Lapin erämaiden hiljaisuus on tärkeää poronhoidolle, perinteisen tiedon säilymiselle sekä ihmisten hyvinvoinnille.
Miksi paikallinen kokemustieto on arvokasta?
Paikallinen kokemusperäinen tieto sekä ympäristöön liittyvät arvot ovat tärkeä osa yhdyskuntasuunnittelua. Paikallisen kokemustiedon käyttö osana maankäytön suunnitteluprosesseja voi edesauttaa ekosysteemien, luonnonvarojen ja biodiversiteetin suojelua sekä tuoda esiin paikallisten asukkaiden tarpeita, huolia ja toiveita.
Ympäristöön liitetyt arvot ja merkitykset ovat myös tärkeä osa ihmisen luontosuhdetta ja kokemusta elinympäristöstään. Paikallinen kokemustieto ja ympäristöön liitetyt arvot liittyvät usein toisiinsa, sillä paikkoihin kytkeytyvät muistot, kokemukset ja havainnot tuottavat erilaisia aineettomia ympäristöarvoja.
Ympäristöarvot ja paikalliskokemus saamelaisalueella
Olen ollut tutkijana mukana hankkeissa, joissa on tarkasteltu paikallisen ja perinteisen tiedon sisällyttämistä maankäytön suunnitteluun sekä selvitetty ympäristöarvoja ja alueiden käyttöön liittyviä ristiriitoja Saamelaisalueella.
Tutkimuksista yksi on julkaistu myös Alue ja Ympäristö -lehdessä. Tämä tutkimus pohjautui Enontekiön kunnassa tehtyihin haastatteluihin sekä osallistavaan paikkatietokyselyyn, jotka toteutettiin vuosina 2016–2018.
Tärkeimmiksi ympäristöarvoiksi kyselyn vastauksissa nousivat virkistys, kaunis maisema ja hiljaisuus. Tuloksissa korostui luonnon virkistysarvo, mikä johtui ainakin osin siitä, että suuri osuus vastaajista oli erityisesti Kilpisjärven aluetta retkeilyyn käyttäviä enontekiöläisiä sekä ulkopaikkakuntalaisia. Paikallisia luontaiselinkeinojen harjoittajia, kuten poronhoitajia tai kalastajia, oli vastaajissa vain noin viisi prosenttia.
Tärkeiksi koettujen paikkojen hiljaisuus voikin olla tiettyyn vuorokauden- tai vuodenaikaan sidottua.
Vajaa kaksi vuotta aineiston keruun jälkeen alkoi globaali Covid 19-pandemia, joka muutti suomalaisten vapaa-ajan käytön tapoja sekä arkipäiväisiä rutiineja. Luonnossa vietetty aika sekä kotimaan- ja lähimatkailu lisääntyivät. Lapin kansallispuistojen kävijämäärät kasvoivat huomattavasti koronarajoitusten ollessa voimassa, ja monissa kansallispuistoissa kävijämäärät pysyttelivät pandemiaa edeltävää aikaa korkeammalla tasolla myös rajoitusten päätyttyä.
Tutkimusten mukaan pandemian seurauksena luonnossa vietetyn ajan lisääntyminen ja luontosuhteen vahvistuminen muokkasivat myös ympäristöön liitettyjä arvoja. On mahdotonta sanoa, ovatko paikallisten ihmisten tai ulkopaikkakuntalaisten Enontekiön ja Kilpisjärven alueen luontoon kohdistamat arvot muuttuneet pandemian aikana tai sen jälkeen, sillä karttakyselyä ei ole toistettu. Tutkimusten mukaan virkistysarvot ja luontokokemusten tuottama hyvinvointi ovat kuitenkin tulleet aiempaa tärkeämmiksi etenkin kaupungeissa asuville ihmisille.
