Paikallisyhteisöt ovat tärkeitä kestävyysmurroksen toimeenpanijoita ja suunnannäyttäjiä. Se on myös tapa ihmisille osallistua ilmastotyöhön. HINKU-kunnissa on tehty tärkeää työtä, joka osoittaa ilmastonmuutoksen hillinnän mahdollisuuden ja järkevyyden. Kasvokkaiset kontaktit ja keskinäisriippuvuuden tunnistaminen avaavat ilmastotyön ovia ihmisille, joita ei yleensä pidetä ilmastoaktivisteina.
Vuosikymmen sitten keskustelu kuntien roolista ilmastonmuutoksen torjunnasta oli tuore ja uusi näkökulma, johon sisältyi paljon odotuksia. Tutkijapiirien ulkopuolellakin alettiin ymmärtää, että kunnat vastaavat kasvihuonekaasupäästöjä tuottavasta arjen infrastruktuurista. Kuntien politiikkaan saattaa vaikuttaa myös hiukan erilainen kokoelma intressejä kuin valtioiden politiikkaan.
Vuonna 2009, kun Hiilineutraalit kunnat (HINKU) -verkosto alkoi hankkeena Suomessa, kuntien sitoumus pienentää kasvihuonekaasupäästöjään 80 % vuoteen 2030 mennessä oli selvästi edellä kansallista ilmastopolitiikkaamme. Tutkijoiden näkökulmasta vielä kiinnostavampaa oli kuitenkin se, että kuntien ilmastotyössä paikallisyhteisö voi yhdessä toimia itseään suuremman ongelman ratkaisijana.
Paikallisen ilmasto-organisoitumisen tapoja
Nämä ajatukset innoittivat meitä, kun lähdimme vuonna 2012 Mynämäkeen – silloin kolmivuotiaaseen HINKU-kuntaan – tutkimaan paikallisen ilmastotoiminnan muotoja ja mittakaavoja. Lähdimme tutkimaan, mitä paikallisuus tarkoittaa ilmastotoiminnassa.
Huomasimme, että HINKU-toimintaa kannatetaan Mynämäessä laajasti. Kannatuksen taustalla olivat konkreettiset, ”järkevät” energiaratkaisut, kuten lämpöpumput ja aurinkopaneelit. Ne toivat säästöjä sekä kunnalle, kotitalouksille että yrityksille, samalla kun ne vähensivät päästöjä.
Paikallisessa toiminnassa korostuivat toisaalta kunnan ja toisaalta kuluttajan ja kuntalaisen roolit. Asuinympäristön ja naapuruston mittakaavassa toteutettavat yhteishankkeet, kuten kylien yhteiset aluelämpöratkaisut tai paikallisia luonnonvaroja hyödyntävät ratkaisut, osoittautuivat haastaviksi. Huomasimme, että paikallisyhteisössä on toki voimaa. Toisaalta kirjallisuudessa kuvatut, innostavat kylien kestävän kehityksen hankkeet olivat myös hyötyneet onnekkaista sattumuksista, joita ei aina osu kohdalle.
Kuva: Jouni Juntunen
HINKU-hankkeen alkuvuosina mynämäkeläiset tekivät yhteistyötä erityisesti tiedon hankkimiseksi ja jakamiseksi. Tämä yhteistyö on jatkunutkin ainakin koronavuosiin asti energiailtojen ja energiakävelyjen muodossa.
Esimerkiksi energiakävelyjä, joissa tutustuttiin naapureiden tekemiin energiaratkaisuihin, järjestettiin monena peräkkäisenä vuotena aina koronakriisiin asti. Tavoitteena oli sekä jakaa tietoa että omalla esimerkillä edistää kävelyä kestävän liikkumisen muotona. Lisäksi taloudellisesti järkeviä investointeja on tehty lisää esimerkiksi koulun ja päiväkodin aurinkopaneelihankintojen muodossa.
HINKU:ssa mukana oleminen vaikuttaa lisänneen innovatiivisuutta paikkakunnalla, koska siellä on toteutettu älykylähanketta, rakennettu kevyen liikenteen väyliä ja toteutettu osallistuvaa budjetointia. Mynämäen ja muiden edelläkävijäkuntien esimerkki on myös ilmeisesti innostanut, koska HINKU-verkostossa oli vuoden 2022 alussa mukana jo yli 80 HINKU-kuntaa sekä viisi HINKU-maakuntaa.
Aurinkovoimalan esittely.
Sittemmin on löydetty joitakin uusia yhteisöllisiä paikallisen organisoitumisen tapoja, vaikka niiden kehittäminen ja levittäminen onkin vaatinut sitoutunutta työtä. Paikallisen yhteistoiminnan menestystarinana ovat olleet aurinkosähköjärjestelmien yhteishankinnat, joissa edelläkävijänä oli yksittäinen yrittäjä Vesa-Matti Puro Lappeenrannasta.
Mynämäessä on järjestetty kaikkiaan kolme aurinkopaneelien yhteishankintaa, joissa Mynämäen seudun pienkiinteistöyhdistys oli aloitteentekijänä. Suomen ympäristökeskus alkoi monistaa konseptia HINKU-kunnissa ja siitä tuli suurmenestys. Niiden ansiosta HINKU-kunnat olivat ainakin vielä vuonna 2019 muutaman vuoden edellä muita kuntia aurinkosähköjärjestelmien käyttöönotossa.
Kohtuus ilmastotoiminnan uutena tavoitteena
Viime vuosina paikallista ilmastotoimintaa tarkastelevat tutkijat ovat kiinnostuneet kohtuudesta ja sitä edistävästä toiminnasta. Kohtuusajattelulla viitataan kulutuksen uudelleenorganisointiin kotitalouksien tasolla. Lisäksi se voi toimia suuntaviivana kestävän talouden katoille ja lattioille.
Suomessa yksi kohtuullisuutta ajava yhteisö on Kohtuusliike, joka on osa laajaa kansainvälistä verkostoa. Käytännössä kohtuustoiminta on kuitenkin ennen kaikkea paikallista toimintaa, jossa painottuu ryhmäytyminen, yhdessä toimiminen ja kasvokkaiset kohtaamiset.
Jos kohtuutalouden ajatusta halutaan edistää vakavasti, seuraavana askeleena olisi ehkä pohtia, mitä kohtuutalous merkitsee paikallistaloudelle ja miten sitä toteutetaan paikallisessa mittakaavassa.
HINKU-toiminnassa kohtuusajattelu on näkynyt pienessä mittakaavassa. Seurakunta on vuodesta 2012 lähtien järjestänyt Ekopaastoa, jonka avulla muutetaan omaa arkea ja kokeillaan toisenlaista elämää luopuen turhuuksien tavoittelusta. Ekopaasto keskittyy kohtuuden kokeilemiseen ja sen arvostamiseen sekä maailman epäkohtien hiljaiseen protestointiin. Se herättelee, mutta ei itsessään puutu rakenteisiin, jotka estävät kohtuutalouden laajenemisen paastonaikaisesta kokeilusta valtavirraksi.
Lisäksi toistakymmentä vapaaehtoista mynämäkeläistä kokeili kohtuutaloutta vuonna 2020 ”Kestävien elämäntapojen kiihdyttämössä”, jossa kokeiltiin kotitalouden hiilijalanjäljen pienentämistä ilmastokestävälle tasolle.
