiden prioriteeteissa tärkeimmillä sijoilla tuntuvat olevan rajan valvonta ja rajanylityksen rajoittaminen asiallisen rajanylitysliikenteen sujuvuuden kustannuksella. Ehkä tässä suhteessa on odotettavissa asennemuutosta, kun tulevaisuudessa niitäkin tehtäviä hoitavat ovat jo lapsesta saakka tottuneet naapureihinsa ilman turhaa eristäytyneisyyden ilmapiiriä.
Raja-alueiden lapsilla on aitiopaikka kehittyä avarakatseisiksi ja ennakkoluulottomiksi maailmankansalaisiksi, joilla on mahdollisuudet menestyä alalla kuin alalla. Tätä prosessia kannattaa tukea tarjoamalla lapsille mahdollisuuksia matkustamiseen lähialueelle ja kannustamalla kansainväliseen kanssakäymiseen.
VELI-MATTI KESÄLAHTI
Takaisin ylös ↑
Valentina Karabanova
Valentina Karabanova toimii Karjalankannaksen Pervomaiskojen koulukeskuksen museonhoitajana, tehtyään pitkän uran Pervomaiskojen koulun maantieteen opettajana. Hän on perustanut koulukeskukseen historiallisen ja etnografisen museon, joissa hän vetää paikallishistoriaan ja kulttuuriin liittyviä oppitunteja ja kerhoja koululaisille. Hän on myös kirjoittanut kirjoja Pervomaiskojen historiasta sekä ollut aktiivisesti mukana Suomen ja Venäjän välisissä raja-alueprojekteissa ja suomalaisten karjalaisseurojen toiminnassa.
Rajat ylittävät projektit ovat avain hyväksyviin ja suvaitsevaisiin naapurisuhteisiin
Virpi Kaiston ja Olga Brednikovan (2019) tutkimuksen tuloksien pohjalta haluan nostaa esille sen tärkeän työn, jota eri organisaatiot tekevät toteuttaessaan yhteiskunnallisia projekteja, joiden tavoitteena on lähentää rajojen eri puolilla asuvia kansoja toisiinsa. Vaikka ihmiset puhuvat eri kieliä ja heillä on erilainen mentaliteetti, he ymmärtävät, että rajat ovat vain poliittisia sopimuksia. Jokaisella vähälukuisemmallakin kansalla on oma identiteettinsä, joka on tärkeä säilyttää globalisaatiolle antautumisen sijaan. Jos nuoret matkustavat useammin naapurimaihin ja tutustuvat naapurien historiaan, tapoihin ja kulttuuriin, voidaan luoda hyväksyvät ja suvaitsevaiset suhteet toiseen kansaan. Sellaiset projektit kuin ”Cross-Border Citizen Scientists” ovat erittäin tärkeitä meidän kahden valtiomme, Suomen ja Venäjän, lähentämiseksi. Tällaisten projektien tulisi koskea suurempaa määrää lapsia niin, että kokonaiset koululuokat ja koulut otettaisiin niihin mukaan. Lapset ikään kuin opiskelevat toistensa maailmankuvia, mikä on tulevaisuudessa erittäin tärkeää naapurivaltioiden yhteiskunnallisen kehityksen kannalta.
VALENTINA KARABANOVA
Takaisin ylös ↑
Miten suomalaisnuoret näkevät maailman ja miksi? Pohdintaa maailmankuvien muodostumisesta
Kulttuurisesti moninaisessa maantieteen luokassa voi ammentaa oppilaiden kokemuksista, eikä arkoja aiheita tarvitse välttää
Koulurasismin monet kasvot