Hiljaisuus on ympäristöarvo, luontokokemus ja elinkeinon perusta
Hiljaisuus nousi tutkimuksessamme kolmanneksi tärkeimmäksi arvoksi sekä paikallisten että ulkopaikkakuntalaisten vastauksissa. Hiljaisuuden vuoksi arvokkaiksi koettuihin paikkoihin liittyi myös maankäytön ristiriitoja, sillä hiljaisuuden vuoksi arvokkaat paikat sijoittuivat usein vilkkaiden moottorikelkkareittien läheisyyteen. Tärkeiksi koettujen paikkojen hiljaisuus voikin olla tiettyyn vuorokauden- tai vuodenaikaan sidottua.
Vuonna 2022 teimme karttakyselyä ja haastatteluja poronhoitajien kanssa Inarin ja Utsjoen kunnissa. Vielä julkaisemattoman aineiston perusteella Covid 19 -pandemia vaikutti alueen kansallispuistojen ja erämaa-alueiden hiljaisuuteen ainakin kahdella tavalla.
Kun ulkomaisia turisteja ei alueella ollut, moottorikelkkasafarien aiheuttama melu väheni merkittävästi. Samaan aikaan kotimaisten matkailijoiden määrä lisääntyi, ja erityisesti maastopyöräilyn suosion kasvu johti ihmismäärien kasvuun alueilla, joilla on aiemmin liikuttu vain vähän.
Poronhoitajien mukaan maastopyöräilystä koituu häiriötä poronhoidolle, sillä porot eivät ole tottuneet polkupyöriin ja pakenevat niitä. Paetessaan porot stressaantuvat ja niiden laumat hajoavat. Poronhoitajille hiljaisuus ympäristöarvona tarkoittaakin hiljaisuutta myös poron näkökulmasta.
Porojen elinympäristöä tunturimaisemissa. Kuva: Tania Malréchauffé / Unsplash
Lapin kansallispuistot ja erämaa-alueet ovat myös luontaiselinkeinojen, erityisesti poronhoidon, harjoittamiseen tarkoitettuja alueita. Säilyäkseen elinvoimaisena poronhoito tarvitsee laajoja häiriöttömiä alueita. Toisaalta erämaaluonnon tarjoama virkistys, kauneus ja hiljaisuus edesauttavat hyvinvointia ja ovat tärkeitä erityisesti pandemian kaltaisissa kriisitilanteissa.
Kävijämäärien kasvaessa kansallispuistojen ja erämaa-alueiden arvojen ja käytön välille voi kuitenkin syntyä ristiriita: hiljaiset paikat eivät ole enää hiljaisia. Erilaisten käyttöpaineiden sekä arvojen ja käytön ristiriitojen vuoksi ympäristöarvojen tarkka selvittäminen ja tulkitseminen onkin erityisen tärkeää maankäytön suunnittelussa.
Luontokokemukset ja luonnon tuntemus muokkaavat paikallista tietoa
Paikallinen tieto (local knowledge) tarkoittaa yksilöiden tai paikallisten yhteisöjen luontoon sekä ihmisen ja ympäristön vuorovaikutukseen liittyvää kokemusperäistä tietoa ja taitoja. Paikallista tietoa kutsutaan myös kansalaistiedoksi tai kansalaistieteeksi (citizen science).
Perinteinen tieto (traditional knowledge) voidaan nähdä kokemusperäisen paikallistiedon osa-alueena. Se on luonteeltaan yhteisöllistä, sukupolvelta toiselle kulttuurisen siirron kautta siirtyvää tietoa, jonka keskiössä on ihmisen ja ympäröivän luonnon suhde.
Sekä perinteinen että paikallinen tieto saavat alkunsa luonnon tuntemuksesta ja siellä liikkumisesta ja toimimisesta. Globaali Covid 19-pandemia sai ihmiset arvostamaan uudella tavalla sekä lähiluontoa että kaukaisempia kansallispuistoja. Kulkiessaan luonnossa ihmiset tekevät havaintoja, ja kertyvistä havainnoista kertyy paikallista tietoa. Voivatko pandemiat synnyttää uutta paikallista tietoa tai vahvistaa ymmärrystä paikallisesta tiedosta ja sen merkityksestä?