Kohtuutta siis kokeillaan, mutta enimmäkseen oman kotitalouden piirissä. Jos kohtuutalouden ajatusta halutaan edistää vakavasti, seuraavana askeleena olisi ehkä pohtia, mitä kohtuutalous merkitsee paikallistaloudelle ja miten sitä toteutetaan paikallisessa mittakaavassa. Esimerkiksi voidaan pohtia, mitä paikallinen kohtuutalous merkitsisi pienten paikkakuntien elinvoimastrategioille.
Paikallinen ilmastotyö kiistojen ja kriisien aikana
Poliittinen ilmapiiri ja maailmantilanne ovat muuttuneet paljon vuosikymmenen aikana. HINKU-hanke tosiaan oli aikaansa edellä, sillä ilmastonmuutoksen torjunta tuli osaksi valtakunnan politiikkaa vasta vuoden 2019 eduskuntavaaleissa. Vaalien tuloksena syntyneen hallituksen ilmastopolitiikka otti kiinni HINKU-hankkeen kunnianhimoiset tavoitteet, vaikka HINKU-verkoston kunnat pysyttelivätkin päästövähennyksissään hiukan edellä muita kuntia.
Sosiaalisessa mediassa on väitelty muun muassa siitä, ovatko ilmastomuutokseen syypäitä he, jotka elävät autoriippuvaista elämää haja-asutusalueiden omakotitaloissa vai he, jotka ovat erkaantuneet alkutuotannosta ja joiden koko asuinympäristö on peitetty asfaltilla.
Kun ilmastopolitiikka tuli tärkeäksi osaksi kansallista politiikkaa, se myös politisoitui. Yksi aspekti tässä politisoitumisessa on (usein syytteleväkin) keskustelu siitä, minkälaiset elämäntavat ja minkälainen paikallisuus on ilmaston kannalta kestävää.
Sosiaalisessa mediassa on väitelty muun muassa siitä, ovatko ilmastomuutokseen syypäitä he, jotka elävät autoriippuvaista elämää haja-asutusalueiden omakotitaloissa vai he, jotka ovat erkaantuneet alkutuotannosta ja joiden koko asuinympäristö on peitetty asfaltilla. Jakolinja näkyy muun muassa siinä, että maaseudulla asuvat kokivat ilmastokeskustelun muita useammin syyllistäväksi ja katsoivat elämäntapansa olevan jo kestävän kehityksen mukainen.
Kulkuneuvojen sähköistyminen on osa vihreää siirtymää. Kuva: Kuvaaja: Mike B / Pexels
Talven 2022–2023 energiakriisi (ja ehkäpä myös kevään 2023 eduskuntavaalien lähestyminen) on kärjistänyt poliittista keskustelua ilmastonmuutoksen torjunnan vaikutuksesta suomalaisten hyvinvointiin. Useimmat puolueet, suuryritykset ja energiateollisuus edustavat valtavirta-ajattelua, jonka mukaan ilmastonmuutoksen torjunta ja vihreä siirtymä auttavat energiakriisin ratkaisemisessa ja edistävät Suomen vientiteollisuutta. Vihreällä siirtymällä tarkoitetaan yhteiskunnan sähköistymistä ja uusiutuvan energian laajamittaista käyttöönottoa.
Perussuomalaiset haastavat tätä ajattelua sanoen, että energiakriisin taustalla on ”yltiöpäinen ilmastopolitiikka”, joka olisi johtamassa teollisuuden joukkopakoon Suomesta. Vaikka ilmastopolitiikka jakaakin suomalaisia, HINKU-kunnissa tavoitteita on onnistuttu edistämään: HINKU-kunnat ovat pienentäneet päästöjä 3 % enemmän kuin muut kunnat Suomessa.
Kohtaamisten ja yhteishengen merkitys
Pienillä paikkakunnilla erimielisyydet päästötavoitteista käsitellään toisella tavalla kuin sosiaalisessa mediassa. Toinen meistä on haastatellut HINKU-kunnissa asuvia näistä erimielisyyksistä meneillään olevaan tutkimukseen. Huomiona oli, että pienillä paikkakunnilla on vahva kulttuuri erimielisyyksien pitämiseksi aisoissa: haastatteluista välittyy ajatus siitä, että kaikkien kanssa on tultava toimeen.
Paikallisyhteisön piirissä ja kasvokkaisissa kohtaamisissa ihmiset tuntuvat arvostavan yhteisöllisyyttä enemmän kuin riitelyä.
Pyrkimys kärjistyvien kiistojen ennaltaehkäisyyn näkyy myös esimerkiksi Mynämäen sosiaalisen median ryhmissä, joissa keskustelu on pysynyt ja pidetty sopuisana. Paikallisyhteisön piirissä ja kasvokkaisissa kohtaamisissa ihmiset tuntuvat arvostavan yhteisöllisyyttä enemmän kuin riitelyä.
Aurinkokeräimiä katolla. Kuva: Pasi Tainio
Ulkopuolisen on vaikea tietää, mitä paikalliset pohjimmiltaan ajattelevat HINKU:sta. Ainakin voi sanoa, että paikoittain ja ajoittain se on onnistunut kiinnittymään sellaiseen yhteishenkeen, jolla pienet paikkakunnat pysyttelevät hengissä – ehkä jopa lisäämään yhteishenkeä. Kun osallistuminen ihmisten välisiin tapaamisiin on muutenkin ollut hiipumassa Suomessa, koronakriisin ajoitus oli onneton.
Lähivuosina on tärkeä varmistaa, että kansalaisyhteiskunta ja juuri pienille paikkakunnille ominainen yhteiseen hiileen puhaltaminen säilyy ja kasvaa, ja että ihmiset alkavat jälleen tavata toisiaan. Tärkeitä hetkiä ovat ne, jolloin voi jutella mynämäkeläisten kanssa HINKU:sta ja energiamurroksesta vaikkapa energiakävelyn varrella tai aseteltaessa energiaillan pöytiä ja tuoleja.
Silloin voisi käydä aitoa keskustelua myös teollisuusvetoisen energiamurroksen väliinputoajista ja siitä, voisiko energiamurros olla myös kansalaislähtöisempi ja paikallisempi. Tällöin keskusteluun saisi myös laajemmin näkökulmia siitä, millainen vaikutus energiamurroksella on ihmisten arkeen ja käytäntöihin, ja sitä kautta kysynnän ja tuotannon rakenteeseen.
Tällaistakin debattia tarvitaan, mutta nykyinen keskusteluilmapiiri, jota sävyttää median kriisilietsonta ja somevälitteinen huutokilpailu, ei jätä sille tilaa.
Paikallisyhteisöt suunnannäyttäjinä
HINKU-verkostossa on nykyisin mukana myös suuria paikkakuntia, kuten Tampere, ja kokonaisia maakuntia. Suomen ympäristökeskus tarjoaa erilaisten hankkeiden kautta HINKU-kunnille teknistä tukea, joka onkin ollut ensiarvoisen tärkeää erityisesti pienille kunnille. Varsinainen toiminta on kuitenkin kuntien ja niissä asuvien ihmisten varassa.
On harvinaista, että pienet maaseutumaiset kunnat nähdään edelläkävijöinä näytettäessä suuntaa valtakunnan politiikalle ja suurten kuntien toiminnalle. Parhaimmillaan ne voivat demonstroida toisenlaisia – tai monenlaisia – kehityksen malleja, koska monimuotoisuus ja paikalliset kokeilut ovat talouden ja yhteiskunnan muutoksen liikevoima. Siksi pienet paikkakunnat ja paikallisyhteisöt ovat tulevaisuudessakin tutkijoiden huomion arvoisia.