Aistitko hiljaisuuden tässä Lapin lumisessa maisemassa? Kuva: Inkeri Markkula
Paikallisen tiedon rooli osana tutkimusta on viime vuosikymmenen aikana selvästi vahvistunut. Esimerkiksi Suomen ympäristökeskus kerää mittavasti kansalaistietoa sekä kehittää kansalaistieteeseen nojaavia toimintatapoja, ja monissa yliopistoissa on kansalaistietoa hyödyntäviä tutkimushankkeita.
Covid 19 -pandemia on todettu vauhdittaneen paikallisen tiedon arvostusta ainakin syrjäisillä arktisilla alueilla. Kun tutkijat eivät matkustusrajoitusten vuoksi päässeet tutkimusalueilleen, paikalliset yhteistyökumppanit ja heidän tietonsa ja taitonsa muuttuivat elintärkeiksi tutkimusprojekteille.
Saamelainen perinteinen tieto on vahvasti sidoksissa luontaiselinkeinoihin ja saamen kieleen.
Perinteinen tieto, erityisesti saamelaisessa kontekstissa, eroaa paikallisesta tiedosta sen kulttuurisen ja ylisukupolvisen kytköksen vuoksi. Saamelainen perinteinen tieto on vahvasti sidoksissa luontaiselinkeinoihin ja saamen kieleen.
Koska saamelaiset luontaiselinkeinojen harjoittajat kulkevat luonnossa ympäri vuoden olosuhteista riippumatta, Covid 19 -pandemian vaikutus perinteiseen tietoon on todennäköisesti ollut vähäinen. Vahvemmin perinteistä tietoa muokkaa ilmaston lämpeneminen: osa vanhasta tiedosta ei olosuhteiden muuttuessa enää päde, ja muuttuvia sää- ja lumiolosuhteita kuvaamaan tarvitaan uusia sanoja.
Perinteinen tieto elää kuitenkin edelleen vahvana ja se välittyy uusille sukupolville osana luontaiselinkeinoja, kuten poronhoitoa ja kalastusta. Ilmaston muuttuessa kuitenkin myös poronhoito joutuu ahtaalle. Lapin poronhoitajat ovat kokeneet viime vuosina kaksi hyvin vaikeaa talvea. Ennätysluminen talvi 2019–2020 toi poronhoidolle suuret tappiot. Myös talvi 2021–2022 oli hyvin vaikea osassa poronhoitoaluetta laidunten jäätymisen vuoksi.
Vaikeissa ilmasto-oloissa on entistä tärkeämpää, että poroille riittää häiriöttömiä laidunalueita. Voidaankin todeta, että myös poronhoitoon kytkeytynyt perinteinen tieto tarvitsee hiljaisuutta säilyäkseen elinvoimaisena.
Risteyksessä on Versuksen ja Alue- ja ympäristötutkimuksen seuran yhteinen teemajulkaisusarja. Vuoden 2023 Risteyksessä-teema käsittelee paikallisuutta erilaisista näkökulmista.
Markkula työskentelee tutkijatohtorina Oulun yliopistossa. Hänen tutkimuskohteitaan ovat ilmastonmuutoksen kulttuuriset vaikutukset sekä maankäyttöön liittyvät kysymykset saamelaisalueella.
Rautiainen on arkeologi-biologi ja työskentelee maankäytön erityisasiantuntijana Metsähallituksen Luontopalveluissa Lapissa. Aiemmin hän on toiminut Metsähallituksessa kulttuuriperinnön, luontokartoitusten ja viestinnän parissa. Lisäksi hän on muun muassa opettanut yliopistossa kasvitiedettä väitöskirjan teon ohessa ja työskennellyt Museoviraston arkeologisilla kaivauksilla.
Valtion maiden maankäytön suunnittelussa huomioidaan perinteinen ja paikallinen tieto saamelaisten kotiseutualueella
Saamelaisten kotiseutualueesta yli 90 prosenttia on valtion maita ja vesiä. Niihin kohdistuu paljon toiveita ja vaatimuksia – joskus vastakkaisiakin. Metsähallituksen maankäytön suunnittelussa pyritään yhteensovittamaan näitä toiveita ja vaatimuksia keskenään sekä lain määrittämien velvoitteiden kanssa.
Miten perinteinen ja paikallinen tieto saadaan osaksi maankäytön suunnittelua, ja miten se saadaan huomioitua muiden alueisiin kohdistuvien vaatimusten ristipaineessa? Yksi tapa on YK:n biodiversiteettisopimukseen liittyvien vapaaehtoisten Akwé: kon -ohjeiden käyttö.
Niiden tarkoitus on turvata luonnon monimuotoisuuden, alkuperäiskansojen luontosuhteen sekä perinteisen tiedon säilyminen ja turvata alkuperäiskansan täysipainoinen osallistuminen hankkeiden ja suunnitelmien kaikkiin vaiheisiin.
Suomen ratifioima biodiversiteettisopimus tunnustaa alkuperäiskansojen perinteisen tiedon merkityksen luonnon monimuotoisuuden suojelulle. Lisäksi se velvoittaa turvaamaan saamelaisten luonnon monimuotoisuuteen liittyvän perinteisen tiedon, käytänteet ja innovaatiot sekä perinteisten luonnonkäyttötapojen säilymisen.
Perinteistä tietoa siirretään tietoisen opettamisen, vanhemmilta sukupolvilta saadun mallin, joikujen ja suullisen kertomaperinteen kautta sekä poronhoito-, kalastus-, keräily-, käsityö- ja metsästyskäytänteissä.
Saamelainen luonnon monimuotoisuuteen liittyvä perinteinen tieto ilmenee saamelaisessa luonnonkäytössä ja perinteisten saamelaiselinkeinojen harjoittamisessa sekä luontosuhteessa. Tieto välittyy saamen kieleen liittyvässä terminologiassa sekä saamenkielisissä paikannimissä. Perinteistä tietoa siirretään tietoisen opettamisen, vanhemmilta sukupolvilta saadun mallin, joikujen ja suullisen kertomaperinteen kautta sekä poronhoito-, kalastus-, keräily-, käsityö- ja metsästyskäytänteissä.
Metsähallitus käytti Akwé: Kon -ohjeita ensimmäisen kerran jo vuonna 2010 Hammastunturin erämaa-alueen hoito- ja käyttösuunnittelussa. Siitä lähtien Metsähallitus on käyttänyt ohjeita saamelaisten kotiseutualueen kansallispuistojen, erämaa-alueiden ja luonnonpuistojen hoito- ja käyttösuunnittelussa sekä luonnonvarasuunnittelussa. Ohjeiden soveltamista Metsähallituksen, Saamelaiskäräjien ja Kolttien kyläkokouksen välisessä yhteistyössä on tarkennettu osapuolten yhdessä sopimalla Akwé: Kon -toimintamallilla.
Osallistaminen Metsähallituksen maankäytön suunnitteluprosesseissa saamelaisten kotiseutualueella ei rajoitu vain Akwé: Kon -toimintamallin käyttöön. Kaikkien paikallisten osallistuminen maankäytön suunnitteluun turvataan hoito- ja käyttösuunnittelussa ja luonnonvarasuunnittelussa paikallisista sidosryhmistä koostuvilla yhteistyö- ja erilaisilla teemaryhmillä.
Kolmessa pohjoisimmassa kunnassa on myös omat säännöllisesti kokoontuvat neuvottelukuntansa, jossa käsitellään myös maankäyttöön liittyviä kysymyksiä. Niiden lisäksi vuosittain järjestetään kymmeniä virallisia ja epävirallisiakin kokouksia ja tilaisuuksia poronhoitoon, saamelaiskulttuurin huomioimiseen, matkailuun, retkeilyyn, kalastukseen, metsästykseen ja muuhun maankäyttöön liittyen.
Kuuntele Tiededebatti Spotifyssa (15:57 min)
Lapin erämaiden hiljaisuus on tärkeää poronhoidolle, perinteisen tiedon säilymiselle sekä ihmisten hyvinvoinnille.
Miksi paikallinen kokemustieto on arvokasta?