Heiskanen, E., Nissilä, H., & Tainio, P. (2017). Promoting residential renewable energy via peer-to-peer learning. Applied Environmental Education & Communication, 16(2), 105-116.
Karhinen, S., Peltomaa, J., Riekkinen, V., & Saikku, L. (2021). Impact of a climate network: The role of intermediaries in local level climate action. Global Environmental Change, 67, 102225.
Saikku, L., Tainio, P., Hildén, M., Antikainen, R., Leskinen, P., & Koskela, S. (2017). Diffusion of solar electricity in the network of private actors as a strategic experiment to mitigate climate change. Journal of Cleaner Production, 142, 2730–2740.
Risteyksessä on Versuksen ja Alue- ja ympäristötutkimuksen seuran yhteinen teemajulkaisusarja. Vuoden 2023 Risteyksessä-teema käsittelee paikallisuutta erilaisista näkökulmista.
Heiskanen toimii professorina Helsingin yliopiston Kuluttajatutkimuskeskuksessa. Hänen kiinnostuksen kohteitaan ovat reilu energiamurros, kansalaislähtöiset innovaatiot sekä tutkimuksen ja politiikan vuorovaikutus kestävämpien markkinoiden rakentamisessa.
Jenny Rinkinen
Rinkinen (KTT) työskentelee tutkijatohtorina Helsingin yliopiston Kuluttajatutkimuskeskuksessa. Hän tutkii kestävyysmurrosta käytäntöjen ja kulutuksen näkökulmasta. Häntä kiinnostaa erityisesti arkiseen energiankäyttöön ja asumiseen liittyvät kysymykset.
Jalas on kiertotalouden yhteisinnovaatioiden professori Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulussa ja kauppakorkeakoulussa. Hänen tutkimusaiheensa liittyvät yhteiskunnallisiin rytmeihin, yksilöiden ajankäyttöön sekä kansalaisten ja kuluttajien rooliin kestävyysmurroksessa.
Yllättävää paikallista ilmastotoimintaa?
Ilmastonmuutoksen hillitseminen on valtavirtaistunut viimeisen kymmenen vuoden aikana. Ilmiöstä on tullut huolestuttava tosiasia, mutta samalla poliittisesti arkipäiväinen ja liiketaloudellisesti kiinnostava. Monet eri toimijat ovat alkaneet suunnata toimintaansa ilmastonmuutoksen torjuntaan.
Ilmastonmuutos ja ilmaston kuumenemisen hillitseminen nivoutuvat yhä tiukemmin osaksi yhteiskuntaa. Tämän varjolla Heiskasen ja Rinkisen artikkeli tarjoaa kiinnostavan näkökulman pienten suomalaisten kuntien ja niiden asukkaiden arkeen.
HINKU-aloite lähti aikanaan liikkeelle vuonna 2007 ’Yllätetään yhteiskunta’ -teemalla. Aloitteen tekivät muutama suomalainen yksityishenkilö henkilökohtaisiin suhteisiin perustuneen verkoston kautta.
Viisi kuntaa, Mynämäki niiden joukossa, kiinnostuivat aloitteesta ja päättivät sitoutua ilmastotoiminnan suunnannäyttäjiksi. Yllättävää tässä Heiskasen ja Rinkisen mukaan oli se, että suuntaa näyttää maaseutu. Kuntiin kuuluu niitäkin, joiden taloudellinen tilanne on hankala ja väestö nopeasti ikääntymässä.
Toinen yllättävä käänne lienee se, että suuntaa ei näyttänyt teknologia, vaan pienemmältä näyttävät teot. Kunta ja sen asukkaat olivat aktiivisia uuden teknologian käyttöönotossa ja pienienkin tekojen toteuttamisessa. Tällainen asetelma kertoo Heiskasen ja Rinkisen mukaan toimijuudesta teollisten murrosten katveessa.
Kolmas yllättävä asia HINKU-verkoston periaatteessa lienee yhteisöllisyyden korostuminen. Ilmastotoiminta organisoitui monenlaiseksi yhdessä tekemiseksi ja tavoitehakuiseksi ajanvietoksi. Niinpä kunnissa järjestettiin vapaaehtoistoimintana energiakävelyitä ja -iltoja, kuntien koulutuslaitokset järjestivät kursseja ja paikallislehdistö seurasi tiiviisti kuntalaisten toimintaa.
Kasvihuonekaasupäästöjen merkittävä vähentäminen oli HINKU-verkoston ylätavoite. Aloite oli kuitenkin väljä ja siten mahdollisti monenlaista toimintaa asukkaiden, alueen yritysten ja itse kunnan toimesta.
Ruohonjuuritason ilmastotoiminnan tukeminen
Ruohonjuuritason toimintaa tarkastellessa on kuitenkin syytä huomioida sen ympärillä olevia rakenteita. Suomen ympäristökeskus SYKE päätti lähteä tukemaan alkuperäistä ideaa ja verkoston toimintaa. HINKU-verkosto alkoi muodostua kunnista, jotka organisaatioina tekivät päätöksen liittymisestä. Liittyminen puolestaan mahdollisti asukkaiden toiminnan.
HINKU-aloite tuli kuntiin useassa tapauksessa niiden ulkopuolelta. Itse aloitteen takana on ollut suomalaista ja kansainvälistä ilmastotiedettä ja -politiikkaa. Paikallisen ilmastotoiminnan merkitystä aloitteellisena ja omaehtoisena toimintana ei pidä liioitella, mutta ei myöskään vähätellä.
Pyörä pitää todellakin keksiä ja luoda moneen kertaan uudestaan, jotta tekemisen ja keksimisen iloja voidaan jakaa.
Vaikka paikallisen toiminnan voi katsoa heijastelevan tapahtumia muualla ja olevan seurausta muista tapahtumista, sillä on myös vaikutuksia yhteiskunnassa. HINKU-kuntien ja niiden asukkaiden toimintatavat valtavirtaistivat ilmastotoiminnan ratkaisuja. Voidaan sanoa, että nämä alueet ja ihmiset ovat tarjonneet ilmastotoiminnan esikuvia.
Suomen ympäristökeskuksen rooli on ollut hyvin tärkeä HINKU-verkoston valtakunnallisen näkyvyyden kannalta ja toimijoiden välisen yhteistyön koordinoinnissa. On perusteltua väittää, että paikallishankkeiden yhteistyö kaipaa usein tuekseen organisaatiota, joka kerryttää ja välittää oppimista.
Toisaalta oman kokemukseni mukaan ulkoa tuodut asiat ja ideat harvoin menestyvät sellaisenaan. Pyörä pitää todellakin keksiä ja luoda moneen kertaan uudestaan, jotta tekemisen ja keksimisen iloja voidaan jakaa. Jokainen paikallinen kokeilu on myös ainutkertainen osallistujilleen ja uniikki paikallisilta puitteiltaan.
Yllättivätkö HINKU-kunnat?
Oliko yllättävää, että HINKU-kunnat yllättivät yhteiskunnan? Heiskanen ja Rinkinen tarjoavat useita perusteita sille, miksi paikallinen ilmastotoiminta pienemmillä paikkakunnilla on onnistunut.
Se, että ihmiset ovat läheisessä kanssakäymisessä, vaikuttaa monella tavalla. Pienen paikkakunnan verkostot ovat tiiviitä ja aloitteen ympärille syntyy helpommin tekemisen meininkiä. Pienellä paikkakunnalla yksittäisen, paikallisen yrityksen menestyminen energiamurroksen toimijana on suuri ja merkittävä asia. Pienemmällä paikkakunnalla kooltaan rajallinenkin joukko toimijoita saa aloitteen näyttämään ja tuntumaan merkittävältä ja yhteiseltä.
Kirjoittajat myös esittävät, että pienten paikkakuntien etuna on se, että riidat eivät pääse kärjistymään, vaan erimielisyyksien kanssa on pystyttävä elämään.
Lisään näihin tekijöihin vielä sen, että pienet ja heikommassa asemassa olevat toimijat ovat kiinnostuneita murroksesta. Jos olemassa oleva yhteiskunnan rakenne, esimerkiksi fossiilisiin polttoaineisiin nojaava globaali talousjärjestelmä, näyttää jättävän heidät varjoonsa, murros tarjoaa uutta toimintaa ja uusia toimija-asetelmia.
Saattaa myös olla, että niukemmat resurssit ja päällekkäiset, tiiviit sosiaaliset verkostot luovat näistä kunnista ketteriä ja nopeita toimijoita. Oma kokemukseni Mynämäelle suuntautuneilta tutkimushankkeiden matkoilta on, että vieraita arvostetaan.
HINKU-toiminnalla on Heiskasen ja Rinkisen analyysin mukaan kasvihuonekaasupäästöjen vähentämistä laajempaa merkitystä. Alkuperäinen tavoite on muuntautunut monimuotoiseksi kestävän kehityksen paikallistoiminnaksi.
Ehkä tätäkin tärkeämpää on se, että polarisoituneen ilmastokeskustelun lomaan saadaan esimerkkejä siitä, että ilmastotoiminnalla on monenlaisia muotoja. Lisäksi merkittävää toimintaa voi syntyä paikallisyhteisöjä tukemalla.
MIKKO JALAS
Kuva: Luukas Myller
Laura Saikku
Saikku on ympäristötieteen dosentti ja toimii erikoistutkijana sekä ryhmäpäällikkönä Suomen Ympäristökeskuksessa. Tutkimuksen aiheina hänellä ovat haasteet ja ratkaisut siirryttäessä kohti kestävää yhteiskuntaa. Häntä kiinnostaa erityisesti, miten päästöjä vähentäviä investointeja voidaan edistää ja miten kuntien ja maakuntien vaikuttavaa ilmastotyötä voidaan vauhdittaa.
Asukkaat vähentävät päästöjä yhteistyössä julkisen sektorin kanssa
Kohti hiilineutraalia kuntaa -verkoston Hinku-kunnat ovat toimineet edelläkävijöinä suunnitelmallisella ilmastotyöllään jo 15 vuotta. Suomen Ympäristökeskuksen koordinoima verkosto on kasvanut viiden pienen kunnan joukosta lähes sadan kunnan verkostoksi. Mukana on myös suurempia kaupunkeja. Verkoston toimintaan on viime vuosina tullut mukaan myös maankunnat. Viisi maakuntaa on liittynyt verkostoon maakuntatason tavoitteilla.
Hinku-kuntien onnistumisen taustalla on todettu olevan vankka johdon sitoutuminen, ilmastotyön riittävä resursointi ja työn jalkautuminen läpi kuntaorganisaation. Hinku-verkoston kautta kunnat saavat inspiraatiota, motivaatiota ja vertaistukea sekä asiantuntija-apua, selvityksiä ja erinäisiä työkaluja ilmastotyön suunnitteluun, toteuttamiseen ja seurantaan. Maakuntatoimijat ovat vastanneet etenkin pienten kuntien resurssihaasteisiin tukemalla erityisesti pieniä kuntia niiden ilmastotyössään.
Heiskanen ja Rinkinen nostavat kirjoituksessaan esiin pienten paikallisyhteisöjen ja pienten paikkakuntien merkityksen suunnannäyttäjinä kansalliselle politiikalle tai suurille kaupungeille. Aktiivista paikallisyhteisöjen toimintaa voi olla pienten kuntien ohella myös suurempien kaupunkien kaupunginosatasolla.
Esimerkiksi Helsingin aktiivinen kaupunginosayhdistys Lauttasaari-seura vie eteenpäin ilmastotyötä kaupunginosan tasolla. Tavoitteena on hiilineutraali Lauttasaari vuonna 2030.
Lauttasaaren ohella myös Maunulan kaupunginosa ammentaa toimia paikallisesta yhteisöllisyydestä ja kannustaa asukkaita energiaremontteihin ja liikkumisen vähentämiseen osana laajaa kansallista Canemure-hanketta. Taloyhtiötä ja yksittäisiä asukkaita kannustetaan erilaisten tapahtumien ja viestinnän keinoin osallistumaan mukaan yhteisiin ilmastotalkoisiin.
Hyvät esimerkit lähiympäristössä voivat tehokkaasti levitä, kun huomataan, mitä naapurustossa tehdään. Hankkeessa tuotetaan myös asukkaille tietoa toiminnan ilmastovaikutuksista sekä saavutetuista päästövähennyksistä.
Kuntien ilmastotoimien vaikuttavuus näkyy ajan myötä kuntien käyttöperusteisissa päästöissä. Näitä päästöjä Hinku-kunnat ovatkin vähentäneet monella eri sektorilla, hieman muuta maata nopeammin.
Kunta ja yritykset voivat tukea asukkaiden ilmastovalintoja
Asukkaiden toimet saadaan parhaiten näkyviin tuomalla päästölaskentaan mukaan kulutusperusteinen näkökulma. Syken tuoreen, kaikki Suomen kunnat kattavan laskennan mukaan kotitalouksien kulutus aiheuttaa yli 80 % kuntien kulutusperusteisista päästöistä.
Päästöjen vähentäminen on kuitenkin asukkaiden, julkisen sektorin ja yritysten yhteispeliä. Julkinen sektori kehittää yritysten ja kotitalouksien toimintaympäristöä, jonka rajoissa päästöjä on mahdollista vähentää. Esimerkiksi kaukolämmön polttoainevalinnat heijastuvat alueen yritysten tuotantoon ja sitä kautta myös tuotteiden käyttäjien eli asukkaiden päästöihin.
Yhdyskuntarakenteella, kävelyn ja pyöräilyn edistämisellä ja julkisen liikenteen kehittämisellä voidaan vaikuttaa kaupunkilaisten liikkumisvalintoihin. Hinku-kunnat ovat esimerkkinä muille: useissa kunnissa on viime vuosina perustettu kevyen liikenteen väyliä ja tuettu kaavoituksen kautta sekä kestävää yhdyskuntarakennetta että energiantuotannon päästöjen vähentämistä.
Kuntalaisten on myös tärkeää vaatia toimintaympäristöä, joka tukee kulutuksen hiilijalanjäljen pienentämistä. Asukkaiden osallistamisessa on toisaalta tärkeää huomioida eri kohderyhmät. Kaikki kuntalaiset eivät kaipaa aktiivista tekemistä, mutta voivat osallistua ilmastotalkoisiin muilla tavoin.