Paikallinen kokemusperäinen tieto sekä ympäristöön liittyvät arvot ovat tärkeä osa yhdyskuntasuunnittelua. Paikallisen kokemustiedon käyttö osana maankäytön suunnitteluprosesseja voi edesauttaa ekosysteemien, luonnonvarojen ja biodiversiteetin suojelua sekä tuoda esiin paikallisten asukkaiden tarpeita, huolia ja toiveita.
Ympäristöön liitetyt arvot ja merkitykset ovat myös tärkeä osa ihmisen luontosuhdetta ja kokemusta elinympäristöstään. Paikallinen kokemustieto ja ympäristöön liitetyt arvot liittyvät usein toisiinsa, sillä paikkoihin kytkeytyvät muistot, kokemukset ja havainnot tuottavat erilaisia aineettomia ympäristöarvoja.
Ympäristöarvot ja paikalliskokemus saamelaisalueella
Olen ollut tutkijana mukana hankkeissa, joissa on tarkasteltu paikallisen ja perinteisen tiedon sisällyttämistä maankäytön suunnitteluun sekä selvitetty ympäristöarvoja ja alueiden käyttöön liittyviä ristiriitoja Saamelaisalueella.
Tutkimuksista yksi on julkaistu myös Alue ja Ympäristö -lehdessä. Tämä tutkimus pohjautui Enontekiön kunnassa tehtyihin haastatteluihin sekä osallistavaan paikkatietokyselyyn, jotka toteutettiin vuosina 2016–2018.
Tärkeimmiksi ympäristöarvoiksi kyselyn vastauksissa nousivat virkistys, kaunis maisema ja hiljaisuus. Tuloksissa korostui luonnon virkistysarvo, mikä johtui ainakin osin siitä, että suuri osuus vastaajista oli erityisesti Kilpisjärven aluetta retkeilyyn käyttäviä enontekiöläisiä sekä ulkopaikkakuntalaisia. Paikallisia luontaiselinkeinojen harjoittajia, kuten poronhoitajia tai kalastajia, oli vastaajissa vain noin viisi prosenttia.
Vajaa kaksi vuotta aineiston keruun jälkeen alkoi globaali Covid 19-pandemia, joka muutti suomalaisten vapaa-ajan käytön tapoja sekä arkipäiväisiä rutiineja. Luonnossa vietetty aika sekä kotimaan- ja lähimatkailu lisääntyivät. Lapin kansallispuistojen kävijämäärät kasvoivat huomattavasti koronarajoitusten ollessa voimassa, ja monissa kansallispuistoissa kävijämäärät pysyttelivät pandemiaa edeltävää aikaa korkeammalla tasolla myös rajoitusten päätyttyä.
Tutkimusten mukaan pandemian seurauksena luonnossa vietetyn ajan lisääntyminen ja luontosuhteen vahvistuminen muokkasivat myös ympäristöön liitettyjä arvoja. On mahdotonta sanoa, ovatko paikallisten ihmisten tai ulkopaikkakuntalaisten Enontekiön ja Kilpisjärven alueen luontoon kohdistamat arvot muuttuneet pandemian aikana tai sen jälkeen, sillä karttakyselyä ei ole toistettu. Tutkimusten mukaan virkistysarvot ja luontokokemusten tuottama hyvinvointi ovat kuitenkin tulleet aiempaa tärkeämmiksi etenkin kaupungeissa asuville ihmisille.
Hiljaisuus on ympäristöarvo, luontokokemus ja elinkeinon perusta
Hiljaisuus nousi tutkimuksessamme kolmanneksi tärkeimmäksi arvoksi sekä paikallisten että ulkopaikkakuntalaisten vastauksissa. Hiljaisuuden vuoksi arvokkaiksi koettuihin paikkoihin liittyi myös maankäytön ristiriitoja, sillä hiljaisuuden vuoksi arvokkaat paikat sijoittuivat usein vilkkaiden moottorikelkkareittien läheisyyteen. Tärkeiksi koettujen paikkojen hiljaisuus voikin olla tiettyyn vuorokauden- tai vuodenaikaan sidottua.