Kuuntele Tiededebatti Spotifyssa (27:51 min)
Paikallisyhteisöt ovat tärkeitä kestävyysmurroksen toimeenpanijoita ja suunnannäyttäjiä. Se on myös tapa ihmisille osallistua ilmastotyöhön. HINKU-kunnissa on tehty tärkeää työtä, joka osoittaa ilmastonmuutoksen hillinnän mahdollisuuden ja järkevyyden. Kasvokkaiset kontaktit ja keskinäisriippuvuuden tunnistaminen avaavat ilmastotyön ovia ihmisille, joita ei yleensä pidetä ilmastoaktivisteina.
Vuosikymmen sitten keskustelu kuntien roolista ilmastonmuutoksen torjunnasta oli tuore ja uusi näkökulma, johon sisältyi paljon odotuksia. Tutkijapiirien ulkopuolellakin alettiin ymmärtää, että kunnat vastaavat kasvihuonekaasupäästöjä tuottavasta arjen infrastruktuurista. Kuntien politiikkaan saattaa vaikuttaa myös hiukan erilainen kokoelma intressejä kuin valtioiden politiikkaan.
Vuonna 2009, kun Hiilineutraalit kunnat (HINKU) -verkosto alkoi hankkeena Suomessa, kuntien sitoumus pienentää kasvihuonekaasupäästöjään 80 % vuoteen 2030 mennessä oli selvästi edellä kansallista ilmastopolitiikkaamme. Tutkijoiden näkökulmasta vielä kiinnostavampaa oli kuitenkin se, että kuntien ilmastotyössä paikallisyhteisö voi yhdessä toimia itseään suuremman ongelman ratkaisijana.
Paikallisen ilmasto-organisoitumisen tapoja
Nämä ajatukset innoittivat meitä, kun lähdimme vuonna 2012 Mynämäkeen – silloin kolmivuotiaaseen HINKU-kuntaan – tutkimaan paikallisen ilmastotoiminnan muotoja ja mittakaavoja. Lähdimme tutkimaan, mitä paikallisuus tarkoittaa ilmastotoiminnassa.
Huomasimme, että HINKU-toimintaa kannatetaan Mynämäessä laajasti. Kannatuksen taustalla olivat konkreettiset, ”järkevät” energiaratkaisut, kuten lämpöpumput ja aurinkopaneelit. Ne toivat säästöjä sekä kunnalle, kotitalouksille että yrityksille, samalla kun ne vähensivät päästöjä.
Paikallisessa toiminnassa korostuivat toisaalta kunnan ja toisaalta kuluttajan ja kuntalaisen roolit. Asuinympäristön ja naapuruston mittakaavassa toteutettavat yhteishankkeet, kuten kylien yhteiset aluelämpöratkaisut tai paikallisia luonnonvaroja hyödyntävät ratkaisut, osoittautuivat haastaviksi. Huomasimme, että paikallisyhteisössä on toki voimaa. Toisaalta kirjallisuudessa kuvatut, innostavat kylien kestävän kehityksen hankkeet olivat myös hyötyneet onnekkaista sattumuksista, joita ei aina osu kohdalle.
HINKU-hankkeen alkuvuosina mynämäkeläiset tekivät yhteistyötä erityisesti tiedon hankkimiseksi ja jakamiseksi. Tämä yhteistyö on jatkunutkin ainakin koronavuosiin asti energiailtojen ja energiakävelyjen muodossa.
Esimerkiksi energiakävelyjä, joissa tutustuttiin naapureiden tekemiin energiaratkaisuihin, järjestettiin monena peräkkäisenä vuotena aina koronakriisiin asti. Tavoitteena oli sekä jakaa tietoa että omalla esimerkillä edistää kävelyä kestävän liikkumisen muotona. Lisäksi taloudellisesti järkeviä investointeja on tehty lisää esimerkiksi koulun ja päiväkodin aurinkopaneelihankintojen muodossa.
HINKU:ssa mukana oleminen vaikuttaa lisänneen innovatiivisuutta paikkakunnalla, koska siellä on toteutettu älykylähanketta, rakennettu kevyen liikenteen väyliä ja toteutettu osallistuvaa budjetointia. Mynämäen ja muiden edelläkävijäkuntien esimerkki on myös ilmeisesti innostanut, koska HINKU-verkostossa oli vuoden 2022 alussa mukana jo yli 80 HINKU-kuntaa sekä viisi HINKU-maakuntaa.
Sittemmin on löydetty joitakin uusia yhteisöllisiä paikallisen organisoitumisen tapoja, vaikka niiden kehittäminen ja levittäminen onkin vaatinut sitoutunutta työtä. Paikallisen yhteistoiminnan menestystarinana ovat olleet aurinkosähköjärjestelmien yhteishankinnat, joissa edelläkävijänä oli yksittäinen yrittäjä Vesa-Matti Puro Lappeenrannasta.
Mynämäessä on järjestetty kaikkiaan kolme aurinkopaneelien yhteishankintaa, joissa Mynämäen seudun pienkiinteistöyhdistys oli aloitteentekijänä. Suomen ympäristökeskus alkoi monistaa konseptia HINKU-kunnissa ja siitä tuli suurmenestys. Niiden ansiosta HINKU-kunnat olivat ainakin vielä vuonna 2019 muutaman vuoden edellä muita kuntia aurinkosähköjärjestelmien käyttöönotossa.
Kohtuus ilmastotoiminnan uutena tavoitteena
Viime vuosina paikallista ilmastotoimintaa tarkastelevat tutkijat ovat kiinnostuneet kohtuudesta ja sitä edistävästä toiminnasta. Kohtuusajattelulla viitataan kulutuksen uudelleenorganisointiin kotitalouksien tasolla. Lisäksi se voi toimia suuntaviivana kestävän talouden katoille ja lattioille.
Suomessa yksi kohtuullisuutta ajava yhteisö on Kohtuusliike, joka on osa laajaa kansainvälistä verkostoa. Käytännössä kohtuustoiminta on kuitenkin ennen kaikkea paikallista toimintaa, jossa painottuu ryhmäytyminen, yhdessä toimiminen ja kasvokkaiset kohtaamiset.
HINKU-toiminnassa kohtuusajattelu on näkynyt pienessä mittakaavassa. Seurakunta on vuodesta 2012 lähtien järjestänyt Ekopaastoa, jonka avulla muutetaan omaa arkea ja kokeillaan toisenlaista elämää luopuen turhuuksien tavoittelusta. Ekopaasto keskittyy kohtuuden kokeilemiseen ja sen arvostamiseen sekä maailman epäkohtien hiljaiseen protestointiin. Se herättelee, mutta ei itsessään puutu rakenteisiin, jotka estävät kohtuutalouden laajenemisen paastonaikaisesta kokeilusta valtavirraksi.
Lisäksi toistakymmentä vapaaehtoista mynämäkeläistä kokeili kohtuutaloutta vuonna 2020 ”Kestävien elämäntapojen kiihdyttämössä”, jossa kokeiltiin kotitalouden hiilijalanjäljen pienentämistä ilmastokestävälle tasolle.
Kohtuutta siis kokeillaan, mutta enimmäkseen oman kotitalouden piirissä. Jos kohtuutalouden ajatusta halutaan edistää vakavasti, seuraavana askeleena olisi ehkä pohtia, mitä kohtuutalous merkitsee paikallistaloudelle ja miten sitä toteutetaan paikallisessa mittakaavassa. Esimerkiksi voidaan pohtia, mitä paikallinen kohtuutalous merkitsisi pienten paikkakuntien elinvoimastrategioille.