Vuonna 2022 teimme karttakyselyä ja haastatteluja poronhoitajien kanssa Inarin ja Utsjoen kunnissa. Vielä julkaisemattoman aineiston perusteella Covid 19 -pandemia vaikutti alueen kansallispuistojen ja erämaa-alueiden hiljaisuuteen ainakin kahdella tavalla.
Kun ulkomaisia turisteja ei alueella ollut, moottorikelkkasafarien aiheuttama melu väheni merkittävästi. Samaan aikaan kotimaisten matkailijoiden määrä lisääntyi, ja erityisesti maastopyöräilyn suosion kasvu johti ihmismäärien kasvuun alueilla, joilla on aiemmin liikuttu vain vähän.
Poronhoitajien mukaan maastopyöräilystä koituu häiriötä poronhoidolle, sillä porot eivät ole tottuneet polkupyöriin ja pakenevat niitä. Paetessaan porot stressaantuvat ja niiden laumat hajoavat. Poronhoitajille hiljaisuus ympäristöarvona tarkoittaakin hiljaisuutta myös poron näkökulmasta.
Lapin kansallispuistot ja erämaa-alueet ovat myös luontaiselinkeinojen, erityisesti poronhoidon, harjoittamiseen tarkoitettuja alueita. Säilyäkseen elinvoimaisena poronhoito tarvitsee laajoja häiriöttömiä alueita. Toisaalta erämaaluonnon tarjoama virkistys, kauneus ja hiljaisuus edesauttavat hyvinvointia ja ovat tärkeitä erityisesti pandemian kaltaisissa kriisitilanteissa.
Kävijämäärien kasvaessa kansallispuistojen ja erämaa-alueiden arvojen ja käytön välille voi kuitenkin syntyä ristiriita: hiljaiset paikat eivät ole enää hiljaisia. Erilaisten käyttöpaineiden sekä arvojen ja käytön ristiriitojen vuoksi ympäristöarvojen tarkka selvittäminen ja tulkitseminen onkin erityisen tärkeää maankäytön suunnittelussa.
Luontokokemukset ja luonnon tuntemus muokkaavat paikallista tietoa
Paikallinen tieto (local knowledge) tarkoittaa yksilöiden tai paikallisten yhteisöjen luontoon sekä ihmisen ja ympäristön vuorovaikutukseen liittyvää kokemusperäistä tietoa ja taitoja. Paikallista tietoa kutsutaan myös kansalaistiedoksi tai kansalaistieteeksi (citizen science).
Perinteinen tieto (traditional knowledge) voidaan nähdä kokemusperäisen paikallistiedon osa-alueena. Se on luonteeltaan yhteisöllistä, sukupolvelta toiselle kulttuurisen siirron kautta siirtyvää tietoa, jonka keskiössä on ihmisen ja ympäröivän luonnon suhde.
Sekä perinteinen että paikallinen tieto saavat alkunsa luonnon tuntemuksesta ja siellä liikkumisesta ja toimimisesta. Globaali Covid 19-pandemia sai ihmiset arvostamaan uudella tavalla sekä lähiluontoa että kaukaisempia kansallispuistoja. Kulkiessaan luonnossa ihmiset tekevät havaintoja, ja kertyvistä havainnoista kertyy paikallista tietoa. Voivatko pandemiat synnyttää uutta paikallista tietoa tai vahvistaa ymmärrystä paikallisesta tiedosta ja sen merkityksestä?
Paikallisen tiedon rooli osana tutkimusta on viime vuosikymmenen aikana selvästi vahvistunut. Esimerkiksi Suomen ympäristökeskus kerää mittavasti kansalaistietoa sekä kehittää kansalaistieteeseen nojaavia toimintatapoja, ja monissa yliopistoissa on kansalaistietoa hyödyntäviä tutkimushankkeita.
Covid 19 -pandemia on todettu vauhdittaneen paikallisen tiedon arvostusta ainakin syrjäisillä arktisilla alueilla. Kun tutkijat eivät matkustusrajoitusten vuoksi päässeet tutkimusalueilleen, paikalliset yhteistyökumppanit ja heidän tietonsa ja taitonsa muuttuivat elintärkeiksi tutkimusprojekteille.