Paikallinen ilmastotyö kiistojen ja kriisien aikana
Poliittinen ilmapiiri ja maailmantilanne ovat muuttuneet paljon vuosikymmenen aikana. HINKU-hanke tosiaan oli aikaansa edellä, sillä ilmastonmuutoksen torjunta tuli osaksi valtakunnan politiikkaa vasta vuoden 2019 eduskuntavaaleissa. Vaalien tuloksena syntyneen hallituksen ilmastopolitiikka otti kiinni HINKU-hankkeen kunnianhimoiset tavoitteet, vaikka HINKU-verkoston kunnat pysyttelivätkin päästövähennyksissään hiukan edellä muita kuntia.
Kun ilmastopolitiikka tuli tärkeäksi osaksi kansallista politiikkaa, se myös politisoitui. Yksi aspekti tässä politisoitumisessa on (usein syytteleväkin) keskustelu siitä, minkälaiset elämäntavat ja minkälainen paikallisuus on ilmaston kannalta kestävää.
Sosiaalisessa mediassa on väitelty muun muassa siitä, ovatko ilmastomuutokseen syypäitä he, jotka elävät autoriippuvaista elämää haja-asutusalueiden omakotitaloissa vai he, jotka ovat erkaantuneet alkutuotannosta ja joiden koko asuinympäristö on peitetty asfaltilla. Jakolinja näkyy muun muassa siinä, että maaseudulla asuvat kokivat ilmastokeskustelun muita useammin syyllistäväksi ja katsoivat elämäntapansa olevan jo kestävän kehityksen mukainen.
Talven 2022–2023 energiakriisi (ja ehkäpä myös kevään 2023 eduskuntavaalien lähestyminen) on kärjistänyt poliittista keskustelua ilmastonmuutoksen torjunnan vaikutuksesta suomalaisten hyvinvointiin. Useimmat puolueet, suuryritykset ja energiateollisuus edustavat valtavirta-ajattelua, jonka mukaan ilmastonmuutoksen torjunta ja vihreä siirtymä auttavat energiakriisin ratkaisemisessa ja edistävät Suomen vientiteollisuutta. Vihreällä siirtymällä tarkoitetaan yhteiskunnan sähköistymistä ja uusiutuvan energian laajamittaista käyttöönottoa.
Perussuomalaiset haastavat tätä ajattelua sanoen, että energiakriisin taustalla on ”yltiöpäinen ilmastopolitiikka”, joka olisi johtamassa teollisuuden joukkopakoon Suomesta. Vaikka ilmastopolitiikka jakaakin suomalaisia, HINKU-kunnissa tavoitteita on onnistuttu edistämään: HINKU-kunnat ovat pienentäneet päästöjä 3 % enemmän kuin muut kunnat Suomessa.
Kohtaamisten ja yhteishengen merkitys
Pienillä paikkakunnilla erimielisyydet päästötavoitteista käsitellään toisella tavalla kuin sosiaalisessa mediassa. Toinen meistä on haastatellut HINKU-kunnissa asuvia näistä erimielisyyksistä meneillään olevaan tutkimukseen. Huomiona oli, että pienillä paikkakunnilla on vahva kulttuuri erimielisyyksien pitämiseksi aisoissa: haastatteluista välittyy ajatus siitä, että kaikkien kanssa on tultava toimeen.
Pyrkimys kärjistyvien kiistojen ennaltaehkäisyyn näkyy myös esimerkiksi Mynämäen sosiaalisen median ryhmissä, joissa keskustelu on pysynyt ja pidetty sopuisana. Paikallisyhteisön piirissä ja kasvokkaisissa kohtaamisissa ihmiset tuntuvat arvostavan yhteisöllisyyttä enemmän kuin riitelyä.
Ulkopuolisen on vaikea tietää, mitä paikalliset pohjimmiltaan ajattelevat HINKU:sta. Ainakin voi sanoa, että paikoittain ja ajoittain se on onnistunut kiinnittymään sellaiseen yhteishenkeen, jolla pienet paikkakunnat pysyttelevät hengissä – ehkä jopa lisäämään yhteishenkeä. Kun osallistuminen ihmisten välisiin tapaamisiin on muutenkin ollut hiipumassa Suomessa, koronakriisin ajoitus oli onneton.
Lähivuosina on tärkeä varmistaa, että kansalaisyhteiskunta ja juuri pienille paikkakunnille ominainen yhteiseen hiileen puhaltaminen säilyy ja kasvaa, ja että ihmiset alkavat jälleen tavata toisiaan. Tärkeitä hetkiä ovat ne, jolloin voi jutella mynämäkeläisten kanssa HINKU:sta ja energiamurroksesta vaikkapa energiakävelyn varrella tai aseteltaessa energiaillan pöytiä ja tuoleja.
Silloin voisi käydä aitoa keskustelua myös teollisuusvetoisen energiamurroksen väliinputoajista ja siitä, voisiko energiamurros olla myös kansalaislähtöisempi ja paikallisempi. Tällöin keskusteluun saisi myös laajemmin näkökulmia siitä, millainen vaikutus energiamurroksella on ihmisten arkeen ja käytäntöihin, ja sitä kautta kysynnän ja tuotannon rakenteeseen.
Tällaistakin debattia tarvitaan, mutta nykyinen keskusteluilmapiiri, jota sävyttää median kriisilietsonta ja somevälitteinen huutokilpailu, ei jätä sille tilaa.
Paikallisyhteisöt suunnannäyttäjinä
HINKU-verkostossa on nykyisin mukana myös suuria paikkakuntia, kuten Tampere, ja kokonaisia maakuntia. Suomen ympäristökeskus tarjoaa erilaisten hankkeiden kautta HINKU-kunnille teknistä tukea, joka onkin ollut ensiarvoisen tärkeää erityisesti pienille kunnille. Varsinainen toiminta on kuitenkin kuntien ja niissä asuvien ihmisten varassa.
On harvinaista, että pienet maaseutumaiset kunnat nähdään edelläkävijöinä näytettäessä suuntaa valtakunnan politiikalle ja suurten kuntien toiminnalle. Parhaimmillaan ne voivat demonstroida toisenlaisia – tai monenlaisia – kehityksen malleja, koska monimuotoisuus ja paikalliset kokeilut ovat talouden ja yhteiskunnan muutoksen liikevoima. Siksi pienet paikkakunnat ja paikallisyhteisöt ovat tulevaisuudessakin tutkijoiden huomion arvoisia.
EVA HEISKANEN & JENNY RINKINEN
Otsikkokuva: Centre for Ageing Better / Pexels
Teksti perustuu kirjoittajien aiempaan tutkimusartikkeliin: Heiskanen, E., Jalas, M., Rinkinen, J., & Kuusi, H. (2013) Paikallisen ilmastotoiminnan muodot ja mittakaavat: Tapaustutkimus hiilineutraaliksi pyrkivästä kunnasta. Alue ja ympäristö, 42(2), 30–41.
Lähteitä
Heiskanen, E., Nissilä, H., & Tainio, P. (2017). Promoting residential renewable energy via peer-to-peer learning. Applied Environmental Education & Communication, 16(2), 105-116.
Karhinen, S., Peltomaa, J., Riekkinen, V., & Saikku, L. (2021). Impact of a climate network: The role of intermediaries in local level climate action. Global Environmental Change, 67, 102225.
Saaresranta, T. (2020) Mynämäellä energiakävelyt johti aurinkopaneelien yhteishankintoihin. Leader Varsin Hyvä -blogi. Verkossa: https://www.varsinhyva.fi/mynamaella-energiakavelyt-johti-aurinkopaneelien-yhteishankintoihin/
Saikku, L., Tainio, P., Hildén, M., Antikainen, R., Leskinen, P., & Koskela, S. (2017). Diffusion of solar electricity in the network of private actors as a strategic experiment to mitigate climate change. Journal of Cleaner Production, 142, 2730–2740.
Risteyksessä on Versuksen ja Alue- ja ympäristötutkimuksen seuran yhteinen teemajulkaisusarja. Vuoden 2023 Risteyksessä-teema käsittelee paikallisuutta erilaisista näkökulmista.
Lue lisää: Risteyksessä
Eva Heiskanen
Heiskanen toimii professorina Helsingin yliopiston Kuluttajatutkimuskeskuksessa. Hänen kiinnostuksen kohteitaan ovat reilu energiamurros, kansalaislähtöiset innovaatiot sekä tutkimuksen ja politiikan vuorovaikutus kestävämpien markkinoiden rakentamisessa.
Jenny Rinkinen
Rinkinen (KTT) työskentelee tutkijatohtorina Helsingin yliopiston Kuluttajatutkimuskeskuksessa. Hän tutkii kestävyysmurrosta käytäntöjen ja kulutuksen näkökulmasta. Häntä kiinnostaa erityisesti arkiseen energiankäyttöön ja asumiseen liittyvät kysymykset.
LUE KOMMENTAARIT:
Mikko Jalas
Jalas on kiertotalouden yhteisinnovaatioiden professori Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulussa ja kauppakorkeakoulussa. Hänen tutkimusaiheensa liittyvät yhteiskunnallisiin rytmeihin, yksilöiden ajankäyttöön sekä kansalaisten ja kuluttajien rooliin kestävyysmurroksessa.
Yllättävää paikallista ilmastotoimintaa?
Ilmastonmuutoksen hillitseminen on valtavirtaistunut viimeisen kymmenen vuoden aikana. Ilmiöstä on tullut huolestuttava tosiasia, mutta samalla poliittisesti arkipäiväinen ja liiketaloudellisesti kiinnostava. Monet eri toimijat ovat alkaneet suunnata toimintaansa ilmastonmuutoksen torjuntaan.
Ilmastonmuutos ja ilmaston kuumenemisen hillitseminen nivoutuvat yhä tiukemmin osaksi yhteiskuntaa. Tämän varjolla Heiskasen ja Rinkisen artikkeli tarjoaa kiinnostavan näkökulman pienten suomalaisten kuntien ja niiden asukkaiden arkeen.
HINKU-aloite lähti aikanaan liikkeelle vuonna 2007 ’Yllätetään yhteiskunta’ -teemalla. Aloitteen tekivät muutama suomalainen yksityishenkilö henkilökohtaisiin suhteisiin perustuneen verkoston kautta.
Viisi kuntaa, Mynämäki niiden joukossa, kiinnostuivat aloitteesta ja päättivät sitoutua ilmastotoiminnan suunnannäyttäjiksi. Yllättävää tässä Heiskasen ja Rinkisen mukaan oli se, että suuntaa näyttää maaseutu. Kuntiin kuuluu niitäkin, joiden taloudellinen tilanne on hankala ja väestö nopeasti ikääntymässä.
Toinen yllättävä käänne lienee se, että suuntaa ei näyttänyt teknologia, vaan pienemmältä näyttävät teot. Kunta ja sen asukkaat olivat aktiivisia uuden teknologian käyttöönotossa ja pienienkin tekojen toteuttamisessa. Tällainen asetelma kertoo Heiskasen ja Rinkisen mukaan toimijuudesta teollisten murrosten katveessa.
Kolmas yllättävä asia HINKU-verkoston periaatteessa lienee yhteisöllisyyden korostuminen. Ilmastotoiminta organisoitui monenlaiseksi yhdessä tekemiseksi ja tavoitehakuiseksi ajanvietoksi. Niinpä kunnissa järjestettiin vapaaehtoistoimintana energiakävelyitä ja -iltoja, kuntien koulutuslaitokset järjestivät kursseja ja paikallislehdistö seurasi tiiviisti kuntalaisten toimintaa.
Kasvihuonekaasupäästöjen merkittävä vähentäminen oli HINKU-verkoston ylätavoite. Aloite oli kuitenkin väljä ja siten mahdollisti monenlaista toimintaa asukkaiden, alueen yritysten ja itse kunnan toimesta.
Ruohonjuuritason ilmastotoiminnan tukeminen
Ruohonjuuritason toimintaa tarkastellessa on kuitenkin syytä huomioida sen ympärillä olevia rakenteita. Suomen ympäristökeskus SYKE päätti lähteä tukemaan alkuperäistä ideaa ja verkoston toimintaa. HINKU-verkosto alkoi muodostua kunnista, jotka organisaatioina tekivät päätöksen liittymisestä. Liittyminen puolestaan mahdollisti asukkaiden toiminnan.
HINKU-aloite tuli kuntiin useassa tapauksessa niiden ulkopuolelta. Itse aloitteen takana on ollut suomalaista ja kansainvälistä ilmastotiedettä ja -politiikkaa. Paikallisen ilmastotoiminnan merkitystä aloitteellisena ja omaehtoisena toimintana ei pidä liioitella, mutta ei myöskään vähätellä.
Vaikka paikallisen toiminnan voi katsoa heijastelevan tapahtumia muualla ja olevan seurausta muista tapahtumista, sillä on myös vaikutuksia yhteiskunnassa. HINKU-kuntien ja niiden asukkaiden toimintatavat valtavirtaistivat ilmastotoiminnan ratkaisuja. Voidaan sanoa, että nämä alueet ja ihmiset ovat tarjonneet ilmastotoiminnan esikuvia.
Suomen ympäristökeskuksen rooli on ollut hyvin tärkeä HINKU-verkoston valtakunnallisen näkyvyyden kannalta ja toimijoiden välisen yhteistyön koordinoinnissa. On perusteltua väittää, että paikallishankkeiden yhteistyö kaipaa usein tuekseen organisaatiota, joka kerryttää ja välittää oppimista.
Toisaalta oman kokemukseni mukaan ulkoa tuodut asiat ja ideat harvoin menestyvät sellaisenaan. Pyörä pitää todellakin keksiä ja luoda moneen kertaan uudestaan, jotta tekemisen ja keksimisen iloja voidaan jakaa. Jokainen paikallinen kokeilu on myös ainutkertainen osallistujilleen ja uniikki paikallisilta puitteiltaan.
Yllättivätkö HINKU-kunnat?
Oliko yllättävää, että HINKU-kunnat yllättivät yhteiskunnan? Heiskanen ja Rinkinen tarjoavat useita perusteita sille, miksi paikallinen ilmastotoiminta pienemmillä paikkakunnilla on onnistunut.