Toisaalta pandemian ja siihen liittyvien rajoitusten on havaittu vaikuttaneen lintuja koskevaan kansalaistietoon, kun lintuharrastajat keskittyivät tarkkailemaan lintuja enemmän omassa pihapiirissään ja lähiluonnossa.
Perinteinen tieto, erityisesti saamelaisessa kontekstissa, eroaa paikallisesta tiedosta sen kulttuurisen ja ylisukupolvisen kytköksen vuoksi. Saamelainen perinteinen tieto on vahvasti sidoksissa luontaiselinkeinoihin ja saamen kieleen.
Koska saamelaiset luontaiselinkeinojen harjoittajat kulkevat luonnossa ympäri vuoden olosuhteista riippumatta, Covid 19 -pandemian vaikutus perinteiseen tietoon on todennäköisesti ollut vähäinen. Vahvemmin perinteistä tietoa muokkaa ilmaston lämpeneminen: osa vanhasta tiedosta ei olosuhteiden muuttuessa enää päde, ja muuttuvia sää- ja lumiolosuhteita kuvaamaan tarvitaan uusia sanoja.
Perinteinen tieto elää kuitenkin edelleen vahvana ja se välittyy uusille sukupolville osana luontaiselinkeinoja, kuten poronhoitoa ja kalastusta. Ilmaston muuttuessa kuitenkin myös poronhoito joutuu ahtaalle. Lapin poronhoitajat ovat kokeneet viime vuosina kaksi hyvin vaikeaa talvea. Ennätysluminen talvi 2019–2020 toi poronhoidolle suuret tappiot. Myös talvi 2021–2022 oli hyvin vaikea osassa poronhoitoaluetta laidunten jäätymisen vuoksi.
Vaikeissa ilmasto-oloissa on entistä tärkeämpää, että poroille riittää häiriöttömiä laidunalueita. Voidaankin todeta, että myös poronhoitoon kytkeytynyt perinteinen tieto tarvitsee hiljaisuutta säilyäkseen elinvoimaisena.
INKERI MARKKULA
Artikkelikuva: Inkeri Markkula
Teksti perustuu kirjoittajan aiempaan tutkimusartikkeliin: Markkula, I., Turunen, M., Tuulentie, S. & Nikula, A. (2020) Perinteinen ja paikallinen tieto maankäytön suunnittelussa – esimerkkinä Enontekiö. Alue ja ympäristö 49(2), 145–161.
Lähteitä
Fagerlund, N., Eilola, S. & Arki, V. (2021) Outdoor recreation and nature’s contribution to well-being in a pandemic situation – Case Turku, Finland. Urban Forestry & Urban Greening 64: 127257.
Petrov, A.N., Hinzman, L.D., Kullerud, L. ym. (2020) Building resilient Arctic science amid the COVID-19 pandemic. Nature Communications 11: 6278.
Risteyksessä on Versuksen ja Alue- ja ympäristötutkimuksen seuran yhteinen teemajulkaisusarja. Vuoden 2023 Risteyksessä-teema käsittelee paikallisuutta erilaisista näkökulmista.
Lue lisää: Risteyksessä
Inkeri Markkula
Markkula työskentelee tutkijatohtorina Oulun yliopistossa. Hänen tutkimuskohteitaan ovat ilmastonmuutoksen kulttuuriset vaikutukset sekä maankäyttöön liittyvät kysymykset saamelaisalueella.
LUE KOMMENTAARI:
Pirjo Rautiainen
Rautiainen on arkeologi-biologi ja työskentelee maankäytön erityisasiantuntijana Metsähallituksen Luontopalveluissa Lapissa. Aiemmin hän on toiminut Metsähallituksessa kulttuuriperinnön, luontokartoitusten ja viestinnän parissa. Lisäksi hän on muun muassa opettanut yliopistossa kasvitiedettä väitöskirjan teon ohessa ja työskennellyt Museoviraston arkeologisilla kaivauksilla.