Se, että ihmiset ovat läheisessä kanssakäymisessä, vaikuttaa monella tavalla. Pienen paikkakunnan verkostot ovat tiiviitä ja aloitteen ympärille syntyy helpommin tekemisen meininkiä. Pienellä paikkakunnalla yksittäisen, paikallisen yrityksen menestyminen energiamurroksen toimijana on suuri ja merkittävä asia. Pienemmällä paikkakunnalla kooltaan rajallinenkin joukko toimijoita saa aloitteen näyttämään ja tuntumaan merkittävältä ja yhteiseltä.
Kirjoittajat myös esittävät, että pienten paikkakuntien etuna on se, että riidat eivät pääse kärjistymään, vaan erimielisyyksien kanssa on pystyttävä elämään.
Lisään näihin tekijöihin vielä sen, että pienet ja heikommassa asemassa olevat toimijat ovat kiinnostuneita murroksesta. Jos olemassa oleva yhteiskunnan rakenne, esimerkiksi fossiilisiin polttoaineisiin nojaava globaali talousjärjestelmä, näyttää jättävän heidät varjoonsa, murros tarjoaa uutta toimintaa ja uusia toimija-asetelmia.
Saattaa myös olla, että niukemmat resurssit ja päällekkäiset, tiiviit sosiaaliset verkostot luovat näistä kunnista ketteriä ja nopeita toimijoita. Oma kokemukseni Mynämäelle suuntautuneilta tutkimushankkeiden matkoilta on, että vieraita arvostetaan.
HINKU-toiminnalla on Heiskasen ja Rinkisen analyysin mukaan kasvihuonekaasupäästöjen vähentämistä laajempaa merkitystä. Alkuperäinen tavoite on muuntautunut monimuotoiseksi kestävän kehityksen paikallistoiminnaksi.
Ehkä tätäkin tärkeämpää on se, että polarisoituneen ilmastokeskustelun lomaan saadaan esimerkkejä siitä, että ilmastotoiminnalla on monenlaisia muotoja. Lisäksi merkittävää toimintaa voi syntyä paikallisyhteisöjä tukemalla.
MIKKO JALAS
Laura Saikku
Saikku on ympäristötieteen dosentti ja toimii erikoistutkijana sekä ryhmäpäällikkönä Suomen Ympäristökeskuksessa. Tutkimuksen aiheina hänellä ovat haasteet ja ratkaisut siirryttäessä kohti kestävää yhteiskuntaa. Häntä kiinnostaa erityisesti, miten päästöjä vähentäviä investointeja voidaan edistää ja miten kuntien ja maakuntien vaikuttavaa ilmastotyötä voidaan vauhdittaa.
Asukkaat vähentävät päästöjä yhteistyössä julkisen sektorin kanssa
Kohti hiilineutraalia kuntaa -verkoston Hinku-kunnat ovat toimineet edelläkävijöinä suunnitelmallisella ilmastotyöllään jo 15 vuotta. Suomen Ympäristökeskuksen koordinoima verkosto on kasvanut viiden pienen kunnan joukosta lähes sadan kunnan verkostoksi. Mukana on myös suurempia kaupunkeja. Verkoston toimintaan on viime vuosina tullut mukaan myös maankunnat. Viisi maakuntaa on liittynyt verkostoon maakuntatason tavoitteilla.
Hinku-kuntien onnistumisen taustalla on todettu olevan vankka johdon sitoutuminen, ilmastotyön riittävä resursointi ja työn jalkautuminen läpi kuntaorganisaation. Hinku-verkoston kautta kunnat saavat inspiraatiota, motivaatiota ja vertaistukea sekä asiantuntija-apua, selvityksiä ja erinäisiä työkaluja ilmastotyön suunnitteluun, toteuttamiseen ja seurantaan. Maakuntatoimijat ovat vastanneet etenkin pienten kuntien resurssihaasteisiin tukemalla erityisesti pieniä kuntia niiden ilmastotyössään.
Heiskanen ja Rinkinen nostavat kirjoituksessaan esiin pienten paikallisyhteisöjen ja pienten paikkakuntien merkityksen suunnannäyttäjinä kansalliselle politiikalle tai suurille kaupungeille. Aktiivista paikallisyhteisöjen toimintaa voi olla pienten kuntien ohella myös suurempien kaupunkien kaupunginosatasolla.
Esimerkiksi Helsingin aktiivinen kaupunginosayhdistys Lauttasaari-seura vie eteenpäin ilmastotyötä kaupunginosan tasolla. Tavoitteena on hiilineutraali Lauttasaari vuonna 2030.
Lauttasaaren ohella myös Maunulan kaupunginosa ammentaa toimia paikallisesta yhteisöllisyydestä ja kannustaa asukkaita energiaremontteihin ja liikkumisen vähentämiseen osana laajaa kansallista Canemure-hanketta. Taloyhtiötä ja yksittäisiä asukkaita kannustetaan erilaisten tapahtumien ja viestinnän keinoin osallistumaan mukaan yhteisiin ilmastotalkoisiin.
Hyvät esimerkit lähiympäristössä voivat tehokkaasti levitä, kun huomataan, mitä naapurustossa tehdään. Hankkeessa tuotetaan myös asukkaille tietoa toiminnan ilmastovaikutuksista sekä saavutetuista päästövähennyksistä.
Kuntien ilmastotoimien vaikuttavuus näkyy ajan myötä kuntien käyttöperusteisissa päästöissä. Näitä päästöjä Hinku-kunnat ovatkin vähentäneet monella eri sektorilla, hieman muuta maata nopeammin.
Kunta ja yritykset voivat tukea asukkaiden ilmastovalintoja
Asukkaiden toimet saadaan parhaiten näkyviin tuomalla päästölaskentaan mukaan kulutusperusteinen näkökulma. Syken tuoreen, kaikki Suomen kunnat kattavan laskennan mukaan kotitalouksien kulutus aiheuttaa yli 80 % kuntien kulutusperusteisista päästöistä.
Päästöjen vähentäminen on kuitenkin asukkaiden, julkisen sektorin ja yritysten yhteispeliä. Julkinen sektori kehittää yritysten ja kotitalouksien toimintaympäristöä, jonka rajoissa päästöjä on mahdollista vähentää. Esimerkiksi kaukolämmön polttoainevalinnat heijastuvat alueen yritysten tuotantoon ja sitä kautta myös tuotteiden käyttäjien eli asukkaiden päästöihin.
Yhdyskuntarakenteella, kävelyn ja pyöräilyn edistämisellä ja julkisen liikenteen kehittämisellä voidaan vaikuttaa kaupunkilaisten liikkumisvalintoihin. Hinku-kunnat ovat esimerkkinä muille: useissa kunnissa on viime vuosina perustettu kevyen liikenteen väyliä ja tuettu kaavoituksen kautta sekä kestävää yhdyskuntarakennetta että energiantuotannon päästöjen vähentämistä.
Kuntalaisten on myös tärkeää vaatia toimintaympäristöä, joka tukee kulutuksen hiilijalanjäljen pienentämistä. Asukkaiden osallistamisessa on toisaalta tärkeää huomioida eri kohderyhmät. Kaikki kuntalaiset eivät kaipaa aktiivista tekemistä, mutta voivat osallistua ilmastotalkoisiin muilla tavoin.
LAURA SAIKKU
Takaisin ylös ↑
Ekologinen kompensaatio ja suojeluhyvityksen vaikeus
Kemijärvellä kohti luonnon ja ihmisen yhteiselämistä
Onko Suomi matkalla kohti ekohyvinvointivaltiota?