Valtion maiden maankäytön suunnittelussa huomioidaan perinteinen ja paikallinen tieto saamelaisten kotiseutualueella
Saamelaisten kotiseutualueesta yli 90 prosenttia on valtion maita ja vesiä. Niihin kohdistuu paljon toiveita ja vaatimuksia – joskus vastakkaisiakin. Metsähallituksen maankäytön suunnittelussa pyritään yhteensovittamaan näitä toiveita ja vaatimuksia keskenään sekä lain määrittämien velvoitteiden kanssa.
Miten perinteinen ja paikallinen tieto saadaan osaksi maankäytön suunnittelua, ja miten se saadaan huomioitua muiden alueisiin kohdistuvien vaatimusten ristipaineessa? Yksi tapa on YK:n biodiversiteettisopimukseen liittyvien vapaaehtoisten Akwé: kon -ohjeiden käyttö.
Niiden tarkoitus on turvata luonnon monimuotoisuuden, alkuperäiskansojen luontosuhteen sekä perinteisen tiedon säilyminen ja turvata alkuperäiskansan täysipainoinen osallistuminen hankkeiden ja suunnitelmien kaikkiin vaiheisiin.
Suomen ratifioima biodiversiteettisopimus tunnustaa alkuperäiskansojen perinteisen tiedon merkityksen luonnon monimuotoisuuden suojelulle. Lisäksi se velvoittaa turvaamaan saamelaisten luonnon monimuotoisuuteen liittyvän perinteisen tiedon, käytänteet ja innovaatiot sekä perinteisten luonnonkäyttötapojen säilymisen.
Saamelainen luonnon monimuotoisuuteen liittyvä perinteinen tieto ilmenee saamelaisessa luonnonkäytössä ja perinteisten saamelaiselinkeinojen harjoittamisessa sekä luontosuhteessa. Tieto välittyy saamen kieleen liittyvässä terminologiassa sekä saamenkielisissä paikannimissä. Perinteistä tietoa siirretään tietoisen opettamisen, vanhemmilta sukupolvilta saadun mallin, joikujen ja suullisen kertomaperinteen kautta sekä poronhoito-, kalastus-, keräily-, käsityö- ja metsästyskäytänteissä.
Metsähallitus käytti Akwé: Kon -ohjeita ensimmäisen kerran jo vuonna 2010 Hammastunturin erämaa-alueen hoito- ja käyttösuunnittelussa. Siitä lähtien Metsähallitus on käyttänyt ohjeita saamelaisten kotiseutualueen kansallispuistojen, erämaa-alueiden ja luonnonpuistojen hoito- ja käyttösuunnittelussa sekä luonnonvarasuunnittelussa. Ohjeiden soveltamista Metsähallituksen, Saamelaiskäräjien ja Kolttien kyläkokouksen välisessä yhteistyössä on tarkennettu osapuolten yhdessä sopimalla Akwé: Kon -toimintamallilla.
Osallistaminen Metsähallituksen maankäytön suunnitteluprosesseissa saamelaisten kotiseutualueella ei rajoitu vain Akwé: Kon -toimintamallin käyttöön. Kaikkien paikallisten osallistuminen maankäytön suunnitteluun turvataan hoito- ja käyttösuunnittelussa ja luonnonvarasuunnittelussa paikallisista sidosryhmistä koostuvilla yhteistyö- ja erilaisilla teemaryhmillä.
Kolmessa pohjoisimmassa kunnassa on myös omat säännöllisesti kokoontuvat neuvottelukuntansa, jossa käsitellään myös maankäyttöön liittyviä kysymyksiä. Niiden lisäksi vuosittain järjestetään kymmeniä virallisia ja epävirallisiakin kokouksia ja tilaisuuksia poronhoitoon, saamelaiskulttuurin huomioimiseen, matkailuun, retkeilyyn, kalastukseen, metsästykseen ja muuhun maankäyttöön liittyen.
PIRJO RAUTIAINEN
Takaisin ylös ↑
Onko Suomi matkalla kohti ekohyvinvointivaltiota?
Voiko Natura-suojelun romuttaa reilusti? Oikeudenmukaisuuden ulottuvuuksia maankäytön ristipaineissa
Asukkaat syrjäseutujen haasteita taklaamassa